Yritysten uudelleenjärjestelyt rajojen yli EU:ssa
Jos yritys haluaa laajentaa liiketoimintaansa EU:ssa, yksi vaihtoehto on harkita uudelleenjärjestelyä yli rajojen. EU:n sääntöjen mukaan osakeyhtiöt voivat sulautua, jakautua tai muuttaa oikeudellista muotoaan, ja samalla osakkeenomistajien, työntekijöiden ja velkojien oikeudet säilyvät.
Näiden uudelleenjärjestelyvaihtoehtojen tarkoituksena on helpottaa liiketoiminnan kasvua, uudelleenorganisointia tai liiketoiminnan siirtämistä eri EU-maihin sillä tavoin, että oikeudellinen jatkuvuus kuitenkin säilyy.
Tärkeää
Sulautumisia, jakautumisia ja yhtiömuodon muutoksia koskevia EU:n sääntöjä sovelletaan yleensä osakeyhtiöihin, joilla on toimipiste vähintään kahdessa eri EU-maassa. Näitä sääntöjä ei kuitenkaan sovelleta (julkisiin tai yksityisiin) sijoitusyhtiöihin.
Yritysten rajat ylittävät sulautumat
Rajat ylittävä sulautuminen mahdollistaa kahden tai useamman eri EU-maassa sijaitsevan yhtiön sulautumisen yhdeksi. Tämä voidaan tehdä joko siten, että yksi yritys sulautuu toiseen, tai perustamalla täysin uusi yhtiö. Sulautumat ovat yleinen tapa kasvattaa liiketoimintaa, päästä uusille markkinoille tai keskittää toimintoja.
EU:n säännöillä varmistetaan, että osakkeenomistajien, velkojien ja työntekijöiden oikeuksia suojellaan koko prosessin ajan.
Hankkimalla tapahtuva sulautuminen
Hankkimalla tapahtuvassa sulautumisessa yritys ostaa yhden tai useamman yrityksen muista EU-maista. Hankitut yhtiöt siirtävät kaikki varansa ja vastuunsa yhtiölle, joka ne on ostanut, ja vastineeksi hankittujen yhtiöiden osakkeenomistajat saavat ostajayhtiön osakkeita.
Keskeiset kohdat:
- Yritys ottaa haltuunsa hankittujen yritysten varat ja vastuut.
- Hankittujen yhtiöiden osakkeenomistajista tulee osakkeenomistajia yhtiössä, joka ne on ostanut, ja he saavat omistusoikeuksia suhteessa alkuperäisten omistusosuuksiensa arvoon.
- Rahallinen vastike (enintään 10 prosenttia osakkeiden arvosta) sallitaan, jotta voidaan tasoittaa arvojen välisiä eroja.
- Hankitut yritykset puretaan, mutta niitä ei aseteta selvitystilaan, mikä tarkoittaa, että ne lakkaavat oikeudellisesti olemasta, mutta niiden varat ja vastuut säilyvät sen yrityksen alaisuudessa, joka ne on ostanut.
Esimerkkitapaus
Liiketoiminnan kasvattaminen hankkimalla tapahtuvan sulautumisen avulla
Italialainen yhtiö halusi kasvaa ja ostaa kaksi pienempää yhtiötä, joista toinen sijaitsi Espanjassa ja toinen Alankomaissa. Sen sijaan, että italialainen yhtiö olisi ostanut osakkeita suoraan, se toteutti rajat ylittävän, hankkimalla tapahtuvan sulautumisen.
Kaupan yhteydessä kaikki espanjalaisen ja alankomaalaisen yhtiön varat ja velat siirrettiin italialaiselle yhtiölle. Vastineeksi espanjalaisen ja alankomaalaisen yhtiön osakkeenomistajat saivat italialaisen yhtiön osakkeita, joiden arvo vastasi heidän alkuperäisten osakeosuuksiensa määrää.
Osakkeiden arvot eivät kuitenkaan olleet täysin yhdenmukaisia – italialaisen yhtiön osakkeiden arvo oli hieman alhaisempi kuin kahden ostetun yhtiön. Erotuksen korjaamiseksi italialainen yhtiö maksoi lisäksi rahallisen vastikkeen, jonka määrä oli 8 prosenttia uusien liikkeeseen laskettujen osakkeiden nimellisarvosta. Tällainen vastike on EU:n sääntöjen mukaan sallittua, mutta se saa olla enintään 10 prosenttia osakkeiden arvosta.
Sulautumisen jälkeen espanjalainen ja alankomaalainen yhtiö purettiin, mutta niitä ei asetettu selvitystilaan, mikä tarkoittaa, että ne lakkasivat olemasta laillisesti, mutta italialainen yhtiö otti niiden kaikki varat ja vastuut hoidettavakseen.
Sulautuminen uudeksi yhtiöksi
Tämäntyyppisessä sulautumisessa vähintään kaksi yhtiötä eri EU-maista yhdistyy ja muodostaa täysin uuden yhtiön. Kukin sulautumiseen osallistuva yritys siirtää kaikki varansa ja vastuunsa vastaperustetulle yritykselle, josta tulee niiden oikeudellinen seuraaja.
Keskeiset kohdat:
- Kaikki sulautuvat yritykset siirtävät varansa ja vastuunsa uudelle yritykselle.
- Sulautuvien yhtiöiden osakkeenomistajista tulee uuden yhtiön osakkeenomistajia, ja he saavat omistusoikeuksia suhteessa alkuperäisten omistusosuuksiensa arvoon.
- Rahallinen vastike (enintään 10 prosenttia osakkeiden arvosta) on sallittua, jotta arvostuseroja voidaan tasoittaa.
- Sulautuvat yritykset puretaan, mutta niitä ei aseteta selvitystilaan.
Esimerkkitapaus
Kaksi puhtaan energian yhtiötä muodostavat uuden yhtiön
Kaksi keskisuurta yhtiötä, joista toinen sijaitsi Ranskassa ja toinen Itävallassa, oli tehnyt tiivistä yhteistyötä puhtaan energian alalla. Ne päättivät yhdistää voimansa sulautumalla vastaperustettuun yhtiöön, joka sijaitsi Alankomaissa.
Sen sijaan, että yksi yhtiö olisi sulautunut toiseen, ne päättivätkin luoda uuden yhtiön, joka otti hoitaakseen näiden kahden sulautuvan yhtiön kaikki varat, vastuut ja liiketoiminnan. Vastineeksi alkuperäisten yhtiöiden osakkeenomistajat saivat uuden yhtiön osakkeita suhteessa aiempien omistusosuuksiensa arvoon.
Koska itävaltalaisen yhtiön arvo oli hieman alhaisempi, erotuksen tasaamiseksi sen osakkaille maksettiin pieni rahallinen vastike, joka oli 8 prosenttia liikkeeseen laskettujen osakkeiden nimellisarvosta. Tällainen vastike on EU:n lainsäädännön mukaan sallittua edellyttäen, että se on enintään 10 prosenttia osakkeiden arvosta, ja sitä käytetään arvostuserojen tasaamiseen tai osakkeiden murto-osien välttämiseen.
Sulautumisen jälkeen sulautuneet ranskalainen ja itävaltalainen yhtiö lakkasivat olemasta ilman että niitä asetettiin selvitystilaan, ja liiketoiminta jatkui saumattomasti uuden, yhteisomistuksessa olevan yhtiön alaisuudessa.
Suurten yritysten sulautumat
Jos yhdistyvien yritysten liikevaihto ylittää sekä maailmanlaajuisesti että EU:ssa tietyn määrän en , sulautumiseen on pyydettävä Euroopan komissiolta hyväksyntä yrityksen kotipaikasta riippumatta. Komissio arvioi ehdotetun sulautumisen vaikutusta kilpailuun EU:ssa.
Jos sulautumisen arvioidaan rajoittavan kilpailua huomattavasti, sitä ei välttämättä hyväksytä. Suurin osa sulautumista, jotka aiheuttavat kilpailuongelmia, hyväksytään kuitenkin ehdollisesti: ne voidaan esimerkiksi sitouttaa myymään osan yhdistetystä liiketoiminnasta.
Tärkeää
EU-mailla on oikeus olla soveltamatta aiemmin mainittuja sääntöjä rajat ylittäviin sulautumiin, joissa on mukana osuustoiminnallisia yhtiöitä, vaikka ne määritelmänsä puolesta olisivatkin osakeyhtiöitä.Jakautumiset: varojen siirtäminen uusille yhtiöille
Jakautumisella tarkoitetaan sitä, että yritys siirtää varansa ja vastuunsa kokonaan tai osittain yhdelle tai useammalle vastaperustetulle yritykselle. Kyseessä voi olla kokonaisjakautuminen (joka johtaa alkuperäisen yhtiön purkamiseen) tai osittaisjakautuminen (jossa jakautuva yhtiö jatkaa toimintaansa vasta perustettujen yhtiöiden rinnalla).
Yritykset voivat valita tämän vaihtoehdon, jos ne haluavat erikoistua tiettyihin toimintoihin, päästä uusille markkinoille tai erotella toimintoja strategisista syistä. EU:n säännöillä varmistetaan kaikkien sidosryhmien oikeussuoja niin jakautumisten kuin sulautumistenkin osalta.
Kokonaisjakautuminen
Kun kyseessä on kokonaisjakautuminen, yhdessä EU-maassa sijaitseva yritys siirtää kaikki varansa ja vastuunsa kahdelle tai useammalle vastaperustetulle yritykselle, jotka sijaitsevat eri EU-maissa. Jokainen uusi yritys saa osan alkuperäisen yrityksen varoista ja vastuista ja jatkaa sen liiketoimintaa.
Keskeiset kohdat:
- Jakautuva yhtiö puretaan, mutta sitä ei aseteta selvitystilaan.
- Kaikki jakautuvan yhtiön varat ja vastuut on siirrettävä uusille yhtiöille.
- Jakautuvan yhtiön osakkeenomistajista tulee vastaperustettujen yhtiöiden osakkaita, ja heidän osakkeidensa määrä määräytyy suhteessa heidän alkuperäisten omistusosuuksiensa arvoon.
- Rahallinen vastike (enintään 10 prosenttia osakkeiden arvosta) on sallittua, jotta arvostuseroja voidaan tasoittaa.
Esimerkkitapaus
Kokonaisjakautuminen: yhdestä yrityksestä kolmeksi
Belgialainen tehdaskonserni kävi läpi kokonaisjakautumisen, minkä seurauksena syntyi kolme uutta yhtiötä, jotka sijaitsevat Ranskassa, Alankomaissa ja Itävallassa.
Kukin uusi yhtiö sai osan konsernin varoista, toiminnoista ja vastuista, minkä ansiosta ne pystyivät keskittymään eri markkinoille ja liiketoiminta-alueille. Belgialainen yhtiö purettiin, mutta sitä ei asetettu selvitystilaan, koska kaikki sen varat ja vastuut oli siirretty uusille yhtiöille.
Alkuperäisen belgialaisen yhtiön osakkeenomistajat saivat ranskalaisen, alankomaalaisen ja itävaltalaisen yhtiön osakkeita suhteessa heidän alkuperäisten osuuksiensa arvoon. Koska uusien osakkeiden arvo ei vastannut täysin kaikkien osakkeenomistajien aiempien osuuksien arvoja, jotkut heistä saivat erotuksen kompensoimiseksi rahallisen vastikkeen, joka oli 6 prosenttia osakkeiden nimellisarvosta. EU:n lainsäädäntö sallii rahallisen vastikkeen, joka on enintään 10 prosenttia osakkeiden arvosta, jotta voidaan tasapainottaa arvostuserot tällaisissa uudelleenjärjestelyissä.
Tämän ansiosta yhtiö pystyi organisoitumaan uudelleen yli rajojen ja jatkamaan toimintaansa uuden, virtaviivaisemman rakenteen mukaisesti.
Osittaisjakautuminen
Osittaisjakautumisessa yritys siirtää osan varoistaan ja vastuistaan yhdelle tai useammalle toisessa EU-maassa sijaitsevalle vastaperustetulle yritykselle. Toisin kuin kokonaisjakautumisessa, alkuperäistä yritystä ei pureta, vaan se jatkaa toimintaansa.
Keskeiset kohdat:
- Vain osa jakautuvan yhtiön varoista ja vastuista siirretään.
- Ainakin joistakin jakautuvan yhtiön osakkeenomistajista tulee vastaperustetun yhtiön tai uusien yhtiöiden osakkeenomistajia, ja ainakin joidenkin jakautuvan yhtiön osakkeenomistajien on pysyttävä jakautuvassa yhtiössä tai heistä on tultava molempien osakkeenomistajia sen mukaan, miten omistus jaetaan.
- Jakautuvaa yhtiötä ei pureta.
- Rahallista vastiketta (enintään 10 prosenttia osakkeen arvosta) voidaan hyödyntää arvostuserojen tasoittamiseksi.
Esimerkkitapaus
Osittaisjakautuminen: yrityksen osa siirretään uuteen yritykseen
Eräs valmistusteollisuuden yhtiö päätti erottaa logistiikkatoimintansa omaksi liiketoiminnakseen. Sen sijaan, että se olisi lopettanut toimintansa ja aloittanut uudestaan, se toteutti osittaisjakautumisen.
Se siirsi osan varoistaan ja vastuistaan – pääasiassa kuorma-autoja, varastoja ja niihin liittyviä sopimuksia – vastaperustetulle yhtiölle, joka keskittyy yksinomaan logistiikkaan.
Alkuperäisen yhtiön osakkeenomistajat saivat uuden logistiikkayhtiön osakkeita suhteessa omistusosuuksien määrään, joka heillä oli ollut alkuperäisessä yhtiössä. Koska näiden kahden yhtiön osakkeiden arvot eivät olleet täysin yhdenmukaisia, jotkut osakkeenomistajat saivat erotuksen tasoittamiseksi rahallisen vastikkeen, joka oli 7 prosenttia osakkeiden nimellisarvosta. EU:n sääntöjen mukaan tällainen vastike saa olla enintään 10 prosenttia osakkeiden arvosta.
Alkuperäinen yhtiö säilytti keskeisen valmistustoimintansa ja jatkoi toimintaansa, eikä sitä tarvinnut rekisteröidä uudelleen tai purkaa.
Yhtiömuodon muutokset: yrityksen siirtäminen uuteen maahan
Rajat ylittävän yhtiömuodon muutoksen ansiosta yritys voi siirtää sääntömääräisen kotipaikkansa toiseen EU-maahan, mutta yritys säilyttää silti oikeushenkilöllisyytensä. Tämä tarkoittaa, että yritystä ei tarvitse purkaa, lopettaa tai asettaa selvitystilaan, jotta se olisi kohdemaan oikeudellisen muodon mukainen.
Kun kyseessä on sulautuminen tai jakautuminen, EU:n säännöillä varmistetaan osakkeenomistajien, velkojien ja työntekijöiden oikeudellinen suoja.
Yhtiömuodon muutos (oikeudellisen muodon muuttaminen)
Keskeiset kohdat:
- Yritys säilyttää oikeushenkilöllisyytensä, varansa ja vastuunsa.
- Yhtiön osakkeenomistajat pysyvät osakkeenomistajina, vaikka yhtiö onkin muuttanut muotoaan.
- Sääntömääräinen kotipaikka siirretään ja yhtiö muuttaa oikeudellista muotoaan EU:n kohdemaan mukaan.
- Yhtiön on noudatettava lakisääteisiä vaatimuksia sekä lähtömaassa että kohdemaassa.
- Yhtiön on laadittava, hyväksyttävä ja julkaistava suunnitelma ennen yhtiömuodon muutosta.
Esimerkkitapaus
Liiketoiminnan siirtäminen toiseen EU-maahan
Pieni teknologiayritys, joka oli alun perin rekisteröity Italiassa S.r.l.-yhtiöksi (yksityisen osakeyhtiön italialainen versio), päätti siirtää pääkonttorinsa Alankomaihin, jotta sen olisi helpompi olla yhteydessä sijoittajiin.
Sen sijaan, että yhtiö olisi lopettanut ja perustanut tilalle uuden yhtiön, se toteutti rajat ylittävän yhtiömuodon muutoksen. Se siirsi sääntömääräisen kotipaikkansa Alankomaihin, ja siitä tuli alankomaalainen B.V. -yhtiö, eli alankomaalainen yksityinen osakeyhtiö. Yhtiö säilytti varallisuutensa, työntekijänsä ja osakkeenomistajansa, mutta muuten se toimii Alankomaiden yhtiö- ja hallintosääntöjen mukaisesti.
Sulautumissuunnitelman laatiminen
Kun yritys on osallisena rajat ylittävässä sulautumisessa, jakautumisessa tai yhtiömuodon muuttamisessa, sen on laadittava sulautumissuunnitelma. Kyseisessä asiakirjassa esitetään suunnitellun järjestelyn keskeiset yksityiskohdat, jotta osakkeenomistajat, työntekijät ja viranomaiset voivat ymmärtää sen laajuuden ja vaikutukset ennen sen hyväksymistä.
Sulautumissuunnitelman sisältö
Sulautumissuunnitelmaan on sisällytettävä kaikki järjestelyn kannalta merkitykselliset tiedot, kuten
- osallistuvien yritysten ja muodostettavan yrityksen nimi, oikeudellinen muoto ja sääntömääräinen kotipaikka
- vaihtosuhde, mahdollinen rahallinen vastike ja rajat ylittävän järjestelyn kautta muodostettavan yhtiön osakkeiden jakamista koskevat ehdot (ts. rajat ylittävän sulautumisen tai jakautumisen tapauksessa osakkeenomistajien saamien osakkeiden lukumäärä ja rahallisen vastikkeen määrä (tapauksen mukaan))
- todennäköiset vaikutukset työntekijöihin
- päivämäärä, josta alkaen uusilla osakkeenomistajilla on oikeus osinkoihin, silloin kun on kyse sulautumisesta tai jakautumisesta
- rajat ylittävän järjestelyn tuloksena muodostettavan yhtiön perustamiskirja ja tarvittaessa yhtiöjärjestys
- tarvittaessa tieto siitä, miten työntekijöiden yhteydenpito yhtiön hallituksen jäsenten kanssa on järjestetty muodostettavassa yhtiössä
- tieto rajat ylittävän sulautumisen kautta muodostettavalle yhtiölle siirrettävistä varojen ja vastuiden arvioinnista.
Sulautumissuunnitelman julkaiseminen
Sulautumissuunnitelma on julkistettava viimeistään kuukautta ennen osallistuvien yritysten yhtiökokousta. Se voidaan toteuttaa
- julkaisemalla suunnitelma sen EU-maan kaupparekisterissä, jossa yritykset sijaitsevat
- julkaisemalla suunnitelma yritysten verkkosivuilla, jos sitä edellytetään sen EU-maan kansallisessa lainsäädännössä, jossa yritys sijaitsee.
Suunnitelman hyväksyminen
Osakkeenomistajien on hyväksyttävä suunnitelma rajat ylittävään järjestelyyn osallistuvien yhtiöiden yhtiökokouksissa.
Yhtiökokoukselle laadittavat raportit
Ennen yhtiökokouksia on yleensä laadittava kaksi raporttia. Riippumattoman asiantuntijan raportti voidaan kuitenkin jättää pois, jos osallistuvien yhtiöiden kaikki osakkeenomistajat suostuvat tähän.
Johdon tai hallintoelimen kertomus
Tämä kertomus
- avaa, millaisia oikeudellisia ja taloudellisia vaikutuksia sulautumisella, jakautumisella tai yhtiömuodon muuttamisella on osakkeenomistajiin ja työntekijöihin
- jaetaan osakkeenomistajille ja työntekijöiden edustajille (tai työntekijöille) vähintään 6 viikkoa ennen yhtiökokousta.
- sisältää mahdolliset työntekijöiden tai heidän edustajiensa lausunnot.
Riippumattoman asiantuntijan lausunto
Tämä kertomus
- selittää osakkeiden vaihtosuhteen ja käteiskorvauksen osakkeenomistajille, jotka vastustavat suunnitelman hyväksymistä
- valmistellaan vähintään kuukausi ennen yhtiökokousta
- voidaan jättää pois, jos se sopii kaikille osakkeenomistajille.
Henkilöstön osallistuminen
Yleisenä sääntönä voidaan pitää, että hankitussa tai vasta perustetussa yrityksessä yrityksen rekisteröintimaan säännöt määrittävät työntekijöiden osallistumista koskevat oikeudet. Näillä oikeuksilla tarkoitetaan oikeutta vaikuttaa yrityksen päätöksiin, esimerkiksi saamalla edustajia hallitukseen tai hallintoneuvostoon.
Jos työntekijöillä on tällaiset osallistumisoikeudet jo ennen uudelleenjärjestelyä (esim. paikkoja johtokunnassa), EU:n toimintasääntöjen mukaan muodostettavan yhtiön on säilytettävä samat työntekijöiden osallistumisoikeudet.
Jos jollakin osallistuvalla yrityksellä on huomattava määrä työntekijöitä – vähintään 80 prosenttia sen maan lakisääteisestä osallistumiskynnyksestä – kuuden kuukauden sisällä ennen järjestelystä ilmoittamista, yritys ei voi automaattisesti soveltaa EU-kohdemaan henkilöstön osallistumista koskevia sääntöjä tai sulautumisen tai jakautumisen seurauksena muodostettavan yrityksen henkilöstön osallistumista koskevia sääntöjä. Tarkoituksena on estää, että yritykset eivät välttelisi työntekijöiden oikeuksien toteuttamista siten, että ne muuttavat yhtiömuotoa tai sulautuvat tai jakautuvat EU-maahan, jossa työntekijöiden suoja on heikompi.
Laillisuustarkistukset ja järjestelyä edeltävä todistus
Ennen kuin järjestely voi astua voimaan, kunkin asianomaisen EU-maan viranomaisten on tarkistettava sen laillisuus. Tämän tekee yleensä tuomioistuin, notaari tai jokin muu toimivaltainen viranomainen. Sen jälkeen, kun kaikki lakisääteiset vaatimukset on täytetty, myönnetään järjestelyä edeltävä todistus.
Tämän jälkeen kohteena olevan EU-maan toimivaltainen viranomainen (yhtiömuodon muuttamisen osalta) tai muodostettavan yrityksen EU-maa (sulautumisten ja jakautumisten osalta) tarkistaa, että
- suunnitelman ehdot on hyväksytty
- henkilöstön osallistumista koskevia järjestelyjä on noudatettu
- uusien yritysten perustaminen on laillista.
Kun uudelleenjärjestely tulee voimaan
Järjestely tulee voimaan kohdemaan lakien mukaisesti (yhtiömuodon muuttamisen osalta), sulautumisesta syntyvän yrityksen EU-maan lakien mukaisesti (sulautumisten osalta) ja jakautuvan yrityksen EU-maan lakien mukaisesti (jakautumisten osalta). Asianomaisten EU-maiden kaupparekistereiden on ilmoitettava toisilleen, kun toiminta on saatu päätökseen. Niiden tulee myös päivittää kirjanpitonsa siten, että siinä otetaan huomioon uusien yritysten perustaminen tai purettujen yritysten poistaminen.
Maakohtaista tietoa saa seuraavista linkeistä: