Tarkistettu viimeksi: 13/05/2020

Puoliso ja lapset, jotka ovat EU-kansalaisia

Brexitin vaikutukset

Kysymyksiä ja vastauksia – EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisten oikeudet erosopimuksen mukaan

Yhdistyneessä kuningaskunnassa asuvia tai sinne muuttavia EU-kansalaisia koskevat säännöt muuttuvat 1.1.2021. Sama koskee EU-maassa asuvia tai sinne muuttavia Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia.

Minulla on pysyvä oleskeluoikeus Yhdistyneessä kuningaskunnassa/EU:ssa tai aion hankkia sen siirtymäkauden aikana.

Periaatteessa sinä ja perheenjäsenesi säilytätte pysyvän oleskeluoikeutenne isäntämaassanne. Tämä koskee myös perheenjäseniä, jotka eivät ole EU:n kansalaisia. Yhdistyneessä kuningaskunnassa sinun/teidän on kuitenkin haettava uutta oleskelustatusta EU:n oleskelustatusjärjestelmästä. EU:ssa sinun on tiedusteltava isäntämaasi viranomaisilta mahdollisimman pian, onko sinun/teidän haettava uutta oleskelustatusta.

Asun Yhdistyneessä kuningaskunnassa/EU:ssa, mutta minulla ei ole vielä pysyvää oleskeluoikeutta.

Periaatteessa sinä ja perheenjäsenesi säilytätte nykyisen oleskeluoikeutenne isäntämaassanne. Tämä koskee myös perheenjäseniä, jotka eivät ole EU:n kansalaisia. Yhdistyneessä kuningaskunnassa sinun/teidän on kuitenkin haettava uutta oleskelustatusta EU:n oleskelustatusjärjestelmästä. EU:ssa sinun on tiedusteltava isäntämaasi viranomaisilta mahdollisimman pian, onko sinun/teidän haettava uutta oleskelustatusta.

Haluan muuttaa Yhdistyneeseen kuningaskuntaan/EU:hun.

Sinä ja perheenjäsenesi voitte muuttaa Yhdistyneeseen kuningaskuntaan tai EU-maahan nykyisten EU-sääntöjen mukaisesti 31.12.2020 asti. Tämä koskee myös perheenjäseniä, jotka eivät ole EU:n kansalaisia. Yhdistyneessä kuningaskunnassa sinun/teidän on sen jälkeen haettava oleskelustatusta EU:n oleskelustatusjärjestelmästä. EU:ssa sinun on tiedusteltava isäntämaasi viranomaisilta, onko sinun/teidän rekisteröidyttävä ja onko uuden oleskelustatuksen hakeminen pakollista.

Haluan oleskella Yhdistyneessä kuningaskunnassa/EU:ssa jonkin aikaa.

Nykyiset säännöt oleskelun ilmoittamisesta, oleskelun rekisteröimisestä, perheenjäsenten rekisteröimisestä EU-kansalaisten osalta ja perheenjäsenten rekisteröimisestä muiden kuin EU-kansalaisten osalta pysyvät voimassa ainakin 31.12.2020 asti.

Tarvitsen apua

Jos koet, että EU:n lainsäädännön mukaisia oikeuksiasi loukataan, ota yhteyttä neuvontaamme.

Tietoa ja ohjeita erosopimuksen täytäntöönpanosta ja kansalaisten oikeuksista

EU-kansalaisena voit muuttaa EU:sta kotoisin olevan aviopuolisosi luokse toiseen EU-maahan joko omien EU-kansalaisen oikeuksiesi perusteella tai puolisosi huollettavana. Tämän sivun tiedot koskevat myös lapsia ja lapsenlapsia, jotka ovat EU-kansalaisia ja muuttavat EU-kansalaisen luo ulkomaille.

Oleskeluoikeus oman kansalaisuuden perusteella

EU-kansalaisena sinulla on oikeus muuttaa toiseen EU-maahan työntekijänä, työnhakijana, opiskelijana tai eläkeläisenä.

Voit asua toisessa EU-maassa 3 kuukautta rekisteröitymättä, mutta saattaa olla, että sinun on ilmoitettava maassa oleskelustasi. Tarvitset vain voimassaolevan kansallisen henkilökortin tai passin. Jos haluat oleskella kauemmin kuin 3 kuukauden ajan, sinun on mahdollisesti rekisteröitävä oleskelusi.

Monissa EU-maissa on aina pidettävä mukana henkilökorttia tai passia. Jos henkilöllisyyspaperit unohtuvat tällaisessa maassa kotiin, voit saada sakon tai joutua pidätetyksi, mutta se ei ole riittävä peruste sille, että sinut voitaisiin määrätä palaamaan kotimaahasi. Lisätietoa maasta poistamisesta ja karkottamisesta.

Jos olet asunut laillisesti toisessa EU-maassa yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan, saat automaattisesti pysyvän oleskeluoikeuden maassa.

Oleskelu huollettavana

Vaikka et olisi aikeissa tehdä työtä etkä hakea sitä etkä aio opiskella, voit kuitenkin muuttaa toiseen EU-maahan puolisosi tai rekisteröidyn kumppanisi huollettavana.

Joissakin EU-maissa rekisteröityä parisuhdetta ei rinnasteta avioliittoon. Tällöin sinua ei välttämättä pidetä kumppanisi perheenjäsenenä ja huollettavana. Jos muutat tällaiseen maahan, tutustu muihin sukulaisiin sovellettaviin oleskeluoikeuksiin ja -ehtoihin.

Tietoa rekisteröityjen parisuhteiden tunnustamisesta eri EU-maissa

Oleskeluoikeuden rekisteröinti

Kun 3 kuukautta on kulunut, sinun on rekisteröitävä oleskelusi uudessa asuinmaassasi.

Sinun on toimitettava viranomaisille seuraavat asiakirjat (tämä tapahtuu yleensä kunnanvirastossa tai poliisiasemalla):

Mitään muita asiakirjoja ei tarvita.

Rekisteröintitodistus myönnetään välittömästi.

Maksut

Rekisteröintitodistuksesta ei saa veloittaa enempää kuin maan omilta kansalaisilta veloitetaan henkilökortista.

Voimassaolo

Rekisteröintitodistus on voimassa rajoittamattoman ajan (sitä ei siis tarvitse uusia), mutta osoitteenmuutoksista voidaan velvoittaa ilmoittamaan paikallisille viranomaisille.

Rekisteröitymisvaatimukset eri EU-maissa

Lisätietoa perheenjäsenten (EU-kansalaiset) rekisteröinnistä asuinmaassasi:

Valitse maa

* Kansalliset viranomaiset eivät ole toimittaneet tietoa

Jos oleskeluoikeuden rekisteröinti on pakollista, sinulle voidaan määrätä sakkoa (mutta sinua ei voida karkottaa maasta), jos et

Jos sinulla on vaikeuksia saada rekisteröintitodistusta, voit ottaa yhteyttä neuvontapalveluumme .

Mitä tapahtuu, jos eroat?

EU-kansalaisena avioero ei vaikuta oleskeluoikeuteesi asuinmaassasi, jos täytät ne ehdot, joita EU-kansalaisen oleskeluoikeudelle on asetettu.

Tarkista, mitkä ehdot ja muodollisuudet koskevat seuraavia ryhmiä:

Jos et ole aikeissa tehdä työtä etkä aio opiskella uudessa asuinmaassasi, sinun on osoitettava, että sinulla on oleskeluasi varten kattava sairausvakuutusturva ja riittävät varat.

Mitä tapahtuu, jos puolisosi kuolee?

Jos puolisosi tai rekisteröity kumppanisi on ollut työssä tai ammatinharjoittajana toisessa EU-maassa ja hän on kuollut ennen pysyvän oleskeluoikeuden saamista, voit mahdollisesti saada luvan oleskella pysyvästi uudessa asuinmaassasi, jos

Poistumiskehotus ja karkotus

Voit asua toisessa EU-maassa niin kauan kuin täytät oleskelun ehdot. Jos ehdot eivät enää täyty, viranomaiset voivat kehottaa sinua poistumaan maasta.

Poikkeustapauksissa uusi asuinmaasi voi päättää karkottaa sinut maasta yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vuoksi, mutta vain siinä tapauksessa, että todistettavasti muodostat erittäin vakavan uhan.

Karkotuspäätös tai poistumiskehotus on annettava kirjallisena. Siinä on ilmoitettava kaikki perustelut ja kerrottava, miten ja mihin mennessä päätöksestä voi valittaa.

Pysyvä oleskelu

Huollettavana perheenjäsenenä sinulla on pysyvä oleskeluoikeus, vaikka sinulla ei olisi työpaikkaa tai tarvitsisit toimeentulotukea. Sinulla on samat oikeudet ja voit saada samoja etuisuuksia kuin EU-kansalaiset.

Lue lisää, miten haetaan pysyvää oleskeluasiakirjaa, joka todistaa EU-kansalaisen oikeuden oleskella maassa ehdoitta.

EU-lainsäädäntö

Lisätietoja säännöistä eri EU-maissa

Tarvitsetko apua?

Asiantuntijamme ovat käytettävissäsi.

Jaa tämä sivu: