Verot

Millään koko EU:ta koskevalla säädöksellä ei määrätä toisessa EU-maassa asuvien, työskentelevien tai muuten oleskelevien EU:n kansalaisten tuloverotuksesta - olipa tulon lähteenä sitten palkka, eläke, avustus, omaisuus, omaisuudensiirrot, lahjoitukset tai mikä tahansa muu lähde.

Tällä osa-alueella on vain kansallista lainsäädäntöä sekä maiden välisiä kahdenvälisiä verotussopimuksia. Ne eivät kata kaikkia tilanteita ja poikkeavat toisistaan huomattavasti.

Muutamat perusperiaatteet pätevät kuitenkin useimmissa tapauksissa kaikkiin henkilöihin, jotka oleskelevat toisessa EU-maassa.

Muut verot

Muiden kuin ansiotulojen verotuksesta (esimerkiksi kiinteistöveroista, kunnallisveroista, perintö- ja lahjaveroista ym.) siinä maassa, jossa verotuksellinen asuinpaikkasi sijaitsee, saat tietoa ottamalla yhteyttä paikalliseen verotoimistoon .

Lisätietoja säännöistä eri EU-maissa

Kysy kansallisilta viranomaisilta
Tarkistettu viimeksi: 27/11/2023
Jaa tämä sivu