Usein kysyttyä - EU-vaalit

Seuraavat EU-vaalit järjestetään 6.–9.6.2024. Kukin EU-maa päättää tarkemmasta äänestysajankohdasta, joka on tämän ajanjakson puitteissa.
EU-vaaleissa voivat äänestää kaikki EU-kansalaiset. Kukin heistä voi äänestää kuitenkin vain yhdessä maassa. Jos sinut on rekisteröity esimerkiksi Itävallan vaaliluetteloon, mutta haluat äänestää vaikkapa Saksassa siellä olevia ehdokkaita, sinun on ilmaistava aikomuksesi ja pyydettävä päästä Saksan vaaliluetteloon.
Joissakin maissa äänestäminen on pakollista. Tarkista tilanne kunkin maan kansallisten viranomaisten verkkosivustolta.
Jokainen EU-maa voi vapaasti asettaa oman äänioikeusikänsä. Tällä hetkellä alaikäraja on Itävallassa, Maltassa ja Saksassa 16 vuotta ja Belgiassa voi EU-vaaleissa pyynnöstä saada äänioikeuden jo 16 vuoden iästä alkaen. Kreikassa äänestysikäraja on 17 vuotta ja muissa EU-maissa 18 vuotta.
Lähes kaikki EU-maat sallivat kansalaistensa äänestävän EU-vaaleissa ulkomailta käsin. Joissakin maissa äänestäjien on rekisteröidyttävä kansallisille vaaliviranomaisille, jotta he voivat äänestää ulkomailta (postitse, suurlähetystössä tai konsulaatissa), kun taas toisissa maissa postiäänestykset voidaan toimittaa suurlähetystöissä tai konsulaateissa.
Tarkempia tietoja saa kunkin maan kansallisilta viranomaisilta.
Et voi äänestää molemmissa, vaan sinun on valittava jompikumpi.
5 vuoden välein.
Euroopan parlamentissa on 720 jäsentä, jotka on valittu 27 EU-maasta.
Maakohtaisessa paikkamäärässä otetaan huomioon kunkin EU-maan väkiluku sekä tarve turvata myös pienimpien EU-maiden kansalaisten vähimmäisedustus. Edustajapaikkoja on maata kohti vähintään 6 ja enintään 96.
Voit äänestää ehdokasta joko Belgiassa, Suomessa tai Alankomaissa, mutta vain yhdessä näistä. Jos haluat äänestää Suomen tai Alankomaiden ehdokaslistalla olevaa henkilöä, sinun on otettava selvää, mitä käytännön järjestelyjä ulkomailla äänestämiseen liittyy.
EU-lainsäädännössä kielletään äänestäminen useammin kuin kerran Euroopan parlamentin vaaleissa.
Kaksoiskansalaisten kohdalla noudatetaan tätä EU-säädöstä eikä pakollista äänestämistä edellyttäviä kansallisia lakeja. Näin ollen mikään EU-maa ei voi pakottaa sinua äänestämään siellä, jos olet päättänyt äänestää toisessa maassa, jonka kansalainen olet.
Jos asut EU:n ulkopuolella, voit EU-vaaleissa yleensä äänestää kotimaasi suurlähetystössä tai konsulaatissa, mutta äänioikeus riippuu kotimaasi vaalisäännöistä.
EU-vaaleissa voi äänestää vain yhdessä maassa. Jos sinut on rekisteröity Itävallan vaaliluetteloon, mutta haluat äänestää Saksassa, sinun on ilmaistava aikomuksesi ja pyydettävä päästä Saksan vaaliluetteloon.
Voit asettua ehdolle, jos olet EU-kansalainen. Voit asettua ehdokkaaksi joko kotimaassasi tai, jos asut toisessa EU-maassa, voit asettua ehdokkaaksi siellä. Sinuun sovelletaan samoja ehtoja kuin kyseisen maan omiin kansalaisiin.
Kullakin EU-maalla on omat menettelytapansa. Jos haluat asettua ehdolle Euroopan parlamentin vaaleissa ja asut EU-maassa, jonka kansalainen et ole, sinun on toimitettava samat todistusasiakirjat kuin ehdokkaiden, jotka ovat tuon maan kansalaisia.
Tutustu Euroopan parlamentin verkkosivustoon | Voit myös ottaa yhteyttä Europe Direct ‑tiedotuspisteeseen
Sinun Eurooppasi -neuvonta tarjoaa henkilökohtaista neuvontaa oikeuksistasi EU:ssa, selventää tapaukseesi sovellettavaa EU-lainsäädäntöä ja tarvittaessa ohjaa sinut eteenpäin saamaan lisätietoa. SOLVIT-palvelu puolestaan voi auttaa, jos toisen EU-maan viranomainen ei kunnioita EU-kansalaisen oikeuksia. SOLVIT-palvelu voi ottaa yhteyttä viranomaisiin ja tehdä yhteistyötä niiden kanssa ongelman ratkaisemiseksi.

Aiheen pääsivulle

EU-lainsäädäntö

Tarkistettu viimeksi: 09/02/2024
Jaa tämä sivu