Usein kysyttyä - Sairausvakuutus ulkomailla

Jos oikeus sairausvakuutusturvaan edellyttää tiettyjen ehtojen täyttymistä, kansallisen sairausvakuutuslaitoksen on hakemustasi käsitellessään otettava huomioon myös vakuutus-, asumis- tai työllisyyskaudet, jotka ovat kertyneet muiden maiden lainsäädännön mukaisesti. Näin varmistetaan se, ettet menetä sairausvakuutusturvaa, jos vaihdat työpaikkaa tai muutat toiseen maahan. Joissakin maissa saatat esimerkiksi olla oikeutettu sairausetuuksiin vasta 6 kuukauden vakuutusajan jälkeen. EU:n säännöillä taataan, että sinulla on uudessa työskentely- ja asuinmaassasi oikeus sairausetuuksiin vakuutuskautesi alusta alkaen, jos sinulla on ollut aikaisemmin sairausvakuutus vähintään 6 kuukauden ajan jossakin muussa EU-maassa.
Hae eurooppalaista sairaanhoitokorttia kotimaassasi, jonka sairausvakuutuksen piiriin kuulut ja josta sait S1-lomakkeen.
Rajatyöntekijänä voit käyttää julkisia terveyspalveluja joko asuinmaassasi tai maassa, jossa työskentelet. Monissa tapauksissa on sinulle käytännöllisempää hakeutua hoitoon maassa, jossa työskentelet ja jossa vietät suurimman osan ajastasi.
Jos työnantajasi lähettää sinut komennukselle tai jos olet itsenäinen ammatinharjoittaja ja lähdet omasta aloitteesta työskentelemään toiseen EU-maahan, pysyt oman maasi sairausvakuutusturvan piirissä. Jos muutat komennusmaahasi, saat siellä sairausvakuutusturvan käyttämällä S1-lomaketta.
KYLLÄ – joissakin tapauksissa. Voit saada julkisia terveydenhoitopalveluja kummassakin maassa myös eläkkeelle jäätyäsi, jos sekä maa, jossa aikaisemmin työskentelit, että maa, joka vastaa sairausvakuutusturvastasi eläkeläisenä, on jokin seuraavista: Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Itävalta, Kreikka, Kypros, Luxemburg, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovenia, Tšekki ja Unkari.
Lisätietoa saat oman maasi sairausvakuutuslaitoksesta.
EI – Opiskelijat, jotka opiskelevat ulkomailla väliaikaisesti, voivat käyttää kotimaansa myöntämää eurooppalaista sairaanhoitokorttia. Sinun ei siis pääsääntöisesti tarvitse ottaa sairausvakuutusta opiskelumaassasi. Seuraavissa tapauksissa sinun on kuitenkin otettava sairausvakuutus opiskelumaassa:
  • jos siirrät vakinaisen asuinpaikkasi opiskelumaahan
  • jos alat työskennellä opiskelumaassa.
Eurooppalaisen sairaanhoitokortin avulla saat hoitoa EU-maassa, jossa oleskelet tilapäisesti. Opiskelijalla on oikeus kaikenlaiseen välttämättömään sairaanhoitoon. Hoidon tarpeellisuutta arvioitaessa otetaan huomioon hoidon luonne ja ulkomailla oleskelun kesto. Sairaanhoitopalvelun tuottaja määrittää, mitkä hoidot ovat ”lääketieteellisesti välttämättömiä".
Huomaa, että sairaanhoitokorttia voi käyttää vain julkisen terveydenhuollon piirissä, sillä kortti ei kata yksityisen hoidon kustannuksia.
Terveydenhuollosta vastaa se maa, joka maksaa eläkkeesi. Jos saat eläkettä useammasta kuin yhdestä maasta ja asut jossakin näistä maista, kyseinen asuinmaa on vastuussa sinun ja perheenjäsentesi sairausvakuutusturvasta.
Jos et saa eläkettä etkä muita tuloja asuinmaastasi, sinulla ja perheenjäsenilläsi on oikeus saada tässä maassa sairaanhoitoa, jos teillä olisi oikeus sairaanhoitoon maassa, joka maksaa eläkkeesi. Pyydä S1-lomake (entinen E106-lomake) sen maan sairausvakuutuslaitokselta, joka maksaa eläkkeesi, ja rekisteröi lomake asuinmaassasi.
Kun asut eläkeläisenä toisessa EU-maassa, sinulla on oikeus terveydenhoitoon samoin ehdoin kuin maan omilla asukkailla. Pyydä S1-lomake sen maan sairausvakuutuslaitoksesta, joka maksaa eläkkeesi, ja toimita lomake uuden asuinmaasi sairausvakuutuslaitokseen, kun rekisteröidyt sen asiakkaaksi.
Sinulla on oikeus saada hoitoa niin kuin olisit vakuutettu kyseisessä maassa ja samoilla ehdoilla kuin maan omat kansalaiset saavat hoitoa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että sinulla olisi oikeus täsmälleen samoihin hoitopalveluihin kuin kotimaassasi. Terveydenhuoltopalvelut voivat poiketa suurestikin EU-maiden välillä, sillä kukin maa päättää itse omasta terveydenhuoltojärjestelmästään. Ota yhteyttä kansallisiin viranomaisiin ennen kuin muutat ulkomaille ja selvitä, millaiset oikeudet ja velvoitteet sinulla on uudessa asuinmaassasi.
Tämä riippuu siitä, missä maassa olet vakuutettuna (usein se on sama maa, joka maksaa eläkkeesi). Periaatteessa et voi enää saada kotimaassasi hoitoa, jota sait siellä ennen kuin muutit pysyvästi ulkomaille. Joissakin EU-maissa on kuitenkin ulkomailla asuvien eläkeläisten kannalta edullisemmat säännöt.
Jos sosiaaliturvastasi vastaava maa on jokin seuraavista, sinulla on oikeus palata sinne hoitoon: Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Islanti, Itävalta, Kreikka, Kypros, Liechtenstein, Luxemburg, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovenia, Sveitsi, Tšekki tai Unkari.
Jos matkustat sairausvakuutuksestasi vastaavaan maahan tai johonkin muuhun EU-maahan, saat eurooppalaisen sairaanhoitokortin avulla kaiken välttämättömän hoidon, jota tarvitset oleskelusi aikana.

Aiheen pääsivulle

EU-lainsäädäntö

Tarkistettu viimeksi: 18/11/2022
Jaa tämä sivu