Perhe-etuudet

EU:ssa sosiaaliturvasta ja perhe-etuuksista (esim. lapsilisät ja -vähennykset) vastaava maa määräytyy henkilön sosiaalisen tilanteen ja asuinpaikan mukaan, ei kansallisuuden mukaan.

Ehdot, joiden mukaisesti vanhemmille maksetaan perhe-etuuksia, määritellään kansallisessa lainsäädännössä. Vanhemmilla on tavallisesti oikeus perhe-etuuksiin jossakin EU-maassa, jos he

  • ovat töissä kyseisessä maassa
  • saavat kyseisen maan sosiaaliturvajärjestelmän mukaista eläkettä (esimerkiksi vanhuus-, työkyvyttömyys- tai perhe-eläkettä)
  • asuvat kyseisessä maassa.

Perhe-etuudet poikkeavat toisistaan huomattavasti Euroopan eri maissa.

Perhe-etuudet, kun koko perhe asuu yhdessä maassa

Jos muutat koko perheesi kanssa toiseen EU-maahan ja kuulut vain sen sosiaaliturvajärjestelmän piiriin, perheeseesi sovelletaan kyseisen maan perhe-etuusjärjestelmää.

Jos olet kuitenkin lyhytaikaisella työkomennuksella ulkomailla (alle kaksi vuotta) ja pysyt komennuksesi ajan kotimaasi sosiaaliturvajärjestelmän piirissä, kotimaasi vastaa sinulle kuuluvien perhe-etuuksien maksamisesta.

Perhe-etuudet, kun perheenjäsenet asuvat eri maissa

Jos perheenjäsenesi eivät asu maassa, jossa olet vakuutettuna, perheesi voi olla oikeutettu etuuksiin useammassa kuin yhdessä maassa.

Tällaisissa tapauksissa kansalliset viranomaiset ottavat huomioon molempien vanhempien tilanteen päättäessään, mikä maa on ensisijaisesti vastuussa perhe-etuuksien maksamisesta. Päätöksen pohjana ovat ensisijaisuussäännöt.

Ensisijaisuussäännöt

  • Ensisijaisesti perhe-etuuksien maksamisesta on vastuussa maa, jossa perheen oikeus näihin etuuksiin perustuu työntekoon (henkilö tai hänen puolisonsa on palkkatyössä tai itsenäinen ammatinharjoittaja).
  • Kun henkilöllä on oikeus etuuksiin kahdessa maassa palkkatyön tai itsenäisen ammatinharjoittamisen perusteella, lasten asuinmaa maksaa etuudet, jos toinen vanhemmista on töissä kyseisessä maassa. Muussa tapauksessa etuuden maksaa se maa, jossa maksetaan suuremmat etuudet.
  • Jos henkilöllä on eläkkeen perusteella oikeus etuuteen kahdessa maassa, etuuden maksaa lasten asuinmaa, jos se maksaa toisen eläkkeistä. Muussa tapauksessa etuuden maksaa maa, jossa henkilö on ollut kauimmin vakuutettuna tai asunut pisimpään.
  • Jos henkilöllä on asumisen perusteella oikeus etuuteen kahdessa maassa, etuuden maksaa maa, jossa lapset asuvat.

Täydentävät etuudet

Jos ensisijaisesta maasta saamiesi etuuksien määrä jää pienemmäksi kuin se, jonka olisit saanut toissijaisesta maasta, josta sinulla olisi myös oikeus saada etuuksia, toissijainen maa maksaa erotuksen. Näin huolehditaan siitä, että saat varmasti koko sen etuuksien määrän, johon olet oikeutettu.

Eronneet vanhemmat

Jos olet eronnut ja entinen puolisosi saa etuuksia, mutta ei käytä niitä lastesi elatukseen, voit ottaa yhteyttä lastesi asuinmaan perhe-etuuksista vastaaviin viranomaisiin ja pyytää heitä maksamaan etuudet suoraan sinulle, koska olet perheen tosiasiallinen elättäjä.

Mistä perhe-etuuksia haetaan

Voit hakea perhe-etuuksia sellaisesta maasta, josta sinulla tai lastesi toisella vanhemmalla on oikeus saada etuuksia. Tämän maan viranomainen lähettää hakemuksesi eteenpäin maihin, jotka ovat tapauksessasi toimivaltaisia.

Jos haet etuuksia määräaikaan mennessä yhdestä maasta, katsotaan sinun hakeneen niitä määräaikaan mennessä myös kaikista muista EU-maista, joista sinulla on oikeus saada perhe-etuuksia. Sinulta ei voida evätä etuuksia, joihin olet oikeutettu, vain siitä syystä, että hakemuksesi on lähetetty ensimmäisestä hakumaasta muiden maiden toimivaltaisille viranomaisille liian myöhään.

Tärkeää

Tarkista kansallisilta viranomaisilta, mihin mennessä perhe-etuuksia on haettava. Jos hakemuksesi myöhästyy, saatat menettää oikeutesi etuuteen.

Kansallisilla viranomaisilla on velvollisuus tehdä yhteistyötä ja välittää toisilleen kaikki tiedot, joita hakemuksesi käsittelyä varten tarvitaan. Kielieroihin liittyvät hankaluudet vältetään, kun kansalliset viranomaiset käyttävät tietoja vaihtaessaan vakiomuotoisia lomakkeita.

Perhe-etuudet poikkeavat toisistaan huomattavasti Euroopan eri maissa

EU-maat saavat vapaasti määrittää etuuksien saantia ja palveluiden käyttöoikeuksia koskevat sääntönsä. Kaikissa maissa on käytössä jonkinlaisia perhe-etuuksia, mutta niiden suuruus ja myöntämisen ehdot vaihtelevat huomattavasti. Muutamissa maissa maksetaan säännöllistä avustusta, kun taas toisissa saatat olla perhetilanteesi perusteella oikeutettu avustusten sijasta verovähennyksiin.

Ota selvää kohdemaasi sosiaaliturva- ja perhe-etuusjärjestelmästä. Näin vältät ongelmat ja väärinkäsitykset, joilla saattaa olla huomattava vaikutus kokonaistuloihisi.

Lisätietoa perhe-etuuksista eri maissa:

Lisätietoja perhe-etuuksista kohdemaassasi saat myös ottamalla yhteyttä eurooppalaiseen työvoimaneuvojaan.

Usein kysyttyä

EU-lainsäädäntö

Tarvitsetko apua?

Asiantuntijamme ovat käytettävissäsi

Tarkistettu viimeksi: 04/04/2024
Jaa tämä sivu