Usein kysyttyä - Lentomatkustajan oikeudet

KYLLÄ – Jos kyseessä on kansainvälinen lento, voit ottaa yhteyttä Euroopan kuluttajakeskukseen omassa maassasi. Jos kyseessä on kotimaanlento, ota yhteyttä oman maasi kuluttaja-asiamieheen.

KYLLÄ – Lisäksi niiden on selvästi ilmoitettava kunkin menoerän suuruus (lennon hinta, verot, lentoasemamaksut ja muut lisämaksut).

KYLLÄ – EU:n lentomatkustajan oikeuksia sovelletaan tässä tapauksessa, jos lennosta vastaavan lentoyhtiön liikennelupa on myönnetty jossain EU:n jäsenmaassa. Jos lennosta vastaa muu kuin EU:hun sijoittautunut lentoyhtiö, sinulla voi olla oikeuksia, jotka perustuvat lentoyhtiölle liikenneluvan myöntäneen maan lainsäädäntöön.

EI – koska et täyttänyt vaatimusta saapua lähtöselvitykseen annetussa määräajassa.

Tämä riippuu kansallisesta lainsäädännöstä kussakin EU-maassa. Pyydä lisätietoja kyseisen maan kansalliselta täytäntöönpanoelimeltä tai kuluttajakeskukselta.

KYLLÄ – Jos lennot sisältyvät samaan varaukseen, ja saavut lopulliseen määränpäähän vähintään 3 tuntia myöhässä, sinulla on oikeus korvaukseen, ellei viivästys johtunut poikkeuksellisista olosuhteista.

KYLLÄ – Lennon peruuttamiseen liittyvät oikeudet on määritetty EU-lainsäädännössä. Sinulla on oikeus joko lipun hinnan palautukseen tekemättä jääneen matkaosuuden osalta tai uudelleenreititykseen niin pian kuin mahdollista. Jos olet jo lentoasemalla ja valitset matkan uudelleenreitityksen, sinulla on myös oikeus aterioihin ja virvokkeisiin odotusaikasi pituudesta riippuen, sekä kahteen ilmaiseen puheluun, tekstiviestiin tai sähköpostiviestiin. Sinulla on myös oikeus maksuttomaan yöpymiseen, jos uudelleenreititetty lentosi lähtee vasta seuraavana päivänä. Olosuhteista riippuen sinulla voi olla myös oikeus rahalliseen korvaukseen.

EI – Teknistä vikaa, joka tulee ilmi lentokoneiden huollon yhteydessä tai joka johtuu asianmukaisen huollon laiminlyömisestä, ei voi pitää poikkeuksellisena olosuhteena.
KYLLÄ – Jos tekninen vika liittyy ongelmaan, joka ei johdu lentoyhtiön normaalista toiminnasta tai joka on sen valvonnan ulkopuolella luonteensa tai alkuperänsä vuoksi. Esimerkiksi lentokoneen valmistajan tai toimivaltaisen viranomaisen ilmi tuomaa piilevää valmistusvirhettä taikka sabotaasista tai terroriteosta johtuvaa lentokoneen vauriota voidaan pitää poikkeuksellisena olosuhteena.

KYLLÄ – Jos saavut lopulliseen määränpäähäsi yli 3 tuntia myöhässä, sinulla voi olla oikeus korvaukseen, ellei viivästys johdu poikkeuksellisista olosuhteista. Jos lentosi lähtö myöhästyy yli 2 tuntia, lentoyhtiön on tarjottava sinulle huolenpitoa (aterioita ja virvokkeita ja tarvittaessa majoitus). Jos myöhästyminen merkitsee sitä, että saavut lopulliseen määränpäähäsi yli 3 tuntia myöhässä, sinulla voi myös olla oikeus rahalliseen korvaukseen.

KYLLÄ – Lipun hinta olisi pitänyt palauttaa seitsemän päivän kuluessa lennon peruuttamisesta. Korvauksen maksaminen riippuu lennon peruuttamissyystä, mutta EU-säännöissä ei ole määräaikaa sen maksamiselle.

Korvausoikeus koskee molempia tapauksia. Jos lentosi on peruutettu tai myöhässä, sinulla ei kuitenkaan ole oikeutta korvaukseen, jos lennon peruuntuminen tai myöhästyminen johtuu poikkeuksellisista olosuhteista, kuten huonosta säästä. Tällöinkin lentoyhtiön on silti tarjottava apua (lentolipun hinnan palautus tai uudelleenreititys) ja huolenpitoa (ateriat ja/tai majoitus) odottaessasi korvaavaa kuljetusta.

Jos lentosi peruutetaan, sinulla on olosuhteista riippumatta aina oikeus johonkin seuraavista: lipun hinnan palautus, uudelleenreititys tai paluulento lähtölentoasemalle sekä oikeus saada apua.

Sinulla saattaa olla myös oikeus korvaukseen (jos peruutuksesta ilmoitettiin alle 14 päivää ennen aikataulun mukaista lähtöpäivää). Huom. Lentoyhtiö ei ole korvausvelvollinen, jos se pystyy osoittamaan, että peruutus johtui poikkeuksellisista olosuhteista.

Ammattijärjestöön kuuluvan lentoyhtiön henkilöstön järjestämä lakko, jonka tarkoituksena on tukea henkilöstön vaatimuksia, ei ole poikkeuksellinen olosuhde. Tämän vuoksi lentoyhtiön sisäinen lakko ei vapauta lentoyhtiötä korvausvelvollisuudesta, jos se johtaa lentojen peruuttamiseen tai pitkäaikaiseen viivästymiseen. Lentoyhtiön toimintaan vaikuttavia ulkoisia lakkoja, kuten lennonjohtajien tai lentoasemien henkilöstön lakkoja, voidaan kuitenkin pitää poikkeuksellisena olosuhteena.

Jos et saa lentoyhtiöltä tyydyttävää selitystä, voit pyytää apua oman maasi kansalliselta viranomaiselta en PDF .

Lennosta vastaava lentoyhtiö, jolta ostit lentolippusi, ei välttämättä lennä itse matkakohteeseesi. Se on kuitenkin vastuussa, jos ilmenee ongelmia, joten valitukset on aina osoitettava kyseiselle lentoyhtiölle.
Yhteistunnuksella suoritettavien lentojen (lentoa myyvät eri lentoyhtiöt, mutta sen suorittaa yksi lentoyhtiö) osalta lentoyhtiö Y on vastuussa lennosta.
Jos lennosta vastaava lentoyhtiö X vuokraa lentokoneen ja koko sen miehistön lentoyhtiöltä Y, lentoyhtiö X on vastuussa.

Lento, jonka lähtöaikaa on aikaistettu yli tunnilla, katsotaan peruutetuksi lennoksi. Sinulla on samat matkustajan oikeudet kuin lennon peruuttamisen yhteydessä.

EU:n sääntöjen mukaan lentoa, joka ohjataan toiselle lentoasemalle, joka ei palvele samaa paikkakuntaa, samaa kaupunkia tai samaa aluetta kuin lentoasema, jota varaus koskee, on pidettävä peruutettuna lentona. Näin ollen lentoyhtiö peruutti Venetsian-lentonne laskeutumalla Bolognaan Venetsian sijaan, koska Bolognan lentoasema ei palvele samaa paikkakuntaa, kaupunkia tai aluetta kuin Venetsian lentoasema. Teillä on samat matkustajan oikeudet kuin lennon peruuttamisen yhteydessä. Lisäksi voitte hakea korvausta Venetsiaan kuljetuksesta aiheutuneista kuluista.
Jos lentoyhtiö olisi tarjonnut jatkokuljetuksenne Venetsiaan esimerkiksi linja-autolla tai taksilla, lento olisi katsottu viivästyneeksi.

Jos lentoliikenteen harjoittaja siirtää lennon lähdön eri lentoasemalle kuin alkuperäisen suunnitelman mukainen lentoasema, lentoa olisi kohdeltava samalla tavoin kuin lennon reitittämistä uudelleen toiselle lentoasemalle. Lento katsotaan peruutetuksi, ellei lentoyhtiö tarjoa matkustajien kuljettamista alun perin suunnitellulta lentoasemalta uudelle lähtölentoasemalle.

Aiheen pääsivulle

EU-lainsäädäntö

Lisätietoja säännöistä eri EU-maissa

Kysy kansallisilta viranomaisilta
Tarkistettu viimeksi: 01/07/2024
Jaa tämä sivu