Navigointipolku

Päivitetty 12/2015

Päivitetty 12/2015

Vialliset tuotteet

Tuotteen myyjä ja valmistaja vastaavat tuotteissa olevista vioista. Jos niistä aiheutuu vaaraa tai vahinkoa asiakkaille – kuolema, henkilövahinko tai esine- tai omaisuusvahinko (yli 500 euroa) – seuraukset voivat olla myyjälle ja valmistajalle vakavia.

Tuotteen viallisuudella tarkoitetaan, että se ei ole niin turvallinen kuin kuluttajilla on oikeus odottaa sen olevan. Viallisuus ei tässä liity tuotteen käyttökelpoisuuteen.

Tuotteen myyjän ja valmistajan onkin noudatettava erityistä huolellisuutta seuraavissa tuotanto- ja jakeluketjun vaiheissa:

  • tuotteen valmistus
  • sellaisten osien valmistus, jotka on tarkoitettu toiseen tuotteeseen
  • tuotteen tuontiEU:hun jälleenmyyntiä varten.

Jos tuotteen turvallisuudesta vastaa useampi kuin yksi liiketoiminnan harjoittaja, vahingonkärsijä voi viedä minkä tahansa niistä oikeuteen.

Tuotevastuusäännötkoskevat myös sähköä(jota pidetään asiaa koskevan direktiivin mukaisesti tuotteena) ja maataloustuotteita. Myyntisopimus ei saa sisältää ehtoja, joissa lievennetään myyjän tai valmistajan vastuuta viallisesta tuotteesta.

Miten vahingonkärsijä voi hakea korvausta

Kun vahingonkärsijä hakee korvausta aiheutuneesta vahingosta, hänen on pystyttävä osoittamaan, että

  • vahinko on tapahtunut
  • myyty tuote on ollut viallinen
  • vahinko on johtunut viallisesta tuotteesta.

Tapaukset, joissa liikkeenharjoittaja ei vastaa vahingosta

Liikkeenharjoittaja (myyjä tai valmistaja) ei vastaa vahingosta, jos se voi todistaa, että

  • se ei ole saattanut tuotetta markkinoille
  • se ei ole valmistanut tuotetta myyntiä varten
  • tuotteessa ei ollut vahingon aiheuttanutta vikaa, kun se saatettiin markkinoille
  • vika on tullut esiin ainoastaan, koska kyseisen tuotteen on oltava tiettyjen pakollisten teknisten vaatimusten mukainen
  • viimeisimpien tieteellisten ja teknisten standardien perusteella vikaa ei ollut mahdollista ennakoida, kun tuote saatettiin markkinoille
  • valmistaja on valmistanut ainoastaan tuotteeseen kuuluvan osan ja vika johtuu lopputuotteen suunnitteluvirheestä.

Vahingonkärsijän on vaadittava korvausta 3 vuoden kuluessa siitä, kun hän havaitsi tai sai tietoonsa

  • vahingon
  • vian
  • valmistajan henkilöllisyyden.

Myyjä tai valmistaja ei enää vastaa tuotteen aiheuttamasta vahingosta sen jälkeen kun tuote on ollut 10 vuotta markkinoilla, ellei joku ole vaatinut korvausta tämän ajanjakson kuluessa.

RAPEX-järjestelmä: tietoa vaarallisista tuotteista

EU-maiden viranomaiset voivat ryhtyä toimenpiteisiin (esimerkiksi määrätä, että tuote on vedettävä pois markkinoilta tai sen myynti on keskeytettävä), jos ne havaitsevat tuotteita, joista voi aiheutua vakavaa vaaraa kuluttajien terveydelle ja turvallisuudelle. Myös tuotteiden valmistajat voivat poistaa tuotteitaan markkinoilta. Kaikki toimenpiteet rekisteröidään RAPEX-tiedonvaihtojärjestelmään . RAPEX-järjestelmässä ei ilmoiteta toimenpiteistä, joihin on ryhdytty maataloustuotteiden tai lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden osalta.

Lisätietoa

Ota yhteyttä paikalliseen yritystukipalveluun

Kysymyksesi lähetetään Enterprise Europe Network -verkoston jäsenorganisaatiolle. Vastaamista helpottaa, jos annat mahdollisimman tarkat tiedot. Palvelu on maksuton.

Paikalliset yritystukipalvelut

Apua ja neuvoja

Pyydä asiantuntija-apua

Apua ja neuvoja

Ota yhteyttä paikalliseen yritystukipalveluun

Kysymyksesi lähetetään Enterprise Europe Network -verkoston jäsenorganisaatiolle. Vastaamista helpottaa, jos annat mahdollisimman tarkat tiedot. Palvelu on maksuton.

EEN-logo

Yhteydenottolomake

(Kaikki kentät ovat pakollisia.)
Kiitos! Viestisi on lähetetty.
Teknisten ongelmien vuoksi viestiä ei voitu lähettää. Yritä myöhemmin uudelleen.
Anna sähköpostiosoite oikeassa muodossa.

Henkilötiedot

Yrityksen tiedot

Alankomaat

Den Haag

Belgia

Brussel

Bruxelles

Namur

Bulgaria

Sofia

Espanja

Barcelona

Madrid

Oviedo

Palma

Santa Cruz de Tenerife

Sevilla

Valencia

Vitoria- Gazteiz

Zaragoza

Irlanti

Dublin

Islanti

Reykjavík

Italia

Firenze (Toscana, Umbria, Marche)

Milano (Lombardia, Emilia Romagna)

Napoli (Abruzzo, Calabria, Campania, Basilicata, Molise, Puglia, Sicilia)

Roma (Lazio, Sardegna)

Torino (Piemonte, Liguria, Valle d’Aosta)

Venezia (Veneto, Trentino Alto Adige, Friuli Venezia Giulia)

Itävalta

Wien

Kreikka

Athens

Kroatia

Zagreb

Kypros

Nicosia

Latvia

Riga

Liettua

Vilnius

Luxemburg

Luxembourg

Malta

Pieta`

Norja

Oslo

Portugali

Lisboa

Puola

Kielce

Lublin

Warsaw

Wroclaw

Ranska

Blagnac Cedex

Caen

Dijon

Guadeloupe, Martinique

Lille

Lyon

Paca

Paris, Ile-de-France, Centre, Nouvelle-Calédonie, Polynésie

Rennes

Saint-Denis

Romania

Baciu Cluj

Bucuresti

Constanta

Timișoara

Ruotsi

Stockholm

Saksa

Berlin

Bremen

Erfurt

Hannover

Kiel

Leipzig

Magdeburg

Mainz

Mülheim an der Ruhr

München

Rostock

Stuttgart

Wiesbaden

Slovakia

Bratislava

Slovenia

Ljubljana

Suomi

Helsinki

Tanska

Copenhagen

Tšekin tasavalta

Praha

Unkari

Budapest

Viro

Tallinn

Yhdistynyt kuningaskunta

Belfast (Northern Ireland)

Cardiff (Wales)

Edinburgh (Scotland)

London (England)

3000/3000

Tämän lomakkeen tiedot lähetetään suoraan Enterprise Europe Network -verkostoon kuuluvalle organisaatiolle. Henkilötietoja kysytään vain vastaamisen helpottamiseksi, eikä niitä säilytetä.

Apua ja neuvoja