Varhain 23. kesäkuuta päättyneissä neuvotteluissa EU-johtajat löysivät ratkaisun moneen ongelmakohtaan. Perusoikeuskirjasta, joka sisältää kansalaisten oikeudet, tulee oikeudellisesti sitova. EU saa ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan sekä pysyvän puheenjohtajan. Lisäksi kansallisten parlamenttien sananvaltaa kasvatetaan ja komissaarien määrää vähennetään vuodesta 2014 alkaen.
Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ilmaisi ilonsa neuvottelutuloksesta ja totesi, että siinä testattiin EU:n uskottavuus. Hänen mielestään uusi sopimus osoittaa EU:n toimintakyvyn.
Komission varapuheenjohtaja Margot Wallström painottaa blogissaan , että oli hyvin tärkeää päästä ratkaisuun EU:n rakenteen ja toimintamekanismin muuttamisesta niin, että se kykenee vastaamaan paremmin uuden vuosituhannen haasteisiin.
Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten kielteisistä tuloksista on otettu opiksi. Hallitustenvälisessä konferenssissa on tarkoitus selvittää, miten nykyisiä perussopimuksia olisi parannettava, jotta laajentunut EU voi toimia tehokkaasti ja demokraattisesti. Uudistettua sopimustekstiä odotetaan vuoden 2007 loppuun mennessä.
Kaikkien jäsenvaltioiden on ratifioitava uusi perussopimus ennen vuonna 2009 järjestettäviä Euroopan parlamentin vaaleja. Ratifioinnin jälkeen perussopimuksen on määrä tulla voimaan vuonna 2009.
Puheenjohtaja José Manuel Barroson lausunto (3'53")
Otteita neuvoston puheenjohtajan lehdistötilaisuudesta (5'13")
Brysselin eurooppa-neuvosto - 21. ja 22. kesäkuuta 2007 - puheenjohtajan päätelmät