Navigation path

Left navigation

Additional tools

MEMO/06/280

Bryssel 13. heinäkuuta 2006

Koheesiopolitiikan uudistus muuttuvan Euroopan eduksi: alueet, kaupungit ja raja-alueet edistämään kasvua ja työllisyyttä

10 kysymystä ja vastausta

1) Miksi Euroopan unionin koheesiopolitiikkaa on tarpeen uudistaa?

Koheesiolla tarkoitetaan jäsenvaltioiden solidaarisuutta, jonka ansiosta alueista tehdään entistä houkuttelevampia, innovatiivisempia ja kilpailukykyisempiä työskentely- ja asumispaikkoja. Siitä hyötyvät kaikki alueet: vähemmin kehittyneille alueille tehdään sijoituksia, jotka eivät muuten olisi mahdollisia, ja samalla luodaan henkilöille ja yrityksille liiketoimintamahdollisuuksia myös kehittyneemmillä alueilla. Komissio pyrkii yhdessä jäsenvaltioissa ja niiden alueilla sijaitsevien kumppaniensa kanssa kaikin tavoin siihen, että jokainen koheesiopolitiikan nojalla sijoitettu sentti käytetään tehokkaasti.

Euroopan unioni on sijoittanut vuodesta 1988 alkaen noin 480 miljardia euroa muita heikommassa asemassa oleviin alueisiin, ja tästä summasta noin 70 prosenttia on suunnattu alueille, joilla tulotaso on alle 75 prosenttia keskiarvosta. Vuosina 2007–2013 sijoitusten määrä on toistaiseksi suurin, 308 miljardia euroa. Paljon on saavutettu: alueiden ja maiden väliset erot, jotka voisivat viivyttää yhtenäismarkkinoiden toteutumista ja häiritä yhtenäisvaluutan toimintaa, ovat huomattavasti kaventuneet. Tehtävää on kuitenkin vielä paljon etenkin nyt kun EU sai uusia kumppaneita vuonna 2004. Lähinnä uusissa jäsenvaltioissa sijaitsevilla köyhimmillä alueilla on pitkä tie edessään monilla aloilla. Kasvava eläkeikäinen väestö on pitempään aktiivinen ja elää vanhemmaksi samalla kun eläkejärjestelmää tukeva työssäkäyvä väestönosa pienenee. Koheesiopolitiikkaa tarvitaan itse asiassa enemmän kuin koskaan aiemmin, ja se on pantava entistäkin paremmin täytäntöön. Politiikan linjaukset esitetään uusissa asetuksissa, jotka kattavat vuodet 2007–2013. Täytäntöönpanon periaatteet ja prioriteetit sen sijaan esitellään pääpiirteissään yhteisön strategisissa suuntaviivoissa.

2) Mitä strategiset suuntaviivat tarkoittavat?

Strategisilla suuntaviivoilla tarkoitetaan komission laatimaa asiakirjaa, jonka tarkoituksena on auttaa jäsenvaltioiden ja niiden alueiden viranomaisia nykyaikaistamaan talouksiaan ja liittämään ohjelmasuunnittelunsa kasvua ja työllisyyttä edistävään EU:n laajuiseen suuntaukseen. Suuntaviivat täydentävät asetuksia, jotka muodostavat sääntelypuitteet sen varmistamiselle, että kaikki tahot toimivat perussopimusten mukaisesti ja samoin perustein. Strategisissa suuntaviivoissa vahvistetaan poliittiset prioriteetit, joiden mukaisesti sijoituksia tehdään. Kyse on eri asiakirjoista, jotka kuitenkin liittyvät erottamattomasti toisiinsa.

Uudet strategiset suuntaviivat ovat tärkeät siksi, että niissä keskitytään entistä enemmän kasvuun ja työllisyyteen. Niissä esitellään tulevan kehityksen painopisteet: osaamis- ja tietoyhteiskunta, yrittäjyys, ympäristö ja työllisyys.

3) Mikä tekee koheesiopolitiikasta erityisen?

Ainutlaatuisten sääntöjensä ja menetelmänsä ansiosta EU:n koheesiopolitiikka toimii tehokkaammin kuin mikään muu vastaava politiikan ala maailmassa. Sen avulla Euroopan unionin muita köyhemmät alueet ovat pystyneet huomattavasti kaventamaan eroa, ja korkean työttömyysasteen alueilla on edistetty laajamittaista työpaikkojen luomista. Tässä on onnistuttu siksi, että varojen saatavuus on harvinaisen vakaalla pohjalla (seitsemän vuotta) ja tukee pitkän ajan suunnittelua ja kehittämistä. Lisäksi koheesiopolitiikkaa varten on luotu erityinen toimintamenetelmä, jota monet maat kadehtivat.

Erityisessä menetelmässä alueille annetaan vastuu hankkeiden valinnasta ja hallinnoinnista. Tehokkaassa kumppanuusjärjestelyssä tuodaan yhteen kansalliset, alueelliset ja paikalliset viranomaiset sekä yritykset ja kansalaisjärjestöt. Lisäksi menetelmän avulla varmistetaan sellaisten hankkeiden valituksi tuleminen, jotka vastaavat komission kanssa alun perin sovittuja prioriteetteja ja tavoitteita. Seuraavalla kaudella (2007–2013) prioriteetit ja tavoitteet liittyvät etenkin unionin kasvu- ja työllisyysohjelmaan.

4) Ketkä ovat edunsaajia?

Unionin koheesiopolitiikka on selkeästi kohdennettu köyhimpiin alueisiin ja maihin. Yli 80 prosenttia varoista suunnataan nk. lähentymisalueille, eli pääasiassa niille, joilla tulotaso jää alle 75 prosentin EU:n keskiarvosta (bruttokansantuotteena henkeä kohti mitattuna). Noin puolet EU:n väestöstä ja suurin osa uusista jäsenvaltioista on tämän tavoitteen piirissä. Varoista noin 15,7 prosenttia varataan alueellinen kilpailukyky -tavoitteen mukaisiin toimiin niillä Euroopan unionin alueilla, jotka eivät ole lähentymisalueita. Varat käytetään kasvu- ja työllisyyshankkeisiin, joilla vastataan nykyaikaistamisen haasteisiin kaikilla muilla alueilla. Loput varat suunnataan alueelliseen yhteistyöhön EU-maiden raja-alueilla sekä verkottumistoimintaan.

Rahoitusta on siis tarjolla laajalle joukolle ihmisiä kaikkialla Euroopan unionissa. EU:n sisämarkkinoiden ansiosta eri alueiden ihmiset ja yritykset voivat saada ja tarjota koheesiopolitiikan mukanaan tuomia liiketoimintamahdollisuuksia. Sijoitetut miljardit toimivat siis ainutlaatuisina talouden kannustimina kaikkialla unionissa, ja vaikutukset ulottuvat myös kohdealueiden ulkopuolelle. Hyvin tärkeää on myös tehdä valintapäätökset paikallistasolla sen mukaan, miten hyvin ehdotetut hankkeet vastaavat yleisiä kriteereitä ja kyseiselle alueelle valittuja ohjelmia.

5) Riittävätkö varat tarpeeksi näkyvän eron saavuttamiseen?

Euroopan koheesiopolitiikan perusteella myönnetään rahoitusta kaikkialla EU:ssa joka vuosi tuhansiin hankkeisiin, joilla osaltaan edistetään köyhien alueiden nopeampaa kehitystä, alueellisen kilpailukyvyn kasvua ja työllisyyttä. Hankkeiden valinta perustuu aluetalouksien tarpeiden ja kehitysnäkymien arviointiin, jonka alueelliset ja kansalliset viranomaiset suorittavat ottaen huomioon EU:n laajuisen strategisen lähestymistavan. Sekä jäsenvaltiot että Euroopan komissio mittaavat rahastojen toiminnan tulosta. Arviointien mukaan ajanjaksolla 1988–2001 köyhimpien alueiden ja EU:n keskiarvon välinen ero kaventui kuudesosalla. Koheesiopolitiikan ansiosta saavutettu bruttokansantuotteen kasvu oli esimerkiksi Kreikassa 10 prosenttia ja Portugalissa 8,5 prosenttia ajanjaksolla 1989–1999, ja odotettavissa oleva kasvu näissä maissa meneillään olevalla kaudella 2000–2006 on noin 6 prosenttia. Tuoreen tutkimuksen mukaan kaudella 2007–2013 olisi luvassa BKT:n lisäkasvua uusissa jäsenvaltioissa noin 7–12 prosentin verran sekä 2,5 miljoonaa uutta työpaikkaa.

Jo pikainen silmäys pitkäjänteiseen toimintaan osoittaa, että useita hankkeita on saatu menestyksekkäästi päätökseen ja että niillä on todella saatu aikaan merkittävä ero. Esimerkiksi Espanjan liikennejärjestelmä on perusteellisesti muuttunut viimeisten 20 vuoden aikana, sillä käyttöön on saatu alueet toisiinsa liittäviä moottoriteitä, nopeita junia sekä kaupungeissa raitiovaunuja ja metroja. Ateenassa puolestaan on luotu hyvät liikenneyhteydet uudelle lentoasemalle yhteisön rahoittaman lähiliikennejunan ansiosta, ja raitiovainut, jatketut metrolinjat ja kehätie ovat auttaneet kirkastamaan sinistä taivasta kaupungin yllä vähentämällä ilmansaasteita. Vedenjakelu- ja pudistusjärjestelmiä on parannettu Puolan, Liettuan ja Viron kaupungeissa. Lisäksi Ruotsissa, Suomessa, Saksassa, Ranskassa ja Irlannissa on tuettu yritys- ja korkean teknologian klustereita.

6) Miten menoja valvotaan? Miten suuri on huonon hallinnoinnin vaara?

Jäsenvaltiot vastaavat pääosin hallinnoinnista ja valvonnasta, ja komissio vaatii parhaiden järjestelmien ja henkilöiden osoittamista näihin tehtäviin. Yksittäisiä ongelmia on ollut, mutta vain vähän, kun otetaan huomioon käsiteltävän kokonaissumman suuruus. Jos virheitä ilmenee, jäsenvaltio ilmoittaa niistä usein itse, ja komissio ja jäsenvaltio ryhtyvät toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi tai varojen takaisin perimiseksi. Yhtenä syynä hyvään tilanteeseen on se, että komission yksiköt tarkistavat yhdessä kansallisten viranomaisten kanssa menojen tukikelpoisuuden ja hallinnoinnin aluetasolla. Lisäksi paikallisissa hallinnointiviranomaisissa ja valvontakomiteoissa on yhä useammin jäseniä hyvin erilaisista yrityksistä ja kansalaisjärjestöistä, mikä näyttää lisäävän yleistä valppautta.

7) Miten nämä toimet liittyvät jokapäiväiseen elämään?

Koheesiopolitiikan nojalla toteutetut hankkeet liittyvät kansalaisiin kahdella merkittävällä tavalla: aktiiviset kansalaiset – ts. kansalaisyhteiskunta – osallistuvat hankkeen valmisteluun, ohjelmasuunnitteluun ja täytäntöönpanoon, ja tehokkaasti suunnitelluista ja toteutetuista ohjelmista koituu todellista hyötyä paikallisyhteisöille. Koheesiopolitiikan tulokset ovat monella tapaa lähes kaikkien eurooppalaisten käden ulottuvilla.

Komissio on aina pitänyt tämän politiikan moitteettoman toiminnan edellytyksenä sitä, että paikallistasolla saadut kokemukset otetaan huomioon, että ongelmat tunnistetaan aluetasolla ja että ratkaisut laaditaan ja toteutetaan paikallisyhteisöissä, jotka saavat lopullisen hyödyn. Toimintamallit tietenkin vaihtelevat eri maissa, mutta komissio suosittaa, että keskushallinnon lisäksi myös paikallisviranomaiset otetaan mukaan hankkeiden valintaan ja hallinnointiin ja että työmarkkinaosapuolet, kuten paikalliset yritykset, liitot ja työntekijät, ovat mukana, minkä lisäksi kutsutaan tiettyjä kansalaisjärjestöjä, kuten ympäristöjärjestöjä ja tasa-arvotyötä tekeviä järjestöjä aktiivisesti osallistumaan prosessiin.

Yhteistyön onnistuminen tällaisten hyvin erilaisten ryhmien välillä ei ole yksinkertaista, ja etenkin uudet jäsenvaltiot epäröivät ryhtyä siihen. Siitä saatava hyöty on kuitenkin suurempi kuin pelkkä paikallisdemokratian kohentuminen ja kansalaisyhteiskunnan aktiivisempi osallistuminen. Sen tuloksena saadaan enemmän paikallisesti merkittäviä hanke-ehdotuksia, ja paikallistasolla viestintä paranee huomattavasti ja rahoitettujen hankkeiden tunnettuus on suurempi.

8) Mitä muuta komissio voi tehdä auttaakseen alueita saavuttamaan ensisijaiset tavoitteensa?

Komissio tarkastelee tapoja, joilla se voisi tukea uusia ideoita ja kannustaa innovaatioita ja yhteistyötä, jotta alueet saisivat ongelmiaan ratkaistuksi. Yhtenä edistysaskeleena voisi olla kokemusten vaihtoon perustuvien nykyisten toimien hyödyntäminen tuomalla yhteen samansuuntaisia suunnitelmia pohtivia alueita ohjelmiensa kehittämisen varhaisessa vaiheessa. Tarkoituksena olisi keskittyä tiettyihin aiheisiin ja saavuttaa edistystä kokoamalla yhteen kaikki aiheeseen liittyvät ideat. Komissio voisi osallistua aktiivisesti tällaisten ryhmien muodostamiseen esimerkiksi kutsumalla ryhmän jäsenet kokouksiin Brysseliin ja tarjoamalla ryhmille erityisneuvontaa.

Tällä tavoin saatuja kokemuksia voitaisiin jakaa, ja ne voisivat osaltaan vaikuttaa kansallisten uudistusohjelmien edistymiseen. Jäsenvaltioiden on määrä vauhdittaa Lissabonin prosessia kansallisilla uudistusohjelmillaan. Alueiden edustajista muodostetuissa ryhmissä voitaisiin keskittyä käsittelemään esimerkiksi energiatehokkuutta tai tutkimustoiminnan tulosten käyttöä pk-yritysten eduksi. Alueellisten ryhmien käsittelemien aiheiden valintaa ei kuitenkaan millään tavoin rajoitettaisi.

9) Miten globalisaatio ja toimintojen siirtäminen muualle vaikuttavat koheesiopolitiikkaan?

Yhteisöjen ja alueiden ulkopuolella tai Euroopan ulkopuolella tehtyjen päätösten vaikutukset yhteisöihin ja alueisiin voivat olla tuhoisia. Koheesiopolitiikan avulla EU on pyrkinyt lieventämään mahdollisia sivuvaikutuksia, joita on aiheutunut Euroopan yhdentymisestä ja sittemmin globalisaatiosta ja sen mukanaan tuomasta maailmanlaajuisesta vapaasta markkinataloudesta. Koska koheesiopolitiikka perustuu jäsenvaltioiden väliseen tosiasialliseen ja konkreettiseen solidaarisuuteen, sen toimilla on voitu huomattavassa määrin auttaa kielteisistä vaikutuksista kärsiviä alueita nykyaikaistamaan talouksiaan, ja tämä suuntaus jatkuu seuraavalla kaudella. Yksinään koheesiopolitiikan avulla ei kuitenkaan pystytä estämään päätöksiä, jotka yleensä tehdään globaalitasolla ja perustuvat pelkästään taloudellisiin näkökohtiin. Koheesiopolitiikalla sen sijaan pystytään tukemaan alueiden tekemistä aiempaa houkuttelevammiksi etenkin ulkopuolisten sijoittajien silmissä. Tämä onkin strategisten suuntaviivojen ensimmäinen tavoite. Lisäksi on koottu yhteen tietovaranto, jota voidaan käyttää kielteisten taloudellisten muutosten kanssa kamppailevien alueiden auttamisessa ja joka on useaan otteeseen osoittautunut hyödylliseksi.

10) Miten avoimuus varmistetaan?

Tärkeimpiä toimijoita ovat jäsenvaltiot itse. Vain niillä on ensisijainen vastuu siitä, että kansalaisille tiedotetaan yhteisön rakennerahastojen osarahoittamista toimista. Koheesiopolitiikka on yksi harvoista EU:n politiikan aloista, joissa jäsenvaltioille asetetaan tiedottamisvelvoite. Komissio myös kokoaa yhteen eri jäsenvaltioissa tiedotuksesta vastaavia virkamiehiä keskustelemaan tiedotustavoista, jotka todella toimivat. Tämä rakennerahastojen tiedotusta käsittelevä työryhmä (Structural Funds Information Team) on yksi dynaamisimmista ja tuottavimmista komission yhteistyötahoista.


Side Bar