European Union website, the official EU website

Nobelin rauhanpalkinto Euroopan unionille

Nobelin rauhanpalkinto Euroopan unionille

Euroopan unionille myönnettiin vuoden 2012 Nobelin palkinto rauhan, sovinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä Euroopassa.

EU päätti luovuttaa palkintorahat (930 000 euroa) sellaisten lasten hyväksi, jotka eivät saa elää ja kasvaa rauhanomaisissa oloissa. Samalla se teki oman lahjoituksen, joka kaksinkertaisti alkuperäisen summan 2 miljoonaan euroon. Rahoilla on neljän koulutushankkeen kautta autettu jo yli 28 000:ta lasta konfliktialueilla.

EU haluaa jättää Nobel-palkinnosta pysyvän jäljen, ja se aikoo jatkaa konfliktialueiden lapsille suunnattujen koulutushankkeiden rahoittamista tulevinakin vuosina. Vuonna 2013 EU on jälleen kaksinkertaistanut tuen määrän ja osoittanut 4 miljoonaa euroa lisää sekä nykyisten että uusien hankkeiden rahoitukseen.

Vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinto

Norjalainen Nobel-valintakomitea totesi, että päätös rauhanpalkinnon myöntämisestä perustui EU:n vakauttavaan rooliin. Pitkälti EU:n ansiosta on aiemmin sotien repimässä Euroopassa viime vuosikymmeninä laajalti vallinnut rauha.

Komitean mukaan EU:n merkittävin saavutus on ollut menestyksekäs kamppailu rauhan ja sovinnon sekä demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta.

Nobel-komitea pitää EU:ta hyvänä esimerkkinä "kansojen veljeydestä" ja eräänlaisena "rauhankongressina". Nämä käsitteet mainitaan rauhanpalkinnon yleisinä perusteina Alfred Nobelin vuonna 1895 tekemässä testamentissa.

Euroopan unioni on 21. kansainvälinen organisaatio, jolle rauhanpalkinto on myönnetty sitten vuoden 1901.

Palkintotilaisuus

Nobel-palkintotilaisuus järjestettiin Oslossa 10.12.2012. Palkinnon luovutti EU:lle Norjan Nobel-komitean puheenjohtaja. EU:ta edustivat Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, Euroopan komission puheenjohtaja ja Euroopan parlamentin puhemies. Perinteisen Nobel-luennon pitivät EU:n puolesta Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy ja komission puheenjohtaja José Manuel Barroso. Tilaisuuteen osallistuneessa EU:n valtuuskunnassa oli mukana myös nuorten edustajia.

Kilpailu

Nobelin palkinnon kunniaksi EU-toimielimet ja European Youth Forum -kansalaisjärjestö järjestivät nuorille kilpailun, jossa nuoret saivat tehtäväkseen pohtia, mitä rauha Euroopassa heille merkitsee.

Kilpailuun osallistujista nuorimmat (8–12-vuotiaat) piirsivät näkemyksensä rauhasta Euroopassa, ja 13–24-vuotiaat kertoivat ajatuksistaan lyhyen tekstin muodossa. Kilpailuun lähetettiin noin 5 400 työtä. Voittajista kolme valitsi tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimi kirjailija Jean Van Hamme, ja yksi valittiin avoimella Facebook-äänestyksellä.

Voittajat

Voittajat olivat mukana Euroopan unionin virallisessa valtuuskunnassa, joka vastaanotti Nobel-palkinnon Oslossa 10.12.2012. Palkintotilaisuuden lisäksi matkaohjelmaan kuului juhlakonsertti 11.12.

"Nobelin rauhanpalkinto 2012 ei ole pelkästään tunnustus EU:n aiemmista saavutuksista: se katsoo myös tulevaisuuteen", totesivat EU-johtajat. "Siksi haluamme, että myös Euroopan nuoriso, joka perii tämän rauhan mantereen ja joka on vastuussa Euroopan tulevaisuudesta, on edustettuna Oslossa."

Lue koko mielipidekysely Näytä edellisen linkin kieliversiot  English (en) français (fr)