Euroopan Unioni

Euron historia ja merkitys

Euron historia ja merkitys

Miksi yhteinen raha?

Euroopan unioni asetti tavoitteekseen talous- ja rahaliiton (EMU) luomisen 1960-luvun lopussa. EMUn toiminnan keskiössä ovat talous- ja finanssipolitiikan koordinointi, yhteinen rahapolitiikka ja yhteinen valuutta, euro. Yhteisellä rahayksiköllä on monia etuja: se helpottaa yritysten välistä ulkomaankauppaa, talous on vankemmalla pohjalla ja kuluttajilla on enemmän valinnanvaraa ja mahdollisuuksia.

Euron alkutaipaleella oli kuitenkin monia poliittisia ja taloudellisia esteitä: poliittinen sitoutuneisuus oli heikkoa, taloudellisista päämääristä vallitsi erimielisyys ja kansainvälisillä markkinoilla esiintyi epävakautta. Kaikki nämä ongelmat oli ratkaistava ennen kuin talous- ja rahaliitto oli mahdollinen.

Kohti euroa

Toisen maailmansodan jälkeen vallinnut kansainvälinen valuuttakurssien vakaus ei kestänyt pitkään. Kun kansainvälisten valuuttamarkkinoiden myllerrys alkoi, se uhkasi tuolloisen Euroopan talousyhteisön tukipilarin, yhteisen maatalouspolitiikan yhteisten hintojen järjestelmää. Myöhemmin valuuttakurssien vakautta häiritsivät öljykriisit ja muut epävarmuustekijät, kunnes vuonna 1979 perustettiin Euroopan valuuttajärjestelmä (EMS).

EMS:n periaate oli, että järjestelmään kuuluvien valuuttojen kurssit pidettiin kapean liikkumavaran puitteissa. Lähestymistapa oli kokonaan uusi, ja se johti EU-maiden rahapolitiikkojen ennennäkemättömään koordinointiin. Järjestelmä toimi menestyksellisesti yli vuosikymmenen ajan. Jacques Delorsin toimiessa Euroopan komission puheenjohtajana EU-maiden keskuspankkien pääjohtajat laativat ns. Delorsin raportin, jossa tarkasteltiin EMUn toteuttamista.

Maastrichtista euroon ja euroalueeseen 1991–2002

Delorsin raportissa ehdotettiin talous- ja rahaliitolle ja euroalueelle kolmivaiheista valmistelukautta vuosille 1990–1999. EU-maiden johtajat hyväksyivät Delorsin raportin suositukset.

"Euroopan unionin uusi perussopimus", jossa määrättiin rahaliiton toteuttamisen edellyttämistä säännöistä, hyväksyttiin Eurooppa-neuvoston kokouksessa Maastrichtissa Alankomaissa joulukuussa 1991.

Euro otettiin käyttöön 1.1.1999 vuosikymmenen valmistelujen jälkeen. Ensimmäiset kolme vuotta se oli "näkymätön" rahayksikkö, jota käytettiin vain kirjanpidossa ja sähköisissä maksuissa. Kolikot ja setelit otettiin käyttöön 1.1.2002, jolloin 12 EU-maassa alkoi historian suurin käteisrahayksikön vaihtaminen.

Back to top