You are here

flag

Julkaistu: 15/04/2013 14:23

Vapaaehtoistyötä Euroopassa

Eri puolilla Eurooppaa on tarjolla monenlaista vapaaehtoistyötä. Tutustu eurooppalaiseen vapaaehtoistoimintaan: millaisia ihmisiä vapaaehtoistyössä on mukana ja mitä he tekevät?

A picture

© iStockphoto.com - mangostock

Vapaaehtoistyön määritelmä

Euroopan nuorisofoorumin määritelmän mukaan vapaaehtoistyö

  • on työtä, johon henkilö ryhtyy omasta tahdostaan ja antaa aikaansa ja voimavarojaan muita ihmisiä tai koko yhteiskuntaa hyödyttävään käyttöön
  • on palkatonta (vaikka suoria kuluja voidaan korvata)
  • ei tavoittele taloudellista voittoa – vapaaehtoistyötä tehdään ennen muuta kansalaisjärjestöissä eikä siihen motivoiduta materiaalisen tai rahallisen hyödyn takia
  • ei korvaa palkkatyötä.

 

Vapaaehtoistyö ja EU

Vapaaehtoistyön historia vaihtelee maittain. Joissakin Euroopan maissa sillä on pitkät perinteet, kun taas joissakin toisissa vapaaehtoissektori on vasta alkutekijöissään. Vuonna 2007 toteutetun Eurobarometri-tutkimuksen mukaan 30 % eurooppalaisista osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Joidenkin arvioiden mukaan noin 92–94 miljoonaa eurooppalaista tekee vapaaehtoistyötä (23 % kaikista yli 15-vuotiaista eurooppalaisista). Vapaaehtoistyöntekijöiden ja -järjestöjen määrä on kasvanut EU:ssa viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana.

Euroopan komissio nimesi vuoden 2011 Euroopan vapaaehtoistoiminnan teemavuodeksi ja siten halusi osoittaa arvostusta kaikille lähes 100 miljoonalle eurooppalaiselle vapaaehtoistyöntekijälle. Vuoden tavoitteena oli myös parantaa vapaaehtoistyön laatua ja helpottaa vapaaehtoiseksi ryhtymistä.

Komissio haluaa myös edistää vapaaehtoistoimintaa nuorten keskuudessa ja kannustaa heitä etenkin kansainväliseen vapaaehtoistyöhön. Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu (EVS) on kansainvälistä vapaaehtoistyötä nuorille välittävistä ohjelmista tunnetuin.

 

Nuoret vapaaehtoiset

Vuonna 2007 EU:ssa oli 96 miljoonaa 15–29-vuotiasta nuorta. Nuorten osuus väestöstä vaihtelee kuitenkin maittain. Suhteessa eniten nuoria on Irlannissa, Kyproksessa, Slovakiassa ja Puolassa, ja suhteessa vähiten heitä on Tanskassa, Saksassa ja Italiassa.

Nämä erot heijastuvat myös vapaaehtoistyöhön. Nuorten vapaaehtoistyö on yleisintä Itä-Euroopan maissa (esim. Bulgaria, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Slovakia, Slovenia ja Tšekki) sekä Espanjassa. Esimerkiksi Slovakiassa 70 % kaikista vapaaehtoisista on alle 30-vuotiaita, ja Puolassa nuorten vapaaehtoistyöntekijöiden määrä kolminkertaistui ajanjaksolla 2001–2005. Länsi-Euroopan maissa vapaaehtoistyötä tekevien osuus on sama kaikissa ikäryhmissä.

Maan ja yhteisön historialla, politiikalla ja kulttuurilla on suuri vaikutus vapaaehtoistoimintaan. Voi myös olla, että olet tehnyt vapaaehtoistyötä itse sitä edes huomaamatta: olet ehkä tehnyt talkootyötä paikallisessa urheiluseurassa, auttanut naapuruston vanhusta tai kerännyt roskia metsästä tai rannalta.  Suurin osa Euroopassa tehtävästä vapaaehtoistyöstä liittyykin urheiluun tai ulkoiluun. Seuraavaksi eniten vapaaehtoistyötä tehdään koulutuksen, taiteen ja musiikin parissa sekä erilaisissa kulttuuriyhdistyksissä.