Navigointipolku

Eläkkeelle jääminen

Päivitetty : 12/2012

Perhe-etuudet

Erilaiset perhe-etuudet

Kun muutat ulkomaille, sinun on syytä ottaa huomioon, että perhe-etuudet saattavat poiketa toisistaan eri maissa. Perhe-etuuksia ovat esimerkiksi seuraavat:

  • lapsilisät
  • lapsivähennykset
  • hoitotuet
  • erityisesti orvoille tarkoitetut perhe-etuudet.

Kaikissa maissa on käytössä jonkinlaisia perhe-etuuksia, mutta niiden summat ja myöntämisen ehdot vaihtelevat huomattavasti. Muutamissa maissa maksetaan säännöllistä avustusta, kun taas toisissa saatat olla perhetilanteesi perusteella oikeutettu avustusten sijasta verovähennyksiin. Ulkomaille muuttaessa voivat muuttua myös avustukset, joihin olet oikeutettu, jolloin tulosi saattavat nousta tai laskea.

Ennen kuin muutat ulkomaille, ota yhteyttä eurooppalaiseen työvoimaneuvojaan, niin saat tietää, millaisiin perhe-etuuksiin olet kohdemaassa oikeutettu. Kansallisten järjestelmien välisten erojen vuoksi vaikutus kokonaistuloihisi saattaa olla huomattava.

Mikä maa maksaa perhe-etuudet?

Jos sinä ja/tai lastesi toinen vanhempi olette työskennelleet ulkomailla, teillä saattaa olla oikeus saada perhe-etuuksia useammasta maasta.

Tällaisissa tapauksissa kansalliset viranomaiset ottavat huomioon molempien vanhempien tilanteen päättäessään, mikä maa on ensisijaisesti vastuussa etuuksien maksamisesta. Päätöksen pohjana ovat ensisijaisuussäännöt.

Jos ensisijaisesta maasta saamiesi etuuksien määrä jää pienemmäksi kuin summa, jonka olisit saanut toissijaisesta maasta, josta sinulla olisi myös oikeus saada etuuksia (esimerkiksi sen vuoksi, että saat sieltä eläkettä tai työskentelet siellä), toissijainen maa maksaa erotuksen. Näin huolehditaan siitä, että saat varmasti koko sen etuussumman, johon olet oikeutettu.

Esimerkki

Laske perhe-etuuksiesi määrä

George ja Martine muuttavat maahan B, koska Martine on saanut kiinnostavan työpaikan sieltä. George on eläkeläinen, joka saa muuton jälkeenkin eläkettä maasta A. EU:n lainsäädännön mukaan perhe-etuuksien maksamisesta vastaa ensisijaisesti maa B (ks. edellä ”ensisijainen maa”). Se maksaa perhe-etuuksia 50 euroa kuukaudessa.

Maassa A heillä on kuitenkin oikeus saada perhe-etuuksia 100 euroa kuukaudessa. Maa A on tämän vuoksi velvollinen maksamaan Georgelle ja Martinelle 50 euron suuruisen erotuksen verran kuukaudessa.

Tämä johtuu siitä, että George saa eläkettä maasta A, minkä vuoksi se vastaa edelleen nk. toissijaisena maana maiden B ja A perhe-etuuksien välisen erotuksen maksamisesta.

Ensisijaisuussäännöt

Jos olet eläkeläinen, toiseen maahan muutto ei vaikuta oikeuteesi saada perhe-etuuksia.

Esimerkkitapaus: olet ainoa vanhempi, jolla on oikeus saada perhe-etuuksia, ja sinulla on oikeus saada perhe-etuuksia useammasta kuin yhdestä maasta, koska

  • työskentelet yhdessä maassa ja saat eläkettä toisesta maasta:

    Tässä tapauksessa työskentelymaasi vastaa ensisijaisesti sinulle kuuluvien perhe-etuuksien maksamisesta.

    Sinulla voi lisäksi olla oikeus saada lisätukea maasta, josta saat eläkettä.

TAI

  • saat eläkettä kahdesta eri maasta:

    Tässä tapauksessa se maa, jossa lapsesi asuvat, vastaa ensisijaisesti sinulle kuuluvien perhe-etuuksien maksamisesta.

    Jos lapsesi asuvat maassa, josta et saa eläkettä, ensisijaiseksi maaksi katsotaan se maa, jonka sosiaalivakuutusjärjestelmän piiriin olet pisimpään kuulunut.

Jos ensisijaisesti etuuksia maksavasta maasta saamasi perhe-etuudet jäävät pienemmiksi kuin ne, joita saisit muista sellaisista maista, joista sinulla on oikeus saada etuuksia, on muiden maiden maksettava sinulle erotuksen verran lisätukea.

Esimerkkitapaus

Ota selvää, mikä maa on vastuussa perhe-etuuksiesi maksamisesta

Norjalainen Eva oli 15 vuotta töissä Ranskassa ja 20 vuotta Suomessa. Eläkkeelle jäätyään Eva päätti muuttaa Maltalle. Evan tytär oli 14-vuotias. Eva ei tiennyt, mikä maa on vastuussa hänen perhe-etuuksiensa maksamisesta.

Eva otti yhteyttä eurooppalaiseen työvoimaneuvojaan, joka neuvoi häntä hakemaan perhe-etuuksia joko Suomesta tai Ranskasta. EU:n lainsäädännön mukaan perhe-etuuksien maksamisesta vastaa Evan tapauksessa se maa, jonka sosiaalivakuutusjärjestelmän piiriin hän on pisimpään kuulunut — tässä tapauksessa Suomi.

Jos hänellä olisi kuitenkin oikeus saada Ranskasta suurempaa etuutta kuin Suomesta, Ranskan olisi maksettava erotus.

Esimerkkitapaus: sekä sinulla että lastesi toisella vanhemmalla on oikeus saada perhe-etuuksia useammasta kuin yhdestä maasta, koska

  • saatte molemmat eläkettä useista EU-maista:

    Jos saatte eläkettä lastenne asuinmaasta, perhe-etuuksien maksamisesta vastaa tämä maa omien sääntöjensä mukaan.

    Jos ette saa eläkettä lastenne asuinmaasta, perhe-etuudet maksaa se maa, jonka sosiaalivakuutusjärjestelmän piiriin sinä tai lastesi toinen vanhempi olette pisimpään kuuluneet.

TAI

  • saat eläkettä yhdestä EU-maasta, ja lastesi toinen vanhempi on töissä toisessa EU-maassa:

    Tässä tapauksessa maa, jossa lastesi toinen vanhempi on töissä, maksaa myös perhe-etuudet omia sääntöjään noudattaen.

    Sinulla voi lisäksi olla oikeus saada lisätukea maasta, josta saat eläkettä.

Perhe-etuuksien kokonaismäärän olisi aina vastattava suurimman mahdollisen etuuden määrää.

Jos olet eronnut ja entinen aviomiehesi tai -vaimosi saa etuuksia, mutta ei käytä niitä lastesi elatukseen, voit ottaa yhteyttä lastesi asuinmaan perhe-etuuksista vastaaviin viranomaisiin ja pyytää heitä maksamaan etuudet suoraan sinulle, koska olet perheen tosiasiallinen elättäjä.

Mistä perhe-etuuksia haetaan

Voit hakea perhe-etuuksia mistä tahansa maasta, josta sinulla tai lasten toisella vanhemmalla on oikeus saada etuuksia. Hakemismaan viranomainen lähettää hakemuksesi eteenpäin niihin maihin, joilla on toimivalta sinun asiassasi.

Jos haet etuuksia määräaikaan mennessä yhdestä maasta, katsotaan sinun hakeneen niitä määräaikaan mennessä myös kaikista muista EU-maista, joista sinulla on oikeus saada perhe-etuuksia. Sinulta ei voida evätä etuuksia, joihin olet oikeutettu, vain siitä syystä, että hakemuksesi on lähetetty ensimmäisestä hakemismaasta muiden maiden toimivaltaisille viranomaisille liian myöhään.

Tarkista kansallisilta viranomaisilta, mihin mennessä perhe-etuuksia on haettava. Jos hakemuksesi myöhästyy, saatat menettää oikeutesi saada etuutta.

Kansallisilla viranomaisilla on velvollisuus tehdä yhteistyötä ja välittää toisilleen kaikki tiedot, joita hakemuksesi käsittelyä varten tarvitaan. Kielieroihin liittyvät hankaluudet vältetään, kun kansalliset viranomaiset käyttävät vakiomuotoisia lomakkeita (entiset E-lomakkeet) tietoja vaihtaessaan.

Esimerkkitapaus

Ota selvää, mikä maa on vastuussa perhe-etuuksiesi maksamisesta

Kreikkalainen Elias on ollut koko ikänsä töissä Kreikassa, mutta eläkkeelle jäätyään hän muutti Liechtensteiniin. Eliaksella on kaksi alle 18-vuotiasta lasta, ja hän haki perhe-etuuksia Liechtensteinista.

Liechtensteinin viranomaiset ilmoittivat kuitenkin, että perhe-etuuksien maksaminen ei kuulunut niiden vastuulle. Viranomaisten mukaan Eliaksen oli haettava etuuksia Kreikan viranomaisilta.

Tämä pitää paikkansa, koska Kreikka on ainut maa, joka maksaa Eliakselle eläkettä.

Kansalliset sosiaaliturvajärjestelmät poikkeavat toisistaan huomattavasti eri puolilla Eurooppaa.

Ota selvää kohdemaasi perhe-etuusjärjestelmästä. Näin vältät ongelmat ja väärinkäsitykset, joilla saattaa olla pahimmillaan vakavia seurauksia.

Kansalliset sosiaaliturvajärjestelmät.

Tarvitsetko apua?