Navigointipolku
Päivitetty : 12/2012
Työkomennuksesta on kyse, kun työnantajasi pyytää sinua lähtemään ulkomaille töihin määrätyksi ajaksi.
Jos sinut on lähetetty työkomennukselle toiseen EU-maahan,
Jos siirryt vastaanottavan maan sosiaaliturvajärjestelmän piiriin, maksat myös sosiaaliturvamaksut kyseiseen maahan.
Huolehdi ennen työkomennukselle lähtemistä, että olet saanut työnantajaltasi A1-lomakkeen (entisen E101-lomakkeen). Lomakkeella sinulle ja huollettavillesi annetaan lupa pysyä kotimaanne järjestelmän piirissä ulkomaantyöskentelyn aikana – enintään kahden vuoden ajan.
Lomakkeen myöntävän viranomaisen saat selville ottamalla yhteyttä lähetettyjen työntekijöiden yhteyspisteeseen kotimaassasi.
Jos ulkomaankomennuksen päättyessä haluat edelleen pysyä kotimaasi järjestelmän piirissä toista ulkomaankomennusta varten, on komennusten välillä oltava ainakin kahden kuukauden mittainen tauko.
Jos jatkat ulkomailla työskentelyä ilman taukoa, muutut automaattisesti "ulkomailla työskenteleväksi", jolloin sinun on maksettava sosiaaliturvamaksut oleskelumaahasi.
Poikkeus — Jos A1-lomakkeella ilmoitettua työtehtävää ei suoritettu loppuun ennalta-arvaamattomista olosuhteista (sairaus, sääolot, toimituksen viivästyminen tms.) johtuen, sinä tai työnantajasi voitte hakea alkuperäisen komennusjaksosi pidentämistä siihen saakka, että suunniteltu työtehtävä saadaan suoritettua, eikä kahden kuukauden tauko ole tällöin välttämätön.
Enimmäisaika, jonka voit työskennellä kohdemaassa ilman joutumista pois kotimaasi sosiaaliturvajärjestelmän piiristä, on silti rajattu yhteensä kahteen vuoteen.
Ajan pidentämistä on haettava A1-lomakkeen antaneelta viranomaiselta ennen ensimmäisen komennusjakson päättymistä.
A1-lomake on voitava esittää viranomaisille milloin tahansa ulkomailla oleskelun aikana. Ellet pysty esittämään A1-lomaketta, saatat joutua maksamaan sosiaaliturvamaksuja kyseiseen maahan. Jos pystyt pyydettäessä esittämään voimassa olevan A1-lomakkeen, kohdemaasi viranomaisten on hyväksyttävä se.
Alan on tšekkiläinen rakennustyöntekijä, jonka hänen työnantajansa on lähettänyt työkomennukselle Irlantiin. Tarkastajat kävivät rakennustyömaalla ja ilmoittivat, että Alanin A1-lomake (entinen E101-lomake) ei ollut voimassa, mikä olisi saattanut tarkoittaa sitä, että Alanin olisi pitänyt ryhtyä maksamaan sosiaaliturvamaksuja Irlantiin.
EU:n lainsäädännön nojalla Alanin työkomennuksen pätevyys ei ole Irlannin viranomaisten päätettävissä. Alanin A1-lomake voidaan todeta pätemättömäksi ainoastaan hänen kotimaassaan (tavanomaisessa työskentelymaassaan). Kun asiaa ryhdyttiin selvittämään, Irlannin viranomaiset totesivat, ettei Alanin tarvitse maksaa sosiaaliturvamaksuja Irlantiin.
Tapauksissa, joissa on alusta alkaen ilmeistä, että ulkomaankomennus kestää yli kaksi vuotta, voi työnantajasi hakea poikkeuslupaa, jonka turvin voit pysyä kotimaasi sosiaaliturvajärjestelmän piirissä koko ulkomaankomennuksen ajan.
Poikkeusluvat ovat tapauskohtaisia ja määräaikaisia, ja niille tarvitaan jokaisen asian kanssa tekemisissä olevan maan viranomaisten hyväksyntä.
Työnantajasi saattaa joutua tekemään sinusta ulkomaankomennukselle lähetettävää työntekijää koskevan etukäteisilmoituksen, jolla kohdemaalle ilmoitetaan suunnitellusta työkomennuksestasi. Etukäteisilmoitusta vaaditaan useissa maissa, sillä se helpottaa ulkomaankomennuksia koskevien menettelyiden valvontaa.
Lisätietoja saat kohdemaassa sijaitsevasta lähetettyjen työntekijöiden yhteyspisteestä.
Ammattipätevyyden tunnustamista ei tarvitse hakea, jos työskentely toisessa EU-maassa on tilapäistä.
Sinulta saatetaan kuitenkin vaatia kohdemaassasi kirjallinen ilmoitus (paperilla tai sähköisesti), jos
Tarkista kohdemaasi viranomaisilta, vaaditaanko tällaista ilmoitusta.
Apua ja lisätietoa oman ammattisi harjoittamista koskevista muodollisuuksista saat kohdemaasi ammattipätevyyden tunnustamisjärjestelmän kansallisesta yhteyspisteestä
English.
Jos ilmoitusta vaaditaan, se toimitetaan
English kertoo, mistä viranomaisesta on kyse) Ilmoituksesta on käytävä ilmi seuraavat tiedot:
Liitteeksi tarvitaan seuraavat asiakirjat:
Hyväksyttävät todistukset saattavat olla erilaisia eri maissa. Ota yhteyttä asiasta vastaavaan viranomaiseen ja tarkista, mitä asiakirjoja hyväksytään todistuksiksi.
Jos ammattiin, jota haluat harjoittaa, liittyy mahdollisia kansanterveyttä tai yleistä turvallisuutta koskevia uhkia, kohdemaa saattaa haluta tarkistaa pätevyytesi etukäteen.
Tässä tapauksessa et voi ryhtyä työskentelemään maassa ennen kuin tarkistus on suoritettu ja olet saanut virallisen luvan.
Tarvitaanko omassa ammatissasi tällainen etukäteistarkistus? Ota asiasta selvää kohdemaassa sijaitsevasta ammattipätevyyden tunnustamisjärjestelmän kansallisesta yhteyspisteestä
English.
Jos tarkistus on tarpeen, tarvitsemasi luvan hakemiseen saattaa kulua vielä 1–4 kuukautta (siitä, kun viranomainen saa ilmoituksesi).
Luvan hakemista nopeuttaa se, että ilmoituksessa on kaikki tarpeelliset tiedot ja oikeat liitteet. Asiakirjojen puuttuminen ja virheet saattavat aiheuttaa tarpeettomia viivästyksiä.
Kohdemaan viranomaiset saattavat myös asettaa lisäehtoja, esimerkiksi vaatia kokeen suorittamista tai sitä, että työskentelet aluksi valvonnan alaisena.
Yleensä ehdot on täytettävä yhden kuukauden kuluessa siitä, kun olet saanut niistä tiedon. Ellei tämä ole mahdollista (esimerkiksi tapauksessa, jossa vaaditaan kokeen suorittamista, mutta koetta ei järjestetä kyseisenä aikana), voit soittaa neuvontapalveluumme
.
Jos ammattipätevyytesi tarkistetaan, koska ammattisi vaikuttaa asiakkaiden terveyteen tai turvallisuuteen, sinulta saatetaan pyytää oikeaksi todistettuja käännöksiä esittämistäsi asiakirjoista.
Ota kuitenkin huomioon, että EU-sääntöjen nojalla
Kansallisia henkilökortteja, passeja jne. EI katsota keskeisiksi asiakirjoiksi, eikä niitä tarvitse käännättää.
Lisäksi seuraavien ammattien harjoittajilta ei vaadita oikeaksi todistettuja käännöksiä tutkintotodistuksista:
Edellä olevat tiedot ovat yhteenveto monimutkaisista laeista, joista on olemassa lukuisia poikkeuksia.
Ammattipätevyyden tunnustamista EU:ssa käsittelevä opas
[191 KB]
Deutsch
English
español
français
italiano
polski
kertoo, sovelletaanko näitä poikkeuksia omassa tapauksessasi.
Ulkomaankomennuksesi aikana työnantajasi on noudatettava kohdemaan työntekijöiden suojaa koskevia perussääntöjä, jotka koskevat esimerkiksi seuraavia asioita:
Andrea on töissä saksalaisessa siivousyrityksessä ja saa palkkaa 6,50 euroa tunnilta. Kun hänet lähetetään työkomennukselle Ranskan Strasbourgiin töihin, hänen palkkansa pysyy samana. Työtoverit kuitenkin kertovat, että hänen kuuluisi saada vähintään Ranskan minimipalkkaa eli 8,82 euroa tunnilta.
Työnantajan on pakko nostaa Andrean palkka ainakin 8,82 euroon tunnilta Ranskan työkomennuksen ajaksi. Paremman palkan lisäksi Andrealla on Ranskan-komennuksensa aikana muitakin erityisoikeuksia.
Tarkista kohdemaan lähetettyjen työntekijöiden yhteyspisteestä, mitä oikeuksia sinulla on työntekijänä.
Tarvitsetko apua?Etkö löytänyt etsimääsi tietoa? Onko sinulla ongelma vailla ratkaisua?
Tässä tapauksessa EU:n 27 jäsenmaata sekä Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi
Tässä tapauksessa EU:n 27 jäsenmaata sekä Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi