Navigointipolku
Päivitetty : 12/2012
Jos olet toisen palveluksessa oleva tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva siirtotyöläinen, sinä ja huollettavasi olette isäntämaasi sosiaaliturvajärjestelmän piirissä.
Isäntämaasi lait määräävät, mihin etuuksiin olet oikeutettu, kun kysymys on vanhempain-, perhe-, varhaiseläke- tai eläke-etuuksista tai työperäisen onnettomuuden tai sairauden, kuolemantapauksen tai työttömyyden johdosta maksettavista etuuksista.
Kohdemaasi etuusjärjestelmä on todennäköisesti toisenlainen kuin se, johon olet tottunut.
Väärinkäsityksillä voi olla vakavia seurauksia, joten ota ennen kotimaasta lähtöäsi selvää oikeudestasi saada etuuksia kohdemaassasi
.
Monissa maissa oikeutesi saada etuuksia riippuu siitä, kuinka kauan olet maksanut tiettyjä maksuja.
Maan, josta haet etuuksia, on otettava täysimääräisesti huomioon työskentelyaikasi tai maksuaikasi muissa EU-maissa samaan tapaan kuin jos tämä aika olisi vietetty hakumaassasi.
Jos tässä on ongelmia, voit soittaa neuvontapalveluumme.
Puolalainen Ana oli töissä kuusi vuotta Puolassa ja muutti sen jälkeen Saksaan, jossa hän ehti olla töissä kahden vuoden ajan.
Sitten Ana joutui auto-onnettomuuteen ja menetti liikuntakykynsä, jolloin hän haki työkyvyttömyyseläkettä sekä Puolasta että Saksasta.
Saksan viranomaiset hylkäsivät hänen hakemuksensa, koska hän ei ollut työskennellyt maassa viittä vuotta eli Saksan työkyvyttömyyseläkkeen myöntämistä varten vaatimaa vähimmäisaikaa.
Anan työvuosia laskiessaan viranomaisten olisi kuitenkin pitänyt ottaa huomioon myös Puolassa työskennelty aika. Näin työvuosia olisi yhteensä kahdeksan eli reilusti yli Saksan vaatiman vähimmäisajan.
Analla on siis oikeus saada työkyvyttömyyseläkettä sekä Saksasta että Puolasta siten, että kumpikin maa maksaa osuuden, joka vastaa Anan työskentelyaikaa kyseisessä maassa.
EU-mailla on oikeus päättää vapaasti, mitä etuuksia sinulla on oikeus niiden oman lainsäädännön nojalla saada. Sama koskee sitä, miten pitkän työssäoloajan jälkeen oikeus työttömyyskorvaukseen muodostuu, miten etuudet lasketaan ja miten kauan niitä maksetaan. Sinulla saattaa olla oikeus saada esimerkiksi työttömyyskorvausta kotimaassasi 24 kuukauden ajan, mutta oleskelumaassasi oikeus kestääkin ehkä vain 12 kuukautta.
Työttömyyskorvausasioissa erityistä huomiota olisi kiinnitettävä seuraaviin seikkoihin:
Jos menetät työpaikkasi, yleensä sinun on haettava työttömyyskorvausta siitä maasta, jossa olit viimeksi töissä.
Lähtömaasi työvoimatoimisto kertoo, voitko palata lähtömaahasi ja ilmoittautua siellä työnhakijaksi.
Tanskalainen Line asui ja työskenteli Kyproksella. Hän joutui työttömäksi, joten hän haki työttömyyskorvausta.
Pettymyksekseen Line sai tietää, että hänellä oli oikeus saada työttömyyskorvausta vain 156 vuorokauden ajan. Tanskassa työttömyyskorvausta olisi saanut jopa neljän vuoden ajan. Linelle ei ollut tullut mieleenkään, että ero voisi olla näin suuri.
Sosiaaliturvajärjestelmät vaihtelevat huomattavasti EU:n sisällä. Ennen kuin muutat ulkomaille, ota selvää oikeuksistasi kohdemaassa
.
Toisessa maassa työskennellessäsi saamiesi etuuksien määrä voi olla kokonaan toisenlainen. Tämä pätee erityisesti perhe- ja vanhempainetuuksiin, joita kaikissa maissa ei makseta lainkaan.
Lisätietoa seuraavista aiheista:
Työkyvyttömyyseläkettä hakiessasi jokainen työskentelymaasi saattaa edellyttää sinulta erillistä lääkärintarkastusta. Yhdessä maassa sinua saatetaan pitää 70-prosenttisesti työkyvyttömänä, kun taas toisessa maassa sinut voidaankin katsoa täysin työkykyiseksi.
Jos menetät työpaikkasi, yleensä sinun on haettava työttömyyskorvausta siitä maasta, jossa olit viimeksi töissä.
Jos olet ollut rajatyöntekijä (toisen palveluksessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana), haet etuuksia asuinmaastasi.
Jos viimeksi töissä ollessasi tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiessasi kävit töissä yhdessä EU-maassa ja asuit toisessa, mutta palasit asuinmaahasi harvemmin kuin kerran viikossa, voit hakea työttömyyskorvausta joko asuinmaastasi tai viimeisimmästä työssäkäyntimaastasi.
Tietyissä olosuhteissa voit siirtää työttömyyskorvauksesi toiseen EU-maahan siksi aikaa, kun olet siellä työnhaussa. Työttömyyskorvauksen voi yleensä siirtää kolmeksi kuukaudeksi, mutta siirtoaikaa voidaan pidentää enintään kuuteen kuukauteen.
Lisätietoa oikeudestasi työttömyyskorvaukseen saat ottamalla yhteyttä työvoimatoimistoon.
Saksalainen Arthur jäi työttömäksi vuonna 2008 ja muutti saman tien Unkariin töihin. Hänellä oli vuoden mittainen työsopimus Budapestissa, mutta vakituinen asuinpaikka oli edelleen Saksassa, jossa hän myös kävi säännöllisesti. Kun Arthur jäi uudelleen työttömäksi, hän olisi voinut hakea työttömyyskorvausta myös Unkarista. Hän kuitenkin päätti palata Saksaan, jossa hän sai työttömyyskorvauksen vaikeuksitta.
Edellä mainittuja säännöksiä sovelletaan myös itsenäisiin ammatinharjoittajiin 1. päivästä toukokuuta 2010 alkaen. Jos oikeutesi eivät toteudu haluamallasi tavalla, saat apua neuvontapalvelustamme.
Jos jäät työttömäksi, mutta päätät jäädä työskentelymaahasi asumaan, sinun on ilmoittauduttava työnhakijaksi kyseisessä maassa. Tämän jälkeen sinua kohdellaan samoin kuin maan omia kansalaisia.
Jos tarvitset todistusta aiemmasta ulkomaantyöskentelystä ja toisen maan sosiaaliturvajärjestelmän piiriin kuulumisesta, voit joutua hakemaan U1-lomaketta (entistä E301-lomaketta) siitä maasta, jossa olit aiemmin töissä.
Jos et toimita kyseistä asiakirjaa hakemustasi käsittelevälle viranomaiselle, se hankkii tarvittavat tiedot muista maista suoraan. Täytetyn U1-lomakkeen toimittaminen saattaa kuitenkin nopeuttaa hakemuksesi käsittelyä.
Jos työpaikkasi menetettyäsi päätät palata kotimaahasi, sinun on otettava yhteyttä kotimaasi kansallisiin työvoimaviranomaisiin ja tiedusteltava, onko sinulla edelleen oikeus työttömyyskorvaukseen ulkomaanoleskelusta huolimatta.
Jos oikeus on edelleen voimassa, sinun täytyy
Jos et toimita kyseistä asiakirjaa hakemustasi käsittelevälle viranomaiselle, se hankkii tarvittavat tiedot muista maista suoraan. Täytetyn U1-lomakkeen toimittaminen saattaa kuitenkin nopeuttaa hakemuksesi käsittelyä.
Jos sinulla ei ole oikeutta saada työttömyyskorvausta lähtömaastasi, voit hakea lupaa siirtää työttömyyskorvauksesi kolmen kuukauden ajaksi pois siitä maasta, jossa jäit työttömäksi
Katso myös:
Työnhakijan oikeus siirtää työttömyyskorvauksensa toiseen EU-maahan
Jotta siirtyminen yhden maan etuusjärjestelmästä toiseen tapahtuu sujuvasti, saatat uuteen työskentelymaahasi saapuessasi tarvita seuraavaa lomaketta:
U1-lomake (entinen E301-lomake) eli lausunto työttömyyskorvausta laskettaessa huomioitavasta työttömyysvakuutusajasta. Saat lomakkeen kansallisilta työvoimaviranomaisilta siitä maasta tai niistä maista, jo(i)ssa olit viimeksi töissä. Lomake toimitetaan sen maan kansallisille työvoimaviranomaisille, josta aiot hakea työttömyyskorvausta.
Jos matkustat asuinmaasi ulkopuolelle, sinut on vakuutettu toisessa EU-maassa
oleskeluaikanasi välttämättömän sairaanhoidon varalta, kun sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti
. Vakuutus on voimassa myös lähtömaassasi, vaikket enää asuisikaan siellä.
Etkö löytänyt etsimääsi tietoa? Onko sinulla ongelma vailla ratkaisua?
Tässä tapauksessa EU:n 27 jäsenmaata sekä Islanti, Liectenstein, Norja ja Sveitsi
Tässä tapauksessa EU:n 27 jäsenmaata sekä Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi
Tässä tapauksessa EU:n 27 jäsenmaata sekä Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi