Takuut ja palautukset

Jos ostamasi tuote on viallinen tai se ei näytä samalta tai ei toimi siten kuin etukäteen on kerrottu, myyjän on EU:n sääntöjen mukaan korjattava tai vaihdettava tuote, laskettava sen hintaa tai palautettava rahat. Sinulla on aina maksutta oikeus vähintään kahden vuoden takuuseen. Oman maasi sääntöjen mukaan sinulla saattaa kuitenkin olla oikeus myös lisäsuojaan.

Voit palauttaa minkä tahansa ostoksen 14 päivän kuluessa ilman perusteluja (ks. 14 päivän peruuttamisaika). Kun 14 päivän ajanjakso on päättynyt, voit pyytää maksun palauttamista osittain tai kokonaan yleensä vain silloin, kun tuotteen korjaaminen tai vaihtaminen ei ole mahdollista. Ota kuitenkin huomioon, että sinulla ei ole oikeutta saada hyvitystä vähäisestä viasta, esimerkiksi naarmuuntuneesta CD-levyn kannesta.

Lisäsuoja

Myyjät tai valmistajat voivat tarjota sinulle ylimääräisen kaupallisen takuun. Tämä takuu voi antaa lisäsuojaa, mutta se ei korvaa tai lyhennä kahden vuoden vähimmäistakuuta. Kaupallisessa takuussa on sen ehdot ilmoitettava selkeästi, ja jos ne ovat kuluttajan kannalta vähemmän edullisia kuin myyjän ilmoittamat ehdot, sovelletaan edullisempia ehtoja.

Jos ostat tuotteen tai palvelun verkossa, sinulla on oikeus palauttaa se ilman perusteluja 14 päivän kuluessa toimituksesta. Palvelusopimusten peruuttamisaika päättyy 14 päivää sopimuksen tekopäivän jälkeen. Jos peruuttamisaika päättyy yleisenä vapaapäivänä, sitä jatketaan seuraavaan arkipäivään asti. Tätä kutsutaan peruuttamisoikeudeksi.

Poikkeukset

Huom.! 14 päivän peruuttamisaikaa ei kuitenkaan sovelleta seuraaviin:

  • tietyille päiville varatut lento-, juna- ja konserttiliput, hotellivaraukset, autonvuokraus tai ravintolapalvelut
  • tavarat, ruoka tai juoma, jotka toimitetaan säännöllisesti – esimerkiksi ruokakaupan toimituspalvelu
  • tilaustyönä tai henkilökohtaisia tarpeita vastaaviksi tehdyt tuotteet (kuten mittatilauspuku)
  • suljetuissa pakkauksissa olevat audio-, video- tai tietokoneohjelmat, kuten DVD-levyt, joiden pakkaukset olet avannut
  • digitaalinen verkkosisältö, jos olet jo aloittanut sen latauksen tai suoratoiston suostuttuasi ehtoon, jonka mukaan niiden aloittaminen mitätöi peruuttamisoikeuden
  • yksityishenkilöltä (ei yritykseltä tai elinkeinonharjoittajalta) tehdyt ostot
  • kiireelliset korjaus- ja huoltosopimukset (jos esimerkiksi kutsut putkimiehen korjaamaan vuotavan suihkun, et voi enää perua työtä sen jälkeen, kun olette sopineet palvelun hinnasta).

Tuotteen korjaaminen, vaihtaminen tai rahojen palauttaminen

Kahden vuoden takuuaika alkaa heti, kun tuote on toimitettu. Jos virhe ilmenee vuoden kuluessa toimituksesta, sinun ei tarvitse todistaa, että se oli olemassa toimitushetkellä. Oletuksena on, että vika on jo silloin ollut tuotteessa, ellei myyjä voi toisin osoittaa. Voit pyytää myyjää korjaamaan tai vaihtamaan tuotteen, antamaan sinulle hinnanalennuksen tai palauttamaan rahasi, jos korjaaminen tai vaihtaminen ei ole mahdollista.

Joissakin EU-maissa tämä aika voi olla kaksi vuotta.

Esimerkkitapaus

Carla osti hiustenkuivaajan, jolle myyjä antoi kuuden kuukauden kaupallisen takuun. Kun hiustenkuivaaja meni kahdeksan kuukauden kuluttua rikki, Carla vei sen takaisin kauppaan. Kaupassa myyjä ilmoitti, että takuuaika oli päättynyt eikä hyvitystä maksettaisi. Carla huomautti, että EU:n kuluttajansuojalain nojalla tuotteella oli täysimääräinen ja maksuton kahden vuoden takuu ja että myyjän myöntämä kuuden kuukauden takuu antoi vain lisäsuojaa. Myymälä päätti vaihtaa Carlan hiustenkuivaajan uuteen.

Esimerkkitapaus

Belgiassa asuva Sabine osti älypuhelimen Saksassa sijaitsevasta verkkokaupasta. Hän latasi uuteen puhelimeensa askelmittarisovelluksen, mutta se ei toiminut kunnolla, joten hän pyysi puhelimen myynyttä verkkokauppaa korjaamaan ongelman. Kauppa ei ollut vastuussa, koska myyntisopimusta sovellettiin ainoastaan sen myymään älypuhelimeen. Sabinea kehotettiin ottamaan yhteyttä sovelluksen myyjään.

Esimerkkitapaus

Johan osti älytelevision, mutta kaksi kuukautta myöhemmin yksi esiasennetuista sovelluksista ei enää auennut. Hän otti yhteyttä myyjään, joka oli velvollinen toimittamaan hänelle vaaditun ohjelmistopäivityksen.

Käytetyt tuotteet

Kahden vuoden vähimmäistakuu koskee myös kauppiaalta ostettuja käytettyjä tavaroita. Joissain EU-maissa myyjä ja ostaja voivat sopia kahta vuotta lyhyemmästä takuuajasta. Takuuajan on kuitenkin oltava vähintään yksi vuosi. Tästä on mainittava sinulle ostohetkellä. Takuuaika ei koske tavaroita, jotka ostetaan yksityishenkilöltä.

Tuotteet, jotka edellyttävät ohjelmistoja

Erityissäännöt koskevat tapauksia, joissa ostat digitaalista sisältöä, kuten videoita, musiikkia ja ohjelmistosovelluksia, esim.

  • videopeli, jonka lataat kerran
  • viikoittaiset uutissivustolinkit, joista maksat tilausmaksun
  • jatkuva pilvitallennus.

Näitä sääntöjä sovelletaan silloinkin, kun annat henkilökohtaista dataa vastineeksi sisällöstä tai palvelusta. Tällaista dataa ovat myös valokuvat ja sosiaalisen median julkaisut, joita on käsitelty suostumuksellasi.

Tällaisessakin tapauksessa sinulla on oikeus vedota vähintään kahden vuoden pituiseen takuuseen, jos huomaat digitaalisessa sisällössä tai palvelussa vian, jos ne eivät vastaa tuotekuvausta tai eivät toimi odotetulla tavalla. Jos toimittaja ei pysty korjaamaan sisältöä tai palvelua kohtuullisessa ajassa, maksutta ja aiheuttamatta sinulle haittaa, voit pyytää hinnanalennusta. Joissakin tapauksissa voit purkaa sopimuksen.

Jatkuva toimitus

Jos kyseessä on jatkuva toimitus (esimerkiksi pilvitallennuspalvelu), toimittaja on vastuussa virheistä, jotka ilmenevät digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamisen aikana (sopimuksen mukaisesti).

Toimittajan on annettava selkeät ohjeet digitaalisen sisällön tai palvelun asentamisesta ja sen käytön edellyttämistä teknisistä vaatimuksista. Sinulle on myös toimitettava kaikki päivitykset, joita kyberturvallisuutesi säilyttämiseksi tarvitaan. Jatkuvien toimitusten osalta olisi päivitysten katettava koko kahden vuoden takuuaika.

Henkilökohtainen data vastineena sisällöstä tai palveluista

Jos olet antanut myyjälle henkilökohtaista dataa vastineeksi digitaalisesta sisällöstä tai palvelusta, joka ei kuitenkaan toimi samalla tavalla kuin ilmoitettu, sinulla on oikeus purkaa sopimus, vaikka virhe olisikin vähäinen. Toimittajan on lopetettava datasi käyttö sopimuksen purkamisen jälkeen ja annettava sinulle mahdollisuus ottaa takaisin tuottamasi sisältö (esimerkiksi jos Facebookin kaltainen sosiaalisen median alusta antaa sinulle mahdollisuuden saada tili henkilötietojasi sekä valokuviasi, videoitasi ja julkaisujasi vastaan, sen on lopetettava niiden käyttö heti, kun sopimus on irtisanottu).

Esimerkkitapaus

Adam maksoi elokuvan lataamisesta älytelevisioonsa. Äänen laatu oli kuitenkin heikko, vaikka Adam oli varmistanut, että hänen televisionsa täytti tekniset vaatimukset. Hän otti yhteyttä elokuvan toimittaneeseen tahoon, joka ilmoitti hänelle, että tätä laatuongelmaa ei voida korjata. Koska elokuva oli jo ladattu, Adamilla ei ollut oikeutta palautukseen.

Esimerkkitapaus

Alex latasi musiikin suoratoistosovelluksen tablettitietokoneelleen. Kuusi kuukautta myöhemmin hän sai sähköpostiviestin, jossa todettiin, että sovellusta oli päivitettävä, koska käyttäjien määrä oli kasvanut. Sovelluksen vanhat asiakkaat voisivat saada päivityksen ilmaiseksi sopimusehtojen mukaisesti, vaikka he eivät olleetkaan velvoitettuja lataamaan sitä.
Päivitysten jälkeen suoratoistonopeus kuitenkin hidastui merkittävästi. Alex päätti purkaa sopimuksen ja saada rahansa takaisin. Tämä on mahdollista 30 päivän kuluessa päivityksestä.

Digitaalisen sisällön ja palvelujen korjaaminen ja palauttaminen

Jos digitaalisessa sisällössä tai digitaalisessa palvelussa ilmenee kahden vuoden kuluessa myynnistä vikoja, niiden toimittajan on tarjottava ratkaisu ongelmiin. Kertaluonteisissa ostoksissa on vuoden kuluessa havaittavien vikojen osalta oletuksena, että vika on ollut olemassa jo myyntihetkellä, ellei toimittaja voi toisin osoittaa. Korvausvaatimusten esittämiselle on kuitenkin aikaa vähintään kaksi vuotta.

Jatkuvasti tarjottavissa digitaalisissa sisällöissä tai palveluissa oletuksena on, että vika on ollut olemassa koko kyseisen ajanjakson ajan.

Mistä saa apua

Ongelmatapauksissa, jotka liittyvät mistä tahansa EU-maasta ostettuun vialliseen tuotteeseen tai vialliseen digitaaliseen palveluun, voit pyytää apua omassa maassasi sijaitsevasta Euroopan kuluttajakeskuksesta. Kannattaa tarkistaa myyntimaan lakisääteistä ja kaupallista takuuta koskevat erityissäännöt, joissa on tarkempaa tietoa kansallisen lainsäädännön mukaisista oikeuksistasi:

Jos olet epävarma omasta tilanteestasi, tutustu kuluttajien oikeuksien tietopakettiin, jossa on tietoa ostosten tekemiseen liittyvistä oikeuksista EU:ssa.

Usein kysyttyä

EU-lainsäädäntö

Tarvitsetko apua?

Asiantuntijamme ovat käytettävissäsi

Tarkistettu viimeksi: 01/12/2023
Jaa tämä sivu