Navigointipolku

Palvelut

Päivitetty 05/2011

Sijoittautumisvapaus ja palvelujen tarjoamisen vapaus ovat EU:n keskeisiä periaatteita palvelujen sisämarkkinoilla. Näiden periaatteiden nojalla EU:n yrittäjät voivat perustaa yrityksen missä tahansa EU-maassa tai tarjota palveluja tilapäisesti rajojen yli muihin EU-maihin varsinaista toimipistettä perustamatta – esimerkiksi liikkumalla itse rajan yli tai internetin välityksellä.

Palveludirektiivi

Yritykset joutuvat edelleen käymään läpi monimutkaisia, aikaavieviä ja oikeudellisesti epävarmoja hallintomenettelyjä yrittäessään päästä tarjoamaan palveluja muissa EU-maissa. Tämän vuoksi EU:ssa päätettiin antaa asiasta säädös, palveludirektiivi, jolla luotiin yritystoiminnalle selkeämpi, yksinkertainen toimintaympäristö. Direktiivi oli pantava täysimääräisenä täytäntöön kaikissa EU-maissa vuoden 2009 loppuun mennessä.

Direktiivillä EU:ssa otettiin käyttöön säännöt, joilla yksinkertaistetaan palvelutoiminnan aloittamista ja palvelujen tarjontaa rajojen yli. Palveludirektiivi vahvistaa myös palvelujen vastaanottajien oikeuksia.

Yrityksen perustaminen

Jokaisen EU-maan oli yksinkertaistettava palvelutoimintaan liittyviä menettelyjään ja muodollisuuksiaan. Niiden oli perustettava keskitettyjä asiointipisteitä, sähköisen viranomaishallinnon portaaleja, joiden kautta yritykset voivat saada kaiken tarpeellisen tiedon ja hoitaa kaikki hallinnolliset menettelyt verkossa.

EU-maiden oli lisäksi lakkautettava tarpeettomat tai suhteettoman raskaat lupajärjestelmät ja poistettava kansallisuuteen tai asuinpaikkaan perustuva syrjintä sekä erityisen rajoittavat vaatimukset, kuten tarvetestit (joissa yritykset joutuvat suorittamaan markkinatutkimuksia osoittaakseen viranomaisille, että niiden palveluille on kysyntää).

Palveluntarjonta rajojen yli

Palveludirektiivissä tunnustetaan palvelujen tarjoamisen vapauden periaate: EU-maat eivät saa asettaa syrjiviä, tarpeettomia tai suhteettomia kansallisia vaatimuksia ulkomaisille palveluntarjoajille, esimerkiksi edellyttää luvan saantia tai tietyn tyyppisen infrastruktuurin rakentamista.

Tiettyjä vaatimuksia voidaan kuitenkin vielä asettaa harvoissa tapauksissa, jos ne ovat tarpeen yleisen edun, yleisen turvallisuuden, kansanterveyden tai ympäristönsuojelun kannalta. Lisäksi palvelujen tarjoamisen vapauteen sovelletaan muutamia yleisiä poikkeuksia, kuten työntekijöiden ulkomaankomennukset ja ammattitutkintojen tunnustaminen.

Yritykset voivat saada keskitetyistä asiointipisteistä kaikki tarvittavat tiedot voimassa olevista hallinnollisista vaatimuksista ja hoitaa tarvittavat muodollisuudet niiden kautta.

Palvelujen vastaanottajien oikeudet

Direktiivillä taataan myös palvelujen vastaanottajien oikeudet: kuluttajien ja yritysten olisi voitava käyttää toisessa EU-maassa toimivia palveluntarjoajia ilman etukäteislupaa eikä vastaanottajaan saisi kohdistua kansallisuuteen tai asuinpaikkaan perustuvaa syrjintää.

Jäsenvaltioiden viranomaisten on tarjottava yleistä tietoa ja apua kuluttajanoikeus- ja valitusasioissa.

 Direktiivin soveltamisalaan kuuluvat palvelut

Palveludirektiiviä sovelletaan muun muassa seuraaviin palveluihin:

  • useimmat säännellyt ammatit (esimerkiksi lainopilliset neuvonantajat ja veroneuvojat, arkkitehdit, insinöörit, kirjanpitäjät, tarkastajat)
  • rakennuspalvelut
  • käsityöläiset
  • yrityksiin liittyvät palvelut (esimerkiksi toimistokiinteistönhuolto, liikkeenjohdon konsultointi, tapahtumapalvelut, perintäpalvelut, mainonta, rekrytointipalvelut)
  • jakelupalvelut, mukaan luettuina tavaroiden ja palvelujen vähittäismyynti ja tukkukauppa
  • matkailupalvelut (esimerkiksi matkatoimistojen palvelut)
  • vapaa-ajan palvelut (esimerkiksi urheilukeskusten ja huvipuistojen tarjoamat palvelut)
  • laitteiden asennukseen ja huoltoon liittyvät palvelut
  • it-palvelut (esimerkiksi verkkoportaalit, uutistoimistopalvelut, julkaisupalvelut, ohjelmointi)
  • majoitus- ja ravintolapalvelut (esimerkiksi hotellit, ravintolat, ateriapalvelut)
  • koulutuspalvelut
  • vuokraus, mukaan luettuina auton vuokraus ja leasing-palvelut
  • kiinteistöalan palvelut
  • sertifiointi ja testaus
  • kotipalvelut (esimerkiksi siivouspalvelut, yksityiset lastenhoitajat tai puutarhapalvelut).

Palveludirektiiviä ei sovelleta seuraaviin palveluihin:

  • EU:n kattavasti sääntelemät palvelut: rahoituspalvelut, sähköinen viestintä, kuljetuspalvelut
  • terveydenhuoltopalvelut, työvoiman vuokrauspalvelut, yksityiset turvallisuuspalvelut, audiovisuaaliset palvelut, rahapelitoiminta, tietyt sosiaalipalvelut, (hallituksen virallisella säädöksellä nimitettyjen) notaarien ja haastemiesten palvelut.

Näihin direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jääviin palveluihin liittyvien kansallisten säännösten ja määräysten on joka tapauksessa oltava EU:n oikeuden muiden säännösten mukaisia. Tämä koskee erityisesti Euroopan unionin toiminnasta tehdyllä sopimuksella taattua sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta.

Tutustu myös asiaan liittyvään lainsäädäntöön:

Tarvitsetko apua?

Tarvitsetko apua?

Lisäapua

 SOLVIT -verkosto auttaa yrityksiä, jos kansalliset viranomaiset soveltavat EU:n sisämarkkinalainsäädäntöä virheellisesti.

Enterprise Europe Network tarjoaa yrittäjille tietoa ja neuvoja tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta.

Palveludirektiivin verkkosivustolla on tietoa ja neuvoja palveluntarjonnasta sisämarkkinoilla.

Jos olet perustamassa yritystä tai tarjoat tilapäisiä rajat ylittäviä palveluita EU/ETA-alueella (27 EU-maassa, Islannissa, Liechtensteinissa tai Norjassa), ota yhteyttä keskitettyihin asiointipisteisiin. Ne ovat EUGO-verkoston jäseniä, ja niiden kautta voit hoitaa vaadittavat hallinnolliset muodollisuudet sähköisesti. Ne tarjoavat tietoa menettelyistä, ja voit jättää hakemuksesi vastaaville viranomaisille verkossa. Enää ei tarvitse ottaa yhteyttä useaan eri viranomaiseen erikseen, sillä keskitetyt asiointipisteet tekevät sen puolestasi!