Navigointipolku

Rahoitus - Suomi

Päivitetty 01/2012

Rahoitusta, lainoja, takuita tai lisäkäyttöpääomaa tarvitseville yrityksille on useita vaihtoehtoja. Tukea ja neuvoja voi saada sekä julkisilta että yksityisiltä organisaatioilta.

Tukea ja rahoitusta voi anoa yrityksen perustamisen yhteydessä tai sitä ennen. Keskeistä on toimiva ja kannattava liikeidea ja toiminta-ajatus, joita rahoittaja arvioi yrittäjän tekemästä liikentoimintasuunnitelmasta. Sen tekemiseen saa maksutonta tukea ja neuvoja julkisesti rahoitetuilta organisaatioilta. Rahoitusta voidaan myöntää esimerkiksi tuotantolaitteiden hankintaa varten.

YritysSuomi on työ- ja elinkeinoministeriön koordinoima palvelu yrityksille ja yrittämisestä kiinnostuneille. Se on käyttäjille maksuton ja kokoaa yhteen paikkaan kaikki yrityksille suunnatut lakisääteiset ja julkisesti rahoitetut palvelut ja tuotteet. Se tarjoaa myös puhelinpalvelua, sähköisiä lomakkeita ja muuta sähköistä asiointia.

Ulkoinen rahoitus

Välillinen tuki

Rahoitusta myönnetään esimerkiksi uusille tehtaille ja tuotantolaitoksille. Uuden yrityksen omistaja voi saada henkilökohtaista starttirahaa ja koulutustukea. Starttirahaa myönnetään enintään 18 kuukauden ajaksi uuden yrityksen käynnistämistä varten.

Työvoimapoliittisella aikuiskoulutuksella (työvoimakoulutus) tuetaan työntekijöiden ammatillista koulutusta. Koulutus on opiskelijalle maksutonta.

Työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla on tietoa rahoituksesta yrityksille.

Keksintösäätiö etsii, arvioi ja auttaa kehittämään keksintöjä ja innovatiivisia liikeideoita.

Suora tuki

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on itsenäinen julkinen rahasto, joka tukee Suomen kilpailukykyä ja taloudellista kasvua edistäviä ohjelmia muun muassa julkisen terveydenhuollon sekä ravitsemus- ja energia-alalla.

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes rahoittaa haastavia tutkimus- ja kehittämisprojekteja. Tekes myöntää vuosittain keskimäärin 500 miljoonaa euroa kehittämisprojekteja varten.

Finnvera on valtion omistama rahoitusyhtiö, joka myöntää lainoja, takuita ja vientitakuita suomalaisille yrityksille.

EU-rahoitus

EU-ohjelmia ja rahoitustapoja on useita. Ne on koottu työ- ja  elinkeinoministeriön sivuille.

ELY-keskukset tarjoavat neuvonta-, kehittämis- ja rahoituspalveluja pienyrityksille sekä EU-rahoitusta koskevaa neuvontapalvelua.

Yksityinen rahoitus

Finnvera-takaus sopii pankin, rahoitusyhtiön tai vakuutusyhtiön antamien lainojen tai pankkitakausten vakuudeksi esimerkiksi seuraavissa rahoitusmuodoissa: velkakirjaluotto, luotollinen tili, luottolimiitti, pankkitakaus (toimitusvakuus, muu vastuusitoumus), pankkitakauslimiitti (toimitusvakuus), factoring- ja osamaksurahoitus.

Finanssialan Keskusliitto FK on etujärjestö, joka edustaa jäsenkuntaansa kuuluvia Suomessa toimivia finanssialan yrityksiä ja työnantajia. Monissa FK:n jäsenyhtiöissä on sekä pankki- että vakuutustoimintaa.

Suomen pääomasijoitusyhdistys kehittää pääomasijoitussektoria.

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion omistama pääomasijoitusyhtiö, joka edistää suomalaisten yritysten liiketoimintaa ja taloudellista kasvua investoimalla valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja.

Yritysten tukijärjestöt voivat neuvoa yrityksiä rahoituksen hankintaan liittyvissä asioissa.

Tutustu myös asiaan liittyvään lainsäädäntöön:

Tarvitsetko apua?

Tarvitsetko apua?

Enterprise Europe Network -yhteyspisteet

Enterprise Europe Network tarjoaa yrityksille tietoa ja neuvoja paikallisten asiointipisteidensä kautta.

Valitse sinua lähinnä oleva asiointipiste, josta saat yksilöllistä apua ja neuvoja:

Lisäapua

YritysSuomen puhelinpalvelu auttaa aloittavaa yrittäjää suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.