Navigointipolku

Sivuliikkeet - Suomi

Päivitetty 07/2012

Oikeudelliset vaatimukset

Yritykset voivat laajentaa toimintaansa esimerkiksi avaamalla sivuliikkeen toiseen EU-maahan.

Esimerkiksi laki elinkeinon harjoittamisen oikeudesta säätelee tätä asiaa.

Sivuliiketyypit

Ilman oikeushenkilöllisyyttä

Euroopan talousalueella asuva luonnollinen henkilö voi toimia yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Yleiskielessä yksityisestä elinkeinonharjoittajasta puhutaan myös muodoissa "Toiminimi", "Tmi" tai "yksityisliike". Lainsäädännössä toiminimellä tarkoitetaan sen sijaan yrityksen nimeä.

Oikeudellisesti itsenäinen

ETA-alueen ulkopuolelta oleville tarvitaan Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) lupa yrityksen johtotehtäviin ja sivuliikkeen perustamiseen.

Varsinaisen yrityksen ja sivuyrityksen perustamiseen liittyvät vaatimukset ja prosessit ovat usein samat.

Hallinnolliset menettelyt

Esivalmistelut

Käytännön perustamistoimet alkavat toiminimen valinnalla. Henkilöyhtiön (avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö) perustaminen ei edellytä määrämuotoisuutta, mutta kaupparekisteriä varten niistä pitää tehdä kirjallinen sopimus. Osakeyhtiö ja osuuskunta syntyvät juridisesti vasta kun ne on merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin.

Perusilmoitus kaupparekisteriin tehdään perustamisilmoituslomakkeella, jolla yritys samalla voi ilmoittautua Verohallinnon rekistereihin.

Rekisteröinti

EU-kansalaisen ja ulkomaalaisten on rekisteröidyttävä Suomessa tietyn oleskeluajan jälkeen.

Uudet yritykset tulee pääsääntöisesti rekisteröidä Patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisteriin. Sivuliikkeen avaamiseen sovelletaan monia samoja vaatimuksia ja menettelyitä kuin yrityksen perustamiseen yleensä.

Säännölliset velvoitteet

Työnantaja huolehtii ennakonpidätysten ja sosiaaliturvamaksujen tilittämisestä verottajalle.

Kaikille yrityksille ja yrittäjille yhteistä verotustietoa yritystoiminnasta on koottu Verohallinnon sivuille. Kullekin yritysmuodolle kuuluvat asiat ovat omilla alasivuillaan. Esimerkiksi yrittäjä maksaa myyntiensä mukaisen arvonlisäveron valtiolle kuukausittain.

Tietolähteet

YritysSuomi tarjoaa yrittäjille kattavasti ja maksuttomasti tietoa yritystoiminnan käynnistämisestä, kasvusta, kansainvälistymisestä, verotuksesta ja toiminnan kehittämisestä. Se kertoo myös omistajanvaihdoksesta, julkisesta rahoituksesta sekä työntekijänä ja työnantajana toimimisesta.

Suomi.fi on julkishallinnon verkkopalveluiden yhteinen osoite.

Infopankki.fi -verkkosivustolla on tietoa Suomesta 15 eri kielellä.

Suomen ulkoasiainministeriön alainen verkkopalvelu ThisisFINLAND tarjoaa perustietoa Suomesta.

Verohallinnosta saa tietoa yrityksen kirjaamisesta eri rekistereihin sekä verotuksesta.

Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilla on tiedot kaikista Suomen yritysmuodoista.

Tutustu myös asiaan liittyvään lainsäädäntöön:

Tarvitsetko apua?

Tarvitsetko apua?

Enterprise Europe Network -yhteyspisteet

Enterprise Europe Network tarjoaa yrityksille tietoa ja neuvoja paikallisten asiointipisteidensä kautta.

Valitse sinua lähinnä oleva asiointipiste, josta saat yksilöllistä apua ja neuvoja:

Lisäapua

Kauppakamarit tukevat monin tavoin yritystoimintaa ja tarjoavat kontakteja.

Invest in Finland on maksuton asiantuntijapalvelu, joka auttaa yrityksiä aloittamaan toimintansa Suomessa ja tukee siellä jo toimivia yrityksiä. Invest in Finland neuvoo, mihin yritys kannattaa sijoittaa Suomessa sekä tarjoaa apua kumppanien hakuun ja kontakteja liike-elämään.

SOLVIT-verkosto tarjoaa yrittäjälle nopeaa käytännön apua, jos liiketoiminnan harjoittaminen ulkomailla on ongelmallista siksi, että viranomaiset soveltavat EU:n sisämarkkinalainsäädäntöä virheellisesti.

Jos olet perustamassa yritystä tai tarjoat tilapäisiä rajat ylittäviä palveluita EU/ETA-alueella (27 EU-maassa, Islannissa, Liechtensteinissa tai Norjassa), ota yhteyttä keskitettyihin asiointipisteisiin. Ne ovat EUGO-verkoston jäseniä, ja niiden kautta voit hoitaa vaadittavat hallinnolliset muodollisuudet sähköisesti. Ne tarjoavat tietoa menettelyistä, ja voit jättää hakemuksesi vastaaville viranomaisille verkossa. Enää ei tarvitse ottaa yhteyttä useaan eri viranomaiseen erikseen, sillä keskitetyt asiointipisteet tekevät sen puolestasi!