Navigointipolku

Uudet ideat

Päivitetty 06/2011

Uudet ideat ja oppiminen ovat oleellisia yrityksen kehittymisen ja kilpailukykyisenä pysymisen kannalta. Teknisen innovoinnin lisäksi tarvitaan uudenlaista suhtautumista liikkeenjohtoon ja markkinointiin.

Tavoitteena on, että EU:sta tulee innovatiivinen ja osaamiseen perustuva talous.

Lisää osaamista

Koulutuksen olisi annettava tarvittavat taidot liiketoiminnan harjoittamiselle innovatiivisessa yhteiskunnassa. Tällaisia taitoja ovat lukutaito, tieteellinen tietämys, matemaattiset taidot, digitaalinen lukutaito, kielet sekä sosiaaliset ja kulttuuriin liittyvät taidot. Lisäksi koulutuksen olisi saatava aikaan avoin asenne oppimista kohtaan. EU tukee koulutusjärjestelmien nykyaikaistamista kaikissa EU-maissa varmistaakseen, että näitä taitoja opetetaan.

EU pyrkii lisäämään strategisten yhteistyökumppanuuksien perustamista korkeakoulujen ja yritysten välillä, jotta akateeminen tutkimus palvelisi yritysten tarpeita. Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin tehtävänä on perustaa tieteen, yritystoiminnan ja koulutuksen alan yhteistyökumppanuuksia.

Osaamisen siirto

Myös osaamisen siirto on avainasemassa EU:n kilpailukyvyn lisäämisen kannalta. Tietotaidon jakaminen yritysten ja koulutuksen tarjoajien kesken on erityisen tärkeää pienyrityksille, joilla ei ole resursseja solmia virallisia yhteistyökumppanuuksia.

Tietolähteet

Europe INNOVA -hankkeen puitteissa kehitetään ja testataan innovointia tukevia uusia välineitä. Tavoitteena on auttaa innovatiivisia yrityksiä nopeuttamaan ja parantamaan innovointiprosessia. Hanke tuo yhteen julkisia ja yksityisiä innovoinnin tukijoita, kuten

  • innovaatiokeskuksia
  • teknologiansiirtokeskuksia
  • yrityshautomoita
  • rahoituksen välittäjiä ja
  • klusteriorganisaatioita.

Europe INNOVA tarjoaa oppimisfoorumin, jolla voidaan vaihtaa ja kehittää ideoita, hyviä käytäntöjä ja osaamista seuraavilla aloilla:

  • monikansallinen klusteriyhteistyö
  • osaamisintensiiviset palvelut
  • ekoinnovointi.

Näillä toimilla kehitetään ja testataan innovointia tukevia uusia palveluja pk-yrityksille. Palveluja tarjoavat eurooppalaiset innovaatiofoorumit.

Muita tehokkaita Europe INNOVA -välineitä ovat:

  • Alakohtainen innovaatiotoiminnan seurantaelin, joka analysoi alakohtaista innovointia ja kehityssuuntauksia uuden alueellisen, kansallisen ja EU-tason innovaatiopolitiikan laatimisen tueksi.
  • Euroopan klusterien seurantakeskus, joka tarjoaa alueellisten klusterien kartoitukseen liittyvää tietoa sekä tietoa kansallisista ja alueellisista klusteripolitiikoista ja -ohjelmista sekä siitä, mitä klusterit voivat tarjota yrityksille.
  • Ekoinnovoinnin seurantakeskus, joka tuottaa ekoinnovointiin liittyviä tilastotietoja ja raportoi alan uusista suuntauksista ja maailmanlaajuisista liiketoimintamahdollisuuksista.
  • IMP³rove-kumppanuus, joka tarjoaa pk-yrityksille selkeämmän kuvan niiden innovoinnin hallintakyvystä sekä kehittämistä kaipaavista toiminta-alueista online-itsearviointivälineen avulla.
  • TAKE IT UP -hanke, jolla luodaan Europe INNOVAn innovointia tukevien välineiden ja palvelujen verkkoarkisto.

PRO INNO Europe ® -hankkeessa analysoidaan ja kehitetään innovointipolitiikkaa Euroopassa ottamalla oppia parhaista käytännöistä. Tavoitteena on auttaa EU:n yrityksiä nopeuttamaan ja tehostamaan innovointia optimoimalla ja hyödyntämällä EU:ssa tarjolla olevia, toisiaan täydentäviä innovoinnin tukitoimia.

Teollisen innovoinnin viiteasiakirjasivusto sisältää innovaatiopolitiikan keskeiset asiakirjat.

Ohjelmat

Kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelma (CIP) edistää innovointihankkeiden rahoituksen saantia ja tarjoaa yrityksille tukipalveluja. Sen budjetti on 3,621 miljardia euroa vuosille 2007–2013.

Tutustu myös asiaan liittyvään lainsäädäntöön:

Tarvitsetko apua?

Tarvitsetko apua?

Lisäapua

Enterprise Europe Network tarjoaa tietoa ja neuvoja yrityksille, jotka haluavat investoida innovointiin.