Navigointipolku

Tutkimus ja kehitys - Suomi

Päivitetty 10/2012

Oikeudelliset vaatimukset

Euroopan unionin tavoitteena on ollut nostaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan osuutta vähintään kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta (BKT) vuoteen 2010 mennessä.

Suomalaisten hakijoiden tekemien patenttihakemusten määrä on maailman suurimpia asukaslukuun suhteutettuna. Tieto ja tutkimus ja niiden soveltaminen edistävät merkittävästi talouden kasvua, työpaikkojen syntymistä ja hyvinvointia. Suomessa tiedepolitiikasta vastaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Tiedepolitiikan tavoitteena on vahvistaa tietoa ja osaamista sekä Suomen tieteen kansainvälistä tasoa ja näkyvyyttä.

T&K-elimet

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes ja Suomen Akatemia ovat keskeiset julkiset tutkimus- ja kehitysorganisaatiot Suomessa.

T&k:n ohella myös innovaatiotoiminta on tärkeää yrityksille, jotta ne voisivat kehittyä ja pysyä kilpailukykyisinä.

Henkistä omaisuutta täytyy suojella tutkimuksen edistämiseksi.

Tietolähteet

Research.fi on tieteen ja teknologian tietopalvelu.

HighTech Finland on sekä teknologia-alan painojulkaisu että verkkosivusto.

Suomi.fi on julkinen verkkopalvelu, johon on koottu tietoa useista aiheista, muun muassa tieteestä ja tutkimuksesta.

Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT on työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa toimiva tutkimuslaitos, joka tarjoaa teknologia- ja tutkimuspalveluita sekä suomalaisille että ulkomaisille julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaille.

YritysSuomi tarjoaa yrityksille ja yrittäjille yrityksen perustamista, laajentamista ja kansainvälistymistä sekä yritysverotusta koskevaa tietoa.

Ohjelmat

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes rahoittaa ja aktivoi yritysten ja julkisten tutkimuslaitosten tutkimus- ja kehittämisprojekteja. Tekesillä on vuosittain käytettävissä avustuksina ja lainoina noin 600 miljoonaa euroa tutkimus- ja kehitysprojektien rahoitukseen.

Tekesin internetsivustolta löytyy rahoitushakemuslomake.

Tutustu myös asiaan liittyvään lainsäädäntöön:

Tarvitsetko apua?

Tarvitsetko apua?

Enterprise Europe Network -yhteyspisteet

Enterprise Europe Network tarjoaa yrityksille tietoa ja neuvoja paikallisten asiointipisteidensä kautta.

Valitse sinua lähinnä oleva asiointipiste, josta saat yksilöllistä apua ja neuvoja:

Lisäapua

Keskuskauppakamari ja alueelliset kauppakamarit edistävät yrittäjyyttä ja auttavat yrittäjiä verkottumaan.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia yrityksiä. Sen tavoitteena on turvata Suomen elinkeinoelämän intressit.

Invest in Finland on ilmainen neuvontapalvelu, jonka tavoitteena on houkutella ulkomaisia investoijia Suomeen.