Painettu versio | Oikeudellinen huomautus | Mitä uutta? | Haku | Yhteystiedot | Hakemisto | Sanasto | Lisätietoja tästä sivustosta
HVK:n työskentely vuonna 2003/2004 Ohita kielivalikko ja mene suoraan tiivistelmäluetteloon (pikanäppäin=1)
EUROPA > Tiivistelmät lainsäädännöstä > Hallitustenvälinen konferenssi 2003/2004

YHDENTYMISKEHITYS JA PERUSSOPIMUKSET >

Arkisto   Arkisto   Arkisto   Arkisto

Hallitustenvälinen konferenssi 2003/2004


Toimielimiin liittyvät kysymykset


Euroopan parlamentin koostumus
Neuvostojen kokoonpanot ja puheenjohtajuus
Päätöksenteko neuvostossa
Lakiasäätävä neuvosto
Komission koostumus
Unionin ulkoasiainministerin asema
Määräenemmistöpäätösten ja menettelylausekkeiden soveltamisala


Perustuslakisopimuksen lopullisen, 18. heinäkuuta 2004 hyväksytyn version tarkastelusta voidaan todeta, että hallitustenvälinen konferenssi (HVK) on seurannut valmistelukunnan ehdotuksia varsin tarkkaan vahvistaen näin sen pyrkimykset uudistaa ja selventää toimielinrakennetta.
Tietyt muutokset on kuitenkin tuotava esille.
Toimielimiä koskevia valmistelukunnan ehdottamia keskeisiä määräyksiä on muutettu. Ne koskevat erityisesti komission koostumusta , neuvoston äänestysmenettelyjä , määräenemmistöpäätösten soveltamisalaa ja Euroopan parlamentin paikkojen vähimmäismäärää .

EUROOPAN PARLAMENTIN KOOSTUMUS

Valmistelukunnan ehdotukset

Valmistelukunta ehdotti, että Euroopan parlamentin jäsenten määräksi vahvistettaisiin 736, mikä olisi neljä paikkaa enemmän kuin mitä Nizzan sopimuksessa vahvistettiin. Se ehdotti paikkamäärän jakamiseen lisäksi sääntöä, jonka mukaan kansalaisten edustus on alenevasti suhteellinen siten, että vähimmäismääräksi vahvistetaan neljä parlamentin jäsentä jäsenvaltiota kohden.

HVK:ssa käydyt keskustelut

Parlamenttipaikkojen vähimmäismäärä on olennaisen tärkeä kysymys pienille jäsenvaltioille, koska sillä on suora yhteys niiden väestön edustukseen. Tämän vuoksi monet niistä pyysivät, että paikkojen vähimmäismäärää lisättäisiin valmistelukunnan ehdottamasta.
Melko nopeasti päästiinkin epäviralliseen sopimukseen paikkojen vähimmäismäärän lisäämisestä. Jo Napolissa pidetyssä erityiskokouksessa ehdotettiin, että vähimmäismäärää lisättäisiin viiteen ja että jäseniä voisi yhteensä olla enemmän kuin 736. Vaikka näitä määriä koskevat keskustelut eivät olleetkaan erityisen kiivaita, niitä käytiin kuitenkin koko neuvottelujen ajan, ja kompromissiin päästiin vasta HVK:n päättäneessä, 17. ja 18. kesäkuuta 2004 pidetyssä Eurooppa-neuvostossa .

Perustuslain määräykset

HVK päätti nostaa paikkojen enimmäismäärän 750:een. Kullakin jäsenvaltiolla on vähintään kuusi ja enintään 96 paikkaa.
Kuten valmistelukunta ehdotti, alenevasti suhteellisen edustavuuden periaatteen mukaisesti kullekin jäsenvaltiolle osoitettavien paikkojen lopullisesta määrästä päätetään neuvostossa yksimielisesti ennen Euroopan parlamentin vaaleja vuonna 2009.

[ Takaisin sivun alkuun ]

NEUVOSTOJEN KOKOONPANOT JA PUHEENJOHTAJUUS

Valmistelukunnan ehdotukset

Perustuslakisopimusehdotuksen mukaan ministerineuvoston kaikkien kokoonpanojen puheenjohtajina toimisivat jäsenvaltioiden edustajat tasapuolisen vuorottelun järjestelmän mukaisesti vähintään vuoden ajan lukuun ottamatta ulkoasiainneuvostoa, jonka puheenjohtajana toimisi pysyvästi unionin ulkoasiainministeri.
Valmistelukunta ei määritellyt vuorottelujärjestelmän yksityiskohtaisia sääntöjä, mutta ehdotti, että ne vahvistettaisiin Eurooppa-neuvoston yksimielisellä eurooppapäätöksellä ottaen huomioon Euroopan poliittinen ja maantieteellinen tasapaino ja jäsenvaltioiden monimuotoisuus.

HVK:ssa käydyt keskustelut

Ministerineuvostojen puheenjohtajuuden vuorottelun ja kollektiivisen puheenjohtajuuden perusperiaatteesta päästiin nopeasti yksimielisyyteen.
Sen sijaan järjestelmän tarkkaa täytäntöönpanoa pohdittiin pitkään. Irlannin puheenjohtajakaudella käytiin useita yksityiskohtaisia keskusteluja maiden lukumäärästä (3 vai 4) ja kestosta (6 kuukautta - 2 vuotta).

Perustuslain määräykset

HVK poikkesi valmistelukunnan ehdotuksista ja valitsi periaatteen, jonka mukaan neuvoston eri kokoonpanojen puheenjohtajana toimii jäsenvaltioiden ryhmä (lukuun ottamatta ulkoasiainneuvostoa, jonka puheenjohtajana toimii ulkoasiainministeri).
Perustuslain tekstissä on kuitenkin vain määräys jäsenvaltioiden tasapuolisen vuorottelun järjestelmästä, jonka edellytyksistä säädetään Eurooppa-neuvoston määräenemmistöpäätöksellä. HVK pääsi kuitenkin sopimukseen päätösluonnoksesta, joka annetaan perustuslain tultua voimaan ja jossa säädetään seuraavanlaisesta ryhmäpuheenjohtajuusjärjestelmästä: kolme jäsenvaltiota vastaa puheenjohtajuudesta 18 kuukauden ajan, jolloin kukin jäsenvaltio voi toimia neuvoston kaikkien kokoonpanojen puheenjohtajana kuuden kuukauden ajan niin, että sitä avustaa kaksi muuta jäsenvaltiota yhteisen ohjelman mukaisesti. Kahden varapuheenjohtajavaltion ansiosta voitaisiin paremmin taata puheenjohtajuuskauden toiminnan jatkuvuus; siitä tulisi näin kollegiaalisempaa.

[ Takaisin sivun alkuun ]

PÄÄTÖKSENTEKO NEUVOSTOSSA

Valmistelukunnan ehdotukset

Valmistelukunta esitti työnsä tuloksena täysin uudenlaisen määräenemmistöpäätösjärjestelmän , joka korvaisi nyt voimassa olevan järjestelmän. Keskeisiä kysymyksiä olivat jäsenvaltioiden äänimäärien jakaminen ja määräenemmistön äänikynnyksen määrittäminen. Ehdotuksen tarkoituksena oli korvata nykyinen järjestelmä kahden enemmistön järjestelmällä: enemmistöksi katsottaisiin 50 prosenttia jäsenvaltioista ja 60 prosenttia unionin väestöstä. Valmistelukunnan suunnitelman mukaan uutta järjestelmää sovellettaisiin vuodesta 2009.

HVK:ssa käydyt keskustelut

Määräenemmistön määrittäminen neuvoston päätöksentekoa varten oli HVK:n työn vaikein kysymys ja suurin kompastuskivi koko neuvottelujen ajan.
Eräät jäsenvaltiot, erityisesti Puola ja Espanja, vastustivat valmistelukunnan ehdottamaa ratkaisua.
Kyseiset kaksi maata puolsivat neuvottelujen alkuvaiheesta asti voimakkaasti äänten maakohtaista painottamista siten kuin Nizzassa oli määritelty vuonna 2000 . Kumpikaan ei halunnut luopua tuolloin saavutetuista eduista, sillä ne saisivat kyseisessä järjestelyssä enemmän painoarvoa kuin mitä niiden väestömäärä suhteellisesti edellyttäisi (niillä olisi 27 ääntä, kun runsasväestöisimmillä mailla olisi 29 ääntä).
Italia ei pystynyt puheenjohtajakautensa loppuun mennessä tekemään konkreettisia ehdotuksia. Se esitti kuitenkin useita vaihtoehtoja, joita valtuuskunnat epävirallisesti tarkastelivat:

- Nizzan sopimuksen mukaisen järjestelmän säilyttäminen

- uudelleentarkastelulausekkeesta sopiminen

- kaksinkertaisen enemmistön periaatteen hyväksyminen, kuitenkin muutetuin äänikynnyksin

- valmistelukunnan ehdotuksen hyväksyminen.

Yksikään vaihtoehto ei sopinut kaikille, ja kun puheenjohtajuusvuoroon tuli Irlanti, asiasta oltiin edelleen erimielisiä.
Irlanti arvioi maaliskuussa 2004 pidetyn Eurooppa-neuvoston kokouksen jälkeen, että sopimukseen voitaisiin päästä kaksinkertaisen enemmistön periaatteen pohjalta.
Kun periaatteesta oltiin tosiasiallisesti päästy yksimielisyyteen, enemmistöön vaadittavat prosenttiosuudet oli vielä vahvistettava kaikkia valtuuskuntia tyydyttävällä tavalla.
Kysymys pysyi keskustelujen keskipisteessä heinäkuussa 2004 pidettyyn Eurooppa-neuvoston kokoukseen saakka. Erilaisista kynnyksistä keskusteltiin jälleen epävirallisesti, mutta puheenjohtaja ei esittänyt mitään ehdotusta. Erilaisia vaihtoehtoja tarjottiin runsaasti: eräät jäsenvaltiot halusivat, että sekä väestöä että jäsenvaltioita koskevat prosenttiluvut olisivat yhteneväiset (esimerkiksi 55/55 tai 60/60). Toisten jäsenvaltioiden mielestä kyseisten lukujen välinen ero ei saisi poiketa enempää kuin 10 prosenttia valmistelukunnan ehdottamista luvuista. Eräät jäsenvaltiot taas esittivät seuraavanlaisia erityislausekkeita, joilla pyrittiin kompromissiin:
- tyhjiä ääniä ei laskettaisi ei-ääniksi
- olisi varmistettava, että määrävähemmistön saavuttaminen edellyttää tiettyä jäsenvaltioiden vähimmäismäärää riippumatta kyseisten valtioiden väestömäärästä
- olisi varmistettava, että määrävähemmistö vastaisi vähintään 12-15 prosenttia väestöstä
- tarvittaisiin Ioanninan kompromissiin perustuva järjestely, jossa voitaisiin käydä lisäneuvotteluja, jos enemmistö on hyvin niukka.

Puheenjohtajavaltio esitti kesäkuussa 2004 pidetyn Eurooppa-neuvoston kokouksen kynnyksellä ehdotuksensa, jonka mukaan määräenemmistö olisi 55 prosenttia jäsenvaltioista ja 65 prosenttia väestöstä. Se esitti myös mahdollisuutta hyväksyä erityislausekkeita esimerkiksi jäsenvaltioiden vähimmäismäärästä määrävähemmistön saavuttamiseksi sekä Ioanninan kompromissista. Ehdotus siitä, että tyhjiä ääniä ei laskettaisi ei-ääniksi, hylättiin.
Asiasta päästiin lopulta yksimielisyyteen valtion- ja hallitusten päämiesten erittäin tiiviiden keskustelujen jälkeen.

Perustuslain määräykset

Kuten neuvottelukunta esitti , neuvosto tekee päätöksensä 1. marraskuuta 2009 alkaen kaksinkertaisella enemmistöllä eli jäsenvaltioiden ja unionin väestön enemmistöllä unionin kaksinkertaisen legitiimiyden mukaisesti.
Kaksinkertaisen enemmistön periaate, jota arvosteltiin keskusteluissa ankarasti, siis säilytettiin. Äänikynnyksiä kuitenkin muutettiin ja järjestelmä monimutkaistui.
HVK päätti siis nostaa äänikynnyksiä: määräenemmistö on saavutettu, kun ehdotusta kannattaa 55 prosenttia jäsenvaltioista, jotka edustavat 65:tä prosenttia väestöstä. Päätöksiin sovelletaan äänikynnysten lisäksi kahta sääntöä, joita neuvottelukunta ei ollut ehdottanut:

[ Takaisin sivun alkuun ]

LAKIASÄÄTÄVÄ NEUVOSTO

Valmistelukunnan ehdotukset

Perustuslakisopimusehdotuksen mukaan ministerineuvoston eri kokoonpanojen työskentely järjestettäisiin uudelleen niin, että kokoonpanoja olisi kaksi: lakisäätävä ja yleisten asioiden neuvosto sekä ulkoasiainneuvosto.
Lakiasäätävän neuvoston perustaminen yleisten asioiden neuvoston yhteyteen oli huomattava uudistus, joka korosti ministerineuvoston lainsäädäntävaltaa.

HVK:ssa käydyt keskustelut

Ainoastaan kaksi valtuuskuntaa kannatti tällaista yhtä ainoaa lakiasäätävää neuvostoa, joten ehdotus haudattiin pikaisesti.

Perustuslain määräykset

Yksi Italian puheenjohtajakauden ensimmäisistä kompromisseista oli yhtä ainoaa lakiasäätävää neuvostoa koskevan ehdotuksen hylkääminen ja neuvoston kaikkien nykyisten erityisistuntojen järjestelmän säilyttäminen sellaisenaan. Ehdotuksen hylkääminen merkitsee, että perustuslain teksti vastaa nyt voimassa olevaa tilannetta: lainsäädäntätehtävät jakautuvat neuvoston eri kokoonpanojen kesken. Perustuslakiin sisällytettiin kuitenkin neuvottelukunnan ehdotus kunkin istunnon jakamisesta lakiasäätävään osaan, joka on yleisölle avoin ja joka välitetään yleisölle myös tiedotusvälineiden kautta, sekä ei-lakiasäätävään osaan, jonka keskustelut tapahtuvat suljetuin ovin.

[ Takaisin sivun alkuun ]

KOMISSION KOOSTUMUS

Valmistelukunnan ehdotukset

Valmistelukunta ehdotti varsin omaperäistä ratkaisua, jonka mukaan kollegion jäsenmäärää vähennettäisiin 1. marraskuuta 2009 15 jäseneen, joiden lisäksi komissiossa olisi äänioikeudettomia komissaareja kaikista niistä jäsenmaista, joilla ei ole edustajaa varsinaisessa kollegiossa. Kyseisten kahden komissaariryhmän kesken perustettaisiin tasapuolisen vuorottelun järjestelmä.
Tässä järjestelmässä äänioikeutta käyttävät ja äänioikeudettomat komissaarit työskentelisivät siis yhdessä ilman, että heidän vastuualueitaan olisi määritelty selvästi.

HVK:ssa käydyt keskustelut

Puheenjohtajavaltio Italia pyrki valtuuskunnille lokakuussa 2003 toimittamansa kyselyn avulla selkeyttämään äänioikeudettomien komissaarien asemaa. Yksinkertaistamispyrkimyksistä huolimatta järjestelmä hylättiin lopullisesti Irlannin puheenjohtajakaudella ja korvattiin Nizzan sopimukseen perustuvalla järjestelmällä, jossa kullakin maalla olisi yksi komissaari.

Tämä kompromissi edellytti "suurten" ja "pienten" maiden eriävien näkemysten ratkaisemista. Vähäväkisemmät maat halusivat ehdottomasti tulla edustetuiksi komissiossa ja kannattivat periaatetta, jonka mukaan kukin maa saisi yhden komissaarin. Samaa mieltä olivat uudet jäsenvaltiot, joiden mukaan komission koostumuksen olisi kuvastettava laajentuneen unionin monimuotoisuutta. Myös komissio oli tehnyt tiettäväksi, että tehokkuus- ja uskottavuusvaatimukset edellyttävät, että komissiossa on yksi täysivaltainen jäsen kustakin maasta.
"Suuret" jäsenvaltiot vuorostaan pelkäsivät jäävänsä vähemmistöön kollegiossa, jossa olisi yksi komissaari kustakin maasta. Ne korostivat myös että 27 (tai useamman) jäsenen kollegio tekisi komissiosta vaikeasti hallinnoitavan.

Sen jälkeen, kun oli päästy epäviralliseen yksimielisyyteen Nizzan sopimukseen perustuvasta ratkaisusta (jossa kullakin jäsenvaltiolla olisi ensin yksi jäsen ja kollegion kokoa pienennettäisiin myöhemmin), keskusteluissa keskityttiin päivämäärään, jolloin muutos tehtäisiin, sekä suppeamman komission jäsenten lukumäärään. Suppeampaan komissioon siirtymisen päivämäärän suhteen tarkasteltiin kolmea vaihtoehtoa: neuvottelukunnan ehdotus eli vuosi 2009, lykkääminen vuoteen 2014 tai uudelleentarkastelulauseke. Supistetun komission jäsenmäärästä esitettiin useita ehdotuksia: komissaareja olisi 15-18 taikka kaksi kolmannesta jäsenvaltioiden lukumäärästä; tällaisessa muuntuvassa järjestelmässä kukin jäsenvaltio voisi olla edustettuna kahdessa komissiossa kolmesta.

Useat valtuuskunnat korostivat myös, ettei komission muodostamisen kaikkia yksityiskohtia pitäisi sitoa jäykästi perustuslakisopimuksessa.

Perustuslain määräykset

HVK päätti, että komissiossa olisi yksi komissaari kustakin jäsenvaltiosta vuoteen 2014 asti (valmistelukunnan ehdottaman vuoden 2009 sijasta).
Tämän jälkeen komission kokoa pienennetään niin, että komissaarien lukumäärä on kaksi kolmasosaa jäsenvaltioiden lukumäärästä tasapuolisen vuorottelun järjestelmän mukaisesti.
Eurooppa-neuvosto voi muuttaa tätä lukumäärää yksimielisellä päätöksellä.

[ Takaisin sivun alkuun ]

UNIONIN ULKOASIAINMINISTERIN ASEMA

Valmistelukunnan ehdotukset

Ulkoasiainministerin toimen perustaminen oli valmistelukunnan suurimpia uudistuksia. Tämän uuden viran haltija vastaisi tehtävistä, joita nykyisin hoitavat yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) korkea edustaja ja ulkosuhteista vastaava komissaari. Ulkoasiainministeri vastaisi toimistaan siis sekä komissiolle että neuvostolle.

HVK:ssa käydyt keskustelut

Ulkoasiainministerin toimen perustamisesta keskusteltiin HVK:ssa varsin pitkään. Useat valtuuskunnat esittivät epäilyksensä tämän sekä komission että neuvoston alaisen viran kaksitahoisuuden suhteen. Eräät "pienet" maat vastustivat myös valmistelukunnan ehdotusta siitä, että tälle uudelle ministerille annettaisiin tehtäväksi ulkoasiainneuvoston puheenjohtajuus. Toiset jäsenvaltiot vastustivat jopa ministeri-sanaa ja kannattivat sen sijaan ulkoasiainpääsihteerin kaltaista nimikettä.

Epäilyt saatiin lopulta väistymään Italian puheenjohtajakauden lopussa.
Se järjesti lokakuussa 2003 ministerin asemaa koskevan kyselyn , jonka tavoitteena oli selventää eräitä kysymyksiä: olisiko ministerillä äänioikeus asioissa, jotka eivät kuulu hänen toimivaltaansa? Koskevatko häntä komissiossa samat erottamista koskevat säännöt kuin komissaareja?
Ministerin aseman määrittely selveni vähitellen, ja kansalliset valtuuskunnat päätyivät säilyttämään viran kuvauksen lähes entisellään.

Italia esitti puheenjohtajavaltiona toisenkin ehdotuksen , joka koski tulevan ulkoasiainministerin toimivaltuuksia. Se ehdotti, että ulkoasiainministerin ehdotuksia koskevat neuvoston päätökset voitaisiin tehdä määräenemmistöllä.

Perustuslain määräykset

Ulkoasiainministerin toimen perustamista koskeva huomattava uudistus päätettiin toteuttaa. HVK ei tehnyt sitä koskevaan ehdotukseen merkittäviä muutoksia, vaan ainoastaan yhden mukautuksen: jos Euroopan parlamentti antaa komissiolle epäluottamuslauseen, ministerillä on erityiskohtelu, sillä vaikka hän joutuu eroamaan komission tehtävistä, hän voi jatkaa tehtäviään neuvostossa uuden komission muodostamista odotettaessa.
Koska eräät valtuuskunnat vastustivat Italian ehdotusta määräenemmistöpäätöksistä, sitä ei lopulta hyväksytty.

[ Takaisin sivun alkuun ]

MÄÄRÄENEMMISTÖPÄÄTÖSTEN JA MENETTELYLAUSEKKEIDEN SOVELTAMISALA

Valmistelukunnan ehdotukset

Yksi valmistelukunnan merkittävimmistä uudistuksista koskee nk. menettelylausekkeita , joiden nojalla Eurooppa-neuvosto voi yksimielisesti päättää soveltaa tietyllä alalla määräenemmistömenettelyä ja/tai tavanomaista lainsäädäntömenettelyä (yhteispäätösmenettely).
Valmistelukunta ehdotti, että määräenemmistöpäätösten soveltamisalaa laajennettaisiin noin kahteenkymmeneen uuteen kysymykseen varsinkin oikeus- ja sisäasioissa.

HVK:ssa käydyt keskustelut

Puheenjohtajavaltio Italia esitti menettelylausekkeista, että niitä ei voitaisi soveltaa, jos jokin kansallinen parlamentti vastustaisi sitä (nk. nihil obstat -periaate). Tämä rajoitus tekisi menettelylausekkeista vaikeammin sovellettavia kuin valmistelukunnan ehdotuksessa, jonka mukaan soveltamisesta pitäisi vain ilmoittaa kansallisille parlamenteille. Muotoilu hyväksyttiin lopulta huolimatta eräiden valtuuskuntien vastustuksesta ja ehdotuksesta, että kansallisten parlamenttien lukumäärän pitäisi olla ehdotettua suurempi (kolmannes), jotta yksi ainoa parlamentti ei voisi käyttää veto-oikeuttaan Euroopan parlamentin hyväksynnän suhteen.

Ehdotukset määräenemmistöpäätösten soveltamisalan laajentamisesta enemmän kuin valmistelukunta ehdotti saivat eräiden valtuuskuntien kannatuksen, kun taas toiset halusivat ehdottomasti säilyttää yksimielisyysvaatimuksen aroilla aloilla (verotus, ulkopolitiikka). Eräät jäsenvaltiot ehdottivat jopa paluuta valmistelukunnan ehdotusta aiempaan malliin niin, että veto-oikeus säilyisi sosiaaliturvakysymyksissä ja rikosoikeudessa. Kyseisillä kahdella alalla ehdotettiin otettavaksi käyttöön nk. hätäjarrumenettely, jonka ansiosta neuvoston jäsenet voisivat keskeyttää menettelyn, jos tietty ehdotus vaikuttaisi jäsenvaltion rikosoikeuden tai sosiaaliturvajärjestelmän perusteisiin.

Perustuslain määräykset

Menettelylausekkeiden vaikutusta on vähennetty perustuslaissa asettamalla niiden soveltamiselle uusi edellytys: yksikin kansallinen parlamentti voi estää Eurooppa-neuvoston päätöksen tekemisen sekä määräenemmistöpäätökseen ja/tai tavanomaiseen lainsäädäntömenettelyyn siirtymisen.

Tiettyjä erityismääräyksiä lukuun ottamatta verotuksen alalla sekä osittain myös sosiaalipolitiikassa ja yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa säilytettiin yksimielisyysvaatimus. Myös omia varoja koskevista säännöksistä ja rahoitusnäkymistä päätetään yksimielisesti.
Nk. hätäjarrumenettely otettiin käyttöön rikosoikeusasioita koskevassa yhteistyössä sekä siirtotyöntekijöiden sosiaaliturvan koordinoinnissa. HVK säilytti määräenemmistöpäätökset kyseisillä kahdella alalla antaen kuitenkin kullekin jäsenvaltiolle mahdollisuuden pyytää, että ongelmista keskusteltaisiin Eurooppa-neuvostossa.
Eräissä muissa kysymyksissä otettiin käyttöön uudet oikeusperustat. Niiden mukaisesti määräenemmistömenettelyä voidaan soveltaa yleishyödyllisten palvelujen toiminnan periaatteisiin ja edellytyksiin, avaruuspolitiikkaan, energiakysymyksiin ja humanitaariseen apuun.

[ Takaisin sivun alkuun ] [ Edellinen sivu ] [ Seuraava sivu ] [ Päävalikko ]


Painettu versio | Oikeudellinen huomautus | Mitä uutta? | Haku | Yhteystiedot | Hakemisto | Sanasto | Lisätietoja tästä sivustosta | Sivun alkuun