|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
IP/08/786 Bryssel 23. toukokuuta 2008 Ajoneuvojen turvallisuutta ja ympäristöominaisuuksia parannetaanEuroopan komissio ehdottaa, että vuoteen 2012 mennessä kaikki henkilöautot olisi varustettava elektronisilla ajonvakautusjärjestelmillä. Ne parantaisivat ajoneuvojen turvallisuutta merkittävästi. Lisäksi kuorma-autot ja muut raskaat ajoneuvot olisi vuoteen 2013 mennessä varustettava kehittyneillä hätäjarrutusjärjestelmillä ja kaistavahdeilla. Komissio ehdotti jo viime vuonna, että hätäjarrutehostin olisi tehtävä pakolliseksi kaikissa henkilöautoissa jalankulkijoiden suojelemiseksi. Näiden toimenpiteiden ansiosta liikenteen kuolonuhrien määrä vähenisi arviolta 5 000:lla vuosittain. Samalla komissio ehdottaa, että alhaisen vierintävastuksen renkaat tulisivat pakollisiksi vuonna 2012. Ne vähentäisivät huomattavasti polttoaineenkulutusta ja hiilidioksidipäästöjä ja mahdollisesti myös melua, mutta renkaiden turvallisuusominaisuudet eivät heikentyisi. Alhaisen vierintävastuksen renkaiden ansiosta hiilidioksidipäästöt vähenisivät jopa seitsemän grammaa kilometriä kohti, mikä edistäisi voimakkaasti vuonna 2007 käynnistetyn autojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävän strategian toteuttamista. Polttoaineenkulutusta ja hiilidioksidipäästöjä vähentäisi myös ehdotettu rengaspaineen seurantajärjestelmien käyttöönotto. Lisäksi komission ehdotuksella poistetaan käytöstä yli 150 direktiiviä ja korvataan ne yhdellä ainoalla asetuksella, jota sovelletaan sellaisenaan koko EU:ssa ja jossa viitataan YK:n yhdenmukaistettuihin standardeihin.Yritys- ja teollisuuspolitiikasta vastaava komission varapuheenjohtaja Günter Verheugen: ”Yksinkertaistamme lainsäädäntöä. Parannamme liikenneturvallisuutta. Kehitämme polttoainetehokkuutta. Ehdotamme modernia ja kokonaisvaltaista toimintamallia, josta hyötyvät niin kansalaiset, ympäristö kuin teollisuuskin.” 1. Komissio ehdottaa seuraavia turvallisuutta parantavia vaatimuksia:
2. Uudet rengasvaatimukset
Hollantilaisen TNO:n tekemän tutkimuksen mukaan henkilöautoissa on mahdollista säästää polttoainetta alhaisen vierintävastuksen renkaiden avulla 3 prosenttia ja rengaspaineen seurantajärjestelmien avulla 2,5 prosenttia. Uudessa autossa, jonka testisyklin mukaiset hiilidioksidipäästöt ovat 130 g/km, tämä merkitsisi päästöjen vähenemistä yli 7 grammalla kilometriä kohti (vierintävastus 3,9 g ja rengaspaine 3,25 g). Nykyisissä autoissa, joiden testisyklin mukaiset hiilidioksidipäästöt ovat esimerkiksi 160 g, vähennys alhaisen vierintävastuksen renkaiden ja rengaspaineen seurantajärjestelmien ansiosta olisi yli 7 kg tonnia kohti. Kehittyneet turvallisuusjärjestelmät Jos raskaat ajoneuvot varustettaisiin kehittyneillä turvallisuusjärjestelmillä, voitaisiin alustavien arvioiden mukaan välttää 2 500 liikennekuolemaa vuosittain (noin 500 elektronisten ajonvakautusjärjestelmien ja noin 1 000 sekä kehittyneiden hätäjarrutusjärjestelmien että kaistavahtien ansiosta). Vaikutukset ulottuisivat myös EU:n ulkopuolelle, kun säännökset kannustaisivat valmistajia tarjoamaan ajonvakautusjärjestelmiä vakiovarusteina myös muilla markkinoilla. Jos kaikki henkilöautot varustettaisiin elektronisilla ajonvakautusjärjestelmillä, säästyisi vuosittain todennäköisesti 2 000–2 500 ihmishenkeä. Ehdotuksen mukaan kehittyneitä hätäjarrutusjärjestelmiä ja kaistavahteja voidaan asentaa vapaaehtoisesti myös henkilöautoihin, kunhan tietyt vaatimukset täyttyvät. Lisätietoja: |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||