Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio - Puhe - [Muutosvarauksin]

Quo vadis Europa – minne menet 27 jäsenvaltion Eurooppa? Vaihtoehtoisia teitä 27 jäsenvaltion yhteiseen tulevaisuuteen

Bryssel 1. maaliskuuta 2017

Puheenjohtaja Junckerin puhe Euroopan parlamentin täysistunnossa – Euroopan tulevaisuutta koskevan Euroopan komission valkoisen kirjan esittely

 

Arvoisa puhemies,

arvoisat parlamentin jäsenet,

hyvät naiset ja herrat

Myöhemmin tässä kuussa 27 EU:n jäsenvaltiota seisoo Roomassa rinta rinnan rauhan, solidaarisuuden ja ystävyyden hengessä juhlistamassa 60-vuotiasta Rooman sopimusta, ja haluaisin, että parlamentin puhemies olisi mukana näissä seremonioissa.

Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkästään syntymäpäiväjuhla. Se tulee olemaan myös 27-jäsenisen Euroopan unionin ”syntymäjuhla”.

Kun käännämme lehteä ja aloitamme uuden luvun Euroopan unionin historiassa, meidän on aika löytää uusia vastauksia kysymykseen, joka on yhtä vanha kuin Euroopan unioni: Quo vadis – minne menet 27 valtion unioni?

EU:n perustajat olivat visionäärejä – fasistihallinnon vankeina olleet Spinelli ja Rossi uskalsivat unelmoida paikasta, jossa liittolaiset ja viholliset liittyvät yhteen. Koska he eivät voineet puhua vapaasti, he kirjoittivat manifestin Vapaan ja yhtenäisen Euroopan puolesta. Sitä kierrätettiin Roomassa salaa Italian vastarintaliikkeen keskuudessa vuonna 1943.

Kirjoittaessaan tätä manifestia – tätä uutta lukua – Spinelli ja Rossi päättivät, etteivät he alistu heitä ympäröivään Ventotenen vankisellien pimeyteen. Sen sijaan he kurottivat valoa kohti. He unelmoivat paremmasta tulevaisuudesta ja loivat sille pohjaa.

Nyt, 60 vuotta myöhemmin, tämän pitäisi olla esikuvana meille kaikille. Mikään ei hiljennä ääntämme, joten saammeko anteeksi jos vaikenemme? Mitä lapsenlapsemme sanovat jälkeemme jäävästä perinnöstä 60 vuoden kuluttua? Haluan, että he ovat ylpeitä, kuten Spinelli ja Rossi todennäköisesti olisivat tänään.

Nyt on meidän aikamme olla edelläkävijöitä ja luoda visio, jotta me 27 voimme kulkea käsi kädessä kohti tulevaisuutta.

 

                                                                                                                *

Arvoisa puhemies,

hyvät naiset ja herrat,

rakkaat kollegat

Maailma ympärillämme muuttuu joka päivä. Muutokset ovat nopeita. Globalisaatio, terrorismi, muuttoliike ja uuden teknologian vaikutukset yhteiskuntaan ja työpaikkoihin vaikuttavat syvästi Euroopan kansalaisten jokapäiväiseen elämään. Asiat, olosuhteet ja niiden yhteydet toisiinsa eivät muutu joka vuosi, joka kuukausi tai joka viikko. Ne muuttuvat joka päivä – niin nopeasti, että jäämme toisinaan haukkomaan henkeämme.

Edessämme on suuria haasteita ja korkeita esteitä, mutta ne eivät suinkaan ole ylitsepääsemättömiä.

Voimme joko jäädä niiden alle tai pyrkiä saamaan ne hallintaan, muovata niitä ja hyödyntää niiden tuomia uusia mahdollisuuksia.

Eurooppa ei saa väsyä. Euroopan on oltava täysin hereillä ja käytettävä tilaisuudet ja mahdollisuudet aktiivisesti – jopa proaktiivisesti – hyväksi.

Kuten hyvä ystäväni Frank-Walter Steinmeier sanoi niin hienosti: jos muilta vaaditaan rohkeutta, johtajien on ensin osoitettava sitä itse.

Euroopan tulevaisuutta ei pidä jättää vaalien, puoluepolitiikan eikä lyhytnäköisen voitontavoittelun jalkoihin.

Brexit – niin valitettava ja tuskallinen kuin sen onkin – ei voi pysäyttää Euroopan unionin marssia kohti tulevaisuutta. Me jatkamme. Meidän täytyy jatkaa.

Quo vadis – minne menet 27 valtion Eurooppa? Tälle – myönnettäköön – vaikealle keskustelulle ei ole parempaa tilaisuutta. Sille ei ole muuta hetkeä kuin nyt.

                                                                                                               *

Kaikissa keskusteluissa siitä, mihin olemme menossa, meidän on pidettävä yksi keskeinen tehtävä toimiemme keskiössä.

Olkaamme rehellisiä: Liian kauan EU:lta on odotettu enemmän kuin mihin se käytännössä pystyy.

Meidän on tehtävä selväksi, mitä Eurooppa voi ja mitä Eurooppa ei voi tehdä.

Esimerkiksi voidaan ottaa nuorisotyöttömyys. Huippukokous toisensa jälkeen lupaamme saada työttömyyden – erityisesti nuorisotyöttömyyden – kuriin, vaikka EU:lla ei ole tässä paljon vaikutusmahdollisuuksia. EU:n tason välineillä ei voida tehdä ihmeitä, jos kansalliset toimet eivät ole riittäviä. Voimme rahoittaa harjoittelijavaihtoa, voimme vauhdittaa investointeja – itse asiassa melko onnistuneestikin. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti ja itsessään johda työttömyyden järjestelmälliseen alenemiseen. EU:n talousarviosta tulee vain 0,3 prosenttia Euroopan sosiaalimenoista. 0,3 prosenttia! Jäsenvaltioiden osuus on 99,7 prosenttia. Väite, että EU on yksin vastuussa työttömyyden torjunnasta, ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

Siksi meidän ei myöskään pidä teeskennellä, että EU voisi ratkaista ongelman. Meidän – ja jäsenvaltioiden – on aika olla tässä suhteessa rehellisiä.

Emme saa uskotella ihmisille, että annamme heille kuun ja tähdet taivaalta, jos voimme antaa heille vain teleskoopin. Meidän ei pitäisi enää puhua aikomuksista, vaan meidän pitäisi keskittyä asioihin, joissa voimme saada aikaan kouriintuntuvia tuloksia.

 

                                                                                                               *

Tämä on lähtökohtana komission valkoisessa kirjassa, jonka saatte pöydillenne tänään.

Toistan: Meidän on aika tehdä selväksi, mitä EU voi ja mitä se ei voi tehdä.

Euroopan tulevaisuudesta käydyt keskustelut ovat liian usein tiivistyneet yhteen kysymykseen: enemmän vai vähemmän Eurooppaa. Tuo lähestymistapa on harhaanjohtava ja liian yksinkertainen.

Tarjoamme valkoisessa kirjassa EU:lle useampia teitä tulevaisuuteen: viisi skenaariota 27 jäsenvaltion EU:lle – vaikka todellisuudessa mahdollisuuksia on huomattavasti enemmän.

Kaikilla skenaarioilla ei ole komission automaattista kannatusta. Kaikista viidestä skenaariosta kuitenkin keskustellaan, joten meidän on käsiteltävä niitä. Haluamme kertoa, millaisiin seurauksiin skenaariot johtavat.

Ensimmäinen skenaario

Aloitetaan ensimmäisestä skenaariosta, joka merkitsee tähänastisen politiikan jatkamista. Kun tämän komission toimikausi alkoi, lupasin teille, että asioita tehdään uudella tavalla kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi. Ja suurelta osin me jo teemmekin niin.

Tämä komissio on ottanut merkittäviä askelia, jotta päästään eroon vääränlaisesta automaattisesta sääntelyhalusta ja puuttumisesta kaikkiin ihmiselämän osa-alueisiin. Ihmiset eivät halua meidän antavan säännöksiä wc:n huuhtelusta tai keinujen korkeudesta. Olemme peruuttaneet satoja ehdotuksia ja tehneet vain 23 aloitetta vuodessa, kun aiempina vuosina ehdotuksia saattoi olla 130. Sen sijaan me keskitymme isoihin asioihin, joilla on merkitystä kansalaisille.

Siitä huolimatta komissiota moititaan kaikissa pääkaupungeissa, melkein kaikissa kansallisissa parlamenteissa, joskus jopa täällä, lähes koko mediassa liiasta sääntelystä. Tässä jatkuvassa Brysselin haukkumisessa ei ole mieltä. Brysselin haukkumiselle ei ole perustaa tämän komission astuttua virkaan. Olisi sitä paitsi kaikille hyväksi, jos tämä Brysselin ja Euroopan unionin haukkuminen loppuisi. Se on usein korvike jäsenvaltioiden laiminlyönneille.

Voisimme jatkaa tällä tavoin ja keskittää kaiken energiamme tärkeisiin asioihin, Bratislavassa sovittuun myönteiseen toimintaohjelmaamme, jota tässä talossa kannatettiin: sisämarkkinoihin, digitaalisiin sisämarkkinoihin, energiaunioniin, pääomamarkkinaunioniin ja puolustusunioniin. Ja niin me teemmekin, mutta meidän on kysyttävä, riittääkö se.

Toinen skenaario

Voisimme mennä aivan toiseen suuntaan ja päättää, että 27 jäsenvaltion EU keskittyy ainoastaan sisämarkkinoihin. Tämän on toinen skenaario. Jos jäsenvaltiot ovat entistä useammilla politiikan aloilla kykenemättömiä löytämään yhteistä perustaa, jos yhä useammat hallitukset haluavat kutistaa komission pelkäksi sisämarkkinoiden hoitajaksi, tämä saattaa olla ainoa käypä ratkaisu. Tämä ei ole meidän ratkaisumme eikä minun ratkaisuni! Euroopan unioni on muutakin kuin pelkkä vapaakauppa-alue. Eurooppa on muutakin kuin markkinoita, tavaroita ja rahaa. Sisämarkkinat ja euro eivät ole itsessään tavoitteita. Niiden on palveltava ihmisiä.

On kuitenkin hallituksia, jotka haluavat kutistaa Euroopan unionin ja komission roolin sisämarkkinoiden hoitajaksi. Vastustan tätä voimakkaasti.

Kolmas skenaario

Sitten on kolmas vaihtoehto, kolmas skenaario: Onko kaikkien Euroopan unionin jäsenvaltioiden aina mentävä samaa tahtia eteenpäin? Jos me emme pääse 27 jäsenvaltion kesken yhteisymmärrykseen – emme tavoitteista emmekä keinoista – pitäisi antaa niiden, jotka haluavat mennä eteenpäin, tehdä se niillä aloilla, joilla he pitävät sitä tarpeellisena. Samalla on annettava niille, jotka eivät voi tai halua olla mukana alusta asti, mahdollisuus tulla mukaan myöhemmin.

Miten tällainen järjestelmä sitten vaikuttaisi?

Muutamassa maassa se voisi tarkoittaa valtavaa edistystä: maissa, jotka jakavat keskenään kaiken tiedon terrorismin torjunnassa, perustavat todellisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän ja haluavat yhdistää puolustusvalmiuksia, tämä olisi ilman muuta käypä vaihtoehto.

Voisi kuitenkin syntyä samankeskisten kehien järjestelmä, jossa monien maiden kiertorata jää keskeisten poliittisten strategioiden ulkopuolelle.

Näin EU:sta tulisi entistä vaikeammin ymmärrettävä. Miten kansalaisille selitetään, että EU yhdenmukaistaa taajuudet, joita automatisoidut ajoneuvot tarvitsevat soittaakseen hätäpuhelun onnettomuuden sattuessa – mutta ainoastaan maissa X, Y ja Z, ja siksi ei voi saada apua, jos onkin maassa A?

Tämän lähestymistavan haasteet ovat jo nyt nähtävillä, kun yritämme selittää, että EU on osittain vastuussa Schengen-alueen ulkorajavalvonnan seurannasta mutta ei kokonaan.

Mahdollisuutta, että jotkut jäsenvaltiot etenevät tietyillä osa-alueilla ja raivaavat tietä niille, jotka haluavat tulla mukaan vasta myöhemmin, ei voida kuitenkaan noin vain sivuuttaa. Tällaisella tienraivauksella ei pyritä sulkemaan ketään pois, vaan tarkoituksena on saada muut mukaan myöhemmin. Rehellisesti sanottuna tämä etenemistapa jossain määrin miellyttää minua. Eteenpäinmenon on edelleen oltava tavoitteena, mutta jos se osoittautuu mahdottomaksi, yhdentymishaluisten koalitiolle on annettava lupa mennä eteenpäin. Euroopan menestys on lähes aina ollut eteenpäin kiirehtivien tienraivaajien ansiota – esimerkkinä Schengen tai euro.

Neljäs skenaario

On myös neljäs mahdollisuus. EU27 voisi yhdessä päättää tehdä enemmän, kaikki yhdessä, muutamilla aloilla, joilla EU:n toimilla on todella lisäarvoa ja joilla kansalaiset odottavat meiltä toimia. Tämä on neljäs skenaario. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että tehdään vähemmän mutta tehokkaammin.

Hyviä esimerkkejä aloista, joilla kansalaiset odottavat meiltä toimia, ovat muun muassa turvallisuuskysymykset ja esimerkiksi ns. päästöskandaalin tapaiset asiat. Täysivaltainen koko Euroopan unionin terrorismintorjuntavirasto, joka vaihtaisi tietoja maiden välillä ja jäljittäisi epäiltyjä järjestelmällisesti, pystyisi – olen vakuuttunut siitä – oikeasti tarjoamaan turvallisuutta.

Samaten eurooppalaiset kuluttajat, joita autonvalmistajat ovat johtaneet laitteillaan harhaan, voisivat luottaa siihen, että EU:n lainvalvontavirasto määrää yrityksille seuraamuksia ja huolehtii, että yritykset joutuvat myös maksamaan vahingonkorvauksia – kaikkialla. Sen sijaan, että aiheutamme ihmisille pettymyksen, kun lähetämme vain tiukkasanaisia kirjeitä, joissa kehotamme jäsenvaltioita toimimaan, meidän on huolehdittava siitä, että näitä kehotuksia myös noudatetaan.

Viides skenaario

Arvoisa puhemies, viimeisessä eli viidennessä skenaariossa jäsenvaltiot voisivat myös päättää jakaa valtaa, resursseja ja päätöksentekoa kaikissa asioissa nykyistä enemmän. Ne voisivat mennä täydellä teholla eteenpäin kohti yhteistä tulevaisuutta ja varmistaa Euroopan unionin ”johtajuuden”. Ilmastonsuojelu – siinä Euroopan on oltava edelleen edelläkävijänä, riippumatta siitä, mitä Atlantin toisella puolella tapahtuu. Kestävä kehitys – Euroopan pysyväistehtävä. Puolustus – siihen on tuotava omilla jaloillaan seisova eurooppalainen lisä.

                                                                                                               *

Kaikki nämä teoreettisesti mahdolliset tulevaisuudennäkymät, hahmotelmat ja kehitelmät ovat tarjolla. En sano teille nyt, mikä näistä on mielestäni ehdottomasti paras – samalla kun selvästi torjun sen, että Euroopan unioni pitäisi kutistaa vapaakauppa-alueeksi. Se ei ole minun käsitykseni, eikä se vastaa Euroopan kunnianhimoa. En kerro teille nyt, mikä näistä on mielestäni ehdottomasti paras vaihtoehto, sillä loppujen lopuksi minä en – valitettavasti – voi päättää tästä yksin eikä komissio voi päättää tästä ”ylhäisessä yksinäisyydessään”, kuten sanotaan.

En halunnut esittää komission lopullisia näkemyksiä. En anna toimeenpanomääräyksiä, vaikka se on nykyisin tapana. Puheenvuoro on nyt tällä parlamentilla, jäsenvaltioiden parlamenteilla, hallituksilla, kansalaisyhteiskunnalla – lyhyesti: kansalaisilla. Toisin kuin on joskus saattanut olla, komissio ei määrää, ei sanele, ei ohjeista.

Se kuuntelee ennen kuin kertoo lopullisen kantansa.

Ei sanelua, vaan kuuntelua. Sanelu ei kuulu luonteeseeni. Minähän en ole diktaattori.

Haluan kuitenkin kertoa, millaisena asiat näen. Haluaisin tunnustaa väriä ja esittää käsitykseni Euroopan unionista jo nyt. Ne, jotka olisivat halunneet, että tunnustan väriä jo nyt, ovat varmasti pettyneitä, mutta haluamme kuunnella ennen kuin puhumme. Niille, joiden mielestä komission olisi pitänyt ottaa kantaa ennen keskustelua, sanon, että johtajuutta ei pidä sekoittaa saneluun. Toisin kuin tähän asti, haluamme kuunnella ennen kuin otamme kantaa. Tämä voi lukemani mukaan johtaa suuriin pettymyksiin, mutta se on menetelmä, jossa kunnioitetaan paitsi edustuksellista demokratiaa myös demokratiaa sinänsä.

Minua ei nyt kiinnosta puhua toimielimistä, perussopimuksen tarkistamisesta, institutionaalisista menettelyistä – se on keskustelu, joka liikuttaa niitä, jotka istuvat mukavasti Brysselin kuplassa, josta meidän kaikkien yhdessä pitäisi hinnalla millä hyvänsä lähteä. Sitä paitsi sellainen keskustelu ei kiinnosta kansalaisia. Kun tapaatte ihmisiä kotimaassanne, onko kukaan koskaan kysynyt teiltä vallan jakautumisesta neuvoston, komission ja parlamentin välillä? Minulle ei koskaan, ei milloinkaan ole esitetty tällaista kysymystä, sillä se on tyypillistä Brysselin keskustelua, joka ei kiinnosta ketään Brysselin kuplan ulkopuolella. Tällaista keskustelua ei siis pitäisi käydä.

Se päivä koittaa – olen varma siitä – jolloin perussopimuksia on mukautettava yhteisen tahdon mukaisesti, tulevan yhteisen tahdon. Nyt sellaista yhteistä tahtoa ei ole.

Yhteisen tahdon muodostamiseksi tarvitaan kunnollista ja rehellistä keskustelua Euroopasta ja siitä, mitä ihmiset haluavat ja odottavat Euroopan unionilta.

Sitä rehellistä keskustelua meidän ei pitäisi käydä Roomassa tai vain lukuisissa huippukokouksissamme ja niissä käytävissä lukuisissa keskusteluissa. Keskustelu pitäisi viedä kaupunkeihin ja alueille ympäri Eurooppaa. Hyvät parlamentin jäsenet, järjestämme yhdessä teidän ja kiinnostuneiden jäsenvaltioiden kanssa Euroopan tulevaisuutta käsittelevän keskustelusarjan. Kaikkia ääniä, myös pienenpieniä ja hyvin hiljaisia, on kuultava.

Kansalaiset kertovat meille, mitä he odottavat Euroopan unionilta. He ilman muuta esittävät epäilynsä ja kysymyksensä, mutta myös toiveensa. Meidän tehtävämme on vastata.

Kehotan teitä lukemaan valkoisen kirjan – myös johdannon sekä plussat ja miinukset – sillä se auttaa meitä muotoilemaan oikeat vastaukset.

Komissio esittää tulevina kuukausina joukon keskusteluasiakirjoja ja tarkempia ehdotuksia, joissa tarkastellaan tärkeimpiä edessä olevia mahdollisuuksia ja haasteita.

Esitämme ajatuksia unionin sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamisesta – se on mielestäni erittäin tärkeä keskustelu, johon kiinnitän kaiken huomioni. Enemmistö tässä salissa ei taputa, kun puhutaan sosiaalisesta Euroopasta. Hävetkää! Sillä sosiaalinen Eurooppa on keskeinen asia tulevina vuosikymmeninä. Esitämme ajatuksiamme talous- ja rahaliiton syventämisestä ja erityisesti mekanismeista, joilla parannetaan erittäin tarpeellista talouspolitiikkojen koordinointia. Esitämme näkemyksemme globalisaation hallinnasta. Esitämme myös pohdintojamme Euroopan puolustuksen tulevaisuudesta ja Euroopan unionin rahoituksen tulevaisuudesta.

Puolustuksesta puheen ollen on selvää, että Euroopan valtioiden on lisättävä puolustusmäärärahojaan. Mutta maailman vakaus ei riipu pelkästään puolustusmenojen suuruudesta. Kansainvälinen, koko maapalloa koskeva vakaus riippuu myös kehitysapumäärärahojen suuruudesta ja ilmastonmuutoksen torjunnan rahoituksesta. Kehitysapumäärärahojen leikkaaminen, omien ilmastonmuutossitoumustemme ja muiden tekemien sitoumusten kyseenalaistaminen – puhun Pariisin ilmastosopimuksesta – vahingoittavat suuresti vakautta. Euroopan unionin on edelleenkin vietävä tätä viestiä. Vakaus ei ole vain armeijoiden asia, vaan se on myös niiden asia, jotka haluavat auttaa jäljessä olevia saamaan kiinni edellä olevat. Vakaus on puolustusmenoja, mutta ei ainoastaan puolustusmenoja, vaan myös kehitysapua ja ilmastonmuutoksen torjuntaa.

Tämä parlamentti on perehtynyt kaikkiin näihin aiheisiin, joten odotamme niihin liittyvän yhteistyön jatkuvan kanssanne ja erityisesti niiden esittelijöiden kanssa, joiden mietinnöt on juuri hyväksytty.

Palaan tänne syyskuussa pitämään unionin tilaa koskevan puheen, jossa kehittelen näitä ajatuksia edelleen, sen jälkeen, kun olen kuunnellut muita, en ennen sitä. Haluaisin, että joulukuun Eurooppa-neuvosto antaisi sitten ensimmäisiä ohjeita prosessissa, joka lopulta huipentuu vuonna 2019 järjestettäviin Euroopan parlamentin vaaleihin.

Meillä on vuonna 2019 yleiset eurooppalaiset vaalit. Niissä on kyse ennen kaikkea asioiden selittämisestä, kun poliittisten voimien ja puolueryhmien on kunkin kerrottava, millaisena ne näkevät Euroopan vuonna 2025 ja sen jälkeen. Haluaisin nähdä vuonna 2014 alkaneen demokraattisen prosessin jatkuvan. Tarkoitan tällä, että vuonna 2019 eurooppalaisten puolueiden pitäisi antaa äänestäjiensä valita kärkiehdokkaista – mikä on välttämätöntä, jotta eurooppalainen demokratia toimii ja säilyttää uskottavuutensa. Emme voi vuonna 2019 luopua siitä, mitä vuonna 2014 saavutimme.

Euroopan kansalaisten pitäisi voida päättää, kuka on seuraava komission puheenjohtaja. Kansalaisten pitäisi tehdä valinta, ei hallintokoneiston. En asetu ehdolle toiseksi kaudeksi, kuten alusta asti olen sanonut. En ole väsynyt eivätkä ideani ole loppuneet. Päinvastoin. Sen tulette näkemään.

                                                                                                               *

Arvoisa puhemies, Eurooppa nousi toisen maailmansodan jälkeen tuhkasta ja saavutti sen, mikä tuntui mahdottomalta saavuttaa: se pysäytti sodan ja rauhan ikiaikaisen tragedian Euroopassa. Maailmalla riehuu 40 sotaa ja sotilaallista konfliktia, mutta EU:n maaperällä ei yhtäkään, vaikka olemmekin alan asiantuntijoita.

Kaukaa, muilta mantereilta katsottaessa Eurooppa näyttäytyy edelleen kauniina. Maanosan yhdistäminen – sodanjälkeisen, Euroopan ikuiseen jakoon perustuvan maailmanjärjestyksen rikkominen – ja vakauden, vaurauden ja tasa-arvon tyyssijan luominen ovat asioita, joiden vuoksi meitä arvostetaan kaikkialla maailmassa. Minulla on hyvin usein sellainen mielikuva, että muut ihailevat meitä, mutta me itse emme.

Kuvailemani Eurooppa ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Eurooppa on aina ollut ja on edelleenkin tietoinen valinta, jota on suojattava tuulilta ja tuiskuilta, niiden hyökkäyksiltä, jotka eivät halua ymmärtää historiaa.

Kun me teemme valintojamme tänään, huomenna ja kahden vuoden päästä, vuoteen 2025 asti, meidän on oltava täysin perillä niiden vaikutuksista, ei vain meille, vaan myös tuleville sukupolville.

Meitä ei arvioida sen perusteella, mitä olemme perineet, vaan sen perusteella, mitä jätämme jälkeemme.

Usein EU:n kansalaiset sanovat meille, että meidän on tehtävä asioita toisin. Olemme valmiit siihen, mutta kaikkea ei tarvitse muuttaa. Meidän pitäisi yrittää ymmärtää paremmin toissijaisuusperiaatteen asianmukaiseen soveltamiseen liittyvät rajoitukset ja mahdollisuudet. EU:n lainsäädännön toissijaisuuden ei pitäisi korvata yhteisvastuuta, vaan siitä pitäisi tulla kaikkea toimintaa ohjaava periaate Euroopan ja jäsenvaltioiden tasolla.

Kun kuuntelen niitä, jotka puolustavat toissijaisuusperiaatetta, minusta vaikuttaa usein siltä, että he puhuvat toissijaisuudesta, koska he eivät halua puhua yhteisvastuusta. Meidän on ymmärrettävä toissijaisuuden täsmällinen määritelmä.

Meillä ei, arvoisa puhemies, ole oikeutta olla isänmaallisia toisiamme vastaan. 2000-luvun isänmaallisuudella on kaksi ulottuvuutta: iloinen isänmaallisuus, hyväksytty ja hyväksyttävä sisäänpäin katsominen ja tietynlainen yhteisvastuu, jossa isänmaallisuus ulottuu myös ulkopuolelle. On arvoja, jotka edelleen yhdistävät meitä: rauha, demokratia ja yhteisvastuu, – usein uhattuna oleva – oikeusvaltioperiaate, jonka pohjalta voimme rakentaa oikeudenmukaisemman yhteiskunnan, kaikkien ihmisten yhtäläinen ihmisarvo, vapaa ja riippumaton media. Katsokaa, mitä tapahtuu Turkissa, missä saksalaisia toimittajia vangitaan ilman perusteita, koska he vain sanoivat mitä pitikin. Näihin arvoihin kuuluu myös se, että torjumme suvaitsemattomuuden niitä kohtaan, jotka ovat erilaisia mutta eivät yhtään meitä arvottomampia.

Kovaäänisten nationalististen iskulauseiden, joissa käytetään isänmaallisuutta aseena toisia vastaan, ei saa antaa vaimentaa näitä arvoja puolustavien kansalaisten ääntä. Isänmaallisuus ei ole isänmaallisuutta, kun sitä käytetään muita vastaan.

EU:n on oltava myös jatkossa samanlainen myönteinen maailmanmahti kuin nykyään. Yhteiskuntamme, eurooppalaisten yhteiskuntiemme, perustana on avoimuus. Meidän pitäisi olla siitä ylpeämpiä.

Muualla maailmassa halutaan sulkea rivit ja katsoa sisäänpäin. Eristäytyminen etenee maailmassa hälyttävästi. Tällainen asenne, tällainen eristäytyminen ei ole Euroopan luonteen tai etujen mukaista.

Demokratia on eurooppalainen aikaansaannos, ja puolustamme sitä kaikkialla ja kaikin voimin.

Olkaamme niin rohkeita, kärsivällisiä ja määrätietoisia kuin pitkä matka ja suuret saavutukset edellyttävät.

Eurooppa on edelleen suuri saavutus, jolla on pitkälti matkaa takanaan ja edessään.

Meillä on monta tietä, joista valita, jotkut vaarallisempia, jotkut tulevaisuuden kannalta lupaavampia kuin toiset.

Valitsimmepa minkä tahansa, Euroopan kohtalo on meidän käsissämme.

Niin, meidän käsissämme. Kuitenkin on ennen kaikkea kyse sydämen asiasta ja arvoista, joilla on todellista merkitystä Euroopan valtioille.

En siteeraa eurooppalaista runoa. Kuvailen vain sitä, mikä on välttämätöntä.

Kiitos, kun kuuntelitte.

 

SPEECH/17/424


Side Bar