Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio

[muutosvarauksin]

José Manuel Durão Barroso

Euroopan komission puheenjohtaja

Puheenjohtaja Barroson jäähyväispuhe

Euroopan parlamentin täysistunto

Strasbourg 21. lokakuuta 2014

Arvoisa puhemies, arvoisat parlamentin jäsenet

Haluaisin ensiksi kiittää teitä tästä mahdollisuudesta puhua parlamentille viimeistä kertaa. Nyt kun toinen toimikauteni Euroopan komission puheenjohtajana lähestyy loppuaan, olen hyvin iloinen voidessani esitellä teille komission tilinpäätöksen. Koska johdin kahta komissiota, viittaan puheessani koko kuluneeseen kymmenen vuoden jaksoon.

Haluan jakaa kanssanne tuntemukseni ja näkemykseni siitä, miten Euroopan unioni on selviytynyt näistä erittäin haastavista ajoista ja mitkä ovat tärkeimmät tulevaisuuden haasteet.

Olette varmaankin samaa mieltä kanssani siitä, että nämä kymmenen viime vuotta ovat olleet poikkeuksellisen haastavia. Kymmenen kriisin vuotta, jolloin Euroopan unionilta on edellytetty toimia kriisin voittamiseksi. Kyse ei ole ollut pelkästään finanssikriisistä ja valtionvelkakriisistä. Ensimmäisen toimikauteni alussa EU:ssa oli myös perustuslakikriisi, sillä kaksi unionin perustajajäsentä hylkäsi perustuslakisopimuksen kansanäänestyksissä. Jouduimme siis selviytymään perustuslakikriisistä, valtionvelkakriisistä ja finanssikriisistä, minkä lisäksi olemme parhaillaan keskellä akuuttia geopoliittista kriisiä Venäjän ja Ukrainan konfliktin takia.

Perustuslakikriisi saatiin ratkaistua Lissabonin sopimuksella. Monet kuitenkin epäilivät Euroopan unionin mahdollisuuksia vahvistaa uudet institutionaaliset puitteet. Tilanne olikin hetkittäin sekava ja epävarma. Pystyimme kuitenkin säilyttämään suurimman osan Euroopan unionin lainsäädännöstä, mukaan lukien useimmat Lissabonin perustuslakisopimuksen uudet osat. Kaikki jäsenvaltiot ratifioivat Lissabonin sopimuksen – myös ne, jotka näyttävät nyttemmin unohtaneen ratifioineensa sen.

Käsittelen taloudellisia kysymyksiä vasta lopuksi, koska osa niistä on edelleen ratkaisematta. Ensin puhun tuoreimmasta kriisistä, joka uhkaa huolestuttavasti Euroopan vakautta. Tarkoitan tietenkin Venäjän Ukrainaan kohdistamaa toimintaa, joka ei ole hyväksyttävissä. Olemme ottaneet asiassa periaatteellisen kannan. Tarjosimme Ukrainalle assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksia. Olen iloinen siitä, että kaikista vaikeuksista huolimatta Ukraina allekirjoitti ja ratifioi assosiaatiosopimuksen. Haluan onnitella arvoisia parlamentin jäseniä siitä, että Euroopan parlamentti ratifioi sopimuksen samana päivänä ja samalla kellonlyömällä kuin Ukrainan parlamentti. Näin Euroopan parlamentti osoitti, että EU voi antaa Ukrainalle toivoa ja että Ukraina kuuluu eurooppalaisten kansakuntien joukkoon.

Kuten hyvin tiedämme, tämä kriisi ei ole vieläkään ratkennut. Voimme kuitenkin olla ylpeitä siitä, että olemme toimineet asiassa periaatteidemme mukaisesti, olemme tuominneet Venäjän toimet selvin sanoin ja ratifioineet assosiaatiosopimuksen paitsi Ukrainan, myös Georgian ja Moldovan kanssa. Katson, että meillä on velvollisuuksia kyseisiä maita kohtaan, sillä ne uskovat ja toivovat, että niillä on Euroopan kanssa yhteinen tulevaisuus, ja ne haluavat jakaa meidän arvomme.

Pyrimme edelleen toimimaan kiistassa välittäjinä. Venäjän ja Ukrainan hallitusten edustajat keskustelevat tänään komission välityksellä energia-asioista. Poliittinen ratkaisu on siis mahdollinen, ja teemme töitä sen eteen. Poliittinen ratkaisu on myös kaikkien osapuolten edun mukainen. Ratkaisun on kuitenkin vastattava kansainvälisen oikeuden periaatteita, ja siinä on otettava huomioon EU:n naapurimaan suvereniteetti ja itsenäisyys sekä sen oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan. Meidän on oltava ylpeitä toiminnastamme tämän hyvin haastavan geopoliittisen kriisin ratkaisemiseksi.

Meidän on myös täytynyt selviytyä finanssi- ja valtionvelkakriisistä. Tosiasia on, että kriisi ei alkanut Euroopasta. Koska emme olleet valmistautuneet kriisiin ja koska euroalueella ei ollut vielä käytettävissä tarvittavia välineitä, kriisi kuitenkin vaikutti EU:hun suuresti – ei pelkästään finanssisektoriin, vaan myös talouteen, yhteiskuntaan ja politiikkaan. Kyseessä oli todennäköisesti suurin kriisi 1950-luvulla käynnistyneen Euroopan yhdentymiskehityksen alun jälkeen. Käsittelen nyt tapahtumien taustaa.

Arvoisat parlamentin jäsenet

Muistelkaamme aluksi niitä näkemyksiä, joita useimmat analyytikot talous- ja finanssialan mediassa tai jopa monissa EU-maissa tai EU:n ulkopuolella esittivät: kaikki ennustivat Kreikan jättäytymistä pois unionista ja euroalueelta ja sen välitöntä dominovaikutusta muissa maissa, mikä osittain toteutuikin Irlannissa ja Portugalissa. Myös Espanjaan ja Italiaan kohdistui suuria paineita. EU oli kuilun partaalla. Muistan hyvin keskustelut, joita käytiin Cannesissa vuonna 2011 pidetyn G20-kokouksen puitteissa. Analyytikot ennustivat lähes yksimielisesti Kreikan eroa, ja ainakin puolet heistä ennakoi euroalueen hajoavan. Miten kävikään? Euroalue säilyi yhtenäisenä, ja 1. tammikuuta 2015 siihen liittyy yhdeksästoista jäsenvaltio, Liettua. Paitsi, että Kreikka kuuluu edelleen euroalueeseen, euroalue – ja myös Euroopan unioni – on saanut uusia jäseniä. Tämä puoli on jäänyt analyyseissä lähes kokonaan huomiotta.

Vuonna 2004, jolloin aloitin työni Euroopan komission puheenjohtajana, EU:ssa oli 15 jäsenvaltiota. Nyt jäsenvaltioita on 28. Euroopan unionin jäsenmäärä on siis lähes kaksinkertaistunut kriisin aikana. Onko olemassa parempaa todistusta unionin kestävyydestä ja mukautumiskyvystä? Mielestäni Euroopan unionin kyky pysyä yhtenäisenä ja avoimena kriisin keskellä on osoitus sen poikkeuksellisesta kestävyydestä ja voimasta. Tätä seikkaa ei pidä aliarvioida.

Tiedän, että eräät eivät juuri anna arvoa näille asioille. Kyseiset tahot ihannoivat menneisyyttä, unelmoivat suljetusta Euroopasta ja kaihoavat takaisin Eurooppaan, jossa puolet valtioista kuului totalitaarisen kommunismin valtapiiriin. Minä olen eri mieltä. Pidän enemmän nykyisestä Euroopasta kuin siitä aiemmasta, jossa puolet maanosastamme eli kommunismin ikeen alla. Euroopan unionin kyky säilyttää avoimuutensa kriisin keskellä, koota ja yhdistää lähes koko Euroopan manner yhteisten arvojen – rauhan, vapauden ja oikeuden – piiriin, on mielestäni hienoa. Meidän pitäisi olla siitä ylpeitä eikä hävetä sitä, kuten eräät näyttävät tekevän.

Minusta meidän pitäisi olla ylpeitä myös seuraavasta asiasta. Kuten varmaan muistatte, monet ennustivat, ettei Euroopan komissio kykenisi toimimaan enää siinä vaiheessa kun siihen kuuluisi 25, 27 tai 28 jäsentä. Monet myös ennustivat, että koko Euroopan unionin toiminta pysähtyisi jäsenmäärän lisääntyessä. Todellisuudessa laajentuminen ei lamaannuttanut Euroopan unionin toimintaa. Voin nyt paljastaa teille, että toisinaan oli vaikeampi löytää yhteisymmärrys eräiden unionin alkuperäisten jäsenten välille kuin nyt kaikkien 28 jäsenvaltion välille.

Meidän kaikkien olisi sen vuoksi oltava ylpeitä siitä, että Euroopan unioni kykeni säilyttämään yhtenäisyytensä ja avoimuutensa kriisistä huolimatta. Avoimuudella tarkoitan myös avointa asennetta muuta maailmaan kohtaan. Olemme esimerkiksi edistäneet proaktiivista ilmasto-ohjelmaa sen jälkeen, kun Dohan kehityskierros ja Dohan kauppaneuvottelut epäonnistuivat. Eurooppa on tässä asiassa johtoasemassa. Mielestäni kauppa voi olla eräs tärkeimmistä keinoista tukea kasvua koko maailmassa sekä Euroopan unionissa. Euroopan unioni pyysi Yhdysvaltojen edellistä presidenttiä järjestämään ensimmäisen G20-kokouksen valtion- ja hallitusten päämiesten tasolla. Näin voitiin käynnistää maailmanlaajuinen yhteistyö ja ehkäistä uhkaavan ja haitallisen protektionismin paluu. Protektionismiin turvautuminen saattaa olla houkuttelevaa kriisiaikoina. Kykenimme kuitenkin säilyttämään Euroopan yhtenäisyyden ja jopa laajentamaan unionia ja lisäksi pysymään avoimina suhteessa muuhun maailmaan.

Entä nyt, olemmeko entistä vahvempia vai heikompia? Tiedän, että kriittisten näkemysten mukaan olemme heikompia. Mutta olemmeko todella?

Kriisin alussa meillä ei ollut juuri lainkaan välineitä sen ratkaisemiseksi. Kyseessä oli ennennäkemätön kriisi. Meillä ei ollut esimerkiksi keinoja tukea niitä valtioita, joita uhkasi välittömästi maksukyvyttömyys. Olemme kuitenkin ottaneet useita edistysaskelia. Komissio ja jäsenvaltiot ovat Euroopan parlamentin vahvalla tuella luoneet uuden talouden ohjausjärjestelmän. EU:n talouden ohjausjärjestelmä on nyt paljon vahvempi, ja toimielimillä on sen puitteissa laajemmat valtuudet kuin koskaan aiemmin. Olemme tehneet kaikkemme säilyttääksemme yhteisömenetelmän Euroopan yhdentymisen keskiössä. Esimerkiksi komissiolla on nykyään enemmän valtaa ohjata euroalueen taloutta kuin ennen kriisiä. Euroopan keskuspankki voi nyt valvoa suoraan eurooppalaisia pankkeja, vaikka ennen kriisiä tätä olisi pidetty mahdottomana. Muistan sanoneeni eräässä haastattelussa, että EU tarvitsee pankkiunionin. Haastattelun jälkeen minulle soiteltiin jäsenvaltioiden pääkaupungeista ja kyseltiin: ”Miksi puhut pankkiunionista? Sitä ei mainita perussopimuksissa.” Vastasin: ”Pankkiunionia ei mainita perussopimuksissa. Jos kuitenkin haluamme saavuttaa perussopimuksissa asetetun tavoitteen eli vakauden ja kasvun, tarvitsemme pankkiunionia.” Ja nyt meillä on pankkiunioni.

Arvoisat parlamentin jäsenet

Jos vertaamme kymmenen vuoden takaista tilannetta nykyhetkeen, voimme täysin rehellisesti todeta, että Euroopan unioni on ainakin euroalueen osalta tänään yhtenäisempi ja sen valtuudet ovat vahvemmat. Yhteisömenetelmän avulla meillä on nyt enemmän keinoja puuttua kriisiin, erityisesti euroalueella. Näitä keinoja ovat pankkiunionin hallintojärjestelmä, rahoitusvakautta koskeva lainsäädäntö, finanssisalan sääntely ja rahoitusvalvonta.

Komissio on esittänyt alalla noin 40 uutta säädösehdotusta, jotka kaikki Euroopan parlamentti on hyväksynyt. Haluan kiittää teitä siitä, että lähes kaikissa säädösehdotuksia koskevissa keskusteluissa Euroopan parlamentti ja komissio ovat olleet yhteisrintamassa ja vaatineet Euroopan hyväksi enemmän, ei vähemmän, kunnianhimoa. Voin nyt sanoa, että olemme vahvempia, koska meillä on käytössämme yhtenäisempi talouden ohjausjärjestelmä, koska meillä on lainsäädäntöä, jonka nojalla voimme puuttua väärinkäytöksiin finanssimarkkinoilla, ja koska meillä on paljon selkeämpi valvonta- ja sääntelyjärjestelmä. Mielestäni olemme nyt paremmin varautuneet mahdollisiin uusiin kriiseihin.

Totta kai ongelmia on edelleen. Palaan kohta kasvunäkymiin, mutta emme saa unohtaa, mistä tilanteesta lähdimme liikkeelle. Tietyt jäsenvaltiot olivat lähellä maksukyvyttömyyttä, tai käyttääkseni vähemmän kohteliasta ilmaisua, konkurssia. Nyt tilanne on toinen. Talouden sopeutusohjelmaa hakeneista maista Portugalin ja Irlannin ohjelmat on saatu menestyksekkäästi päätökseen. Irlannin talous on nyt yksi Euroopan nopeimmin kasvavia. Kaikki muutkin kaatumaisillaan olleet maat ovat paljon vakaammalla pohjalla, ja pankeilleen tukiohjelmaa hakeneen Espanjankin tilanne on merkittävästi parempi. Emme myöskään saa unohtaa Keski- ja Itä-Euroopan maita, joissa on noudatettu sopeutusohjelmaa, vaikka ne eivät vielä ole kuuluneet euroalueeseen. Kaikista näistä maista vain kahdessa on sopeutusohjelma kesken.

Euroalueella alijäämä on nyt keskimäärin 2,5 prosenttia. Tämä on paljon vähemmän kuin Yhdysvalloissa tai Japanissa. Vakauden suhteen tilanne on siis parantunut merkittävästi. Euroalueen kauppatase on itse asiassa ylijäämäinen. Koko Euroopan unionissa vallitsee ylijäämä tavaroiden ja palvelujen, ja ensimmäistä kertaa vuosiin, maatalouden alalla.

Tuon tämän esiin siksi, että eräillä politiikan aloilla esitetään usein näkemys, että globalisaatio merkitsee EU:lle häviötä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Eräät unionin maat eivät ehkä ole tässä kisassa voitolla, mutta keskimäärin Eurooppa hyötyy globaalista kilpailusta, erityisesti kaupan ja investointien suhteen.

Kasvu on kuitenkin edelleen vähäistä, emmekä voi todeta kriisin olevan täysin ohi, sillä uhkia on edelleen. Vakautta koskevan kamppailun olemme kuitenkin voittaneet. Mikään taho maailmassa ei tänä päivänä ennusta euron loppua. Euro on osoittautunut hyvin vahvaksi, uskottavaksi ja vakaaksi valuutaksi. Kasvumme on silti edelleen heikkoa ja alittaa selvästi odotukset.

Miten siis voimme tukea kasvua? Tämä on keskeinen kysymys. Euroopan unionin politiikan ja erityisesti Euroopan komission politiikan on usein sanottu keskittyvän täysin julkisen talouden säästötoimiin, mutta muistutan jälleen, että tällainen näkemys on mielestäni täysin karrikoitu.

Olemme jatkuvasti kehottaneet keskittymään vähintään kolmeen tekijään. Näistä ensimmäinen on julkisen talouden vakauttaminen maissa, joihin kohdistuu painetta markkinoilta. Olisi täysin vastuutonta, jos ne eivät voisi toteuttaa etupainotteista, kurinalaisuutta korostavaa ohjelmaa julkisen taloutensa korjaamiseksi. Olemme kuitenkin yhtä tarmokkaasti – vaikka kaikki todennäköisesti eivät halua kuulla tätä – korostaneet tarvetta toteuttaa rakenteellisia uudistuksia ja vahvistaa kilpailukykyä. Edes ennen kriisiä kasvumme ei yltänyt potentiaaliinsa. Kilpailukyvyn puute on joissakin jäsenvaltioissa vakava ongelma, joten tarvitsemme kunnianhimoisempia rakenteellisia uudistuksia.

Olemme puhuneet myös investointien puolesta. Olen aina sanonut, että tarvitsemme enemmän investointeja, niin julkisia kuin yksityisiäkin. Yksityiset sijoitukset lisääntyvät, kun pystymme osoittamaan, että taloutemme ovat kilpailukykyisiä ja houkuttelevia. Olen iloinen, että useimmat EU-maat – vaikkakin eri tahtiin – toteuttavat kunnianhimoisia rakenneuudistuksia, joita olisi pidetty täysin mahdottomina ennen kriisiä.

Jos haluamme olla täysin rehellisiä analyysissämme, havaitsemme, että maat, jotka ovat kärsineet finanssikriisin aikana eniten, ovat juuri ne maat, joiden kustannuskilpailukyky oli heikentynyt jo ennen kriisiä. Esimerkiksi Espanjan, Irlannin, Portugalin ja Kreikan nyt toteuttamat uudistukset ovat vaikuttavia.

Poliittisen vakauttamisen ja rakenneuudistusten lisäksi olemme jatkuvasti tuoneet esiin lisäinvestointien tarpeen – yksityisten lisäksi myös julkisten investointien. Muistanette monivuotisesta rahoituskehyksestä käydyn keskustelun; ainakin puhemies Schultz muistaa. Osallistuimme yhdessä moniin kokouksiin, joissa pyysimme jäsenvaltioita työskentelemään lujemmin investointien lisäämiseksi. Euroopan tasolla tärkein väline investoinnin kannalta on monivuotinen rahoituskehys, suuruudeltaan noin biljoona euroa.

Kunnianhimoisten investointien puute ei siis johtunut tämän komission tai tämän parlamentin kunnianhimon puutteesta. Se johtui eräiden jäsenvaltioiden vastustuksesta. Tämä on totuus. Me kannatamme vahvoja, kasvuun kohdennettuja investointeja, eikä ainoastaan monivuotisen rahoituskehyksen puitteissa. Muistattehan ehdotukset, joita esittelin esimerkiksi täällä, pitäessäni puhettani unionin tilasta. Näitä olivat viimeinkin hyväksytty EIP:n pääoman korotus, jäsenvaltioiden – tosin vain pilottihankkeena – hyväksymät hankejoukkolainat sekä pk-yrityksille suunnattu järjestely, johon EIP antaisi lainaa ja jota rahoitettaisiin rakennerahastoista eli EU:n talousarviosta. Valitettavasti vain kaksi maata halusi jatkaa tällä linjalla.

Ehdotimme myös esimerkiksi nuorisotakuuta, jonka jäsenvaltiot hyväksyivät. Nyt käynnissä on nuorisotyöllisyysaloite, mutta ainoastaan kahdessa maassa on aloitettu erityinen nuorisotyöllisyyttä edistävä ohjelma.

Joten, hyvät kollegat, tämä on selvää: kannatamme investointeja. Toivonkin kaikkea hyvää uudelle komissiolle sekä ystävälleni ja työtoverilleni Jean-Claude Junckerille, jotta hän saisi jäsenvaltioilta tukea vahvemman investointiohjelman aikaansaamisessa seuraavina vuosina. Uskon, että tämä on nyt mahdollista, sillä asia tunnetaan tänä päivänä paljon paremmin. Jälleen kerran on kuitenkin todettava, että kyseessä on kattava strategia, jossa julkisen talouden vakauttaminen yhdistetään rakenteellisiin uudistuksiin ja investointeihin sekä tietenkin kaikkiin komission toimenpiteisiin, jotka liittyvät pankkiunioniin ja vakauttamiseen tähtäävään rahoitusalan sääntelyyn.

Minusta olisi virhe kaiken toteuttamamme jälkeen nyt luovuttaa, epäröidä, jättää rakenteellisten uudistusten tie. Osa työstä on jo mielestäni tehty. Vakautta on laajalti saatu aikaan, samoin kasvua, vaikkakin hitaammin kuin haluaisimme. Nyt tarvitaan päättäväisyyttä uudistusten viemiseksi päätökseen. Nyt on saatava aikaan kestävää kasvua. Ei liiallisella julkisella tai yksityisellä velalla aikaan saatua kasvua – sillä velkaan perustuva kasvu on keinotekoista ja kuvitteellista, ja maksamme siitä ennen pitkää kalliin hinnan – vaan juuri kestävää kasvua. Uskon tämän olevan mahdollista, jos jatkamme uudistusten ja vahvan ohjauksen rohkealla linjalla, Euroopan unionin hyväksi.

Minulla ei ole tarpeeksi aikaa käydä läpi kaikkia toimintalinjoja, joita olemme laatineet vuosien varrella. Otan esiin muutamia, joista tehdään parhaillaan päätöksiä ja jotka ovat minusta tärkeitä.

Olen erittäin ylpeä siitä, että komissio otti ensimmäisellä toimikaudellani vuonna 2007 käyttöön maailman pisimmälle viedyn ilmastonsuojeluohjelman. Olemme edelleenkin ilmastokysymyksissä maailman kärkeä.

Pystyimme yhdistämään ilmasto-ohjelman ja energiaturvallisuusohjelman. Tällä viikolla käymme Brysselissä aiheesta tärkeää keskustelua valtion- ja hallitusten päämiesten kanssa. Toivon, että Euroopan unioni jatkaa johtavassa roolissaan, ei yksin vaan muiden kanssa, sillä meillä on velvollisuuksia planeettaamme kohtaan. Tämä on yksi kuluneiden vuosien suurimmista edistysaskeleista: Euroopan unioni on kyennyt toteuttamaan tärkeimmät ja rohkeimmat toimet ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Toinen seikka, josta voimme olla erityisen ylpeitä – taloudellisen tilanteemme aiheuttamista rajoituksista huolimatta – on se, että monivuotisessa rahoituskehyksessä on pystytty osoittamaan 30 prosenttia enemmän varoja Horisontti 2020 -ohjelmaan, tutkimukseen ja teknologiaan. Meillä on nyt hyvä tilaisuus tehdä alalla enemmän. Sama koskee kulttuurialaa, jota tuetaan Luova Eurooppa -ohjelmalla.

Joillakin aloilla oli jopa mahdollista tehdä enemmän investointeja Euroopan tasolla talous- ja finanssikriisistä huolimatta.

Olen hyvin ylpeä myös siitä, että talousarviopaineista huolimatta olemme koko ajan antaneet kehitysapua ja toteuttaneet naapuruuspolitiikkaa.

Olemme olleet ensimmäisten joukossa paikalla auttamassa aina, kun maailmassa on koettu laajamittainen tragedia, Indonesian tsunamista hiljattain puhjenneeseen ebolaepidemiaan, Syyrian pakolaiskriisistä Darfurin konfliktiin. Meidän eurooppalaisten on myös syytä olla ylpeitä siitä, että EU on yhdessä jäsenvaltioiden kanssa edelleen maailman suurin kehitysavun antaja. Tämä on arvojemme mukaista, ja olen iloinen sitä, että talouteen liittyvistä kriiseistä huolimatta emme ole jättäneet täyttämättä kehitysyhteistyöhön liittyviä velvoitteitamme.

Olen jo puhunut kaupasta. Mielestäni on hyvin tärkeää toteuttaa kunnianhimoista kaupan alan agendaa, pitää Eurooppa avoimena vapaalle ja oikeudenmukaiselle kaupalle. Komissio on tehnyt alalla ennätysmäärän sopimuksia, esimerkiksi Etelä-Korean, Singaporen, Keski-Amerikan (ensimmäinen alue, jonka kanssa sopimus tehtiin), Perun, Ecuadorin, hiljattain myös Kanadan, Länsi-Afrikan, Itä-Afrikan ja eteläisen Afrikan kanssa. Tietyt muutkin sopimukset etenevät parhaillaan, esimerkkeinä Japanin ja Yhdysvaltain kanssa tehtävät sopimukset sekä investointisopimus Kiinan kanssa.

Olemme maailman tärkein kauppa-alue. Olemme maailman suurin talous.

Tuon tämän kaiken esiin, sillä pessimismi ja Eurooppaan liittyvä tappiomieliala ovat nyt kovin muodikkaita. Kutsun tätä ”pessimismin älylliseksi glamouriksi”. Uskon kuitenkin, että olemme saaneet aikaan hyviä tuloksia ja että olemme yhdessä paljon vahvempia, ja voimme yhdessä puolustaa etuamme ja suojata arvojamme paremmin kuin erikseen.

Hyvät työtoverit (kutsun teitä työtovereiksi, sillä erimielisyyksistämme huolimatta työskentelemme rinta rinnan Eurooppa-projektissa), meillä on poliittisesti vielä opittavaa.

Yksi opetuksista on, että EU on osoittanut sitkeyttä. Yhdistävät voimat ovat mielestäni olleet vahvempia kuin hajottavat voimat. Olen uskonut näin koko ajan, joskus hyvin dramaattisinakin hetkinä, kun olen joutunut vetoamaan tiettyihin jäsenvaltioihin – joskus rikkaisiin maihin, jotta nämä osoittaisivat enemmän solidaarisuutta, ja joskus köyhempiin maihin, jotta nämä osoittaisivat enemmän vastuullisuutta.

Toisinaan olemme toimineet hyvin hienovaraisesti, Euroopan komissio todennäköisesti vielä muita enemmän. Kun kriisi oli akuuteimmillaan, en halunnut komission liittyvän moniääniseen kakofoniseen kuoroon. Tilanne oli markkinoiden kannalta hyvin arkaluonteinen. Voin kuitenkin hyvällä omallatunnolla todeta, että teimme kaiken, mikä olemassa olevilla välineillä oli mahdollista, välttääksemme euron pirstaloitumisen tai Euroopan unionin jakautumisen. Jouduin usein ottamaan yhteyttä Eurooppa-neuvoston kollegoihini, valtion- ja hallitusten päämiehiin, osoittaakseni eurooppalaista vastuuntuntoa.

Toinen opetus on, että vaikka päätökset pystyttiin aina tekemään, se oli toisinaan erittäin tuskallista ja vaikeaa. Ja aikaavievää. Olen sanonut tämän aiemminkin, ja luulenpa, että voimme olla tästä yhtä mieltä: demokratia toimii markkinoita hitaammin.

Komissio, ja varmasti myös tämä parlamentti, olisivat toivoneet, että päätökset olisivat olleet rohkeampia, kokonaisvaltaisempia, nopeampia. Olemme kuitenkin demokraattisten valtioiden unioni, emme supervaltio. Meidän on siten otettava huomioon erilaisten asioiden arkaluonteisuus.

Eräs johtopäätöksistä, jonka ammennan näiden kymmenen vuoden suomasta kokemuksesta, on yhteistyön tarve toimielinten välillä. Tiedän, että usein on suositumpaa tehdä mahdottomia ehdotuksia ja arvostella toisia. Uskon kuitenkin vakaasti, että meidän on oltava mukana erilaisten instituutioiden toiminnassa; vastakkainasettelu jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin välillä ei ole mikään ratkaisu. Meidän on osoitettava jäsenvaltioille, että ne ovat vahvempia osana Euroopan unionia, emmekä me heikennä niiden kansallista identiteettiä, päinvastoin, pyydämme jäsenvaltioita jakamaan suvereniteettiaan, jotta ne voisivat painottaa omia intressejään tehokkaammin maailmanlaajuisesti. Uskon vakaasti tähän.

Nyt, kun astun syrjään muutaman päivän kuluttua, haluan todeta teille tämän: minua kiinnostaa ainoastaan se, että näistä asioista otetaan opiksi, jotta välttyisimme tekemästä tiettyjä virheitä uudestaan vastaisuudessa. Voinemme myös olla samaa mieltä siitä, ettemme voi saavuttaa päämääriämme vastakkainasettelujen, vaan yhteistyön kautta.

Valmistaudun nyt jättämään tämän erittäin vaativan ja mielenkiintoisen työn hyvälle ystävälleni Jean-Claude Junckerille, ja haluan tässä yhteydessä toivottaa omasta ja komission työtoverieni puolesta uudelle komissiolle kaikkea hyvää. Heillä on suuria haasteita edessään, mutta he voivat luottaa myös meidän tukeemme. Olen myös varma siitä, että tämä parlamentti antaa heille tukensa.

Arvoisa puhemies, suhteet eivät aina ole olleet täydelliset. Uskon kuitenkin Teidän olevan samaa mieltä siitä, että kykenimme vakiinnuttamaan rakentavan yhteishengen parlamentin ja komission välille.

Olen käynyt tässä parlamentissa yli sata kertaa. Yksikään komissio ei ole ollut yhtä usein edustettuna parlamentissa kuin kaksi omaa komissiotani. Olemme vakiinnuttaneet yhteistyömme ja olen hyvin kiitollinen siitä, että tämä parlamentti, jolla oli ajoittain hyvinkin suuria vaatimuksia, antoi aina tukensa yhteisömenetelmälle, antoi tukensa yhteisille instituutioille. Uskon, että tämä on erittäin tärkeää myös Euroopan tulevaisuuden kannalta.

Rakkaat työtoverini, jotka olette mukana Eurooppa-hankkeessa

Ongelmia, joita meillä on Euroopassa, ei voida ratkaista vallankumouksella, eikä varsinkaan vastavallankumouksella. Ratkaisut syntyvät yhteisymmärryksen, uudistamisen kautta. Kehityksen ja uudistamisen kautta. Meidän on kyettävä uudistumaan sopeutuaksemme uusiin haasteisiin, mutta ilman uusia yhteenottoja toimielinten tai jäsenvaltioiden kanssa. Uskon, että jos yhteinen eurooppalainen hyvä asetetaan kaiken muun yläpuolelle, ystäväni ja työtoverini Jean-Claude Juncker yhdessä uuden komissionsa kanssa menestyy, tietysti sillä edellytyksellä, että he saavat teidän tukenne, mistä olen varma.

Euroopan unioni on arvoyhteisö. Viimeisten työpäivieni aikana olen joutunut kohtaamaan useita toimittajia, jotka ovat kysyneet minulta, mikä on urani kaikkein vaikuttavin hetki, mistä hetkestä pidin eniten. Rehellisesti sanottuna olen kokenut useita hyviä hetkiä ja myös useita erittäin vaikeita hetkiä. Vaikuttavin hetki oli kuitenkin se, kun yhdessä Martin Schultzin ja Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajan Herman van Rompuyn kanssa otin vastaan Nobelin rauhanpalkinnon Euroopan unionin puolesta.

Näkemykseni on, että tämä oli voimakas muistutus kansainväliseltä yhteisöltä omasta merkityksestämme maailmassa ja siitä, että se, mitä teemme, on erittäin tärkeää. Että ne arvot jotka loivat unionimme, rauhan arvot, ovat osa meitä tänäänkin. Ja että meidän on taisteltava näiden arvojen puolesta.

Juuri sen hetken sanoin haluavani jakaa kaikkien toimielinten kanssa – myös tämän parlamentin – jotka ovat puurtaneet yhtenäisen, avoimen ja vahvemman Euroopan puolesta. Nyt kun jätän virkani yhdessä komission työtovereideni kanssa, voin todeta, ettemme saavuttaneet kaikkea voitavaamme tai kaikkea haluamaamme, mutta uskon, että työskentelimme oikealla asenteella asettamalla Euroopan unionin yleiset intressit erityisintressien edelle. Ja uskon, että loimme edellytykset jatkaa työtä yhtenäisen, avoimen ja vahvemman Euroopan puolesta.

Kiitän mielenkiinnostanne.

Auf wiedersehen, goodbye, au revoir, adeus.

Muito obrigado, kiitos.

Puheenjohtaja Barroson loppupuheenvuoro parlamentin jäsenten lausumien jälkeen

Arvoisa puhemies

Haluaisin vastata eräisiin minua edeltävien puhujien esittämiin kysymyksiin. Huomaan, että kritiikki tulee istuntosalin kahdesta ääripäästä, hyvin usein saman sävyisenä, eikä siinä huomioida mitenkään niitä vaikeuksia ja niitä poikkeuksellisia haasteita, joita jouduimme kohtaamaan, eikä ainuttakaan johdonmukaista ratkaisuehdotusta ole esitetty. Tämä on mielestäni todiste siitä, että komissio, jota minulla on ollut kunnia johtaa, on tehnyt työnsä oikeaan malliin.

Olemme kokeneet vakavimman talous- ja finanssikriisin yhdistyneen Euroopan olemassaolon aikana. Euroopan unioni tai Eurooppa ei synnyttänyt kriisiä. Tätä eivät kaikki "suvereniteetin" – käytän tässä heidän omaa ilmaustaan – kannattajat ymmärrä tai halua ymmärtää. Eurooppa ei ole syyllinen yksityiseen ylivelkaantumiseen tai rahoitustoiminnan vastuuttomuuteen, päinvastoin. Kaikki tapahtui kansallisella tasolla, joko valvonnan alaisuudessa tai ilman valvontaa. Eurooppa vain reagoi tapahtumiin. Meillä on tällä hetkellä yksi maailman parhaiten kehittyneistä tai kaikkein parhaiten kehittynyt sääntely- ja valvontajärjestelmä. Olisi siis valheellista väittää, että Eurooppa on mennyt huonompaan suuntaan Euroopan unionin takia. Tällainen käsitys ilmentää täydellistä kunnioituksen ja ajattelun täsmällisyyden puutetta. Eurooppa ei synnyttänyt talouskriisiä. Se syntyi Yhdysvalloissa. Sen vaikutukset ulottuivat tietysti Eurooppaan saakka, mutta Euroopan unioni ainoastaan reagoi niihin. Euroopan unioni ei ollut syypää ja olen sitä mieltä, että kaikilla Eurooppa-aatteen kannattajilla, olivatpa he sitten oikeiston, vasemmiston tai keskustan edustajia, on oltava rohkeutta sanoa se ääneen. Muuten vain vahvistamme äärioikeiston tai -vasemmiston populismia.

Olen kuunnellut mielenkiinnolla teitä, joiden mielestä populismin suosio on kasvanut viime aikoina ja Euroopan unioni on vastuussa tästä. Ystävät, tämä ei ole totta. On selvää, että populismia ja muukalaisvihamielisyyttä esiintyy myös Euroopan unionin ulkopuolella. Ajatelkaa vaikka ulkomaalaisvastaisuutta Sveitsissä. Älkää unohtako Norjaa ja terroristia, joka tappoi lukemattomia ihmisiä siksi, että vastusti monikulttuurista Eurooppaa. Älkääkä unohtako Tea party -liikettä Yhdysvalloissa. Onko Eurooppa syyllinen Tea Party -liikkeen olemassaoloon?

Nykymaailmalle tunnusmerkillistä on aggressiivinen populismi, joskus vasemmiston, joskus oikeiston esittämien argumenttien siivittämänä – joskus näiden erottaminen toisistaan on vaikeaa. On järjen tai poliittisen rehellisyyden puutetta väittää, että populismi olisi Euroopan unionin syytä. Meidän on eurooppalaisina nimenomaan osoitettava, että Eurooppa ei käynnistänyt kriisiä, eikä se ole syypää edes jäsenvaltioiden julkiseen velkaan. Eurooppa ei voi tehdä paljonkaan, jos jäsenvaltio esimerkiksi vääristelee kirjanpitoaan. Euroopan on ollut pakko tulla toimeen tämän asian kanssa. Toisen komissioni ensimmäinen aloite oli pyytää jäsenvaltioilta laajempia valtuuksia kansallisten tilastojen valvontaan, sillä tämä pyyntö oli evätty ensimmäiseltä johtamaltani komissiolta. Kreikka suostui pyyntöön. Suuret jäsenmaat sen sijaan eivät suostuneet, koska ne eivät halunneet jakaa enempää vastuuta Euroopan unionille. Jos asioista siis todellakin halutaan kiistellä, niistä on otettava kunnolla selvää ja oltava rehellisiä ja poliittisella tasolla täsmällisiä.

Tästä syystä, hyvät ystävät, haluaisin jakaa kanssanne erään tärkeän asian. Ryhmä, jota olen johtanut, on tehnyt työtään antaumuksella, asettaen aina Euroopan intressit etualalla. Haluan kertoa teille jotain nyt, kun olemme tässä istuntosalissa erilaisten poliittisten voimien ympäröimänä edistämässä edelleen ajatusta Euroopan yhteisestä hyvästä. Omassa komissiossani työtoverit eivät olleet Euroopan kansanpuolueen, sosialistien tai liberaalien edustajia. He olivat joukko ihmisiä, joka teki työtä Euroopan puolesta. Euroopan kansanpuolue on oma puolueeni, ja olen siitä ylpeä, mutta komission puheenjohtajana puolueeni on Eurooppa. Tämän viestin haluan välittää erityisesti teille, Eurooppa-mielisille, maltillisen vasemmiston ja oikeiston valtavirran edustajille. On selvää, että erot pitää tuoda esille, mutta ne eivät saa heikentää Eurooppa-myönteisiä ponnistuksia. Äärioikeistoa ja äärivasemmistoa ei saa enää ruokkia. Eurooppa-myönteisten voimien on yhdistyttävä ja niillä on oltava rohkeutta puolustaa Eurooppaa myös jäsenmaissa, ei ainoastaan täällä Strasbourgissa. Tätä laajaa liittoa Euroopan hyväksi on pidettävä yllä, sillä uskon, että yhdessä meillä on riittävästi tarmoa nykyisten ja tulevien kamppailujen voittamiseen.

Kiitos.


Side Bar