Navigation path

Left navigation

Additional tools

Other available languages: EN FR DE NL IT SV PT EL

SPEECH/02/619

Romano Prodi

Euroopan komission puheenjohtaja

Laajentuva Euroopa unioni Lähialuepolitiikka vakauden avaintekijänä

"Rauha, turvallisuus ja vakaus EU:n rooli valtioiden välisessä vuoropuhelussa" - ECSA:n kuudes maailmankonferenssi. Jean Monnet -hanke.

Bryssel 5.6. joulukuuta 2002

Hyvät naiset ja herrat,

Muuttunut maailma lisää vastuuta. Euroopan unionin vastuualueet ovat tällä hetkellä laajimmillaan sen pyrkiessä pysymään jatkuvien muutosten tahdissa. Muutokset tarjoavat uusia mahdollisuuksia, mutta luovat samalla myös uusia uhkia.

Euroopan poliittisen kartan uusimiseen on alle kaksi vuotta. Kööpenhaminassa ensi viikolla pidettävässä Eurooppa-neuvoston kokouksessa unioniin kutsutaan kymmenen uutta jäsenvaltiota. Tämä historiallinen päätös luo Euroopalle uuden ulottuvuuden ja lisää unionin vastuualueita.

European Community Studies Association -järjestön kuudes maailmankonferenssi tarjoaa meille tilaisuuden käydä syvällisiä keskusteluja rauhaan, turvallisuuteen ja vakauteen liittyvistä aiheista. Konferenssin kaikki osallistujat ovat tietoisia lisävastuusta, jonka EU:n väkiluvun nouseminen vuoden 2007 jälkeen puoleen miljardiin tuo unionille.

Tämä 500-miljoonainen väestö ei tyydy nykyistä 15 jäsenvaltion yhteisöä heikompiin turvallisuustakeisiin. Uudet jäsenvaltiot vaativat yhtä kattavan suojan järjestäytynyttä rikollisuutta ja kansainvälistä terrorismia vastaan kuin nykyiset jäsenvaltiot. Ne haluavat itselleen edut, joiden perusteella ne päätyivät valitsemaan EU:n poliittiseksi toimintaympäristökseen: vakaus, vauraus, yhteisvastuullisuus, demokratia ja vapaus.

Unionin on käynnistettävä tarvittavat toimenpiteet pysyäkseen mukana muuttuvan maailman vauhdissa ja kantaakseen kasvavan maailmanlaajuisen vastuunsa. Jos haluamme täyttää muiden maiden ja Euroopan kansojen kasvavat odotukset ja toiveet, unionista on kehitettävä todellinen globaali toimija. Tämä toiminta on vasta alkutekijöissään.

Balkanin maat, Afganistan ja Lähi-itä ovat vain joitakin esimerkkejä maailmanyhteisön kohtaamista uusista haasteista. EU:n on hoidettava oma osuutensa näistä haasteista.

EU:n ulkopolitiikkaa on tehostettava. Unionin ulkopoliittisten kannanottojen on oltava johdonmukaisia ja niitä on voitava tukea tarvittavin välinein. yhdelle henkilölle, jolla on oltava käytössään tarvittavat välineet. Millä muulla tavalla voisimme taata turvallisuutemme pitkällä aikavälillä?

Komissio on juuri antanut toisen tiedonantonsa valmistelukunnalle. Tiedonannossa tehdään yksityiskohtaisia ehdotuksia EU:n rakenteiden uudistamisesta, jotta ne toimisivat moitteettomasti myös jatkossa. Tiedonannossa puolustetaan myös vahvaa komissiota, jonka asema yhteisön etujen valvojana luo perustan vahvemmalle unionille.

Yhteisömetodi on arvokas tekijä myös ulkosuhteiden alalla, sillä sen pohjalta voidaan neuvotella erityisjärjestelyistä ja löytää tapauskohtaisia ratkaisuja.

EU:lla on kuitenkin yhä paljon tehtävää, jos se haluaa osallistua tehokkaasti kansainvälisen turvallisuuden takaamiseen.

Siirryn nyt käsittelemään yksityiskohtaisemmin tämän konferenssin keskeistä aihetta: vakautta. Pysyvän ja kestävän vakauden luominen Eurooppaan on Euroopan unionin merkittävin saavutus. Tässä asiassa EU toimii tehokkaasti.

EU luo vakautta myös ehdokasmaiden rajojen ulkopuolella, ja unionin vauraudesta ne ovat päässeet osallisiksi jo nyt. Meidän olisi tunnustettava, että unionin toiminnassa saavutetut hyvä tulokset luovat EU:n tulevien naapureiden keskuudessa perusteltuja odotuksia siitä, että myös ne pääsevät vuorollaan osallisiksi meneillään olevan laajentumisen eduista.

Onko unionin lähialuepolitiikka määritelty laajentumiseen liittyvien haasteiden edellyttämällä täsmällisyydellä? Haluan ottaa tämän kysymyksen esille, koska sen taustalla vaikuttaviin ongelmiin ei mielestäni ole vielä tartuttu tehokkaasti. Unionin on tarkasteltava suhteita eteläisiin ja itäisiin naapurimaihinsa uudesta poliittisesta näkökulmasta tarjotakseen niille kannustimia, lisätäkseen nykyisten prosessien dynaamisuutta ja luodakseen avoimia ja kehittyviä yhteistyökumppanuuksia. Tässä on kyse lähialuepolitiikasta, joka perustuu keskinäisiin etuihin ja velvollisuuksiin ja jonka myötä EU antaa tärkeän panoksen uuteen maailmanjärjestykseen.

Haluan jälleen korostaa, että laajentumisprosessi on paras mahdollinen tapa, jolla EU voi osallistua kestävän vakauden ja turvallisuuden luomiseen Euroopan mantereelle. Laajentuminen on yksi tämän vuosisadanvaihteen onnistuneimmista ja vaikuttavimmista poliittisista muutoksista. Ja tämä kaikki on saatu aikaan yhdessä vuosikymmenessä.

Saavutuksen perustana ovat EU:n vuonna 1993 tekemä päätös sekä unionin ja ehdokasmaiden siitä lähtien tekemä uuttera työ. Päätös laajentumisprosessin käynnistämisestä antoi näille maille toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Lupaus EU:n jäsenyydestä antoi näiden maiden hallituksille valmiudet tarvittavien uudistusten toteuttamiseen. Tämä tulevaisuudennäkymä antoi uudistajille voimaa voittaa kansallismielisen vastarinnan ja hälventää muutokseen ja uudistamiseen kohdistuvat pelot.

Toivo on merkillinen asia. Siinä on kyse paljolti samasta asiasta kuin ihmisten keskinäisissä luottamuksenosoituksissa. Toivo määrittää tavan, jolla tarkastelemme ihmisiä tai tapahtumia. Kuinka maa muodostaa itselleen kuvan tulevaisuudestaan, jos siltä puuttuu oikea suunta tai luottamus? Toivo ohjaa meitä eteenpäin ja luottamus tarjoaa meille inspiraatiota. Tulevaisuuden on kuitenkin oltava houkutteleva saadakseen aikaan toivoa.

EU näyttäisi pysyvän edelleen naapurimaidensa mielenkiinnon keskipisteenä. Monille niistä maista, jotka sijaitsevat pian EU:n "takapihalla", EU on ainoa vaihtoehto. Monet näistä maista ovat jo saaneet unionilta virallisen sitoumuksen.

Balkanin maiden integroituminen Euroopan unioniin merkitsisi Euroopan mantereen yhdentymisen kokonaisvaltaista toteutumista. Tätä mahdollisuutta on myös tarjottu niille. Vaikka Balkanin maiden liittyminen on vielä kaukainen tavoite, nämä ovat osa Eurooppaa. Niiden yhdentymisprosessi luo tavallaan sillan laajentumisen ja lähialuepolitiikan välille.

Jokainen laajentuminen tuo unionille uusia naapurimaita. Monet tällaisista uusista naapurimaista ovat aikanaan päätyneet itsekin hakemaan unionin jäsenyyttä.

Tämä prosessi on kiistämättä toiminut erittäin hyvin. Turvallisuuteen, vakauteen ja vaurauteen perustuvan alueen laajentamista ei kuitenkaan voida jatkaa loputtomiin pelkästään laajentumisen avulla. Emme voi vesittää unionin poliittista hanketta ja muuttaa Euroopan unionia pelkäksi mantereenlaajuiseksi vapaakauppa-alueeksi.

On käytävä Euroopan laajuista vuoropuhelua, jotta voitaisiin tehdä päätös Euroopan rajojen määrittämisestä ja estää se, että ne määritetään jossakin muualla. On tunnustettava se tosiasia, että unionin kansalaisia ei tällä hetkellä saada vakuuttuneiksi siitä, että EU:n rajat olisi siirrettävä vieläkin idemmäksi.

Kyse on vastuusta. Meidän on suunniteltava tulevaa toimintaa, jotta laajentumisen onnistumiseen liittyvät ongelmat voidaan ratkaista.

Mitä voimme tarjota uusille naapureillemme lähitulevaisuudessa? Millaisia tulevaisuudennäkymiä? Mikä on Euroopan kohtalo? Näihin kysymyksiin on löydettävä vastaukset. Suuri yleisö vaatii tällaista keskustelua. Tiedän, että tämä keskustelu kiihtyy uusien jäsenten liittymisen myötä. Siksi velvollisuutenamme on alkaa etsiä vastauksia.

Haluan muistuttaa eräästä seikasta: Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 49 artiklassa määrätään, että jokainen Euroopan valtio, joka noudattaa unionin perusperiaatteita, voi hakea unionin jäsenyyttä.

Unionin nykyisestä tai tulevasta lähialuepolitiikasta riippumatta miltään Euroopan valtiolta, joka täyttää Kööpenhaminassa vuonna 1993 määritetyt perusteet, ei evätä tätä mahdollisuutta.

Epäilysten hälventämiseksi haluan kuitenkin korostaa, että se, että jollekin maalle tarjotaan tätä mahdollisuutta, ei merkitse ehdotonta lupausta siitä, että maa todella pääsee EU:n jäseneksi.

Liittyminen ei ole itse tarkoitus. On muistettava, että laajentuminen ei hyödytä vain nykyisiä ja tulevia jäseniä vaan myös tulevia naapurimaita.

EU:n naapuruus merkitsee parempia markkinointimahdollisuuksia vakaammassa taloudellisessa ja poliittisessa ympäristössä. Esimerkiksi tullitariffit alenevat monissa tapauksissa verrattuna nykyisiin ehdokasmaihin.

Laajentuminen luo kuitenkin samalla uusia haasteita myös naapureillemme. Nykyisillä markkinoilla harjoitettavan toiminnan uudelleensuuntaaminen voi hyvinkin aiheuttaa ongelmia. Niihin on löydettävä ratkaisuja, joiden avulla myös unionin naapurimaat pääsevät osallisiksi laajentumisen tuomista eduista. Tämä edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa naapurimaihimme.

Uuden lähestymistavan maantieteellinen soveltamisala kattaa kirjaimellisesti lähialueemme niin tulevat itäiset naapurimaamme kuin koko Välimeren alueen, kuten totesin Leuvenissa äskettäin pitämässäni puheessa aiheesta "Eurooppa ja Välimeren alue aika toimia".

Unionin ja sen eurooppalaisten lähinaapureiden ympärille on luotava ystävällismielisten valtioiden kehä, joka ulottuu Marokosta aina Venäjälle ja Mustallemerelle.

Tämä EU:ta ympäröivä ystävällismielisten maiden kehä koostuu varsin monenlaisista jäsenistä. Millaiseksi meidän suhteemme niihin muodostuu, riippuu suurelta osin näiden maiden toiminnan tuloksellisuudesta sekä molemminpuolisesta poliittisesta tahdosta. Luonnollisesti myös maantieteelliset tekijät vaikuttavat asiaan.

Komission vastuulla on löytää keinot parantaa suhteita kaikkiin näihin maihin.

Millaista mallia tässä asiassa olisi noudatettava? Myönnän, että monet mieleeni tulevista osatekijöistä ovat peräisin laajentumisprosessista. Laajentumisprosessin yhteydessä huomioni on kiinnittynyt siihen, kuinka Keski- ja Itä-Euroopan maille on koitunut etuja jo pelkästä mahdollisuudesta liittyä EU:hun.

Suoriin sijoituksiin vaikuttavaa ilmapiiriä voi parantaa myös olematta EU:n jäsen. Lainsäädäntöä voi lähentää EU:n lainsäädäntöön olematta sen jäsen. EU:n markkinoille on mahdollista saada rajoitettu tai jopa rajoittamatonkin pääsy olematta EU:n jäsen. Julkisen talouden valvontaa voi tiukentaa ja talouskasvua edistää olematta EU:n jäsen.

Mutta ja tämä on merkittävä seikka nämä edut voidaan saavuttaa vain, jos ja kun prosessi on organisoitu hyvin, tavoitteet määritelty tarkasti ja puitteet oikeudellisesti ja poliittisesti sitovat. Lisäksi edellytyksenä on, että molemmat osapuolet ovat tarkkaan selvillä keskinäisistä eduista ja velvoitteista.

EU:hun liittymisen tavoite on varmasti tehokkain ajateltavissa oleva kannustin uudistusten toteuttamiseen. Mutta miksei myös vähemmän kunnianhimoisella tavoitteella voisi olla samaa vaikutusta? Todellisella ja toteuttamiskelpoisella lähialueita koskevalla suunnitelmalla olisi silläkin myönteiset vaikutukset.

Uuden lähestymistavan perustana ovat EU:n lähialuepolitiikassa nykyisin käytössä olevat, hyvin toimivat välineet. Meidän olisi kyettävä yhdistämään tämä ehdotus kaikkiin erilaisiin olemassa oleviin kumppanuus-, yhteistyö-, assosiaatio- ja vakautussopimuksiin. Mutta näiden sopimusten tarjoamia mahdollisuuksia on myös hyödynnettävä entistä paremmin ja käytettävä niitä perustana jatkotoimille.

Olen vahvasti sitä mieltä, että tarvitsemme uusia poliittisia sysäyksiä, jotta näitä välineitä voidaan hyödyntää täysimääräisesti.

Keskityn pohtimaan sitä, minkä poliittisen ulottuvuuden avulla vakauden aluetta voitaisiin parhaiten laajentaa ilman unionin välitöntä laajentamista edelleen. Tästä hyötyisivät sekä naapurimaamme että unioni itse, sekä vakauden, turvallisuuden että vaurauden näkökulmasta.

Meidän on oltava valmiita tarjoamaan kumppanuutta laajempaa, mutta jäsenyyttä suppeampaa yhteistyötä sulkematta jäsenyysmahdollisuutta kuitenkaan kokonaan pois. Millaista vanhoihin ja uusiin naapurimaihin kohdistuvan lähialuepolitiikan siis pitäisi olla?

  • Sillä on oltava vetovoimaa. Sen on avattava uusia näköaloja ja luotava avoimet ja dynaamiset toimintaedellytykset. Jos maa ryhtyy muuttamaan yhteiskuntaa ja taloutta pohjia myöten, sen on tiedettävä, mitä siitä saa korvaukseksi.

  • Sen on motivoitava kumppaneita tekemään entistä tiiviimpää yhteistyötä EU:n kanssa. Mitä tiiviimpää yhteistyö on, sitä paremmin EU:n ja sen naapurimaiden vakaus, turvallisuus ja vauraus kehittyvät ja sitä suuremmat ovat keskinäiset edut.

  • Sen on oltava dynaamista ja prosessikeskeistä. Sen vuoksi sen olisi perustuttava rakenteeltaan selkeään vaiheittaiseen lähestymistapaan. Edistystä voi tapahtua ainoastaan keskinäisten velvoitteiden pohjalta ja kunkin kumppanin kyetessä toteuttamaan sitoumuksensa.

  • Meidän on määriteltävä vertailuarvot sen mittaamiseksi, mitä odotamme naapurimaidemme tekevän edistyäkseen yhdestä vaiheesta seuraavaan. Voitaisiin jopa harkita jonkinlaisten "Kööpenhaminan lähialuekriteerien" asettamista. Edistystä ei saavuteta, elleivät kyseiset maat toteuta asianmukaisia toimenpiteitä asiaan liittyvän yhteisön säännöstön hyväksymiseksi. Edut olisivat suoraan havaittavissa. Samoin edistyksen puute.

  • Lähialuepolitiikan lähtökohtana ei olisi lupaus jäsenyydestä, mutta siinä ei myöskään suljettaisi pois mahdollista jäsenyyttä. Näin vältettäisiin ongelma, joka syntyy, kun jäsenyyttä hakevalle maalle on sanottava "kyllä" tai "ei" liian aikaisessa vaiheessa. Jos tänään sanotaan "ei", mutta melko kaukaisessa tulevaisuudessa häämöttää "kyllä", on huomattavat mahdollisuudet päästä nousukierteeseen, josta on hyötyä.

Voin kuvitella, mikä on ensimmäinen mieleen nouseva kysymys. Mitä vetovoimaa tällaisella tarjouksella on? Missä on asian ydin? Vastaus on yksinkertainen. Mutta jotta suunnitelma saataisiin toimimaan, tarvitaan aikaa ja työtä.

Olen jo muissa yhteyksissä viitannut tähän ajatusmalliin, jonka mukaan "unionin kanssa voi jakaa kaiken paitsi toimielimet". Tavoitteena on ulottaa tähän lähialueeseen se periaatteiden, arvojen ja normien kokonaisuus, joka määrittää Euroopan unionin sisimmän olemuksen.

Tämän ehdotuksen keskipisteenä on yhteismarkkinat, johon kuuluisivat EU ja sen kumppanit. Se kattaisi yhtenäismarkkinat, vapaan kaupankäynnin, avoimen investointijärjestelmän, lainsäädännön lähentämisen, verkostojen yhteenliittämisen sekä euron käytön varanto- ja viitevaluuttana kahdenvälisissä liiketoimissa.

Unioni on kuitenkin enemmän kuin yhteismarkkinat, joten mukaan on otettava muitakin ulottuvuuksia:

  • Jos tavoitteemme ovat yhteiset, meidän on oltava valmiita käsittelemään myös yhteisiä uhkia kuten rikollisuutta, terrorismia, laitonta maahanmuuttoa ja ympäristöön liittyviä haasteita.

  • Meidän on toimittava yhdessä maanosamme alueellisten konfliktien lopettamiseksi.

  • Meidän on varmistettava, ettei yhteinen rajamme ole este kulttuurivaihdolle tai alueelliselle yhteistyölle aikana, jolloin ihmisten ja työvoiman liikkuminen ei voi olla täysin vapaata.

Palaan aikaisempaan kysymykseen siitä, tarvitaanko uuden poliittisen sysäyksen synnyttämiseksi uusia välineitä tai rakenteita. Tavallisesti olen varovainen uusien rakenteiden perustamisen suhteen, jos tavoitteisiin voidaan päästä nykyistenkin rakenteiden avulla.

Ajatusta siitä, että "unionin kanssa voi jakaa kaiken paitsi toimielimet" sovelletaan EU:n nykyisiin toimielimiin. Tämä ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta kehittää tarvittaessa uusia rakenteita naapurimaidemme kanssa myöhemmin.

Tässä yhteydessä mieleen tulevat innovatiiviset suunnitelmat kuten kumppaneiden yhdessä omistamat instituutiot: esimerkkeinä voitaisiin mainita EuroVälimeri-pankki sekä kulttuurien ja kansojen välisen vuoropuhelun edistämiseen tähtäävä säätiö. Ne molemmat luotiin lujittamaan meneillään olevaa prosessia, ei sen vaihtoehdoiksi.

Toivoisin myös, että yhteisten periaatteiden ja arvojen pohjalta saataisiin käyntiin uusi poliittinen vuoropuhelu, jossa hyödynnettäisiin täysimääräisesti kaikki yhteisten ulkopolitiikkojemme tarjoamat mahdollisuudet.

Ajatellaanpa esimerkiksi ympäristö-, liikenne-, tutkimus-, koulutus- ja kulttuuripolitiikkaa vain muutamia aloja mainitakseni. Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden malliin perustuvia uusia muotoja antaa tukea ja tehdä yhteistyötä. Tai uusia yhteisiä toimenpiteitä niiden ongelmien torjumiseksi, joita meillä kaikilla on rajoillamme.

Millä tavalla olisi ymmärrettävä ajatus siitä, että unionin kanssa voi jakaa kaiken paitsi toimielimet? Mielessäni on esimerkki Venäjälle tekemästäni ehdotuksesta:

Euroopan yhteinen talousalue voisi tarjota kehyksen, jonka puitteissa voisimme viime kädessä jakaa kaiken muun paitsi toimielimet. Tällaista talousaluetta ei tietenkään rakenneta yhdessä päivässä. Kunkin kumppanin on tarkkaan harkittava, onko se valmis ja kykeneekö se omaksumaan meidän sääntömme ja lainsäädäntömallimme. Tämä on kuitenkin vasta ensimmäinen ja alustava yritys rakentaa jotakin uutta, jonka voimme jakaa naapuriemme kanssa molempien osapuolten eduksi.

Euroopan unionin ja Venäjän korkean tason työryhmä tutkii tällaisen yhteisen talousalueen mahdollisia peruskiviä: standardeja, tullimenettelyjä, rahoituspalveluita, liikennettä, teollisuutta ja televiestintää, jotka edustavat vain osaa kokonaisuudesta.

Ja meillä on jo hyvä esimerkki toimivasta talousalueesta, joka koostuu näistä kaikista ja vielä useammista osatekijöistä.

ETA-sopimukseen perustuva Euroopan talousalue kokoaa EFTA-maat ja Euroopan unionin saman katon alle: ne jakavat yhdessä yhtenäismarkkinat, joita säätelee yhteisön lainsäädäntö. Yhtenäismarkkinoihin kuuluu neljä vapautta: henkilöiden, tavaroiden, palveluiden ja pääoman vapaa liikkuvuus. Tällä tasolla maat ovat lähimpänä Euroopan unionia olematta sen varsinaisia jäseniä.

Tiedän, että monilta mailta tämän tason saavuttamiseen voi kulua vuosikymmeniä. Tällaisen tavoitteen asettaminen auttaisi niitä kuitenkin toteuttamaan tarpeelliset uudistukset ja asianmukaiset toimenpiteet. Sillä saavutettaisiin myös keskinäisiä etuja ja luotaisiin yhteisiä kannustimia sekä Euroopan unionille että sen naapureille.

ETA-malli ei edellytä, että tavoitteena pitäisi olla unioniin liittyminen. Historia kuitenkin osoittaa, että ETA-jäsenyys ei sulje pois myöhempää EU:n jäsenyyttä. Pidän tätä erittäin myönteisenä seikkana.

Ukrainan, Moldovan ja Valko-Venäjän kaltaisten maiden tilanne eroaa luonnollisestikin täysin esimerkiksi Norjan tilanteesta. Meidän olisi kuitenkin oltava valmiita lähentämään niitä kohtuullisessa määrin unioniin ilman, että se mitenkään ennalta määräisi kysymystä niiden jäsenyydestä. Juuri siksi, että näiden maiden tilanne on niin erilainen ja ne tarvitsevat huomattavasti enemmän aikaa tietyn tason saavuttaakseen, olisi hyödyllistä tarkastella sitä, mitä oppia voitaisiin ottaa ETA:n perustamisesta ja miten näitä kokemuksia voitaisiin käyttää mallina yhtenäisille suhteille naapureidemme kanssa.

Tämän ajatuksen kehittämiseen tarvitaan lisää aikaa. Nykyinen komissio ilmoitti helmikuussa 2000 naapurisuhteet yhdeksi strategisista tavoitteistaan. Komission tehtävänä on nyt käyttää tilaisuutta hyväksi kattavan ratkaisun löytämiseksi unionin ja sen naapureiden suhteisiin.

Mitä enemmän meillä on yhteistä, sitä vaikeampi meitä on erottaa toisistamme. Tämä pätee niin arvoihin, uskomuksiin, elämäntapoihin, kauppaan, markkinoihin, sääntöihin, lakeihin, tarpeisiin kuin ajatuksiinkin. Monet näistä tekijöistä ovat yhteisiä ainoastaan henkilöiden tasolla, mutta monia ja erittäin tärkeitä niistä voi tarjota unioni, joka tuntee vastuunsa naapureitaan kohtaan.

Juuri tätä tarkoitin ajatuksella siitä, että voisimme jakaa kaiken muun paitsi toimielimet. Laajemmassa eurooppalaisessa kehyksessä meidän ei ole mahdollista rajoittua ainoastaan tapauskohtaisiin kahdenvälisiin aloitteisiin. Emme voi jättää huomiotta sitä, mitä rajojemme takana tapahtuu. Muttemme voi myöskään ratkaista ongelmiamme uusien naapureidemme kanssa pelkästään ottamalla ne mukaan unioniin.

Suhtaudumme avoimesti ja suvaitsevaisesti vuoropuheluun, rinnakkaiseloon ja yhteistyöhön. Meidän on täytettävä tehtävämme kansainvälisenä toimijana. Sisällöllisesti merkittävän lähialuepolitiikan kehittäminen on yksi ensimmäisistä toimista.

Meidän on luotava uusi ja osallisuutta edistävä alueellinen lähestymistapa, joka auttaa säilyttämään rauhan sekä takaa vakauden ja turvallisuuden koko Euroopassa ja edistää viime kädessä paremman maailmanjärjestyksen muodostumista.

Kiitos!


Side Bar