Navigation path

Left navigation

Additional tools

EUROOPPA-NEUVOSTO
PUHEENJOHTAJA

FI

Bryssel, 8. syyskuuta 2012

(OR. en)

EUCO 162/12

PRESSE 370

PR PCE 137

Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan
Herman VAN ROMPUYn
Ambrosetti Forum -konferenssissa
pitämä puhe

SOLIDAARISUUSKOE

Presidentti Napolitanon viisaat sanat saavat minut tarkastelemaan aihettani laajemmasta näkökulmasta.

Euroopan valtiot ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 1945 alkaen.

Jatkuvasti tiivistyneellä yhteistyöllä on turvattu maanosan rauha ja vauraat olot kansalaisillemme.

On syytä pitää mielessä, miksi keskitymme nyt kaikin voimin talous- ja rahoituskriisin ratkaisemiseen. Kyse ei ole vain rahapoliittisista toimista vaan siitä, että koko Eurooppa-hanke on uhattuna.

Unionimme on meille tärkeä lukemattomista syistä. Mutta viime kädessä se on tärkeä, koska eurooppalaiset ovat menneisyydessä saaneet traagisesti kokea, mitä siitä seuraa, jos me kaikki kuljemme omia teitämme. Ja viime kädessä unioni on tärkeä, koska olemme tietoisia siitä, että meidän on yhdistettävä voimamme nyt, jos haluamme tulevaisuudessa säilyttää paikkamme maailmanlaajuisten toimijoiden joukossa.

Unionimme ei ole vain hyödyllinen, se on elintärkeä.

Jäsenvaltiot tietävät sen, liike-elämän johtajat tietävät sen, mielipidevaikuttajat tietävät sen ja muu maailma tietää sen.

Mutta useimmille kansalaisillemme se ei ole itsestään selvä asia. Ja tämä on myös poliittinen realiteetti.

Muutosta on kuitenkin tapahtumassa rahoituskriisin aiheuttaman paineen alla. Alamme nyt ymmärtää, että euro on muuttanut unionin luonteen täydellisesti. Sillä on ollut käänteentekevä vaikutus.

Ennen euron käyttöönottoa Euroopasta puhuttiin usein idealistisin ja abstraktein sanakääntein, ja silloinkin kun Euroopan saavutukset muokkasivat ihmisten elämää, siitä puhuttiin aina myönteiseen sävyyn.

Jos maitokiintiöitä tai kurkkuja koskevat valitukset jätetään sivuun, pelin nimi oli aina "win-win", kaikki voittavat.

Eurokriisin myötä kansalaiset joutuivat ensimmäistä kertaa kohtaamaan sen tylyn tosiasian, että hyödyillä on hintansa – esimerkiksi yhteisen valuutan puolustamiseen rahoituskriisin aikana liittyvät kustannukset ja ponnistelut.

Kansalaiset alkavat nyt myös ymmärtää ensimmäistä kertaa, että tämä asia koskee heitä kaikkia yhteisesti, että se mitä tapahtuu toisessa maassa – pankkeihin, kupliin tai talousarvioihin liittyen – vaikuttaa myös heihin.

Omassa maassaan työpaikkaa etsivien tai toimeentulovaikeuksissa olevien ihmisten voi olla vaikea hyväksyä sitä, että olemme yhdessä vastuussa yhteisen hyvän luomisesta Eurooppaan.

Olen jyrkästi eri mieltä niiden kanssa, jotka ovat hätäisesti päätelleet, että kriisi on kuolettanut solidaarisuuden Euroopan maiden välillä. Ei suinkaan! Kriisi on paljastanut, mitä unioniin kuuluminen edellyttää. Nyt on itse asiassa ensimmäinen kerta unionin historiassa, jolloin solidaarisuutta todella testataan!

Aina on tietysti olemassa jännitteitä ja rajoitteita, vastustusta ja kritiikkiä, pilakuvia ja sarjakuvia – olen hyvin tietoinen tästä kaikesta! Mutta kuitenkin, olemme siitä huolimatta toteuttamassa mittavaa, kaikkia euromaita, kaikkia EU:n toimielimiä ja kaikkia kansalaisia koskettavaa kollektiivista pyrkimystä, jonka tavoitteena on koota poliittinen tahto, parlamenttien enemmistöt, keinot ja varat, jotta voisimme auttaa toisiamme ja selvitä tästä kriisistä yhdessä. Tämä on aitoa solidaarisuutta ennennäkemättömän suuressa mittakaavassa.

Luvut puhuvat puolestaan: olemme antaneet rahoitustukea satojen miljardien arvosta.

Kenenkään ei pitäisi aliarvioida tätä yhteistä poliittista päättäväisyyttä.

En tietenkään pysty lukemaan yksittäisten johtajien ajatuksia ja tarkoitusperiä, kun istumme yhdessä Eurooppa-neuvoston pöydän ympärillä ja euroalueen huippukokouksissa tekemässä vaikeita päätöksiä tukipaketeista tai talousarvioita koskevista säännöistä.

Yksi asia on kuitenkin hyvin selvä kokoussalissa.

Emme tee työtä vain euron pelastamiseksi tai sen kestävyyden takaamiseksi. Ei, me teemme työtä, jotta euro menestyisi ja jotta Eurooppa menestyisi vaaliaksemme sen perustajien perintöä ja turvataksemme paremman tulevaisuuden seuraavalle sukupolvelle.

Haluaisin esittää teille tässä Ambrosetti Forum -konferenssissa muutamia konkreettisia syitä, miksi uskon vakaasti, että pääsemme tähän tavoitteeseen. Syitä on kolme.

Ensinnäkin: EU:n johtajat ovat päässeet lopulliseen yhteisymmärrykseen eräästä tärkeästä kriisin liittyvästä näkökohdasta, nimittäin siitä, että ongelma on koko järjestelmässä.

He kaikki tiedostavat nyt, ettei kriisi ole vain yksittäisten maiden ongelmien summa vaan myös seurausta koko talous- ja rahaliiton rakenteessa esiintyvistä heikkouksista. Me eurooppalaiset olemme antaneet itsellemme yhteisen valuutan, mutta meillä ei ole ollut keinoja puolustaa sitä. Olemme tukeutuneet paljolti sääntöihin, mutta meillä ei ole ollut keinoja ja välineitä valvoa niiden täytäntöönpanoa tai selviytyä kriisistä. Olemme syventäneet dramaattisesti taloudellista ja rahoituksellista riippuvuutta toisistamme tajuamatta sen kaikkia poliittisia seurauksia. Muutamat selkeimmät heikkoudet on toki saatu korjattua viimeisten kahden vuoden aikana. Mutta nyt meidän on tehtävä laadullinen harppaus.

Viime kuukausina – sanoisin maaliskuun ja kesäkuun välisenä aikana – on tapahtunut se muutos, että nyt pyritään asian ytimeen. Kaikki euroalueen johtajat tarkastelevat ennakkoluulottomasti kaikkia asioita. Työllä on kiire, mutta se on tehtävä huolella. Hätäratkaisuihin ei nyt ole varaa. Kaikki johtajat ovat myös tietoisia siitä, ettemme voi ratkaista lyhyen aikavälin ongelmia ottamatta huomioon pidemmän aikavälin haasteita. Jos haluamme sijoittajien ostavan 10 vuoden joukkovelkakirjoja, meidän on osoitettava heille, missä haluamme euroalueen olevan 10 vuoden kuluttua. Ja jos haluamme kansalaistemme tukevan päätöksiä, jotka merkitsevät monille uhrauksia, niukkuutta ja kustannuksia, meidän on saatava heidät vakuuttuneiksi siitä, että näistä uhrauksista on hyötyä ja että tilanne tulee paranemaan. Meidät arvioidaan saavuttamiemme tulosten perusteella.

Meillä on siis tilaisuus saada puoliksi rakennettu talo valmiiksi. Historiallinen velvollisuutemme on tarttua tähän tilaisuuteen.

Tästä syystä euroalueen johtajat ovat pyytäneet minua järjestämään syvällisen pohdinnan asiasta. Olen jo tuonut esiin ensimmäiset ajatukseni kesäkuussa antamassani ensimmäisessä raportissa, jonka laadin läheisessä yhteistyössä komission, euroryhmän ja keskuspankin puheenjohtajien kanssa, ja nyt olemme edenneet pohdinnoissamme seuraavaan vaiheeseen. Palaan tähän hetken kuluttua.

Haluaisin sitä ennen esittää toisen syyn sille, miksi uskon vakaasti, että onnistumme ratkaisemaan kriisin: Jäsenvaltiot toteuttavat parhaillaan kunnianhimoisia talousuudistuksia, ja ne tuottavat tulosta. Kyseessä ei ole vain menneiden vuosien liiallisten alijäämien korjaaminen, vaan myös mukautuminen maailmanmarkkinoiden jatkuvasti kiristyvään kilpailuun. Siinä koetellaan vastuullisuutta. Näillä rakenneuudistuksilla on keskeinen merkitys maidemme taloudellisen tulevaisuuden, kasvun takaamisen ja työpaikkojen luomisen kannalta. Ja tämä työ on tehtävä euron tai EU:n olemassaolosta riippumatta.

Todellista edistystä on tapahtunut. Paineen alla kamppailevien euroalueen talouksien kilpailukyky lisääntyy, ja haitallista epätasapainoa ollaan vähentämässä euroalueella. Esimerkiksi kaupan alalla Espanjan suuri vaihtotaseen alijäämää, joka oli 10 % ennen kriisiä, on saatu pitkälti supistettua – ja nyt maa on jopa nettoviejä euroalueelle! Portugali on supistanut vaihtotaseen alijäämäänsä kahdella kolmasosalla, ja Kreikan vienti kasvaa nopeammin kuin missään muualla unionissa.

Myös rakenneuudistukset ovat edenneet huomattavasti. Espanja ja Portugali ovat tehostaneet työmarkkinoitaan, mikä näkyy jo alhaisempina työvoimakustannuksina ja lisää ajan myötä työpaikkoja.

Irlanti on edistynyt niin hyvin kaikilla aloilla, että Dublin on heinäkuusta alkaen ollut jälleen mukana kansainvälisillä joukkolainamarkkinoilla ja houkutellut huomattavia investointeja Yhdysvalloista.

Maailman huomio on kohdistunut myös Italiaan ja pääministeri Montin hallituksen toteuttamiin merkittäviin uudistuksiin Italian palauttamiseksi entiseen asemaansa: Euroopan johtavien talousmaiden joukkoon – ja myös, kuten presidentti Napolitano painotti, Euroopan integraation ytimeen, jossa se on ollut Rooman sopimuksesta alkaen.

Italia on kääntämässä taloutensa kurssia: monopoleja puretaan, byrokratiaa karsitaan, omien etujen ajamista torjutaan ja pyritään ahkerasti luomaan työpaikkoja. Italia jatkaa myös jo aiemmin aloitettua julkisen talouden vakauttamista.

Kyseessä on pitkän aikavälin kollektiivinen ponnistus, johon osallistuvat valtiovalta, elinkeinoelämä ja Italian kansa. Siksi se toteutuu tasapuolisesti.

Kun näen, mitä on saavutettu, millä määrätietoisuudella kaikkiin ongelmiin puututaan yksi toisensa jälkeen ja miten rohkeasti italialaiset ponnistelevat, luotan siihen, että nämä ponnistelut, joita on jatkettava hellittämättä päivästä toiseen, johtavat onnistumiseen.

Uudistuksista on hyötyä, monet esimerkit osoittavat sen.

Mutta tarvitaan aikaa uudistuksista päättämiseen ja aikaa ennen kuin uudistukset tuottavat tulosta. Vie aikaa ennen kuin uudistukset näkyvät indikaattoreissa, puhumattakaan siitä, että ne ehtivät vaikuttaa reaalitalouteen. Mainitsin ensimmäisiä merkkejä tuloksista, ja lisää on tulossa.

Tästä pääsenkin kolmanteen kohtaani, kolmanteen syyhyn, miksi luotan meidän pääsevän tavoitteisiimme: Niin kauan kun tällaisia uudistuksia tehdään, Eurooppa on valmis auttamaan tarpeen vaatiessa.

Joidenkin maiden korkeat riskipreemiot eivät ole aina perusteltuja, ja ne voidaan pitää erillään talouden perustekijöistä ja uudistuspyrkimyksistä – puhun varovasti käyttäessäni näitä sanoja. Jopa joidenkin maiden historiallisen alhainen korkotaso on liian alhainen…!

Korkeilla riskipreemioilla voi olla kielteinen vaikutus koko euroalueen vakauteen. Tällaisten tapausten varalta meillä on välineitä ja selvä poliittinen sitoumus tehdä enemmän. Euroalueen johtajat vahvistivat kesäkuussa olevansa valmiita käyttämään olemassa olevia välineitä joustavasti ja tehokkaasti. Samassa kokouksessa tehtiin myös päänavaus pankkiunionin perustamiseksi. Ja kaksi päivää sitten Euroopan keskuspankki esitti puitteet huomattaville toimille, joita voidaan toteuttaa, jos jäsenvaltiot jatkavat sopeuttamispyrkimyksiään.

Edessämme on siis kolme toisiinsa sidoksissa olevaa pyrkimystä: lyhyen aikavälin toimet rahoitusvakauden turvaamiseksi, talous- ja rahaliittoa koskeva pitkän aikavälin visio ja jokaisessa maassa toteutettavat perinpohjaiset muutokset. Ja nämä pyrkimykset yhdessä merkitsevät sitä, että eurosta ei voida luopua. Myös kaikki Euroopan johtajat ja toimielimet ovat euron säilyttämisen kannalla. Niin kauan kuin Kreikka on sitoutunut euroon, sen kumppanit tukevat täysin sen ponnisteluja.

Mainitsin jo edellä talous- ja rahaliiton tulevaisuudesta käynnissä olevan pohdinnan. Kesäkuussa antamassani raportissa esitettiin myös visio aidosta talous- ja rahaliitosta, eli visio sen kehittämisestä vahvaan ja vakaaseen lopulliseen muotoonsa.

Euroalueen johtajat ovat tämän raportin pohjalta antaneet minulle toimeksiannoksi laatia täsmällinen ja aikataulutettu etenemissuunnitelma tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Valmistelen asiaa komission, keskuspankin ja euroryhmän puheenjohtajien kanssa, ja esitämme etenemissuunnitelman Eurooppa-neuvostolle vuoden loppuun mennessä.

Tässä työssä on neljä kulmakiveä:

Ensinnäkin pankkiunioni – jotta veronmaksajat eivät aina joudu maksamaan pankkien kaatumisesta aiheutuvia laskuja.

Toiseksi finanssivakausunioni – jotta vältetään liiallisten alijäämien syntyminen, muun muassa lisäämällä keskitettyä valvontaa ja ottamalla käyttöön enemmän solidaarisuusmekanismeja.

Kolmanneksi talousunioni – jotta voidaan yhdessä parantaa koko euroalueen kilpailukykyä sekä sisäisellä että ulkoisella tasolla.

Ja neljänneksi ja viimeiseksi syvempi poliittinen unioni – jotta varmistetaan, että näiden toimenpiteiden perustana on vahvempi demokraattinen oikeutus ja vastuullisuus.

Nämä neljä kulmakiveä liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Ne tukevat toisiaan, ja kaikkia neljää tarvitaan, jotta talous- ja rahaliitosta tulisi täysin vakaa ja turvallinen. Tämän vision toteuttaminen vie aikaa, ja sen on tapahduttava vaiheittaisena prosessina. Mutta meidän on astuttava tälle tielle nyt, jotta voimme varmistaa tavoitteen saavuttamisen.

Joidenkin kommentoijien mukaan joudumme tekemään jyrkän valinnan joko hajoamisen tai välittömästi luotavan liittovaltion välillä. He ovat väärässä. Eurooppa ei toimi niin. Me emme selätä kriisiä vallankumouksen vaan uudistusten ja kehityksen avulla. Emme ole valtio, olemme unioni – ja meidän on tehtävä unionista aiempaa vahvempi.

Tulevassa työssä on määriteltävä kaikkien vaiheiden sisältö ja järjestys. Meidän on ensin sovittava sisällöstä, minkä jälkeen voimme puhua prosessista ja oikeudellisista ja institutionaalisista keinoista.

Haluaisin tässä vaiheessa korostaa erityisesti yhtä kulmakiveä: pankkiunionia.

On käynyt selväksi, että pankit ja kansalliset valvontaviranomaiset eivät ole kyenneet hallitsemaan yhdentyneisiin rahoitusmarkkinoihin liittyviä järjestelmäriskejä. Tästä on joissakin maissa aiheutunut julkiselle taloudelle paineita, jotka ovat uhanneet koko euroalueen rahoitusvakautta. Tarvitsemme parempia ennaltaehkäiseviä keinoja päästäksemme pankkialan kriisin ja julkista velkaantumista lisäävän kriisin välisestä noidankehästä.

Haluan oikaista tähän termiin mahdollisesti liittyvät väärinkäsitykset: tavoitteena ei ole luoda pankkien unionia vaan unioni, jonka avulla voisimme hallita paremmin tähän vahvaan mutta toisaalta herkkään ja moraalikadolle alttiiseen alaan liittyviä riskejä.

Tämä edellyttäisi euroalueen kaikki pankit kattavan pankkivalvontajärjestelmän luomista, euroalueen laajuisen suojan luomista asiakkaiden talletuksille sekä ylikansallisia puitteita muuttaa vaikeuksissa olevien rahoituslaitosten rakennetta ja ratkaista niiden kriisejä siten, että käytössä olisi yhteinen "backstop"-järjestelmä mutta kansalaisille aiheutuisi mahdollisimman vähän kustannuksia.

Näitä kahta osatekijää – yhteistä valvontaa ja yhteistä kriisienratkaisua – ei voi erottaa toisistaan. Miten esimerkiksi pankkien kaatumiseen liittyvät riskit voitaisiin jättää kansallisille viranomaisille, jos nämä ovat luopuneet valvonnasta eivätkä siten ole enää siitä vastuussa?

Meidän on siis toimittava nopeasti pankkien valvonnassa, mutta me tarvitsemme myös selvän aikataulun ja asianmukaisen etenemisjärjestyksen yhteisen kriisienratkaisun ja talletussuojan luomiseksi. Euroopan komissio esittää piakkoin ehdotuksia yhteisen eurooppalaisten pankkivalvojan perustamiseksi. Tämä on ensimmäinen mutta ei suinkaan viimeinen tärkeä edistysaskel tällä saralla.

Näin me ponnistelemme pitkän aikavälin suunnitelman aikaansaamiseksi ja käsittelemme samalla joka päivä kriisin välittömiä vaikutuksia.

Ja korostan, että kyse ei ole vain teknisten ongelmien ratkaisemisesta vaan yhtä lailla – ja jopa enemmänkin – poliittisen vakaumuksen vuoksi tehtävästä työstä. Ratkaistavana on se, millaisessa Euroopassa me haluamme asua. Kuunnelkaapa kaikkia niitä keskusteluja, joita eurosta tällä hetkellä käydään Euroopan eri maissa. Ottamatta huomioon lyhenteiden ja teknisen slangin – ERVV, HMV, OMT ja niin edelleen – käyttöä, keskusteluissa puhutaan siitä, mikä on kohtuullista, puhutaan vastuusta ja solidaarisuudesta ja puhutaan – kannattaen tai vastustaen – kuulumisesta laajempaan, omat kansalliset rajat ylittävään eurooppalaiseen yhteisöön.

Johtajien on korotettava äänensä ja puolustettava Eurooppaa. Esimerkiksi työllisyyden osalta, joka on äänestäjien suurin huolenaihe: Eurooppa ei ole uhka työpaikoille. Päinvastoin: Eurooppa luo työpaikkoja!

Ja sama pitää paikkansa monilla muillakin aloilla. Unioni ei ole ongelma, unioni on osa ratkaisua.

Puhuin edellä ensimmäisestä kokeesta, jossa unionin solidaarisuus testataan. Olen vakuuttunut siitä, että me läpäisemme tämän kokeen.

Samoin kuin me läpäisemme vastuullisuuskokeen. Olen vakuuttunut siitä, että Eurooppaa yhdessä pitävät voimat ovat vahvempia kuin meitä erilleen vetävät voimat.

Yhteiskuntiemme ainutlaatuinen kudos on sen perimmäinen voimavara. Sen kuteina ovat rauha, taloudellinen kehitys, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ihmisarvo. Kannamme sitä ylpeinä. Se on meidän viestimme kansalaisille ja koko maailmalle, nyt ja tulevaisuudessa.


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website