Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio - Taustatiedote

Ruoan ja maanviljelyn tulevaisuus – Tiedonanto yhteisestä maatalouspolitiikasta vuoden 2020 jälkeen

Bryssel 29. marraskuuta 2017

Ruoan ja maanviljelyn tulevaisuus – Tiedonanto yhteisestä maatalouspolitiikasta vuoden 2020 jälkeen

Onko uusi uudistus todella tarpeen?

Yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) on yksi vanhimmista Euroopan unionin (EU) politiikoista. Se on onnistunut täyttämään alkuperäiset tavoitteensa eli takaamaan hyvälaatuisten, turvallisten ja kohtuuhintaisten elintarvikkeiden saannin ja samalla tukemaan eurooppalaisia viljelijöitä. Yhteistä maatalouspolitiikka on vuodesta 1962 lähtien uudistettu useita kertoja, ja se on mukautumiskykynsä ansiosta edelleen merkityksellistä politiikkaa. Maailma muuttuu nopeasti, ja samalla muuttuvat paitsi viljelijöiden myös koko yhteiskunnan haasteet, joita nyt ovat ilmastonmuutos, hintojen epävakaus, poliittinen ja taloudellinen epävarmuus sekä maailmankaupan kasvava merkitys. Viljelijät joutuvat päivittäin opettelemaan kuinka toimia muuttuvassa ympäristössä, ja lainsäätäjien tehtävänä on tukea heitä näiden muutosten keskellä varmistamalla oikeudellinen selkeys ja helppotajuisuus keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

Eurooppalaisen maatalouspolitiikan ansiosta EU:sta on tullut se maatalouselintarvikealan suurvalta, joka se tänä päivänä on: paitsi että EU on maailman suurin maatalouselintarvikkeiden viejä, sen ruokakulttuuriperintö, elintarvikkeet ja tuottajien tietotaito ovat vertaansa vailla. EU ei kuitenkaan voi jäädä lepäämään laakereillaan, sillä menestys voi peittää taakseen myös monia yksittäisiä ongelmia.

Yhteisen maatalouspolitiikan olisi johdettava siirtymistä kestävämpään maatalouteen. Yhteisellä maatalouspolitiikalla on edistettävä alan selviytymiskykyä kriisiaikoina sekä tuettava maanviljelijöiden tuloja ja tuotannon kannattavuutta. Sen on omaksuttava kaikki digitaaliset innovaatiot, joilla voidaan helpottaa viljelijöiden jokapäiväistä työtä, vähentää byrokratiaa ja edistää alalla kipeästi tarvittavaa sukupolvenvaihdosta. Sillä on myös voitava vahvistaa Euroopan maaseutualueita, jotka ovat eurooppalaisten perinteiden ja perheviljelmämallin perusta.

Tänään julkaistussa tiedonannossa esitetään suuntaviivat näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ja uusiin haasteisiin vastaamiseksi. Tiedonannossa esitetty toimintamalli perustuu aiempaa vähemmän ohjailuun ja entistä enemmän sille, että päätökset tehdään jäsenvaltioiden tasolla (toissijaisuus). Tavoitteena on saattaa politiikka lähemmäksi sen toteuttajia ruohonjuuritasolla.

Miten tarkistetusta politiikasta voidaan keskustella tuntematta sen talousarviota tai tulevaa monivuotista rahoituskehystä?

Raha on keino saavuttaa tavoitteet, ja tiedonannossa käsitellään sitä, miten yhteisen maatalouspolitiikan kustannustehokkuutta voitaisiin lisätä. Nyt on aika pohtia EU:n yhteisiä tavoitteita ja politiikan tulevaa rakennetta. Keskustelu käydään tältä pohjalta, mutta siinä ei kuitenkaan mennä toukokuussa 2018 valmistuvan seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen edelle.

Miksi eräät kohdat esitetään tiedonannossa hyvin yleisluonteisesti?

Tiedonannossa kartoitetaan edessä olevat haasteet ja mahdollisuudet ja tuodaan esiin ideoita ja toimintatapoja, joita olisi tarkasteltava. Työtä ja keskusteluja on jatkettava tulevina kuukausina, jotta voidaan edetä määriteltyjen linjausten mukaisesti ja tarkentaa käsitteitä. Tiedonannossa esitetyn vähemmän ohjailuun ja enemmän toissijaisuuteen perustuvan lähestymistavan mukaisesti komissio aikoo jatkaa keskusteluja käytännön näkökohdista eri sidosryhmien ja lainsäätäjien kanssa.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Tulevan politiikan konkreettisia tavoitteita, rakennetta ja suunnittelua koskevaa työtä jatketaan lähikuukausia seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen valmistelun rinnalla. Tässä käytetään erityisesti vaikutusten arviointia, jossa tarkastellaan eri vaihtoehtoja hyödyntämällä sidosryhmiltä ja kansalaisilta saatuja näkemyksiä ja tietoja (esim. vuonna 2017 järjestetty julkinen kuuleminen, REFIT-palautteet, yhteistä maatalouspolitiikkaa koskeva Cork 2.0 -konferenssi ”The CAP: Have your say”) sekä tehostamalla aineiston keräämistä ja käsittelyä. Komissio tekee seuraavaa monivuotista rahoituskehystä koskevan ehdotuksen toukokuussa 2018 ja antaa sen jälkeen vuoden 2018 kesään mennessä tulevaa yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevat lainsäädäntöehdotukset.

Miten uudistetusta yhteisestä maatalouspolitiikasta saadaan viljelijöiden ja jäsenvaltioiden hallintojen kannalta yksinkertaisempaa?

Kukapa haluaisi mitata pensasaitojaan siksi, että Brysselistä niin käsketään? Miksi italialaisen viljelijän pitäisi noudattaa samoja ympäristövaatimuksia kuin suomalaisen viljelijän, joka viljelee maataan hyvin erilaisissa olosuhteissa?

Tulevassa maatalouspolitiikassa vahvistetaan yhteiset tavoitteet ja toimenpidepaketit asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Jäsenvaltiot voivat valita kansallisella tai alueellisella tasolla ne toimenpiteet, joiden ne katsovat parhaiten soveltuvan EU:n tasolla asetettujen tavoitteiden edistämiseen.

Siirtyminen ”yhden koon mallista” räätälöityyn lähestymistapaan tarkoittaa, että EU:n vaatimukset vähennetään minimiin. Todelliset käytännön tarpeet arvioidaan jäsenvaltioissa ja sisällytetään niiden YMP-strategiasuunnitelmaan, joka hyväksytään EU:n tasolla. Tavoitteena on saada aikaan luottamukseen perustuva sopimus maaseutualueiden ja viljelijöiden kanssa.

Viljelijöille tarjottavien neuvontapalvelujen parantaminen ja paikkatietoanalyysiin perustuvien tukihakemusten käyttöönotto ovat myös keinoja yksinkertaistaa tuenhakumenettelyä ja tukea investointitoimenpiteiden toteuttamista.

Miten uutta toimintamallia toteutetaan käytännössä?

Unioni asettaa politiikan perusparametrit yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiden perusteella. Näin se noudattaa EU:n perussopimuksen velvoitteita mutta myös jo sovittuja, esimerkiksi ympäristöä ja ilmastonmuutosta koskevia tavoitteita (COP 21) ja päämääriä sekä useita kestävän kehityksen tavoitteita.

Kukin jäsenvaltio laatii oman YMP-strategiasuunnitelmansa, jonka tulee kattaa sekä ensimmäisen että toisen pilarin tukitoimenpiteet. Suunnitelmassa YMP-tukitoimet räätälöidään niin, että paikalliset olosuhteet ja tarpeet otetaan paremmin huomioon, jotta toimien panos EU:n tavoitteiden toteutumisen edistämiseksi on mahdollisimman suuri. Jäsenvaltiot saavat samalla myös enemmän sananvaltaa tuensaajiin sovellettavan vaatimustenmukaisuus- ja valvontakehyksen suunnittelussa (ml. tarkastukset ja seuraamukset).

Jäsenvaltioiden ei pitäisi laatia näitä strategiasuunnitelmia erillisinä vaan jäsennellysti. Komissio arvioi ja hyväksyy suunnitelmat, ja näin maksimoidaan yhteisen maatalouspolitiikan vaikutus EU:n painopisteiden ja tavoitteiden toteutumiseen ja jäsenvaltioiden ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamiseen. Uudella toimintamallilla pyritään myös varmistamaan EU-tason lisäarvon kasvu sekä toimivien maatalouden sisämarkkinoiden säilyminen.

Vaikka jäsenvaltioiden onkin kannettava nykyistä enemmän vastuuta siitä, kuinka ne edistävät yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteita ja saavuttavat sovitut päämäärät, uusi toimintamalli takaa edelleen tasavertaiset toimintaolosuhteet, koska siinä säilytetään politiikan yleinen luonne ja sen kaksi pilaria.

Ollaanko yhteistä maatalouspolitiikkaa taas kansallistamassa?

YMP:n EU-tason lisäarvoa ei ole koskaan kyseenalaistettu, ja yhteinen maatalouspolitiikka on edelleen yksi EU:n tärkeimmistä politiikanaloista. On pragmaattista todeta, ettei ”yhden koon malli” sovi kaikille. Mitkä ovat paikalliset olosuhteet? Mitkä ovat viljelijöiden käytännön olosuhteet? Kyse on sen tosiasian hyväksymisestä, että maatalous ja maatalouden tuotantomahdollisuudet sekä ilmastolliset, ympäristölliset ja sosioekonomiset olosuhteet vaihtelevat suuresti eri puolilla EU:ta. Monimuotoisuuteen on suhtauduttava myönteisesti sen sijaan, että yritetään soveltaa yhtä ainoaa mallia.

EU:ssa helmi-toukokuussa 2017 toteutetun verkkokuulemisen tulokset vahvistivat selkeästi, että Euroopan tasolla hallinnoitavan maatalouspolitiikan katsotaan tuovan lisäarvoa, koska sen avulla voidaan varmistaa tasapuoliset toimintaedellytykset sisämarkkinoilla. Ainoastaan yhteinen eurooppalainen toimintamalli mahdollistaa sen, että maatalous voi tehokkaasti vastata yhteisiin haasteisiin esim. ympäristönsuojelun ja ilmastonmuutoksen aloilla. Vastauksista kävi ilmi myös, että taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden ylläpitämistä koko EU:ssa pidetään tärkeänä ja että parhaiden käytäntöjen jakamista varten tarvitaan yhteinen kehys.

Vaikka toimenpiteiden täytäntöönpanon yksityiskohdista päätetään vastaisuudessa kansallisella tai alueellisella tasolla, EU asettaa tarkkaan määritellyt sääntely- ja rahoituspuitteet. Näin pyritään varmistamaan, että yhteiset tavoitteet saavutetaan yhteisin välinein ja EU:n perussopimuksia noudattaen ja että ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä koskevat EU:n kansainväliset sitoumukset täytetään.

Miksi yhteinen maatalouspolitiikka on ympäristön kannalta tärkeää?

Maatalous kattaa lähes puolet EU:n maapinta-alasta ja on tiiviissä vuorovaikutuksessa ympäröivän luonnon kanssa. Maatalous on yhtäältä riippuvainen erilaisista luonnonvaroista, kuten maaperä, vesi, ilma ja luonnon monimuotoisuus, ja samalla hyvin altis ilmaston vaikutuksille. Toisaalta maatalous muuttaa ympäristöään, ei pelkästään käyttämällä luonnonvaroja vaan myös muokkaamalla ja ylläpitämällä Euroopan monimuotoisuutta ilmentävää maisemaa, joka tarjoaa tärkeän elinympäristön monille luonnonvaraisille lajeille.

Yhteisellä maatalouspolitiikalla on tärkeä rooli, kun halutaan edistää maatalouden, ympäristön ja ilmaston välistä hyödyllistä vuorovaikutussuhdetta. Maatalouspolitiikan avulla voidaan tukea myös sellaisia maaseudun yrityksiä, jotka eivät harjoita maataloutta mutta joilla silti voi olla vaikutuksia ympäristöön (esim. metsä- tai biotalousalat).

Tulevalla maatalouspolitiikalla on edistettävä ja tuettava ilmaston kannalta älykästä maataloutta ja asetettava kestävyys keskeiseksi tavoitteeksi kaikissa ensisijaisissa toimissa.

Miten tulevalla yhteisellä maatalouspolitiikalla autetaan viljelijöitä suojelemaan ympäristöä?

Lähtökohtana on, että saadakseen tulotukea viljelijöiden on noudatettava erinäisiä ympäristö- ja ilmastoystävällisiä käytäntöjä. Jäsenvaltiot määrittelevät tällaisten käytäntöjen yksityiskohdat ottaen EU-tason tavoitteiden lisäksi huomioon myös kansalliset, alueelliset ja paikalliset olosuhteet. Järjestelmässä hyödynnetään yhteisen maatalouspolitiikan nykyisiä vahvuuksia mutta vähennetään ja yksinkertaistetaan sitä koskevaa EU-lainsäädäntöä.

Hyvää ympäristökäytäntöä pidemmälle menevää toimintaa tuetaan viljelijöille vapaaehtoisilla ohjelmilla. Viljelijät voivat osallistua myös perustasoa vaativampiin ohjelmiin. Jäsenvaltiot vastaavat tällöinkin järjestelmien suunnittelussa. Lähtökohtana ovat EU:n tavoitteet, jotka mukautetaan kansallisiin, alueellisiin ja paikallisiin olosuhteisiin soveltuviksi.

Yhteisellä maatalouspolitiikalla pyritään myös hyödyntämään tutkimuksen, innovoinnin ja koulutuksen tarjoamia mahdollisuuksia sekä lisäämään neuvontapalvelujen käyttöä ympäristön ja ilmaston suojelun parantamiseksi ja luonnonvarojen käytön tehostamiseksi.

Jos ympäristösitoumukset siirretään jäsenvaltioiden vastuulle, miten voidaan varmistaa viljelijöiden tasapuoliset toimintaedellytykset? Onko tuloksena lopulta 28 erilaista järjestelmää?

Tänään julkistettu tiedonanto muuttaa yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanoa merkittävällä tavalla. Komissio valvoo toissijaisuuden ja yksinkertaistamisen periaatteita noudattaen kansallisia ja alueellisia suunnitelmia ja varmistaa, etteivät tehdyt valinnat ole tuloksellisuutta koskevien tavoitteiden ja EU:n perusvaatimusten täyttämisen kannalta selkeästi vääriä tai riittämättömiä. Komissio arvioi ja hyväksyy kansalliset ja/tai alueelliset strategiasuunnitelmat pyrkien maksimoimaan sen, kuinka yhteisellä maatalouspolitiikalla edistetään EU:n painopistealoja ja tavoitteita ja kuinka jäsenvaltiot saavuttavat ilmasto- ja energiatavoitteensa. Tämä on tärkeää sen varmistamiseksi, että jäsenvaltiot soveltavat ympäristö- ja ilmastotavoitteiden toteuttamisessa yhteistä lähestymistapaa. Tavoitteiden kasvattaminen on tältä osin ainoa mahdollinen vaihtoehto.

Komissio säilyttää keskeisen tehtävänsä myös perussopimusten vartijana ja EU:n talousarvion hoitamisesta viime kädessä vastuussa olevana toimielimenä ja tarkastelee kansallisten ja/tai alueellisten suunnitelmien valvonnan yhteydessä huolellisesti sitä, miten liiallista sääntelyä voidaan välttää.

Säilytetäänkö yhteisen maatalouspolitiikan kaksi pilaria (suorat tuet ja markkinatoimenpiteet sekä maaseudun kehittäminen)?

Yhteinen maatalouspolitiikka muodostuu kahdesta toisiaan täydentävästä pilarista, jotka olisi säilytettävä. Ne jakavat maatalouspolitiikan kahteen keskeiseen tukitoimityyppiin. Ensimmäisestä pilarista tuetaan viljelijöitä vuotuisten suorien tukien ja markkinatoimenpiteiden muodossa. Tuen saaminen edellyttää perussääntöjen ja ympäristötavoitteiden noudattamista. Toinen pilari muodostuu monivuotisesta ja joustavasta investointivälineestä, joka mukautetaan tarkemmin kunkin jäsenvaltion paikallisiin olosuhteisiin erityisesti pidemmän aikavälin hankkeiden tukemiseksi.

Miten voidaan varmistaa, että tuleva yhteinen maatalouspolitiikka on entistä oikeudenmukaisempaa ja että pienet ja keskikokoiset tilat saavat tarvitsemansa tuen?

Vuonna 2015, kun edellisen uudistuksen täytäntöönpano aloitettiin, 20 prosenttia viljelijöistä sai 80 prosenttia suorista tuista. Tämä on ymmärrettävästi kirvoittanut julkisessa keskustelussa kysymyksiä tukitoimen taloudellisesta tehokkuudesta ja sosiaalisesta tasapuolisuudesta.

Luvut kuvastavat järjestelmää, jossa tuet liittyvät keskittyneeseen maa-alaan ja ovat pitkälti pinta-alaperusteisia. Lisäksi yli puolet suoran tuen saajista on hyvin pieniä tiloja, ja puolet tuista (72 % vuonna 2015) menee keskikokoisille ammattimaista maataloutta harjoittaville (perhe)viljelmille (5–250 ha), jotka hallinnoivat suurinta osaa EU:n maatalousmaasta (71 %) ja ovat siten tärkeimpiä julkishyödykkeiden ja ympäristöhyötyjen tuottajia.

Komissio on silti sitoutunut tarkastelemaan keinoja suorien tukien kohdistamiseksi tarkoituksenmukaisemmin siten, että voidaan turvata oikeudenmukaiset ja paremmin kohdennetut tulot kaikille EU:n alueella toimiville viljelijöille EU:n rahoituksen tulevaisuutta koskevan pohdinta-asiakirjan mukaisesti. Ainakin seuraavia mahdollisuuksia olisi selvitettävä perusteellisemmin:

  • Suorien tukien pakollinen tukikatto, jossa otetaan huomioon työ, työpaikkoihin kohdistuvan negatiivisen vaikutuksen välttämiseksi.
  • Alenevien tukien käyttöönotto mahdollisena keinona vähentää suuremmille tiloille maksettavaa tukea.
  • Uudelleenjakotuen painotus, jotta tukea voidaan ohjata kohdennetusti esimerkiksi pienille ja keskisuurille tiloille.
  • Tuen kohdentaminen todellisille viljelijöille eli niille, jotka harjoittavat aktiivisesti maanviljelyä toimeentulonsa ansaitakseen.

Kohdellaanko viljelijöitä tasavertaisesti eri puolilla EU:ta?

Samaan aikaan kun yhteisellä maatalouspolitiikalla varmistetaan, että tuki ohjataan todellisille viljelijöille, jotka harjoittavat aktiivisesti maanviljelyä ansaitakseen toimeentulonsa, maatalouspolitiikan on osaltaan myös noudatettava periaatteita ”tasa-arvosta kaikkien jäsenten, pienten ja suurten, idän ja lännen, pohjoisen ja etelän välillä”, joihin puheenjohtaja Juncker viittasi unionin tilaa vuonna 2017 käsitelleessä puheessaan.

Tässä mielessä yhteisellä maatalouspolitiikalla olisi vähennettävä jäsenvaltioiden välisiä eroja maataloustuen osalta. Vaikka onkin tunnustettava, että työn ja maan suhteelliset kustannukset vaihtelevat suuresti ja maatalouden potentiaali on erilainen eri puolilla EU:ta, kaikki EU:n viljelijät kohtaavat samanlaisia haasteita esimerkiksi markkinoiden epävakaisuuden, ympäristön sekä ilmaston suhteen.

Mikä on yhteisen maatalouspolitiikan rooli maaseudun hyvinvoinnin edistämisessä?

Yhteistä maatalouspolitiikkaa ei ole tarkoitus toteuttaa ainoastaan maatalousalalla, vaan sen avulla voidaan myös vahvistaa paikallista maaseututaloutta ja lisätä maaseudun vaurautta. Maaseudun kehittämisen varoilla voidaan esimerkiksi tukea käsityöläisyritysten perustamista. Uusia työpaikkoja ja kasvumahdollisuuksia on mahdollista luoda tukemalla maaseudun arvoketjuja. Näitä ovat esimerkiksi puhdas energia, biotalous, kiertotalous ja ekomatkailu sekä investoinnit infrastruktuuriin, luonnonpääomaan ja inhimilliseen pääomaan (ammatillinen pätevöityminen, uusien taitojen kehittäminen, laadukkaat koulutuspalvelut ja liitettävyys). ”Älykkäät kylät” on uusi käsite, jonka avulla voidaan auttaa yhteisöjä tarttumaan riittämättömään infrastruktuuriin ja työllistymismahdollisuuksiin liittyviin ongelmiin.

Miten komissio voi kannustaa nuoria viljelijöitä maatalousyrittäjyyteen ja tukea maatilojen sukupolvenvaihdosta?

Sukupolvenvaihdoksesta olisi tultava yksi uuden politiikkakehyksen painopisteistä, mutta on tunnustettava, että jäsenvaltiot pystyvät itse parhaiten edistämään sukupolvenvaihdosta maankäyttöä koskevaan sääntelyyn, verotukseen, perintöoikeuteen tai aluesuunnitteluun liittyvää toimivaltaansa käyttämällä. Yhteisen maatalouspolitiikan olisi annettava jäsenvaltioille joustovaraa, jotta ne voivat laatia räätälöityjä ohjelmia, joissa otetaan huomioon nuorten viljelijöiden erityistarpeet.

Strategisiin suunnitelmiin voisi sisältyä tukea ammattitaidon ja tietämyksen kehittämiseen, innovointiin, liiketoiminnan kehittämiseen sekä investointeihin. Näihin liittyviä riskejä voitaisiin erityisesti maatalousyrityksen perustamisen alkuvaiheessa lieventää EU:n laajuisen tilanpidon aloittamiseen tarkoitetun tukijärjestelmän avulla. Rahoitusvälineiden saatavuutta maatilainvestointien ja käyttöpääoman tukemiseen olisi parannettava, ja rahoitusvälineet olisi mukautettava paremmin investointitarpeisiin ja uusien yrittäjien korkeampaan riskiprofiiliin. Uuden viljelijäsukupolven tuki voitaisiin yhdistää asianmukaisiin kannustimiin, joilla helpotetaan vanhempien ikäluokkien alalta poistumista ja sukupolvien välistä tietämyksen siirtoa, maaomaisuuden siirtämistä ja sukupolvenvaihdosten suunnittelua.

Miksi yhteisellä maatalouspolitiikalla olisi tuettava innovointia? Mihin tällä pyritään?

Maataloudella ja maaseutualueilla on edessään useita haasteita, joihin on löydettävä uusia ratkaisuja. Tarvitaan parempia neuvontapalveluja ja enemmän innovointia. Kansalaisten osallistumista olisi tuettava erityisesti tutkimuksen ja innovoinnin alalla, jotta maaseutualueiden digitaalisten innovaatioiden ja parempien yhteyksien kysynnän ja uuden teknologian tarjonnan välistä kuilua saataisiin kavennettua.

Esimerkiksi eläinten terveysongelmat voitaisiin antureiden avulla havaita ja estää varhaisessa vaiheessa ja siten vähentää lääkinnän tarvetta. Reaaliaikaisten tietojen saaminen auringonvalon voimakkuudesta, maaperän kosteudesta, markkinoista, karjanhoidosta jne. parantaisi ja nopeuttaisi maataloustuottajien päätöksentekoa.

Tutkimuksen ja innovoinnin alalla on järkevää tehdä EU:n tasoista yhteistyötä. Eri puolilta EU:ta saatujen kokemusten hyödyntäminen auttaa lisäämään tietämystä ja nopeuttamaan innovaatioita.

Millaista tukea viljelijät voivat odottaa tulevalta yhteiseltä maatalouspolitiikalta epävakaisuuden ja markkinakriisin aikoina?

Viljelijät joutuvat kohtaamaan suuria riskejä ja tuloihin kohdistuvia paineita, olivatpa kyseessä sitten eläinten tai kasvien terveyteen liittyvät kriisit, ilmastonmuutokseen liittyvät tapahtumat tai markkinoiden epävakaus. Komissio on aina ollut ja on edelleen viljelijöiden puolella. Tätä osoittavat muun muassa kaksi viimeisintä solidaarisuuspakettia – molemmat arvoltaan 500 miljoonaa euroa. Riskien jatkuva yleistyminen edellyttää kuitenkin järjestelmällisempää lähestymistapaa.

Maatalousala tarvitsee riskinhallintaa varten asianmukaisen kehyksen, jossa yhdistyvät EU-tason tuki sekä jäsenvaltioiden kansalliset ja yksityisen sektorin välineet.

Esimerkkinä mainittakoon alakohtainen tulonvakautusväline, jossa sovellettaisiin alhaisempia korvauskynnyksiä ja joka voisi olla sekä viljelijöiden että hallintoviranomaisten kannalta houkutteleva ratkaisu. Samalla on tärkeää arvioida, olisiko syytä ottaa käyttöön uusia välineitä tai tukimuotoja. Riskien jakamista varten olisi edistettävä viljelijöiden välistä ja koko elintarvikeketjun kattavaa yhteistyötä, johon sisältyisi myös yhteisvastuullisuutta ja integroituja palveluja.

Tarvitaanko EU:n tasoista riskien hallinnan foorumia?

Riskinhallintavälineiden käyttöönoton yksi suurimmista esteistä on viime vuosina ollut se, ettei viljelijäväestöllä ja muilla sidosryhmillä ole riittävästi tietoa saatavilla olevista välineistä tai kokemusta niiden käyttämisestä.

EU:n tasoinen riskien hallinnan foorumi mahdollistaa sen, että alan kaikki toimijat, niin viljelijät, viranomaiset, tutkimuslaitokset kuin vakuutusyhtiöiden kaltaiset yksityisen sektorin toimijat, voivat vaihtaa kokemuksia ja parhaita käytäntöjä.

Komissio osallistuu tähän tarvittaessa välittäjänä ja kehittää tähän tarkoitukseen sopivan verkkosivualustan.

Foorumilla on tarkoitus perustaa asiantuntijaryhmiä ja paneeleja sekä järjestää erilaisia tapahtumia ja seminaareja riskinhallintaan liittyvistä aiheista (esim. indeksiperusteisten järjestelmien käyttäminen tappiolaskelmissa). Lisäksi foorumi tarjoaa mahdollisuuden koota yhteen paikallistason riskinhallintaa koskevia yksityisiä tai julkisia aloitteita ja tuoda esiin myös muilla politiikanaloilla (esim. ilmastonmuutokseen sopeutuminen, maatalousmeteorologia) tehtyä asian kannalta merkityksellistä työtä.

Miksi yhteisellä maatalouspolitiikalla pitäisi edistää investointeja ja millaisilla rahoitusvälineillä voitaisiin tukea viljelijöitä?

Joustava investointiväline on olennaisen tärkeää, jotta yhteisellä maatalouspolitiikalla voidaan tukea kilpailukykyä, innovointia, ilmastonmuutokseen sopeutumista ja sen hillitsemistä ja viime kädessä maatalouden ja maaseudun kestävyyttä. Maatilojen uudenaikaistaminen, uuden teknologian käyttöönotto ja kastelujärjestelmien kunnostaminen ovat kaikki toimia, jotka edellyttävät etupainotteisia investointeja ja merkittäviä taloudellisia panoksia, joista viljelijöiden ei voida olettaa yksin selviävän. Avustuksiin käytettävissä olevat julkiset varat eivät riitä täyttämään alan kasvavia investointitarpeita. Karkean arvion mukaan maataloudessa tarvittaisiin 1,6–4,1 miljardia euroa lyhytaikaisia lainoja ja 5,5–14.8 miljardia euroa pitkäaikaisia lainoja.

Rahoitusvälineillä (lainat, takuut ja osakerahastot) voidaan helpottaa rahoituksen saatavuutta sellaisille viljelijöille (etenkin pienviljelijät ja uudet yrittäjät) tai elintarviketuottajille, joiden olisi muutoin vaikea saada käyttöönsä toiminnan aloittamiseen tai sen kehittämiseen tarvittavia varoja. Yhdistämällä EU:lta saatava rahoitus yksityiseen rahoitukseen saadaan aikaan kerrannaisvaikutuksia eli suurempi investointivolyymi (vipuvaikutus).

MEMO/17/4842

Lisätietoa tiedotusvälineille:

Lisätietoa yleisölle: Europe Direct -palvelu, puh. 00 800 67 89 10 11 tai sähköposti


Side Bar