Chemin de navigation

Left navigation

Additional tools

Yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) uudistus pääpiirteissään

Commission Européenne - MEMO/13/937   25/10/2013

Autres langues disponibles: FR EN DE DA ES NL IT SV PT EL CS ET HU LT LV MT PL SK SL BG RO HR

Euroopan komissio

TAUSTATIEDOTE

Bryssel 25.10.2013

Yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) uudistus pääpiirteissään

Komissio, neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat päässeet poliittisen yhteisymmärrykseen yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta. Uudistus tulee voimaan, jos se hyväksytään neuvostossa ja Euroopan parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä. Suurimmasta osasta asioita sovittiin kolmikantaneuvotteluissa 26. kesäkuuta, ja lopuissa, monivuotiseen rahoituskehykseen liittyvissä kysymyksissä päästiin sopuun 24. syyskuuta. Yhteisymmärrys koskee komission lokakuussa 2011 tekemiä neljää asetusehdotusta (ks. IP/11/1181 ja MEMO/11/685). Nämä Euroopan parlamentin ja neuvoston perusasetukset koskevat i) suoria tukia, ii) yhteistä markkinajärjestelyä (YMJ), iii) maaseudun kehittämistä ja iv) yhteisen maatalouspolitiikan rahoitusta, hallinnointia ja seurantaa. Komissio on ryhtynyt laatimaan delegoituja ja täytäntöönpanosäädöksiä, jotta uudet säännöt voivat tulla voimaan ensi vuonna. Useimmat uusista suoria tukia koskevista järjestelyistä tulevat kuitenkin voimaan tammikuussa 2015. Vuotta 2014 koskevista siirtymäsäännöistä keskustellaan parhaillaan, ja neuvosto ja Euroopan parlamentti hyväksynevät ne ennen vuoden loppua.

Lyhyesti esitettynä poliittinen yhteisymmärrys kattaa pääpiirteissään seuraavat kysymykset:

1. Suorat tuet

YMP:n suorien tukien järjestelmää muutetaan, jotta tuet jakautuisivat oikeudenmukaisemmin. Sen vuoksi luovutaan mallista, jossa jäsenvaltion tuet ja viljelijäkohtaiset tuet kussakin jäsenvaltiossa perustuvat aiempiin viitemääriin. Näin tukieroja saadaan oikeasti kavennettua paitsi jäsenvaltioiden välillä myös jäsenvaltioiden sisällä. Lisäksi käyttöön otetaan viherryttämistuki eli 30 prosenttia käytettävissä olevista kansallisista määrärahoista sidotaan eräiden kestävien maatalouskäytäntöjen noudattamiseen. Näin merkittävä osa tuesta on vastedes tarkoitettu siihen, että viljelijät saavat korvausta julkisten ympäristöhyödykkeiden tuottamisesta. Kaikkiin tukiin sovelletaan edelleen eräitä ympäristösääntöjä ja muita sääntöjä [ks. ”Täydentävät ehdot” kohdassa 4 ”Horisontaalinen asetus”].

Perustukijärjestelmä: Jäsenvaltiot varaavat enintään 70 prosenttia suorien tukien kansallisista määrärahoistaan uuteen perustukijärjestelmään – vähennettynä lisätukiin (nuorten viljelijöiden lisäosa ja esimerkiksi epäsuotuisten alueiden lisäosa ja uudelleenjakotuki) tai tuotantosidonnaisiin tukiin liittyvillä määrillä. EU-12:ssa sovelletaan tätä nykyä yksinkertaisempaa yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmää, jossa tuen määrä on kiinteä. Sen kestoa pidennetään vuoteen 2020.

Tukien ulkoinen lähentyminen: Kunkin jäsenvaltion suorien tukien kansallisia määrärahoja mukautetaan asteittain, jotta jäsenvaltioiden keskimääräisten hehtaaritukien välillä ei olisi niin suuria eroja. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden jäsenvaltioiden, joissa keskimääräinen tuki (euroa hehtaarilta) on nykyisin alle 90 prosenttia EU:n keskiarvosta, määrärahat nousevat vähitellen (kolmanneksella siitä erosta, joka on niiden nykytason ja tuen, joka on 90 % EU:n keskiarvosta, välillä). Lisäksi taataan, että kaikki jäsenvaltiot pääsevät vähimmäistasolle viimeistään vuonna 2019. Niiden jäsenvaltioiden, joissa tukitaso ylittää keskiarvon, käytettävissä olevia määriä mukautetaan vastaavasti.

Tukien sisäinen lähentyminen: Niiden jäsenvaltioiden, joissa nykyiset tuet perustuvat aiempaan tukitasoon, on otettava asteittain käyttöön tasasuuruisemmat hehtaarikohtaiset perustuet. Ne voivat valita kansallisen tai alueellisen lähestymistavan (joka perustuu hallinnollisiin tai agronomisiin perusteisiin) tai saavuttaa alueellisen/kansallisen tason vuoteen 2019 mennessä tai varmistaa, että niiden tilojen, jotka saavat alle 90 prosenttia alueellisesta/kansallisesta keskiarvosta, tukia nostetaan asteittain (kolmanneksella siitä erosta, joka on nykytason ja tuen, joka on 90 % EU:n keskiarvosta, välillä). Lisäksi taataan, että vuonna 2019 jokainen tukioikeus on vähintään 60 prosenttia kansallisesta/alueellisesta keskiarvosta (jollei jäsenvaltio päätä rajoittaa tukioikeuksien arvon laskua). Alueellista/kansallista keskiarvoa enemmän saavien viljelijöiden tukia mukautetaan suhteellisesti, ja jäsenvaltioilla on mahdollisuus rajata ”tappiot” 30 prosenttiin.

Jäsenvaltioilla on myös oikeus käyttää ensimmäisille hehtaareille myönnettävää uudelleenjakotukea eli käyttää 30 prosenttia kansallisista määrärahoistaan siten, että niillä myönnetään viljelijän ensimmäisiä 30 hehtaaria koskevalle perustuelle lisäosa. (Jos tilojen kansallinen keskikoko on suurempi kuin 30 hehtaaria, lisäosa voidaan myöntää enintään tilojen keskikokoon asti.) Näin tukia saadaan merkittävällä tavalla uudelleenjaettua.

Suurtilatukien alentaminen: Jos tila saa tukena yli 150 000 euroa, sen tukia on alennettava degressiivisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yksittäisen tilan saamaan perustukeen sovelletaan 150 000 eurosta alkaen vähintään 5 prosentin alennusta. Työllisyysvaikutusten huomioon ottamiseksi voidaan vähentää palkkakustannukset ennen laskelman tekemistä. Tätä vähennystä ei tarvitse soveltaa jäsenvaltioihin, jotka soveltavat uudelleenjakotukea eli pidättävät vähintään 5 prosenttia kansallisista määrärahoistaan jaettavaksi uudelleen kaikkien tilojen ensimmäisille hehtaareille. Huom. Näin ”säästyvät” varat pysyvät asianomaisessa jäsenvaltiossa / asianomaisella alueella, ja ne siirretään maaseudun kehittämisen määrärahoihin. Ne voidaan käyttää ilman, että yhteisrahoitusta edellytetään. Jäsenvaltio voi myös asettaa tukikaton, jolloin yksittäinen viljelijä ei voi saada tukea yli 300 000:ta euroa (palkkakustannukset huomioiden).

Nuoret viljelijät: Maataloustoiminnan aloittaville, enintään 40-vuotiaille nuorille viljelijöille voidaan sukupolvenvaihdosten edistämiseksi myöntää ensimmäisten viiden toimintavuoden aikana perustuen lisäksi lisätukea. Lisätuki on kaikille jäsenvaltioille pakollinen, ja sen rahoitukseen käytetään enintään 2 prosenttia kansallisista määrärahoista. Lisätuki täydentää muita nuorille viljelijöille suunnattuja toimenpiteitä, jotka ovat käytettävissä maaseudun kehittämisohjelmissa.

Pienviljelijäjärjestelmä: Pienviljelijäjärjestelmä on jäsenvaltioille vapaaehtoinen. Kuka tahansa tukea hakeva viljelijä voi päättää hakea pienviljelijäjärjestelmään, jossa hän saa tilan koosta riippumatta vuosittain tukisumman. Tukisumman suuruudesta päättää asianomainen jäsenvaltio, ja se on yleensä 500–1 250 euroa. Jäsenvaltioilla on eri vaihtoehtoja vuosituen laskemiseksi; voidaan esimerkiksi päättää, että viljelijä saa määrän, jonka hän muutoinkin saisi. Tämä vähentää huomattavasti byrokratiaa sekä pienviljelijöiden että kansallisten viranomaisten kannalta. Pienviljelijäjärjestelmässä ei sovelleta täydentäviin ehtoihin liittyviä tarkastuksia ja seuraamuksia, eikä viherryttämistoimeen tarvitse osallistua. Vaikutustenarvioinnin mukaan noin kolmanneksella YMP-tukea hakevista tiloista on enintään 3 hehtaaria maata. Niiden osuus 27 jäsenvaltion EU:n kokonaismaatalousmaasta on kuitenkin vain 3 prosenttia. Pienviljelijäjärjestelmän kokonaiskustannukset voivat olla enintään 10 prosenttia kansallisista määrärahoista, lukuun ottamatta niitä jäsenvaltioita, jotka haluavat varmistaa, että pienviljelijät saavat saman tukimäärän, johon ne olisivat oikeutettuja ilman järjestelmää. Lisäksi maaseudun kehittämisvaroista myönnetään rahoitusta pienviljelijöille taloudellisen toiminnan kehittämiseksi annettavaan neuvontaan ja rakenneuudistustukiin alueilla, joilla on paljon pientiloja.

Vapaaehtoinen tuotantosidonnainen tuki: Jäsenvaltiot voivat myöntää eräillä aloilla ja alueilla määrätyissä rajoissa tukia, jotka ovat sidottuja tietyn tuotteen tuotantoon. Tarkoituksena on säilyttää nykytasollaan sellaisen vaikeuksista kärsivän maatalousmuodon tai -alan tuotanto, joka on tärkeä taloudellisista, yhteiskunnallisista tai ympäristöllisistä syistä. Tuotantosidonnaiseen tukeen saa käyttää enintään 8 prosenttia kansallisista määrärahoista. Jos tuotantosidonnaisen tuen taso on jäsenvaltiossa tällä hetkellä yli 5 prosenttia, enimmäisosuus on 13 prosenttia kansallisista määrärahoista. Komissio voi perustelluissa tapauksissa hyväksyä korkeamman tason. Lisäksi valkuaiskasveille voidaan myöntää tuotantosidonnaista tukea ylimääräiset 2 prosenttia.

Luonnonhaitta-alueet / epäsuotuisat alueet: Jäsenvaltiot (tai alueet) voivat myöntää lisätukea maaseudun kehittämistä koskevissa säännöissä määritellyille luonnonhaitta-alueille. Tällaisen vapaaehtoisen lisätuen osuus voi olla enintään 5 prosenttia kansallisista määrärahoista, eikä se vaikuta maaseudun kehittämisen yhteydessä käytettävissä olevien luonnonhaitta-alueita / epäsuotuisia alueita koskevien toimenpidevaihtoehtojen soveltamiseen.

Maataloustukien viherryttäminen: Jos tilalla noudatetaan ilmaston ja ympäristön kannalta suotuisia maatalouskäytäntöjä, sille myönnetään perustuen / yhtenäisen pinta-alatuen lisäksi viherryttämistukea jokaista perustukea haettaessa ilmoitettua hehtaaria kohden. Jäsenvaltioiden on käytettävä viherryttämistukeen 30 prosenttia kansallisista määrärahoistaan. Viherryttämistuki on pakollinen. Jos viljelijä ei noudata viherryttämisvaatimuksia, hänelle määrätään seuraamuksia, jotka voivat joissakin tapauksissa ylittää viherryttämistuen määrän. Ensimmäisenä ja toisena vuonna viherryttämistukeen liittyvä seuraamus ei voi olla suurempi kuin viherryttämistuki. Kolmantena vuonna seuraamus voi olla 20 prosenttia suurempi kuin tuki, ja neljännestä vuodesta eteenpäin enimmäisseuraamus on 25 prosenttia suurempi kuin viherryttämistuki. Viherryttämistukea myönnetään luonnollisestikin vain sellaisille aloille, jotka täyttävät säädetyt edellytykset (esim. oikeus perustukeen / yhtenäiseen pinta-alatukeen, viherryttämisvelvoitteiden noudattaminen jne.)

Luomutilojen katsotaan täyttävän viherryttämistuen saamisedellytykset ilman lisävaatimuksia, koska luonnonmukaisen tuotannon on osoitettu olevan ympäristölle hyödyksi.

Viherryttämistoimi sisältää 3 perustoimenpidettä:

  1. pysyvän nurmen säilyttäminen,

  2. viljelyn monipuolistaminen (jos viljelijällä on peltoalaa yli 10 hehtaaria, hänen on viljeltävä vähintään kahta kasvia, ja jos peltoalaa on yli 30, viljeltäviä kasveja on oltava vähintään 3). Pääkasvi voi kattaa enintään 75 prosenttia peltoalasta, ja kaksi pääkasvia voivat kattaa enintään 95 prosenttia peltoalasta,

  3. ekologinen ala: useimpien yli 15 hehtaarin tilojen peltoalasta vähintään 5 prosenttia on oltava ekologista alaa, jollaista ovat esimerkiksi pellonpientareet, pensasaidat, puut, kesantoalat, maisemapiirteet, biotoopit, suojakaistat ja metsitetyt alat. Vähimmäisala saattaa nousta 7 prosenttiin, kun komissio on vuonna 2017 antanut raporttinsa ja lainsäädäntöehdotuksen.

Viherryttämistoimivastaavuus: Koska joillakin tiloilla noudatetaan ympäristön kannalta suotuisia ja kestäviä käytäntöjä jo nyt, niiden olisi reilun kohtelun takaamiseksi katsottava täyttävän nämä viherryttämisen perusvaatimukset. Vastaavina pidettyjä käytäntöjä voi olla esimerkiksi maatalouden ympäristötoimenpidejärjestelmissä. Uudessa asetuksessa on luettelo tällaisista vastaavista käytännöistä. Jotta tällaisille toimenpiteille – tai ylipäätään millekään maatalouden ympäristötoimenpiteelle – ei myönnettäisi kaksinkertaista rahoitusta, maaseudun kehittämistuissa on otettava huomioon viherryttämisen perusvaatimukset [ks. jäljempänä ”Maaseudun kehittäminen”].

Rahoituskuri: Jos tukiarviot ylittävät I pilarin käytettävissä olevat määrärahat, vuotuisia suoria tukia alennetaan. Tämä ei vaikuta varainhoitovuoden 2014 osalta mahdollisesti tehtävään erilliseen päätökseen. Alennukseen sovelletaan kuitenkin 2 000 euron kynnystä. Toisin sanoen alennusta EI sovelleta viljelijän suorien tukien ensimmäiseen 2 000 euroon. Näin kertyvät varat käytetään tarvittaessa myös maatalousalan kriisivarauksen kartuttamiseen [ks. ”Horisontaalinen asetus”].

Määrärahojen siirto pilareiden välillä: Jäsenvaltioilla on mahdollisuus siirtää enintään 15 prosenttia suorien tukien kansallisista määrärahoistaan (I pilari) maaseudun kehittämiseen (II pilari). Näitä määriä ei tarvitse yhteisrahoittaa. Jäsenvaltioilla on myös mahdollisuus siirtää enintään 15 prosenttia maaseudun kehittämisen määrärahoistaan suorien tukien määrärahoihin. Niissä jäsenvaltiossa, joissa suorien tukien keskiarvo on alle 90 prosenttia EU:n keskiarvosta, enimmäissiirto on 25 prosenttia.

Aktiiviviljelijät: Uudistuksessa tiukennetaan aktiiviviljelijöitä koskevaa sääntöä. Näin halutaan tukkia porsaanreiät, joiden ansiosta eräät yritykset ovat voineet hakea suoria tukia, vaikkei niiden pääasiallisena liiketoimintana ole ollut maataloustoiminnan harjoittaminen. Jäsenvaltioiden on laadittava uudet sulkulistat ammattimaisesta liiketoiminnasta, jolle ei pidä myöntää suoria tukia, jollei jokin yritys pysty osoittamaan oikeasti harjoittavansa maataloustoimintaa. Sulkulistalle joutuvat lentoasemat, rautatieyhtiöt, vesiyhtiöt, kiinteistöyhtiöt, urheilukentät ja vapaa-ajan alueet. Jäsenvaltiot voivat lisätä liiketoimintoja sulkulistalle.

Tukikelpoiset hehtaarit – Uudeksi viitevuodeksi, joka liittyy tukioikeuksiin oikeuttaviin pinta-aloihin, otetaan vuosi 2015. Keinottelun estämiseksi säilytetään kuitenkin yhteys suorien tukien järjestelmässä vuonna 2013 tukia saaneisiin viljelijöihin. Jos ilmoitettu tukikelpoinen ala lisääntyy jossakin jäsenvaltiossa huomattavasti, se voi rajoittaa vuonna 2015 myönnettävien tukioikeuksien määrää.

2. Markkinoiden hallintamekanismit

Maitokiintiöiden lakkauttamisesta vuonna 2015 on jo päätetty, ja uudistuksen myötä loppuu myös sokerin kiintiöjärjestelmä, 30. syyskuuta 2017. Jo vuoden 2005 sokeriuudistuksessa päätettiin, että kiintiöjärjestelmälle vahvistetaan päättymispäivä ja alalle annetaan aikaa sopeutua muutokseen. Näin varmistetaan, että EU:n tuottajien kilpailukyky paranee sisä- ja maailmanmarkkinoilla (koska EU:n vientiä rajoittavat WTO:n kiintiösäännöt) ja ala saa pitkän aikavälin tulevaisuudennäkymät. Kun EU:n sisämarkkinoilla on paljon tarjontaa kohtuullisin hinnoin, hyötyvät myös sokerin väli- ja loppukäyttäjät. Sokeritehtaiden ja sokerijuurikkaan viljelijöiden välisiä sopimuksia koskevat säännökset pidetään lisäturvan varmistamiseksi voimassa. Vaikka kiintiöt poistetaan, valkoinen sokeri voi edelleen saada yksityisen varastoinnin tukea. Useimmilla kehitysmailla on edelleen tulliton pääsy EU:n markkinoille.

Viinintuotannon osalta pidetään voimassa vuoden 2006 uudistuksessa tehty päätös lakkauttaa viiniköynnösten istutusoikeusjärjestelmä. Vuonna 2016 otetaan käyttöön uusien viiniköynnösten istutuksen lupajärjestelmä, kuten viinin istutusoikeuksien korkean tason työryhmä viime joulukuussa suositteli (ks. IP/13/1378). Kasvu on rajoitettu yhteen prosenttiin vuodessa.

Muilla maatalouden yhteiseen markkinajärjestelyyn tehtävillä muutoksilla pyritään parantamaan EU:n maatalouden markkinasuuntautuneisuutta, koska kilpailu on lisääntynyt maailmanmarkkinoilla. Samalla halutaan viljelijöille ulkoisia epävarmuustekijöitä vastaan tehokas turvaverkko (joka täydentää suoria tukia ja maaseudun kehittämiseen liittyviä riskienhallintavaihtoehtoja). Nykyisistä julkisen intervention ja yksityisen varastoinnin tuen järjestelmistä tehdään vahvempia, reaktiokykyisempiä ja tehokkaampia tekemällä esimerkiksi naudanlihaa ja maitotuotteita koskevia teknisiä muutoksia. Maitotuotteiden osalta on jo vuonna 2012 päätetty tähän asetukseen sisällytettävästä ns. maitopaketista, jolla parannetaan viljelijöiden neuvotteluasemaa. Sen lisäksi tulevilla muutoksilla pidennetään interventio-ostoaikaa yhdellä kuukaudella, otetaan käyttöön voin ja rasvattoman maitojauheen interventio-ostojen automaattinen tarjouskilpailu enimmäismäärien ylittyessä, nostetaan voin enimmäismäärää 50 000 tonniin ja ulotetaan yksityinen varastointi koskemaan myös rasvatonta maitojauhetta ja eräitä SAN-/SMM-juustoja.

Kaikilla sektoreilla otetaan lisäksi käyttöön uusia suojalausekkeita, joiden avulla komissio voi toteuttaa kiireellisiä toimenpiteitä yleisiin markkinahäiriöihin vastaamiseksi. Tällaisia toimenpiteitä totutettiin muun muassa EHEC-kriisin aikana touko-heinäkuussa 2011. Nämä toimenpiteet rahoitetaan kriisivarauksesta, johon saadaan varoja alentamalla suoria tukia vuosittain. Varat, joita ei ole käytetty kriisitoimenpiteisiin, palautetaan viljelijöille seuraavana vuonna. Jos markkinoilla on vakava epätasapaino, komissio voi myös sallia, että tuottajaorganisaatiot tai toimialakohtaiset organisaatiot toteuttavat yhdessä asianomaisen alan vakauttamiseksi eräitä väliaikaisia toimenpiteitä (esim. tuotteiden poisto markkinoilta tai varastointi yksityisiin varastoihin). Nämä toimet edellyttävät tiettyjä suojatoimia.

Kouluhedelmä- ja koulumaitojärjestelmiä laajennetaan, ja kouluhedelmäjärjestelmän vuosibudjetti nostetaan 90 miljoonasta eurosta 150 miljoonaan euroon vuodessa.

Komissio toivoo sektorien järjestäytyvän paremmin viljelijöiden neuvotteluaseman parantamiseksi elintarvikeketjussa. Tätä varten säädetään eräistä poikkeuksista EU:n kilpailulainsäädäntöön. Tuottajaorganisaatioiden ja toimialakohtaisten organisaatioiden hyväksyntää koskevat säännöt laajennetaan koskemaan kaikkia sektoreita. Tällaisten organisaatioiden perustamiseksi on käytettävissä useampia vaihtoehtoja, joiden rahoitus siirretään maaseudun kehittämisen yhteyteen (ks. jäljempänä). Lisäksi viljelijöillä on tietyin edellytyksin ja suojatoimin mahdollisuus neuvotella yhdessä sopimuksia oliiviöljyn, naudanlihan, viljan ja eräiden muiden peltokasvien toimituksista. Komissio laatii suuntaviivat, joissa käsitellään eräitä mahdollisia kilpailulainsäädäntöön liittyviä ongelmia. Suojatun maantieteellisen merkinnän tai suojatun alkuperänimityksen saaneiden kinkkujen tuottajat voivat tietyin edellytyksin säännellä tuotteen toimituksia markkinoille.

Yksinkertaisuuden vuoksi ja markkinasuuntautuneisuuden lisäämiseksi eräitä pieniä tai käyttämättömiä järjestelmiä lakkautetaan (tuki rasvattoman maidon ja rasvattoman maitojauheen käytölle eläinten rehuissa ja kaseiinin valmistuksessa, silkkiäistoukkien tuotantosidonnainen tuki).

3. Maaseudun kehittäminen

Maaseudun kehittämispolitiikan nykyinen toimiva peruskonsepti säilyy: Jäsenvaltiot tai alueet jatkossakin suunnittelevat EU:n tasolla käytettävissä olevien toimenpiteiden pohjalta omat monivuotiset ohjelmansa, joilla vastataan maaseutualueiden tarpeisiin. Ohjelmat yhteisrahoitetaan kansallisista määrärahoista; määristä ja yhteisrahoitusosuuksista neuvotellaan monivuotisen rahoituskehyksen yhteydessä. II pilaria koskevien uusien sääntöjen ansiosta lähestymistapa on nykyistä joustavampi. Toimenpiteitä ei enää luokitella EU:n tasolla toimintalinjoiksi, joista jokaisella on vähimmäismenotarpeensa. Jäsenvaltiot tai alueet voivat sen sijaan päättää perusteellisen analyysin tehtyään, mitä toimenpiteitä ne käyttävät (ja miten) saavuttaakseen tavoitteet. Tavoitteiden laadinnassa käytetään lähtökohtana kuutta laaja-alaista prioriteettia ja niiden tarkemmin määriteltyjä kohdealoja. Nämä kuusi prioriteettia ovat: osaamisensiirron ja innovoinnin parantaminen, kaikentyyppisen maatalouden kilpailukyvyn parantaminen ja metsien kestävän hoidon edistäminen, elintarvikeketjun organisoinnin (jalostus ja kaupan pitäminen mukaan lukien) ja riskienhallinnan edistäminen, ekosysteemien palauttaminen, säilyttäminen ja parantaminen, luonnonvarojen käytön tehostaminen ja vähähiiliseen talouteen siirtymisen tukeminen, sekä sosiaalisen osallisuuden edistäminen, köyhyyden vähentäminen ja talouden kehittäminen maaseutualueilla. Jäsenvaltioiden on käytettävä vähintään 30 prosenttia EU:n talousarviosta saamistaan maaseudun kehittämisen määrärahoistaan tiettyihin maankäyttöön liittyviin toimenpiteisiin ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja vähintään 5 prosenttia Leaderiin. [Noilla 30 prosentilla toteutettavat toimenpiteet ovat: aineelliseen omaisuuteen tehtävät investoinnit (ainoastaan ympäristöön ja ilmastonmuutokseen liittyvät investoinnit), kaikki erityisesti metsiin kohdistuvat toimenpiteet, maatalouden ympäristö- ja ilmastotoimenpiteet, luonnonmukainen maatalous, Natura 2000 -tuet (ei vesipuitedirektiivin mukaiset tuet) ja tuet alueille, joilla on luonnonolosta johtuvia rajoitteita tai muita erityisrajoitteita.]

Maaseudun kehittämispolitiikkaa hoidetaan tiiviissä yhteistyössä muiden Euroopan rakenne- ja investointirahastoista (maaseuturahasto, Euroopan aluekehitysrahasto, koheesiorahasto, Euroopan sosiaalirahasto ja Euroopan meri- ja kalatalousrahasto) rahoitettavien politiikkojen kanssa EU:n tasolla yhteisen strategiakehyksen puitteissa ja kansallisella tasolla kumppanuussopimusten kautta.

Jäsenvaltiokohtaiset määrärahat: Maaseudun kehittämisen jäsenvaltiokohtaiset määrärahat on sisällytetty perusasetukseen, mutta näitä määriä on mahdollista mukauttaa delegoidulla säädöksellä, jos se on teknisesti tai jonkin säädöksen antamisen vuoksi tarpeen.

Yhteisrahoitusosuudet: EU:n yhteisrahoitusosuus on useimpien tukien osalta enintään 85 prosenttia vähemmän kehittyneillä alueilla, syrjäisimmillä alueilla ja pienillä Egeanmeren saarilla, osalla siirtymäalueista 75 prosenttia ja osalla 63 prosenttia sekä 53 prosenttia muilla alueilla. Yhteisrahoitusosuus voi kuitenkin olla suurempi, kun kyseessä on osaamisensiirto, yhteistyö, tuottajaryhmien ja -organisaatioiden perustaminen, nuorten viljelijöiden aloitustuki ja Leader-hankkeet. Myös eri toimenpiteissä aiheutuvat ympäristöön ja ilmastonmuutokseen liittyvät menot voivat saada enemmän yhteisrahoitusta.

Jäsenvaltioilla/alueilla on uudella ohjelmakaudella myös mahdollisuus laatia alaohjelmia sellaisten ongelmien ratkaisemiseksi, jotka liittyvät nuoriin viljelijöihin, pienviljelijöihin, vuoristoalueisiin, maaseudun naisiin, ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tai siihen sopeutumiseen, luonnon monimuotoisuuteen ja lyhyisiin toimitusketjuihin. Joissakin tapauksissa alaohjelmien yhteisrahoitusosuus voi olla korkeampi.

Toimenpideluettelo on aiempaa yksinkertaisempi, ja se on laadittu nykyisellä kaudella käytettävissä olevien toimenpiteiden vahvuuksien pohjalta. Toimenpiteisiin kuuluvat muun muassa seuraavat:

  1. Innovointi: Tätä avainteemaa (ja erityisesti suunniteltua maatalouden tuottavuutta ja kestävyyttä koskevaa eurooppalaista innovaatiokumppanuutta) edistetään erilaisilla maaseudun kehittämistoimenpiteillä, kuten osaamisensiirto, yhteistyö ja aineelliseen omaisuuteen tehtävät investoinnit. Eurooppalaisella innovaatiokumppanuudella pyritään tehostamaan resurssien käyttöä ja tuottavuutta sekä edistämään maa- ja metsätalouden kehitystä, joka on vähäpäästöistä, ilmastoystävällistä ja ilmastonmuutoksen hyvin kestävää. Tätä varten tarvitaan muun muassa tiiviimpää yhteistyötä maatalouden ja tutkimuksen välillä, jotta teknologia siirtyisi viljelijöille nopeammin.

  2. Osaaminen – osaamiseen perustuva maatalous: Maatalouden neuvontapalveluja tehostetaan (myös ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja siihen sopeutumisen, ympäristöhaasteiden sekä talouden kehittämisen ja koulutuksen osalta).

  3. Tilojen rakenneuudistus / investoinnit / modernisointi: Tukia on vielä saatavilla, ja tukitaso on korkeampi, kun toimet liitetään eurooppalaiseen innovaatiokumppanuuteen tai yhteishankkeisiin.

  4. Nuoret viljelijät: Erilaisiin toimenpideyhdistelmiin voi kuulua yrityksen perustamistukia (70 000 euroon asti), aineelliseen omaisuuteen tehtäviä investointeja sekä koulutus- ja neuvontapalveluja.

  5. Pienviljelijät: Yrityksen perustamistuki; enintään 15 000 euroa/pientila.

  6. Riskienhallinnan työkalupakki: Vakuutukset (sato- ja säävakuutus sekä eläintautien varalta otettavat vakuutukset, jotka ovat nykyisellään 68 artiklan mukaisesti I pilarissa) ja sijoitusrahastot sisältävät vastaisuudessa tulojen vakauttamisvälineen, jonka puitteissa sijoitusrahastosta voidaan korvata enintään 70 prosenttia tulonmenetyksestä, jos tulot putoavat 30 prosenttia.

  7. Tuottajaryhmät/-organisaatiot: Tukea myönnetään liiketoimintasuunnitelman perusteella sellaisten tuottajaryhmien/-organisaatioiden perustamiseen, jotka vastaavat pk-yritysten määritelmää.

  8. Maatalouden ympäristö- ja ilmastotoimenpiteisiin liittyvät tuet: yhteissopimukset, tuen saamisedellytyksenä koulutus/tiedonhankinta, lisää joustavuutta alkuperäisiä sopimuksia jatkettaessa.

  9. Luonnonmukainen maatalous: Erotetaan omaksi uudeksi toimenpiteekseen näkyvyyden parantamiseksi.

  10. Metsätalous: Tukea vahvistetaan/virtaviivaistetaan palkkioita ja vuotuisia tukia soveltamalla.

  11. Vuoristoalueet: Vuoristoalueilla ja 62. leveyspiirin pohjoispuolella sijaitsevalla maatalousmaalla tuen perustasoa (250 €/ha) voidaan korottaa 450 euroon hehtaarilta.

  12. Muut alueet, joilla on luonnonolosta johtuvia rajoitteita tai muita erityisrajoitteita: Luonnonhaitta-alueet määritellään uudelleen kahdeksan biofyysisen kriteerin perusteella (määritelmiä sovelletaan viimeistään vuodesta 2018). Jäsenvaltiolla on ympäristön säilyttämiseksi tai parantamiseksi mahdollisuus määritellä enintään 10 prosenttia maatalousmaastaan alueiksi, joilla on rajoitteita.

  13. Yhteistyö: Enemmän mahdollisuuksia tukea teknistä, ympäristöalan ja kaupallista yhteistyötä (esim. pilottihankkeet, yhteiset ympäristötoimet, lyhyet toimitusketjut, paikallismarkkinoiden kehittäminen).

  14. Muu kuin maataloustoiminta: Tuet mikro- ja pienyritysten perustamiseen ja kehittämiseen.

  15. Peruspalvelut ja kylien kunnostus: Investoinnit laajakaistainfrastruktuuriin ja uusiutuviin energialähteisiin voivat koskea muitakin kuin pieninfrastruktuureja, ja tukea voi saada myös toimintojen siirtämiseen tai rakennusten muutostöihin.

  16. Leader: Tietoisuuden lisäämistä ja muuta strategioiden valmisteluapua painotetaan entistä enemmän. Joustavuutta lisätään sen suhteen, miten paikallisten alueiden muita varoja käytetään esim. maaseudun ja kaupunkien välisen yhteistyön puitteissa. Huom. Kaikissa Euroopan rakenne- ja investointirahastoissa (Euroopan aluekehitysrahasto, Euroopan sosiaalirahasto, Euroopan meri- ja kalatalousrahasto ja maaseuturahasto) käytetään nykyisin Leaderiä yhteisenä lähestymistapana paikallisyhteisöjen omien kehittämishankkeiden yhteydessä.

4. Horisontaalinen asetus

Valvonta: Valvontavaatimuksia höllennetään alueilla, joilla aiemmat tarkastustulokset ovat hyvät eli osoittavat, että sääntöjä noudatetaan. Ongelmallisilla alueilla tarkastuksia on vastaavasti lisättävä.

Maatilojen neuvontapalvelu: Niiden aiheiden, joista jäsenvaltioiden on annettava neuvoa viljelijöille, luetteloon on lisätty täydentävien ehtojen lisäksi vihreät suorat tuet, tukikelpoisen maan kuntoa koskevat edellytykset, vesipuitedirektiivi, torjunta-aineiden kestävää käyttöä koskeva direktiivi ja eräät maaseudun kehittämistoimenpiteet.

Täydentävät ehdot: Kaikkien suorien tukien, eräiden maaseudun kehittämistukien ja eräiden viinialan tukien saamisedellytyksenä on edelleen eräiden lakisääteisten vaatimusten noudattaminen. Näitä ovat ympäristöä, ilmastonmuutosta, maan hyvää maatalouskuntoa, kansanterveyttä, eläinten ja kasvien terveyttä sekä eläinten hyvinvointia koskevat vaatimukset. Luettelosta on kuitenkin karsittu säännöt, joissa ei ole selviä ja valvottavissa olevia velvollisuuksia viljelijöille. Vesipuitedirektiivi ja torjunta-aineiden kestävää käyttöä koskevat direktiivit halutaan sisällyttää täydentävien ehtojen sääntöihin, kunhan ne on pantu kokonaan täytäntöön kaikissa jäsenvaltioissa ja viljelijöiden velvollisuudet on selkeästi määritelty.

Maatalousalan kriisivaraus: Rahoituskuria soveltamalla luodaan vuosittain 400 miljoonan euron (vuoden 2011 hintoina) kriisivaraus. Jos varausta ei käytetä kriisitapausten hoitamiseen, se palautetaan viljelijöille seuraavana vuonna suorina tukia.

Läpinäkyvyys: Jäsenvaltioiden on julkaistava kaikkien tuensaajien tiedot, lukuun ottamatta pienviljelijäjärjestelmään kuuluvia tiloja. Niiden osalta annetaan tiedot ilman nimeä ja osoitetta. Tässä otetaan huomioon tuomioistuimen lokakuussa 2010 antama tuomio, jonka mukaan nykyiset säännöt eivät ole luonnollisten henkilöiden tietosuojaa koskevien säännösten mukaisia.

YMP:n seuranta ja arviointi: Komissio antaa ennen vuoden 2018 loppua ja sen jälkeen joka neljäs vuosi raportin YMP:n vaikutuksista pääprioriteetteihin, jotka ovat elinkelpoinen ruoantuotanto, luonnonvarojen kestävä hoito ja tasapainoinen aluekehitys.

5. Muuta

Mukauttaminen: Kun kyseessä ovat eräät erityisesti maatalouden yhteistä markkinajärjestelyä koskevaan asetukseen liittyvät toimet, on tulevien täytäntöönpanotoimien osalta päätetty, että ne hyväksytään 43 artiklan 3 kohdan mukaisesti ja eräät muut kysymykset 43 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

Siirtymäjärjestelyt: Tarkoituksena on, että kaikki uudet asetukset tulevat voimaan 1. tammikuuta 2014. Komissio voi nyt ryhtyä laatimaan näiden neuvoston asetusten täytäntöönpanosääntöjä. On kuitenkin selvää, että jäsenvaltioiden maksajavirastot eivät ennätä saada hallinto- ja valvontajärjestelmiä, jotka tarvitaan uutta suorien tukien järjestelmää varten, valmiiksi ennen ensi vuoden alkua (jolloin valvontalomakkeet lähetetään viljelijöille). Niinpä komissio on tehnyt erillisen ehdotuksen, jonka mukaan vuosi 2014 on siirtymävuosi suorien tukien osalta. Toisin sanoen viherryttämisen ja nuorten viljelijöiden lisätuen kaltaisia uusia elementtejä sovelletaan vasta vuodesta 2015 lähtien. Jäsenvaltioita kannustetaan työstämään monivuotisia maaseudun kehittämisohjelmiaan, jotka olisi hyväksyttävä ensi vuoden alkupuolella. Eräiden elementtien, kuten maatalouden ympäristötukien osalta pitäisi kuitenkin jatkuvuuden takaamiseksi soveltaa siirtymäsääntöjä.

Lisätietoja:

YMP:n uudistusehdotuksiin liittyviä asiakirjoja ja tietoja saa täältä: http://ec.europa.eu/agriculture/cap-post-2013/index_en.htm

IP/13/613

MEMO/13/631


Side Bar

Mon compte

Gérez vos recherches et notifications par email


Aidez-nous à améliorer ce site