Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio puolustaa henkilöiden vapaata liikkuvuutta

European Commission - MEMO/13/1041   25/11/2013

Other available languages: EN FR DE DA ES NL IT SV PT EL CS ET HU LT LV MT PL SK SL BG RO HR

Euroopan komissio

TAUSTATIEDOTE

Bryssel 25. marraskuuta 2013

Euroopan komissio puolustaa henkilöiden vapaata liikkuvuutta

(Ks. myös IP/13/1151)

Yli 14 miljoonaa EU:n kansalaista asuu vakinaisesti muussa maassa kuin kotimaassaan. Vapaa liikkuminen – mahdollisuus asua, työskennellä tai opiskella missä tahansa unionin alueella – onkin eurooppalaisten eniten arvostama EU:n mukanaan tuoma oikeus. Eniten EU:n kansalaiset hyödyntävät vapaata liikkumista työhön liittyvistä syistä. Seuraavaksi tulevat perheeseen liittyvät syyt. Vuonna 2012 kaikista toisessa EU-maassa asuvista EU:n kansalaisista (nk. liikkuvat EU-kansalaiset) yli kolme neljännestä (78 %) oli työikäisiä (15–64-vuotiaita), kun taas maiden omista kansalaisista 66 prosenttia oli työikäisiä. Keskimäärin liikkuvien EU-kansalaisten työllisyysaste (67,7 %) oli korkeampi kuin maiden omien kansalaisten (64,6 %).

Työelämän ulkopuolella olevat (opiskelijat, eläkeläiset, työnhakijat ja työelämän ulkopuolella olevat perheenjäsenet) liikkuvat EU-kansalaiset muodostavat vain vähäisen osan liikkuvista EU-kansalaisista. Lisäksi näistä 64 prosenttia oli aiemmin työskennellyt nykyisessä asuinmaassaan. 79 prosenttia asuu kotitalouksissa, joissa vähintään yksi kotitalouden jäsen on työelämässä. Niiden EU:n sisäisten liikkuvien kansalaisten osuus, jotka eivät ole mukana työelämässä, väheni vuosien 2005 ja 2012 välillä 34,1 prosentista 30,7 prosenttiin.

EU:n perussopimuksiin kirjattu kansalaisten vapaa liikkuvuus on sisämarkkinoiden olennainen osa ja keskeinen tekijä niiden toteutumisessa. Se lisää talouskasvua antamalla ihmisille mahdollisuuden matkustaa ja tehdä ostoksia yli rajojen. Työntekijöiden vapaa liikkuvuus hyödyttää sekä asianomaisia työntekijöitä että jäsenvaltioiden talouksia, sillä se mahdollistaa osaamisen ja vapaiden työpaikkojen yhteensovittamisen EU:n työmarkkinoilla. Talouskriisistä huolimatta EU:ssa on tällä hetkellä täyttämättä noin 2 miljoonaa avointa työpaikkaa.

Euroopan komission tänään hyväksymässä vapaata liikkuvuutta koskevassa tiedonannossa korostetaan jäsenvaltioiden ja EU:n toimielinten yhteistä vastuuta puolustaa EU:n kansalaisten oikeutta asua ja työskennellä toisessa EU-maassa. Siinä myös määritellään konkreettisia toimia, joilla tuetaan jäsenvaltioiden tähän liittyviä pyrkimyksiä sekä muistutetaan jäsenvaltioita sen mukanaan tuomista hyödyistä. Tiedonannossa selkeytetään EU:n kansalaisten oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen ja oikeutta saada sosiaalietuuksia. Lisäksi siinä käsitellään monien jäsenvaltioiden esille tuomaa huolta niistä ongelmista, joita liikkuvuus voi aiheuttaa paikallisille viranomaisille.

1. Vapaan liikkuvuuden oikeudellinen kehys

Mitä työntekijöiden vapaa liikkuvuus tarkoittaa?

EU:n työntekijöillä on ollut vapaus työskennellä toisessa jäsenvaltiossa 1960-luvulta lähtien. Oikeus kirjattiin EU:n perussopimuksiin jo Euroopan yhdentymisen alkumetreillä vuonna 1957. Nykyisin oikeus vahvistetaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 45 artiklassa. Siinä myös kielletään kansalaisuuteen perustuva syrjintä työsopimusten tekemisessä sekä palkkauksessa ja muissa työehdoissa.

Asetuksessa (EU) N:o 492/2011 esitetään yksityiskohtaisesti työntekijöiden oikeus liikkua vapaasti ja määritellään erityisalueet, joilla kansalaisuuteen perustuva syrjintä on kiellettyä. Tällaisia alueita ovat varsinkin työn saanti, työolot ja työehdot, sosiaali- ja veroetuudet, koulutukseen pääsy, ammattiliittojen jäsenyys, asuminen ja lasten pääsy koulutukseen.

Muista jäsenvaltioista tulevien työntekijöiden syrjinnän torjuminen ja tietoisuuden lisääminen EU-kansalaisten oikeudesta työskennellä muissa EU-maissa ovat päätavoitteina työntekijöiden vapaan liikkuvuuden helpottamista koskevassa direktiiviehdotuksessa, jonka komissio esitti huhtikuun lopussa 2013 (ks. IP/13/372, MEMO/13/384 ja SPEECH/13/373).

Työvoiman liikkuvuus EU:ssa on sekä työntekijöiden että jäsenvaltioiden talouksien etujen mukaista. Se hyödyttää vastaanottavia maita, koska yritykset pystyvät täyttämään muuten täyttämättä jääviä työpaikkoja ja tuottamaan tavaroita ja palveluja, joita ne eivät muutoin pystyisi tuottamaan. Siitä on hyötyä myös työntekijöiden alkuperämaille, koska se auttaa muutoin vaikeasti työllistyviä henkilöitä löytämään työtä ja näin varmistamaan taloudellisen tuen kotimaahan jääneille perheille sekä hankkimaan puuttuvaa osaamista ja kokemusta. Kotimaahansa palattuaan nämä työntekijät voivat käyttää kokemusta hyväkseen.

Mitä kansalaisten vapaa liikkuvuus tarkoittaa?

Oikeus liikkua vapaasti tunnustettiin kaikkien EU:n kansalaisten osalta Maastrichtin sopimuksessa 20 vuotta sitten riippumatta siitä, ovatko he mukana työelämässä vai eivät. Se on EU:n lainsäädännön kansalaisille takaama perusvapaus (Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 21 artikla). Tämä oikeus on unionin kansalaisuuden sisintä ydintä.

Vapaata liikkumista ja oleskelua koskevat erityiset säännöt ja edellytykset vahvistetaan jäsenvaltioiden vuonna 2004 antamassa direktiivissä (direktiivi 2004/38/EY).

Oikeus liikkua on arvostetuin EU:n kansalaisuuteen liittyvä oikeus. Euroopan kansalaisista 56 prosenttia katsoo, että vapaa liikkumisoikeus on Euroopan unionin myönteisin saavutus. Yhä useampi eurooppalainen hyödyntää tätä oikeutta ja asuu toisessa EU-maassa. Vuoden 2012 lopussa 14,1 miljoonaa kansalaista oli asunut muussa jäsenvaltiossa kuin omassaan yli vuoden tai kauemmin. Eurobarometri-kyselytutkimuksen mukaan yli kaksi kolmesta (67 %) eurooppalaisesta katsoo, että henkilöiden vapaa liikkuminen EU:n sisällä hyödyttää heidän maataan taloudellisesti.

Kuka voi liikkua vapaasti?

Ensimmäiset kolme kuukautta: Jokaisella EU:n kansalaisella on oikeus oleskella toisen EU-maan alueella kolme kuukautta ilman muita edellytyksiä ja muodollisuuksia.

Ensimmäisten kolmen kuukauden jälkeen: EU:n kansalaisten oikeuteen oleskella toisessa EU-maassa kauemmin kuin kolme kuukautta liittyy tiettyjä edellytyksiä riippuen heidän asemastaan vastaanottavassa maassa.

Työntekijöillä ja itsenäisillä ammatinharjoittajilla sekä heidän perheenjäsenillään on automaattinen oleskeluoikeus.

Työnhakijoilla on oikeus oleskella toisessa EU-maassa ilman muita edellytyksiä enintään kuusi kuukautta ja pidempäänkin, jos he jatkavat työnhakua vastaanottavassa EU-maassa ja heillä on todellisia mahdollisuuksia löytää työtä. Hakiessaan työtä työnhakijat voivat viedä työttömyyskorvauksen kotijäsenvaltiostaan mukanaan vähintään kolmen kuukauden ajaksi, jos he ovat sitä ennen rekisteröityneet työttömäksi kotijäsenvaltiossaan.

Opiskelijoilla ja muilla työelämän ulkopuolella olevilla henkilöillä (esimerkiksi työttömät ja eläkeläiset) on oikeus oleskella toisessa EU-maassa kauemmin kuin kolme kuukautta, jos heillä on siihen riittävät taloudelliset varat ja sairausvakuutus sekä itseään että perhettään varten. Tällä pyritään siihen, että he eivät rasittaisi vastaanottavan EU-maan sosiaalihuoltojärjestelmää.

Viiden vuoden kuluttua: Viisi vuotta jatkuneen laillisen oleskelun jälkeen EU:n kansalainen ja hänen perheenjäsenensä voivat saada oikeuden oleskella vastaanottavassa EU-maassa pysyvästi. Oikeuden saamisen jälkeen ei enää sovelleta edellytyksiä, jotka olivat voimassa ensimmäisten viiden vuoden aikana.

2. Sosiaaliavustukset ja -etuudet

Kuka on oikeutettu saamaan sosiaaliavustusta?

Sosiaaliavustukset ovat "toimeentulotukea" ja muodostuvat yleensä etuuksista, jotka maksetaan vähimmäiselinkustannusten kattamiseksi, tai avustuksista, jotka maksetaan tietyn elämäntilanteen perusteella.

Toisessa EU-maassa laillisesti asuvia EU:n kansalaisia on kohdeltava tasavertaisesti maan omien kansalaisten kanssa. Tasavertaisen kohtelun periaatteen ansiosta he ovat näin ollen yleensä oikeutettuja sellaisiin etuihin sekä sosiaali- ja veroetuihin, myös sosiaaliavustuksiin, joita vastaanottava maa myöntää omille kansalaisilleen.

EU:n lainsäädännössä säädetään kuitenkin tietyistä suojatoimista silloin, kun on kyse sosiaaliavustusten myöntämisestä työelämän ulkopuolella oleville liikkuville EU:n kansalaisille, jotta vastaanottavalle jäsenvaltiolle ei aiheutuisi kohtuutonta taloudellista rasitetta.

Ensimmäiset kolme kuukautta: EU:n lainsäädäntö ei velvoita vastaanottavaa EU-maata myöntämään sosiaaliavustuksia työelämän ulkopuolella oleville EU-kansalaisille oleskelun kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.

Yli kolme kuukautta mutta alle viisi vuotta: Käytännössä työelämän ulkopuolella olevilla EU-kansalaisilla ei todennäköisesti ole oikeutta sosiaaliavustuksiin, sillä saadakseen oleskeluoikeuden heidän on alunperin pitänyt pystyä osoittamaan kansallisille viranomaisille, että heillä on riittävät varat (ks. edellä).

Jo he hakevat sosiaaliavustuksia esimerkiksi siksi, että heidän taloudellinen tilanteensa on huonontunut, hakemus on arvioitava tasa-arvoista kohtelua koskevan oikeuden pohjalta. Myös tällaisissa tapauksissa EU:n lainsäädännössä säädetään suojatoimista.

Ensinnäkin erityistapauksissa sosiaaliavustuksen hakeminen voi antaa kansallisille viranomaisille perustellun syyn katsoa, että kyseisestä henkilöstä on tullut kohtuuton taakka sosiaaliturvajärjestelmälle.

Jäsenvaltiot voivat myöskin edellyttää, että sosiaaliavustuksen tai maksuihin perustumattoman erityisetuuden (etuudet, joissa on sekä sosiaaliturvan että sosiaaliavustusten piirteitä ja joista säädetään asetuksessa (EY) N:o 883/2004) saamisen ehtona on, että kansalainen täyttää vaatimukset, jotka koskevat laillisen oleskeluoikeuden saamista kolmea kuukautta pidemmäksi ajaksi. Jäsenvaltiot eivät kuitenkaan voi automaattisesti kieltäytyä myöntämästä näitä etuuksia työelämän ulkopuolella oleville. Automaattisesti ei voida myöskään katsoa, että tällaisilla henkilöillä ei ole riittäviä varoja ja siten oleskeluoikeutta.

Kansallisten viranomaisten olisi arvioitava tilannetta tapauskohtaisesti ja otettava huomioon joukko tekijöitä (määrä, kesto, ongelman väliaikaisuus, kansalliselle sosiaaliturvajärjestelmälle aiheutuvan taakan suuruus).

Jos viranomaiset tällaisen tapauskohtaisen arvioinnin perusteella katsovat, että asianomaiset henkilöt aiheuttavat kohtuuttoman rasituksen, oleskeluoikeus voidaan peruuttaa.

Viiden vuoden kuluttua: EU:n kansalaiset, joille on myönnetty pysyvä oleskeluoikeus, ovat oikeutettuja sosiaaliavustuksiin samaan tapaan kuin vastaanottavan maan kansalaiset. EU:n lainsäädännössä ei säädetä poikkeuksista.

Kuka on oikeutettu saamaan sosiaaliturvaetuuksia?

Tavanomaisia sosiaaliturvaetuuksia ovat vanhuuseläke, perhe-eläke, työkyvyttömyyseläke, sairausetuudet, syntymäavustus, työttömyysetuudet, perhe-etuudet ja terveydenhuolto.

Jäsenvaltiot laativat omat sosiaaliturvaa koskevat sääntönsä omien olosuhteidensa mukaisesti. EU koordinoi sosiaaliturvasääntöjä (asetukset (EY) N:o 883/2004 ja (EY) N:o 987/2009) vain siinä määrin kuin se on tarpeen sen takaamiseksi, että EU:n kansalaiset eivät EU:n sisällä muuttaessaan menetä oikeuksiaan sosiaaliturvaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että vastaanottavan maan lainsäädännössä määritellään, mitä etuuksia myönnetään ja millä perusteilla niitä myönnetään (esimerkiksi otetaan huomioon työskentelyjakso) sekä kuinka kauan etuuksia myönnetään ja paljonko niitä maksetaan. Sen vuoksi oikeutus etuuksiin vaihtelee EU-maittain.

(Asetuksella (EY) N:o 883/2004) näin ollen vain varmistetaan, että EU:n sisällä liikkuvat kansalaiset säilyttävät sosiaaliturvansa muuton jälkeen, ja siinä määritetään, mikä asianomaisista jäsenvaltioista on vastuussa sosiaaliturvan myöntämisestä.

Työntekijät – sekä palkatut työntekijät että itsenäiset ammatinharjoittajat – ja heidän huollettavanaan olevat henkilöt kuuluvat vastaanottavan maan sosiaaliturvan piiriin samoin edellytyksin kuin maan omat kansalaiset, koska he maksavat maan kansalaisten tavoin sosiaaliturvamaksuja ja veroja julkisiin varoihin, joista kyseiset etuudet rahoitetaan.

Liikkuviin EU-kansalaisiin, jotka eivät työskentele vastaanottavassa jäsenvaltiossa, ei voida soveltaa työmarkkina-asemaa koskevaa sääntöä, koska ei ole olemassa työskentelymaata. Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevan EU:n lainsäädännön mukaan vastuu sosiaaliturvan myöntämisestä siirtyy asuinjäsenvaltiolle vasta siinä vaiheessa, kun vakinaisen asuinpaikan vaatimus täyttyy, mikä osoittaa, että henkilöillä on aito yhteys kyseessä olevaan jäsenvaltioon. Vaatimuksella varmistetaan, että työelämän ulkopuolella olevat kansalaiset voivat kuulua toisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin vasta siinä vaiheessa, kun he ovat täysin asettautuneet kyseiseen maahan (esimerkiksi heidän perheensä asuu kyseisessä maassa).

3. Liikkuvien EU:n kansalaisten vaikutus kansallisiin sosiaaliturvajärjestelmiin

Jäsenvaltioiden toimittamien lukujen ja Euroopan komission juuri julkaiseman tutkimuksen mukaan useimmissa EU-maissa toisen EU-maan kansalaiset eivät käytä sosiaalietuuksia sen enempää kuin vastaanottavan maan omat kansalaisetkaan. Useimmissa tarkastelluista maista sinne muuttaneet EU:n kansalaiset saavat todennäköisemmin asumiseen ja perheeseen liittyviä etuuksia.

Kun tarkastellaan rahaetuuksia kuten sosiaalieläkkeitä, työkyvyttömyysavustuksia ja työllistämisavustuksia, jotka rahoitetaan yleisistä verovaroista eikä asianomaisen henkilön rahoitusosuuksin (ns. erityiset maksuihin perustumattomat etuudet), tutkimus osoittaa, että työelämän ulkopuolella olevien liikkuvien EU:n kansalaisten osuus edunsaajista on erittäin pieni ja että tällaisten avustusten vaikutus julkiseen talouteen on vähäinen. Heidän osuutensa on alle prosentti kaikista tällaisista edunsaajista (jotka ovat EU:n kansalaisia) kuudessa tutkimukseen sisältyneessä maassa (Bulgaria, Itävalta, Kreikka, Malta, Portugali ja Viro) ja 1–5 prosenttia viidessä muussa maassa (Alankomaat, Ranska, Ruotsi, Saksa ja Suomi).

Lisäksi tutkimuksessa havaittiin seuraavaa:

Valtaosa EU:n kansalaisista muuttaa toiseen EU-maahan tehdäkseen työtä.

Työllisyysaste liikkuvien EU:n kansalaisten keskuudessa on kasvanut viimeisten seitsemän vuoden aikana.

Liikkuvat EU:n kansalaiset ovat yleensä vastaanottavan maan kansalaisia todennäköisemmin työelämässä (osittain siksi, että heistä useampi kuuluu 15–64 -vuotiaiden ikäryhmään).

Työelämän ulkopuolella olevien liikkuvien EU:n kansalaisten osuus kunkin jäsenvaltion kokonaisväestöstä on häviävän pieni, ja se on 0,7–1,0 prosenttia koko EU:n väestöstä.

Keskimäärin työelämän ulkopuolella olevien liikkuvien EU:n kansalaisten terveydenhuoltoon liittyvät kustannukset ovat hyvin pienet verrattuna terveydenhuollon kokonaiskustannuksiin (keskimäärin 0,2 %) tai vastaanottavien maiden talouteen (keskimäärin 0,01 % BKT:stä).

  • Liikkuvien EU:n kansalaisten osuus maksuihin perustumattomien etuuksien (etuudet, joissa on sekä sosiaaliturvan että sosiaaliavustusten piirteitä) saajista on erittäin pieni: alle prosentti kaikista tällaisista edunsaajista (jotka ovat EU:n kansalaisia) kuudessa maassa (Bulgaria, Itävalta, Kreikka, Malta, Portugali ja Viro), 1–5 prosenttia viidessä muussa maassa (Alankomaat, Ranska, Ruotsi, Saksa ja Suomi) ja yli 5 prosenttia Belgiassa ja Irlannissa (Irlantia koskevat luvut ovat hakemuksiin perustuvia arvioita).

  • Sosiaaliturvajärjestelmien anteliaisuudella ja liikkuvien EU-kansalaisten maahanmuuttovirroilla ei ole tilastollista yhteyttä.

  • Työelämän ulkopuolella olevia liikkuvia EU-kansalaisia koskevat avainluvut:

  • 64 prosenttia on aiemmin työskennellyt nykyisessä asuinmaassaan.

  • 71 prosenttia on eläkeläisiä, opiskelijoita tai työnhakijoita.

79 prosenttia asuu kotitalouksissa, joissa vähintään yksi kotitalouden jäsen on työelämässä.

Tuorein tutkimus vahvistaa muiden tutkimusten tuloksia, jotka osoittavat johdonmukaisesti, että muista jäsenvaltioista tulevat työntekijät ovat nettomaksajia vastaanottavan maan julkisiin varoihin. Muista jäsenvaltioista tulevat EU:n työntekijät maksavat yleensä vastaanottavan maan talousarvioon enemmän veroja ja sosiaaliturvamaksuja kuin saavat etuuksia, koska he ovat yleensä nuorempia ja useammin mukana työelämässä kuin vastaanottavan maan oma työvoima. Tällaisia tutkimuksia ovat OECD's International Migration Outlook 2013 (Kansainvälinen muuttoliike 2013 (OECD)), muuttoliikettä tutkivan ja analysoivan keskuksen (Centre for Research and Analysis of Migration) tutkimus "Assessing the Fiscal Costs and Benefits of A8 Migration to the UK" (Yhdistyneen kuningaskunnan muuttoliikkeen verokustannusten ja -etujen arviointi) ja äskettäinen Centre for European Reformin tekemä tutkimus.

4. Miten mahdolliseen väärinkäyttöön puututaan?

Mitä välineitä EU:n lainsäädäntö tarjoaa jäsenvaltioille väärinkäytön estämiseksi?

EU:n lainsäädäntö sisältää tehokkaita suojatoimia, joilla voidaan estää vapaata liikkuvuutta koskevan oikeuden väärinkäyttö.

Kansalaisten vapaata liikkuvuutta koskevat EU:n säännöt antavat jäsenvaltioille mahdollisuuden toteuttaa tarpeellisia ja tehokkaita toimenpiteitä väärinkäytön, kuten petosten ja lumeavioliittojen tai muiden sellaisten keinotekoisten tai vilpillisten toimien, joiden ainoana tarkoituksena on saada oikeus liikkua vapaasti, torjumiseksi epäämällä tai peruuttamalla direktiivin 2004/38/EY (35 artikla) mukaiset oikeudet. Tällaisten toimenpiteiden on oltava oikeasuhteisia, ja niiden osalta on sovellettava direktiivissä säädettyjä menettelytakeita.

Kansalliset viranomaiset voivat tutkia yksittäisiä tapauksia, jos niillä on syytä epäillä väärinkäyttöä. Mikäli ne tulevat siihen tulokseen, että väärinkäyttöä on tosiasiallisesti esiintynyt, ne voivat peruuttaa henkilön oleskeluoikeuden ja karkottaa kyseisen henkilön alueeltaan.

Arvioituaan asianmukaiset olosuhteet ja rikoksen vakavuudesta riippuen (esimerkiksi asiakirjojen väärentäminen, lumeavioliitto, osallisuus järjestäytyneeseen rikollisuuteen) viranomaiset voivat myös tulla siihen tulokseen, että kyseinen henkilö muodostaa aidon, jatkuvan ja riittävän vakavan uhan yleiselle järjestykselle, ja tämän perusteella maasta karkottamisen lisäksi antaa kyseiselle henkilölle maahantulokiellon, joka estää henkilöä palaamasta maahan tietyn määräajan kuluessa.

Mitä komissio aikoo tehdä jäsenvaltioiden esille ottamien ongelmien ratkaisemiseksi?

Komissio ehdottaa viittä konkreettista toimenpidettä, joiden onnistuminen edellyttää jäsenvaltioiden osallistumista. Kyse on konkreettisista esimerkeistä siitä, miten EU voi auttaa kansallisia ja paikallisia viranomaisia maksimoimaan EU:n kansalaisten vapaan liikkuvuuden edut, torjumaan väärinkäyttöä ja petoksia, puuttumaan sosiaaliseen osallisuuteen liittyviin ongelmiin ja hyödyntämään saatavilla olevaa rahoitusta käytännössä.

  • Puututaan lumeavioliittoihin: Komissio auttaa kansallisia viranomaisia panemaan EU:n säännöt täytäntöön laatimalla lumeavioliitto-ongelmaa koskevan käsikirjan, jonka avulla jäsenvaltiot voivat torjua vapaata liikkuvuutta koskevan oikeuden mahdollista väärinkäyttöä.

  • Sovelletaan sosiaaliturvan yhteensovittamista koskevia EU:n sääntöjä: Komissio tekee jäsenvaltioiden kanssa tiivistä yhteistyötä selkeyttääkseen 'vakinaisen asuinpaikan vaatimusta', joka esiintyy sosiaaliturvan yhteensovittamista (asetus (EY) N:o 883/2004) koskevia EU:n sääntöjä käsittelevässä käytännön oppaassa, joka laaditaan vuoden 2013 loppuun mennessä. Vaatimuksella varmistetaan, että työelämän ulkopuolella olevat kansalaiset voivat kuulua toisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin vasta siinä vaiheessa, kun he ovat täysin asettautuneet kyseiseen maahan (esimerkiksi heidän perheensä asuu kyseisessä maassa).

  • Puututaan sosiaaliseen osallisuuteen liittyviin ongelmiin: Autetaan jäsenvaltioita hyödyntämään paremmin Euroopan sosiaalirahastoa sosiaaliseen osallisuuteen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi: ohjelmakaudella 2014–2020 vähintään 20 prosenttia (tällä hetkellä osuus on n. 17 %) kullekin jäsenvaltiolle osoitetuista määrärahoista on käytettävä sosiaalisen osallisuuden edistämiseen ja köyhyyden ja kaikenlaisen syrjinnän torjumiseen. Lisäksi ESR:stä voidaan rahoittaa sidosryhmien valmiuksien kehittämistä niin kansallisella, alueellisella kuin paikallisella tasolla. Jäsenvaltioita – sekä liikkuvia EU-kansalaisia vastaanottavia että lähettäviä maita – varten laaditaan toimintaohjeet sosiaalista osallisuutta koskevien ohjelmien kehittämiseen ESR:n tuella. Komissio jatkaa toimintaansa paikallisten viranomaisten valmiuksien kehittämiseksi, jotta ne oppivat hyödyntämään Euroopan rakenne- ja investointirahastoja tehokkaasti.

  • Edistetään parhaiden käytäntöjen vaihtoa paikallisten viranomaisten kesken: Komissio auttaa paikallisia viranomaisia jakamaan ympäri Eurooppaa kehitettyjä parhaita käytäntöjä vapaata liikkuvuutta koskevien sääntöjen täytäntöönpanemiseksi ja sosiaaliseen osallisuuteen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Komissio laatii vuoden 2013 loppuun mennessä arviointiraportin vapaan liikkuvuuden vaikutuksista kuudessa suurkaupungissa. Se kutsuu kaupunkien pormestarit helmikuussa 2014 keskustelemaan ongelmista ja vaihtamaan parhaita käytäntöjä.

  • Varmistetaan vapaata liikkuvuutta koskevien EU:n sääntöjen käytännön soveltaminen: Komissio perustaa verkkokoulutusmoduulin, jolla autetaan paikallisia viranomaisia ymmärtämään paremmin vapaata liikkuvuutta koskevia EU:n sääntöjä ja soveltamaan niitä täysimääräisesti. Komissio on ehdottanut, että kaikkiin jäsenvaltioihin perustetaan oikeudellisia tuki- ja tietopisteitä liikkuvia EU:n työntekijöitä varten (ks. IP/13/372). Lisäksi se aikoo ehdottaa EURES-verkoston (Euroopan työnvälitysverkosto) nykyaikaistamista, jotta voidaan tehostaa työvoimatoimistojen roolia ja vaikutusta, parantaa työvoiman liikkuvuuden koordinointia EU:ssa ja kehittää EURES-verkostosta täysimääräinen eurooppalainen työnvälitys- ja rekrytointiväline. Tällä hetkellä 47 % EU:n kansalaisista on sitä mieltä, että ongelmat, joihin he törmäävät muuttaessaan toiseen EU-maahan, johtuvat siitä, että paikalliset viranomaiset eivät tunne EU:n kansalaisten oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen riittävän hyvin.

Lisätietoja

Euroopan komission tutkimus työelämän ulkopuolella olevien liikkuvien EU:n kansalaisten vaikutuksesta sosiaaliturvaan:

http://ec.europa.eu/social/main.jsp?langId=fi&catId=89&newsId=1980&furtherNews=yes

Euroopan komissio – vapaa liikkuvuus EU:ssa

http://ec.europa.eu/justice/citizen/move-live/index_en.htm

Tietoa sosiaaliturvan yhteensovittamisesta:

http://ec.europa.eu/social/main.jsp?langId=fi&catId=849

Komission varapuheenjohtajan ja oikeusasioista vastaavan komissaarin Viviane Redingin kotisivu:

http://ec.europa.eu/reding

Työllisyydestä, sosiaaliasioista ja osallisuudesta vastaavan komissaarin László Andorin kotisivu:

http://ec.europa.eu/andor

Varapuheenjohtaja Reding Twitterissä: @VivianeRedingEU

Komissaari Andor Twitterissä: @LaszloAndorEU

Liite

Liite 1: Vapaa liikkuvuus on arvostetuin oikeus

Lähde: Standard Eurobarometer 79, kevät 2013

Liite 2: Vapaata liikkuvuutta koskeva yleinen mielikuva

Lähde, Flash Eurobarometer 365 'Euroopan unionin kansalaisuus', s. 44

Liite 3: Kuinka monet EU-kansalaiset liikkuvat?

Vuosittainen rajat ylittävä liikkuvuus EU:ssa verrattuna Yhdysvaltoihin ja Australiaan

Lähde: OECD Economic Survey of the EU – 2012

Liite 4: Liikkuvat EU-kansalaiset ovat todennäköisemmin mukana työelämässä kuin jäsenvaltioiden omat kansalaiset

Kuvio on jaoteltu maassa asuvien työikäisten (15–64-vuotiaat) liikkuvien EU-kansalaisten määrän mukaan.

Lähde: Eurostat, EU:n työvoimatutkimus (table lfsa_argan). Huom.: kuviossa ovat mukana vain ne maat, jotka ovat liikkuvien EU-kansalaisten pääkohteita. Liikkuvista EU-kansalaisista 99 prosenttia asui näissä 17 maassa vuonna 2012.


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website