Navigation path

Left navigation

Additional tools

Monivuotinen rahoituskehys: Kysymyksiä ja vastauksia

European Commission - MEMO/11/468   29/06/2011

Other available languages: EN FR DE DA ES NL IT SV PT EL CS ET HU LT LV MT PL SK SL BG RO

MEMO/11/468

Bryssel 29. kesäkuuta 2011

Monivuotinen rahoituskehys: Kysymyksiä ja vastauksia

Tässä esitellään monivuotiseen rahoituskehykseen liittyvien komission ehdotusten pääkohtia ja annetaan vastauksia kysymyksiin, jotka koskevat muun muassa monivuotista rahoituskehystä ja sen taustaa, tärkeimpiä komission ehdottamia poliittisia uudistuksia sekä talousarvion rahoittamista koskevia uusia ideoita.

1. Määritelmä, tausta ja menettelyt

Mikä on monivuotinen rahoituskehys?

Monivuotinen rahoituskehys sisältää Euroopan unionin politiikan ensisijaisia tavoitteita varten tarvittavan rahoituksen vähintään viiden vuoden aikavälillä. Lissabonin sopimuksen 312 artiklassa määrätään, että monivuotinen rahoituskehys vahvistetaan neuvoston yksimielisesti antamalla asetuksella Euroopan parlamentilta saadun hyväksynnän jälkeen (parlamentti joko hyväksyy tai hylkää koko paketin tekemättä tarkistuksia). Rahoituskehyksessä asetetaan vuotuiset enimmäismäärät EU:n menoille kokonaisuutena ja pääluokittain (otsakkeittain). Rahoituskehys ei ole yhtä yksityiskohtainen kuin vuotuinen talousarvio.

Miksi monivuotista rahoituskehystä tarvitaan?

Monivuotisessa rahoituskehyksessä asetetaan enimmäismäärät kaikille menoryhmille. Sillä varmistetaan näin, että budjettikuria noudatetaan ja että unionin menot kehittyvät hallitusti unionin käytettävissä olevien omien varojen rajoissa ja EU:n poliittisten tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi rahoituskehyksellä varmistetaan, että unionin pitkän aikavälin tavoitteita varten tarvittava rahoitus on ennakoitavissa ja että tuensaajat, kuten pk-yritykset, heikommin kehittyneet alueet, opiskelijat, tutkijat ja kansalaisjärjestöt, voivat luottaa rahoituksen jatkumiseen.

Monivuotinen rahoituskehys määrää vuotuisen talousarviomenettelyn lähtökohdat. Unionin kahden budjettivallan käyttäjän, Euroopan parlamentin ja neuvoston, on sen ansiosta helpompi päästä sopimukseen vuotuisesta talousarviosta. Samalla sillä varmistetaan jatkuvuus, jota tarvitaan Euroopan hyväksi asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Rahoituskehyksessä määrätään myös muista sellaisista toimenpiteistä, jotka helpottavat vuotuisen talousarviomenettelyn sujumista.

Onko talousarvio aina perustunut monivuotiseen rahoituskehykseen?

Monivuotinen rahoituskehys on ollut osa Euroopan unionin toimintaa vuodesta 1988 lähtien. Rahoituskaudet ovat vaihdelleet viidestä seitsemään vuoteen.

  • Ensimmäinen rahoituskehys, niin sanottu Delors I -paketti, kattoi vuodet 1988–1992. Siinä keskityttiin sisämarkkinoiden toteuttamiseen ja monivuotisen, tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen puiteohjelman vahvistamiseen.

  • Toisessa, vuosiksi 1993–1999 laaditussa rahoituskehyksessä (Delors II –paketti), olivat painopisteinä sosiaali- ja koheesiopolitiikka sekä euron käyttöönotto.

  • Vuosiksi 2000–2006 laaditussa rahoituskehyksessä (Agenda 2000) keskityttiin EU:n laajentumiseen.

  • Kaudella 2007–2013 puolestaan on tavoitteena työpaikkojen luomista tukeva kestävä kasvu ja kilpailukyky.

Seuraavassa monivuotisessa rahoituskehyksessä esitellään Euroopan unionin talousarvion tavoitteet vuosiksi 2014–2020.

Miten vuonna 2009 voimaan tullut Lissabonin sopimus vaikuttaa vuosien 2014–2020 monivuotiseen rahoituskehykseen?

Ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa monivuotinen rahoituskehys oli toimielinten sopimuksen tulos. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 312 artiklassa monivuotiselle rahoituskehykselle annetaan kuitenkin oikeudellisesti sitova asema säädöksenä, jossa vahvistetaan vuotuiset enimmäismäärät maksusitoumusmäärärahoille menoluokittain ja vuotuinen enimmäismäärä maksumäärärahoille”. Päätöksen monivuotisesta rahoituskehyksestä tekee uuden perussopimuksen mukaan neuvosto yksimielisesti parlamentin hyväksynnän saatuaan.

Miksi rahoituskehyksestä pitäisi sopia viimeistään vuonna 2012?

Vie 12–18 kuukautta sopia kaikkien sellaisten monivuotisten ohjelmien ja hankkeiden oikeusperustoista, jotka rahoitetaan monivuotisen rahoituskehyksen puitteissa. Tällaisia hankkeita ja ohjelmia toteutetaan esimerkiksi tutkimuksen, koulutuksen, koheesiopolitiikan, kehitysavun ja naapuruuspolitiikan aloilla. Jotta nämä hankkeet ja ohjelmat voitaisiin käynnistää tammikuussa 2014, poliittiseen yhteisymmärrykseen monivuotisen rahoituskehyksen enimmäismääristä olisi päästävä viimeistään puolitoista vuotta ennen kehyksen voimaantuloa. Poliittisen yhteisymmärryksen pohjalta on tämän jälkeen vielä annettava neuvoston asetus, jolle tarvitaan Euroopan parlamentin hyväksyntä.

Mitä tapahtuu, jos yhteisymmärrystä ei saavuteta?

Jos yhteisymmärrystä ei saavuteta vuoden 2013 loppuun mennessä, vuoden 2013 enimmäismäärien soveltamista jatketaan vuonna 2014. Määriin tehdään tällöin kahden prosentin inflaatiotarkistus. Perussopimuksessa määrätään myös rahoituskehyksen viimeistä voimassaolovuotta koskevien ”muiden toimenpiteiden” jatkamisesta. Tämä tarkoittaa, että kaikkien rahoituskehyksen mukauttamiseen ja tarkistamiseen liittyvien toimenpiteiden sekä rahoituskehyksen ulkopuolisten välineiden voimassaoloa jatkettaisiin.

Näin varmistetaan, että silloinkin kun uutta rahoituskehystä ei ole hyväksytty, vuodeksi 2014 saadaan vahvistettua enimmäismäärät ja talousarvio voidaan hyväksyä perussopimuksen mukaisesti.

Jos vuosien 2014–2020 rahoituskehyksestä ei päästä sopimukseen, uusien ohjelmien hyväksyminen vaikeutuu huomattavasti. Ilman uusia oikeusperustoja ja niihin sisältyviä ohjeellisia määrärahoja ei olisi mahdollista tehdä sitoumuksia sellaisia rahoitusohjelmia varten, joiden oikeusperustan voimassaolo päättyy vuonna 2013.

Vuoden 2014 talousarvio kattaisi tällöin luultavasti vain maatalousmaksut ja maksattamattomat sitoumukset, kuten myös silloin, jos yhteisymmärrykseen ei päästä ajoissa. Tilanteesta kärsisivät etenkin EU:n varojen saajina olevat kansalaiset, kuten tutkijat, opiskelijat ja kansalaisjärjestöt.

2. Monivuotisen rahoituskehyksen menopuolen uudistukset

Mitä uutta on yhteisessä maatalouspolitiikassa?

Komissio esittää, että rahoituskehyksen varoista 36,2 prosenttia osoitetaan yhteiseen maatalouspolitiikkaan (YMP). Edellisessä rahoituskehyksessä vastaava osuus oli 39,4 prosenttia (41,5 prosenttia vuonna 2013).

Yhteisen maatalouspolitiikan kahden pilarin perusrakenne säilyy. Seuraavassa on esitetty komission ehdottamat tärkeimmät muutokset.

  • Suorien tukien viherryttäminen. Jotta voitaisiin varmistaa, että yhteisellä maatalouspolitiikalla autetaan EU:ta saavuttamaan ympäristö- ja ilmastotoimien tavoitteet, ympäristömyönteisyys eli viherryttäminen asetetaan ehdoksi 30 prosentille suorasta tuesta. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien viljelijöiden on osallistuttava ympäristöä tukeviin toimenpiteisiin, jotka määritellään lainsäädännössä ja joiden on oltava todennettavissa. Tarkoituksena on parantaa maatalouden kestävyyttä ja samalla varmistaa, että maataloustuotanto vastaa kuluttajien tarpeita.

  • Tukien yhtenäistäminen. Hehtaaria kohti maksettavia suoria tukia mukautetaan asteittain (siten, että samalla otetaan huomioon yhä vallitsevat palkkatasojen ja tuotantopanoskustannusten erot), jotta varmistetaan niiden tasapuolisempi jakautuminen.

  • Maaseudun kehittämiseen varattuja määrärahoja tarkistetaan entistä objektiivisempien kriteerien perusteella ja varat suunnataan paremmin politiikan tavoitteiden mukaan. Näin varmistetaan, että samaa toimintaa harjoittavia viljelijöitä kohdellaan samalla tavoin. Jotta viljelijöiden tulot eivät vähenisi, komissio ehdottaa, että jäsenvaltiot voivat halutessaan säilyttää rahoituksen nykyisen nimellistason siirtämällä varoja toisesta pilarista ensimmäiseen.

  • Suoria tukia tarkistetaan rajoittamalla sellaisen suoran tulotuen perusosaa, jota suuret maatilat voivat saada. Tässä otetaan huomioon suurempien rakenteiden mittakaavaedut ja niiden suora työllistämisvaikutus. Komissio ehdottaa, että säästöt ohjataan niiden jäsenvaltioiden maaseudun kehittämismäärärahoihin, joista ne ovat lähtöisin.

Komissio ehdottaa, että yhteisen maatalouspolitiikan ensimmäistä pilaria varten osoitetaan 281,8 miljardia euroa ja maaseudun kehittämistä varten 89,9 miljardia euroa vuosiksi 2014–2020. Tätä rahoitusta täydennetään 15,2 miljardilla eurolla.

Mitä uutta on koheesiopolitiikassa?

Komissio esittää, että rahoituskehyksen varoista 36,7 prosenttia osoitetaan koheesiopolitiikkaan. Edellisessä rahoituskehyksessä vastaava osuus oli 35 prosenttia.

Seuraavassa on esitetty komission ehdottamat tärkeimmät muutokset.

  • Komissio ehdottaa, että käyttöön otetaan sellaisten siirtymäalueiden luokka, joiden BKT on 75–90 prosenttia EU:n BKT:n keskiarvosta. Tällä uudella luokalla täydennetään kahta nykyistä luokkaa (lähentymistavoitealueet ja kilpailukykytavoitealueet). Näille siirtymäalueille olisi seuraavalla rahoituskaudella osoitettava kaksi kolmannesta niiden aiemmin saamista määrärahoista. Euroopan unionin köyhimpiä alueita ja jäsenvaltioita autettaisiin näin kuromaan kiinni eroa vauraampiin jäsenvaltioihin.

  • Ehtojen käyttöönotto koheesiopolitiikassa. Nämä toimenpiteet perustuvat tuloksiin ja sellaisiin kannustimiin, joilla tuetaan varojen tehokkaan käytön edellytyksenä olevia uudistuksia. Lisäksi viisi prosenttia kunkin jäsenvaltion koheesiomäärärahoista otetaan suoritusvaraukseen ja jaetaan kauden puolivälissä tehtävän arvioinnin jälkeen niille jäsenvaltioille, joiden ohjelmilla on parhaiten tuettu kehittämis- ja investointikumppanuussopimuksissa asetettujen tavoitteiden saavuttamista.

  • Komissio ehdottaa, että luodaan kaikki rakennerahastot kattava yhteinen strategiakehys, jossa määritellään Eurooppa 2020 -strategian tavoitteisiin perustuvat ensisijaiset investoinnit. Komissio ehdottaa myös kumppanuussopimuksen tekemistä jokaisen jäsenvaltion kanssa. Näissä sopimuksissa kansallisen ja alueellisen tason kumppanit sitoutuvat käyttämään varat Eurooppa 2020 –strategian mukaisesti.

  • Euroopan sosiaalirahastolla (ESR) on edelleen keskeinen merkitys työttömyyden ja korkean köyhyysasteen torjumisessa sekä Eurooppa 2020 ‑strategian päätavoitteiden saavuttamisessa. ESR:n osuus koheesiomäärärahoista on 25 prosenttia eli 84 miljardia euroa.

Komissio ehdottaa, että koheesiopolitiikan välineitä varten osoitetaan 376 miljardia euroa (näihin välineisiin kuuluu myös ”Verkkojen Eurooppa”, ks. jäljempänä).

Mitä uutta on sisämarkkinoiden infrastruktuurissa ja yhteenliittämisessä?

Komissio ehdottaa uuden välineen, ”Verkkojen Eurooppa (Connecting Europe)”, perustamista nopeuttaakseen liikenne-, energia- sekä tieto- ja viestintätekniikkainfrastruktuurien kehittämistä kaikkialla EU:ssa. Kokemus on osoittanut, että kansallisissa talousarvioissa ei aseteta riittävän hyvin etusijalle monikansallisia, rajat ylittäviä investointeja, joiden avulla sisämarkkinat saisivat niiden tarvitseman infrastruktuurin. EU:n talousarviosta voidaan taata rahoitus yleiseurooppalaisille hankkeille, joilla yhdistetään keskeiset alueet ja reuna-alueet.

Tätä välinettä hallinnoidaan keskitetysti ja se rahoitetaan talousarvion uudesta pääluokasta. Lähentymistavoitealueille myönnetään investointeihin EU:n talousarviosta suurempi rahoitusosuus kuin kilpailukykytavoitealueille. Paikalliset ja alueelliset infrastruktuurit liitetään yhteen EU:n ensisijaisten infrastruktuurien kanssa ja hankkeilla yhdistetään näin kansalaiset kaikkialla EU:ssa. Hankkeita voidaan (osa)rahoittaa rakennerahastoista (koheesiorahastosta ja/tai Euroopan aluekehitysrahastosta kunkin jäsenvaltion/alueen tilanteen mukaan).

Verkkojen Eurooppa tarjoaa käyttöön innovatiivisia rahoitusvälineitä, joiden avulla investointeja voidaan tehdä enemmän ja nopeammin kuin jos käytössä olisi vain julkista rahoitusta. Komissio työskentelee tiiviisti Euroopan investointipankin ja muiden julkisten investointipankkien kanssa kootakseen rahoitusta näitä hankkeita varten. Se pyrkii varmistamaan näiden tärkeiden hankkeiden toteuttamisen etenkin edistämällä niiden rahoittamiseen tarkoitettujen EU:n joukkovelkakirjalainojen1 käyttöä.

Komissio ehdottaa, että tätä painopistealuetta varten osoitetaan 40 miljardia euroa. Näitä määrärahoja täydennetään vielä 10 miljardin euron summalla, joka on varattu painopistealueeseen liittyviin koheesiorahaston sisäisiin liikenneinvestointeihin. Kokonaissummasta 9,1 miljardia euroa on varattu energia-alalle, 31,6 miljardia euroa liikenteeseen (sisältää 10 miljardia euroa koheesiorahaston sisällä) ja 9,1 miljardia euroa tieto- ja viestintätekniikkaan.

Mitä uutta on tutkimuspolitiikassa?

Tutkimuksen ja kehittämisen yhteisellä strategiakehyksellä (Horizon 2020) yhdistetään kolme nykyistä tutkimus- ja innovaatiopolitiikan välinettä (seitsemäs puiteohjelma, kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelma sekä Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti). Kehys liittyy läheisesti tärkeisiin painopistealoihin, kuten terveyteen, elintarviketurvaan, biotalouteen, energiaan ja ilmastonmuutokseen. Euroopan teknologiainstituutista tulee osa Horizon 2020 -ohjelmaa, ja sen osaamis‑ ja innovaatioyhteisöillä on tärkeä tehtävä osaamiskolmion kolmen sivun – koulutuksen, innovaation ja tutkimuksen – yhteen saattamisessa.

Rahoituspuolella edistetään julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia ja julkisen sektorin sisäisiä kumppanuuksia. Yksityisiä investointeja hankitaan innovatiivisilla rahoitusvälineillä ja rahoitusmuotoja yhtenäistetään ja yksinkertaistetaan. Lisäksi osallistumiseen, tarkastuksiin, tukirakenteisiin, tulosten levittämiseen ja korvausjärjestelmiin sovelletaan jatkossa kaikissa rahoitusmuodoissa samoja sääntöjä.

Komissio ehdottaa, että tutkimuksen ja innovoinnin yhteistä strategiakehystä varten osoitetaan 80 miljardia euroa kaudeksi 2014–2020. Tätä rahoitusta täydennetään rakennerahastosta myönnettävällä merkittävällä tuella (60 miljardia euroa kaudella 2007–2013).

Mitä uutta on ympäristö- ja ilmastopolitiikassa?

Ympäristö- ja ilmastopolitiikan tavoitteet otetaan huomioon kaikissa tärkeimmissä EU:n rahoitusvälineissä, kuten koheesioon, maatalouteen, meriliikenteeseen, kalastukseen, tutkimukseen ja innovaatioon liittyvissä rahoitusvälineissä sekä ulkoisissa avustusohjelmissa. Komissio aikoo kasvattaa ilmastotoimiin liittyvien menojen osuuden vähintään 20 prosenttiin. Näiden menojen kattamiseen tarvittava rahoitus otetaan eri politiikanaloilta vaikutustenarviointien perusteella. Tämä lähestymistapa perustuu siihen, että yhdellä ja samalla toimella voi ja pitäisikin olla useita toisiaan täydentäviä tavoitteita. Sen avulla voidaan maksimoida ympäristöpolitiikan ja muiden alojen väliset synergiat, rajoittaa ohjelmien määrää ja keventää hallintoa.

Komissio ehdottaa myös, että nykyistä ympäristöohjelmaa (LIFE+) jatketaan vastaavalla ohjelmalla. Komissio katsoo, että myös uutta ohjelmaa olisi hallinnoitava keskitetysti mutta suurin osa hallinnointitehtävistä voitaisiin antaa jollekin nykyiselle toimeenpanovirastolle, kuten kilpailukyvyn ja innovoinnin toimeenpanovirastolle. Komissio ehdottaa, että LIFE+-ohjelmalle osoitetaan 3,2 miljardia euroa kaudeksi 2014–2020 (0,8 miljardia euroa ilmastotoimiin ja 2,4 miljardia euroa ympäristötoimiin).

Onko koulutuksen alalla jotakin uutta?

Komissio ehdottaa, että nykyisiä rakenteita yksinkertaistetaan yhdistämällä ne yhdeksi pääohjelmaksi. Näin vältetään se, että käynnissä on lukuisia päällekkäisiä hankkeita, joilla ei itsessään ole edellytyksiä pysyvien vaikutusten aikaan saamiseen. Uudella ”Education Europe” -ohjelmalla on kolme päätavoitetta. Ensinnäkin sillä tuetaan oppimiseen liittyvää kansainvälistä liikkuvuutta. Merkittävä eurooppalainen lisäarvo varmistetaan asettamalla liikkuvuudelle tiukat laatuehdot ja keskittymällä sellaisiin avaintoimiin, joilla voidaan saada aikaan laaja-alaisia vaikutuksia ja joita voidaan täydentää muilla EU-ohjelmilla. Toiseksi ohjelmalla tuetaan oppilaitosten ja työelämän välistä yhteistyötä ja edistetään näin samalla koulutuksen nykyaikaistamista sekä innovaatioita ja yrittäjyyttä. Kolmanneksi sen avulla kerätään tietoa koulutusinvestointien tehokkuudesta ja tarjotaan näin tukea politiikan suunnittelulle sekä autetaan jäsenvaltioita toteuttamaan tehokasta politiikkaa.

Komissio ehdottaa, että koulutukseen osoitetaan 15,2 miljardia euroa. Tätä rahoitusta täydennetään rakennerahastosta myönnettävällä merkittävällä tuella (72,5 miljardia euroa kaudella 2007–2013).

Miten maahanmuuton ja sisäasioiden haasteisiin on tarkoitus vastata?

Komissio ehdottaa välineiden vähentämistä kahteen välineeseen, jotka ovat maahanmuutto- ja turvapaikkarahasto sekä sisäisen turvallisuuden rahasto. Molemmilla rahastoilla on ulkoinen ulottuvuus, jolla varmistetaan, että EU:ssa käynnistetty rahoitus jatkuu EU:n ulkopuolella (esimerkiksi kun on kyse pakolaisten uudelleensijoittamisesta, takaisinotosta ja alueellisista suojeluohjelmista). Ehdotuksella yksinkertaistetaan rahoitusvälineitä ja varmistetaan sellaisen alueen luominen, jossa ei ole sisärajoja ja johon EU:n kansalaiset ja sellaiset EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset, joilla on lailliset maahantulo- ja oleskeluoikeudet, voivat tulla ja jossa he voivat liikkua, asua ja työskennellä vapaasti.

Komissio aikoo myös siirtyä vuosittaisten ohjelmien laatimisesta kohti tulossuuntautunutta, monivuotisten ohjelmien laatimista. Näin vähennetään samalla komission, jäsenvaltioiden ja lopullisten edunsaajien työmäärää.

Komissio ehdottaa, että sisäasioita varten osoitetaan 8,2 miljardia euroa kaudella 2014–2020.

Entä laajentuminen, naapuruus ja ulkosuhteet?

Komissio esittää useita tärkeitä muutoksia:

  • Laajentumisstrategian rahoituspilariksi ehdotetaan yhtä liittymistä valmistelevaa välinettä, joka kattaa sisäisten politiikkojen kaikki ulottuvuudet ja osa-alueet. Välineestä rahoitetaan kansallisia ja usean edunsaajan ohjelmia, joista on sovittu edunsaajien kanssa. Siinä otetaan huomioon myös rakennerahasto, koheesiorahasto ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.

  • Pääosa EU:n naapurimailleen antamasta tuesta tulee jatkossa eurooppalaisen naapuruuspolitiikan välineestä. Välineellä tuetaan Euroopan naapuruuspolitiikkaa ja kahdenvälisiä kumppanuuksia (joihin kuuluvat myös kahdenväliset assosiaatiosopimukset). Kumppanimaat hyötyvät myös muista välineistä, kuten demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskevasta eurooppalaisesta aloitteesta, ydinturvallisuusalan yhteistyövälineestä ja kriisitilanteisiin tarkoitetuista välineistä (humanitaarinen apu, makrotaloudellinen rahoitusapu, vakautusväline). Lisäksi naapuruuspolitiikan investointivälineellä, jota rahoitetaan edelleen naapuruuspolitiikan välineestä, tuetaan joustavasti ja tehokkaasti investointeja kumppanimaissa liikenteen ja energian liitäntäverkkojen, ympäristön ja ilmastonmuutoksen sekä talouskehityksen aloilla.

  • Komissio ehdottaa, että teollisuusmaissa ja nousevan talouden maissa tällä hetkellä toteutettavat ohjelmat korvataan uudella kumppanuusvälineellä, jolla tuetaan diplomatiaa, yhteisten lähestymistapojen omaksumista, kaupan kasvua sekä sääntelyn lähentämistä niissä tapauksissa, joissa rahoitus voi myötävaikuttaa EU:n kansainvälisten kumppanuuksien vahvistamiseen. Tämä heijastaa parhaillaan käynnissä olevia kansainvälisiä muutoksia.

  • Komissio esittää myös uutta yleisafrikkalaista välinettä, jolla tuetaan yhteisen Afrikka–EU-strategian toteuttamista ja jossa keskitytään alueidenvälisistä ja mantereen laajuisista toimista saatavaan selvään lisäarvoon. Välineestä tehdään niin joustava, että siihen voidaan sisällyttää rahoitusosuuksia EU:n jäsenvaltioilta, Afrikan valtioilta, rahoituslaitoksilta ja yksityissektorilta.

Komissio ehdottaa, että perinteisille ulkosuhdevälineille osoitetaan 70 miljardia euroa kaudeksi 2014–2020. Näitä määrärahoja täydennetään talousarvion ja monivuotisen rahoituskehyksen ulkopuolella Euroopan kehitysrahastolle osoitettavalla rahoituksella (29,9 miljardia euroa).

3. Rahoitus ja omat varat

Mistä rahoitus saadaan?

Euroopan unionilla on kolmentyyppisiä omia varoja menojensa rahoittamiseen:

  • perinteiset omat varat (sokeri-, maatalous- ja tullimaksut)

  • alv-perusteiset omat varat (osa jäsenvaltioiden kansallisella tasolla keräämästä kansallisesta alv:sta)

  • BKTL-perusteiset omat varat (kunkin jäsenvaltion BKTL-perusteiset kansalliset maksuosuudet).

Vuonna 2011 EU:n talousarvion tuloista 76 prosenttia saadaan BKTL-perusteisista varoista, 12 prosenttia tulli- ja sokerimaksuista ja 11 prosenttia alv-perusteisista varoista. Jäljelle jäävä 1 prosentti saadaan EU:n henkilöstön maksamista veroista ja muista lähteistä, kuten kilpailu- tai muuta lainsäädäntöä rikkoneille yrityksille määrätyistä sakoista tai aiempina vuosina käyttämättä jääneistä summista.

Miksi ehdotetaan uusia tulolähteitä?

Nykyisessä järjestelmässä on monia puutteita. Se on vaikeaselkoinen ja monimutkainen. Useimmat jäsenvaltiot ovat myös sitä mieltä, ettei se ole oikeudenmukainen etenkään korjausten osalta, joista tunnetuin on Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävä korjaus. Vähemmän tunnettua on se, että Saksalle, Alankomaille, Itävallalle ja Ruotsille on myönnetty poikkeus, joka koskee Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän korjauksen rahoittamista (hyvityksestä myönnettävä hyvitys), että samoilla mailla on muita pienempi alv-maksuosuus ja että Alankomaiden ja Ruotsin BKTL-maksuosuuksia on supistettu. Lisäksi nykyisessä järjestelmässä liian suuri osa rahoituksesta saadaan jäsenvaltioiden maksuosuuksista. Monet pitävät näitä menoina, jotka olisi supistettava minimiin ja joiden vastineeksi on perusteltua edellyttää tuottoa kansallisella tasolla. Tulliliittoon perustuvia tullimaksuja lukuun ottamatta EU:n tulot eivät nykyisin ole selvästi kytköksissä EU:n politiikkaan.

Ehdotusten tavoitteena on sen vuoksi pienentää jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia ja näin edesauttaa julkisen talouden vakauttamista jäsenvaltioissa, luoda yhteys EU:n politiikan tavoitteiden ja EU:n rahoituksen välille ja tehdä järjestelmästä selkeämpi ja oikeudenmukaisempi. Kyse ei siis ole EU:n talousarvion kasvattamisesta.

Onko EU:n talousarvion rahoitusta muutettu aikaisemmin?

Vuoden 1970 jälkeen on hyväksytty kuusi omia varoja koskevaa päätöstä, ja rahoituspuolen rakenne on ajan mittaan kehittynyt huomattavasti. Menopuolen uudistuksia ovat tavallisesti seuranneet unionin toiminnan rahoitukseen liittyvät uudistukset. Bruttokansantuloon (BKTL) perustuvasta maksuosuudesta eli kunkin jäsenvaltion vaurauteen suhteutetusta maksusta on tullut entistä tärkeämpi, ja näillä maksuilla katetaan nykyisin kolme neljäsosaa talousarvion menoista. Ajan myötä on lisäksi otettu käyttöön useita monimutkaisia korjaus- ja erityisjärjestelyjä sekä talousarvion tulo- että menopuolella.

Nämä muutokset ovat aiheuttaneet sen, että budjettineuvotteluihin on viime aikoina vaikuttanut suuresti jäsenvaltioiden keskittyminen nettoaseman (ns. oikeudenmukaisen palautuman) käsitteeseen. Tämän vuoksi on suosittu välineitä, joiden määrärahat on etukäteen kohdennettu maantieteellisesti, sellaisten välineiden sijasta, jotka tuottaisivat eniten lisäarvoa EU:n tasolla.

Kuka päättää omista varoista?

Neuvosto antaa päätöksen yksimielisesti kuultuaan Euroopan parlamenttia. Jotta tämä päätös tulisi voimaan, kaikkien jäsenvaltioiden on ratifioitava se valtiosääntöjensä asettamien vaatimusten mukaisesti (311 artikla).

Mitkä sitten olisivat uudet tulolähteet?

Komissio on ehdottanut seuraavia muutoksia:

  • Yksinkertaistetaan jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia poistamalla käytöstä monimutkaiset alv-perusteiset omat varat vuodesta 2014 alkaen. Rahoitusosuusjärjestelmästä saadaan näin yksinkertaisempi ja selkeämpi.

  • Otetaan käyttöön kaksi uutta omien varojen lähdettä, jotka ovat finanssitransaktiovero ja uusi alv-pohjainen tulolähde. Näin helpotetaan julkisen talouden vakauttamista jäsenvaltioissa vähentämällä niiden EU:n talousarvioon maksamia rahoitusosuuksia ja vauhditetaan sisämarkkinoiden kehitystä alv:n ja finanssialan verotuksen osa-alueilla.

  • Uudistetaan korjausjärjestelyt korvaamalla kaikki nykyiset korjaukset yksinkertaisella ja selkeällä kiinteisiin määriin perustuvalla järjestelmällä, jossa korjaukset on suhteutettu jäsenvaltioiden vaurauteen.

Komission nyt esittämissä ehdotuksissa on hyödynnetty Lissabonin sopimuksen tarjoamaa mahdollisuutta ottaa käyttöön uusia omien varojen lajeja tai poistaa käytöstä nykyisiä lajeja. Kertomuksessa omien varojen järjestelmän toiminnasta selvitetään, miten kaikki nämä ehdotukset liittyvät toisiinsa ja täydentävät toisiaan.

Miksi alv-perusteisista varoista luovutaan?

Komissio ehdottaa monimutkaisten alv-perusteisten omien varojen poistamista. BKTL-perusteisiin omiin varoihin verrattuna nykyiset alv-perusteiset omat varat tarjoavat vain vähän lisäarvoa. Alv-perusteiset maksuosuudet ovat tulosta vertailukelpoisen veropohjan luomiseksi tehtävistä matemaattisista laskemista sen sijaan, että suoritukset kulkisivat suoraan kansalaisilta EU:lle. Lisäksi alv-perusteiset maksuosuudet on rajattu suhteessa BKTL:oon ja siten osittain verrattavissa BKTL-perusteisiin maksuosuuksiin. Nykyiset alv-perusteiset omat varat tekevät EU:n talousarvion rahoitusjärjestelmästä entistäkin monimutkaisemman ja vaikeaselkoisemman.

Miksi valitaan finanssialan EU-vero ja EU:n alv?

Omien varojen mahdollisten uusien lähteiden analysointi vaati runsaasti teknistä työtä. Analyysissa tulivat esille seuraavat tärkeät näkökohdat:

  • EU:n finanssitransaktioveron käyttöönotolla lisättäisiin jäsenvaltioiden hallitusten liikkumavaraa ja tuettaisiin näin samalla julkisen talouden vakauttamista jäsenvaltioissa. Tällainen vero on jo käytössä joissakin jäsenvaltioissa, mutta EU:n tason toiminta voisi olla tehokkaampaa, ja sillä voitaisiin osaltaan vähentää sisämarkkinoiden nykyistä pirstaleisuutta. Komissio tekee finanssitransaktioveroa koskevan ehdotuksen kesän jälkeen.

  • Uudella alv-pohjaisella tulolähteellä voitaisiin luoda todellinen yhteys kansallisen ja EU:n alv:n välille ja edistää näin samalla kansallisten alv-järjestelmien yhdenmukaistamista. Se tarjoaisi EU:lle merkittävän pysyvän tulolähteen. Uuden lainsäädännön noudattamisesta ja järjestelmän hallinnosta aiheutuisi jäsenvaltioiden viranomaisille ja yrityksille vain vähän kustannuksia. Uusi alv-pohjainen tulolähde muodostaa osan laajemmasta komission aloitteesta, jonka se esitti joulukuussa 2010 julkaisemassaan vihreässä kirjassa alv:n tulevaisuudesta. Aloitteella pyritään vähentämään verotuksesta johtuvia vääristymiä sisämarkkinoilla. Laajempaan alv-uudistukseen liittyvällä hallinnollisella yhteistyöllä voitaisiin laajentaa veropohjaa, vähentää petosten mahdollisuutta, parantaa verohallintoa ja vähentää säännösten noudattamiseen liittyviä kustannuksia. Näin saavutettaisiin merkittäviä tuloksia ja luotaisiin jäsenvaltioille ja EU:lle uusia tulovirtoja.

Miten paljon tuloja näistä uusista tulolähteistä voidaan odottaa?

On arvioitu, että vuoteen 2020 mennessä EU:n talousarvion tuloista noin puolet voidaan saada näistä uusista omien varojen lähteistä ja että BKTL-maksuosuuksien osuus vähenee noin kolmannekseen (kun se nykyisin on yli kolme neljäsosaa). Jäsenvaltioiden kansalliset rahoitusosuudet vähenevät vastaavasti suhteessa niiden BKTL:oon (eli suhteessa niiden vaurauteen).

Mitä ovat korjausjärjestelyt?

Fontainebleaussa vuonna 1984 järjestetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa vahvistettiin tärkeät pääperiaatteet, joilla varmistetaan, että EU:n talousarvio on oikeudenmukainen. Niissä todetaan, että ”loppujen lopuksi menopolitiikka on budjettiaseman epätasapainosta aiheutuvan ongelman keskeinen ratkaisukeino”. Niissä kuitenkin myönnetään, että ”korjausmekanismeja voidaan käyttää asianmukaisena ajankohtana silloin, kun jonkin jäsenvaltion budjettitaakka on liiallinen sen suhteelliseen vaurauteen nähden”. Nämä periaatteet on vahvistettu ja niitä on johdonmukaisesti sovellettu kaikissa omia varoja koskevissa päätöksissä.

Ajan myötä käyttöön on otettu useita monimutkaisia korjausmekanismeja, joihin kuuluvat muun muassa seuraavat:

  • Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävä korjaus

  • Saksalle, Alankomaille, Itävallalle ja Ruotsille myönnetty vähennys Yhdistyneen kuningaskunnan korjauksen rahoituksen osalta (hyvityksestä myönnettävä hyvitys)

  • käytäntö, jonka mukaisesti jäsenvaltiot pidättävät perinteisistä omista varoista (etenkin tullimaksuista) kantokuluina 25 prosenttia; tämä käytäntö muodostaa piilevän korjausjärjestelyn, josta hyötyy vain osa jäsenvaltioista

  • Saksan, Alankomaiden, Itävallan ja Ruotsin alv-maksuosuuksiin tehtävä väliaikainen vähennys

  • Alankomaiden ja Ruotsin BKTL-maksuosuuksiin tehtävä väliaikainen vähennys.

Mitä tapahtuu Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävälle korjaukselle?

Komissio ehdottaa nykyisen järjestelyn korvaamista BKTL-maksuosuuteen tehtävällä kiinteämääräisellä bruttovähennyksellä. Kiinteisiin määriin perustuva järjestelmä olisi selkeä ja ymmärrettävä, mikä helpottaisi sen julkista ja parlamentaarista valvontaa. Lisäksi se olisi oikeudenmukainen, koska suurien nettomaksajien kohtelussa otettaisiin huomioon niiden vauraus ja korjausten rahoittaminen perustuisi tasapainoiseen ratkaisuun. Koska uusi järjestelmä perustuisi ennakolta tehtäviin korjauksiin, sillä voitaisiin myös välttää vääristyneet kannustimet.

Kun Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskeva korjaus otettiin käyttöön vuonna 1984, se tarjosi ratkaisun selvästi epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen: Yhdistyneen kuningaskunnan budjettitaakka oli tuolloin liian suuri sen suhteelliseen vaurauteen nähden. Tilanne on kuitenkin muuttunut. Yhdistynyt kuningaskunta on nykyisin yksi vauraimmista EU:n jäsenvaltioista ja pystyy sen vuoksi osallistumaan täysimääräisesti toimintaan, jonka perustana on solidaarisuus unionin köyhempiä jäsenvaltioita kohtaan. Lisäksi Yhdistyneen kuningaskunnan budjettitaakka on nykyisin lähempänä eräiden muiden nettomaksajien budjettitaakkaa. Tähän on kaksi syytä: yhteisen maatalouspolitiikan menojen osuus EU:n talousarviosta on supistunut asteittain ja sen odotetaan edelleen supistuvan seuraavalla rahoituskaudella, ja myös nykyisten alv-perusteisten omien varojen osuus EU:n omista varoista on jatkuvasti supistunut. Lisäksi sen jälkeen kun alv-varoista on komission ehdotuksen mukaisesti kokonaan luovuttu vuonna 2013, Yhdistyneen kuningaskunnan korjauksen laskemiseen välttämättä tarvittavia tietoja ei enää ole saatavilla.

1 :

Katso lisätietoja mukaan liitetystä komission yksiköiden valmisteluasiakirjasta SEC(2011) 868.


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website