Chemin de navigation

Left navigation

Additional tools

MEMO/11/459

Bryssel 29. kesäkuuta 2011

Myyttejä EU:n talousarviosta ja monivuotisesta rahoituskehyksestä

EU:n talousarviosta kirjoitetaan paljon, mutta tiedot eivät aina pidä paikkaansa. Tässä asiakirjassa esitellään joitakin yleisiä harhakäsityksiä ja oikaistaan ne.

1. EU:n talousarvio on valtava.

Ei pidä paikkaansa.

EU:n talousarvio on noin 140 miljardia euroa vuonna 2011, mikä on erittäin vähän verrattuna EU:n 27 jäsenvaltion kansallisiin talousarvioihin, joiden yhteismäärä on yli 6 300 miljardia euroa. Toisin sanoen 27 jäsenvaltion kansalliset menot ovat yhteensä lähes 50 kertaa suuremmat kuin EU:n talousarvio!

Tämä tarkoittaa sitä, että EU:n kansalaiset maksoivat keskimäärin vain 67 senttiä päivässä rahoittaakseen EU:n vuoden 2010 talousarvion. Tämä on vähemmän kuin puolet kahvikupillisen hinnasta ja tuskin suuri meno, kun otetaan huomioon ne valtavat hyödyt, joita EU tarjoaa kansalaisilleen.

EU:n talousarvio on itse asiassa pienempi kuin Itävallan tai Belgian tapaisten keskisuurten jäsenvaltioiden talousarvio.

Asiaa voi katsoa myös toisesta näkökulmasta: EU:n talousarvio on noin yksi prosentti suhteessa EU-27:n BKT:hen (eli EU:ssa tuotettujen tavaroiden ja palvelujen kokonaisarvoon), kun taas jäsenvaltioiden talousarviot ovat keskimäärin 44 prosenttia suhteessa BKT:hen.

EU:n talousarvio on aina tasapainossa, mikä tarkoittaa sitä, ettei yksikään euro mene velanmaksuun. Lisäksi 94 prosenttia EU:n talousarvion määrärahoista käytetään jäsenvaltioissa kansalaisia suoraan hyödyttäviin politiikkoihin ja ohjelmiin.

2. EU:n talousarvio kasvaa koko ajan, kun taas kansalliset hallitukset supistavat menojaan.

Ei pidä paikkaansa.

Kansalliset talousarviot eivät ole pienenemään päin vaan kasvavat:

  • vuosina 2000–2010 jäsenvaltioiden talousarviot kasvoivat 62 prosenttia, EU:n talousarvio 37 prosenttia

  • vuonna 2011 kaikkiaan 27 jäsenvaltiosta 23:n talousarvio oli kasvussa,

  • vuonna 2012 kaikkiaan 27 jäsenvaltiosta 24:n talousarvio tulee viimeisimpien arvioiden perusteella kasvamaan.

3. Valtaosa EU:n talousarviosta menee hallinnon rahoittamiseen.

Tämä on täysin totuudenvastaista. EU:n kokonaistalousarviosta vähemmän kuin 6 prosenttia menee hallintoon, ja palkkojen osuus kyseisistä 6 prosentista on noin puolet.

Yli 94 prosenttia EU:n talousarviosta menee kansalaisille, alueille, kaupungeille, maataloustuottajille ja yrityksille. EU:n talousarvion painopisteitä ovat kasvun ja työpaikkojen luominen, ilmastonmuutos, muuttoliike, rajat ylittävän rikollisuuden torjunta ja muut meitä kaikkia koskettavat haasteet. EU:n talousarviovaroin voidaan lisätä vaurautta esimerkiksi kytkemällä eurooppalaiset samaan energia-, liikenne- ja tietoliikenneinfrastruktuuriin, tukemalla huonommin menestyneitä alueita kasvun ja työpaikkojen luomisessa sekä omalla alueellaan että muualla EU:ssa ja yhdistämällä voimat esimerkiksi tutkimuksen alalla. EU:n varainkäytössä on kyse myös ruokahuollon turvaamisesta, EU:n painoarvon esiin tuomisesta maailmannäyttämöllä Yhdysvaltain ja Kiinan esimerkkiä noudattaen ja resurssien yhdistämisestä maailman köyhimpien auttamiseksi.

EU maksaa palkoilla henkilöstölleen siitä, että se panee täytäntöön arvokkaita EU:n politiikkoja, joista on kansalaisille suoraa hyötyä. Esimerkkejä riittää: lentoliikenteen vapautuminen, matkustajien oikeudet ja verkkovierailumaksujen halventuminen. Tai komission päätökset kilpailunrajoitus-/kartellitapauksissa, joissa yritykset ovat sääntöjenvastaisesti paisuttaneet hintoja ja siten hyötyneet miljoonia euroja kuluttajien kustannuksella. Päätösten ansiosta kuluttajien rahoja säästyi vuonna 2010 arviolta 7,2 miljardia euroa. Komission henkilöstö käy myös neuvotteluja kauppasopimuksista, joiden avulla kulutustavaroiden hintoja saadaan alennettua ja markkinoille saadaan laajempi valikoima kohtuuhintaisia tuotteita. Osa virkamiehistä painiskelee finanssi- ja talouskriisiin liittyvien kysymysten kanssa tarkoituksenaan parantaa sääntelyä ja valvoa finanssimarkkinoita.

Hallintomenot ovat olleet vakaat jo pidemmän aikaa, ja viimeisten viiden vuoden ajan on tehty määrätietoisesti työtä niiden pitämiseksi alhaisina. Komissio on harjoittanut nollakasvun politiikkaa henkilöstömäärän suhteen. Se on selviytynyt uusista toimivaltuuksista ja painopisteistä kierrättämällä henkilöstöä, eikä ole pyytänyt ylimääräistä henkilöstöä laajentumisesta aiheutunutta henkilöstölisäystä lukuun ottamatta. Komissio on myös päättänyt jäädyttää vuoden 2012 hallintomenonsa täysin.

Komissio teki perusteellisen hallintouudistuksen vain seitsemän vuotta sitten: aloituspalkkoja alennettiin, luotiin uusi matalapalkkaisempi työntekijäryhmä (sopimussuhteiset toimihenkilöt), eläkeikää nostettiin, eläkkeitä alennettiin ja eläkemaksuja nostettiin. Uudistus on jo nyt tuonut 3 miljardin säästöt, ja vuoteen 2020 mennessä on odotettavissa 5 miljardin euron lisäsäästöt.

4. EU:n talousarviota rasittavat petokset.

Euroopan tilintarkastustuomioistuin on antanut EU:lle puhtaat paperit tilinpidosta toteamalla, että tileistä saa totuudenmukaisen kuvan siitä, miten EU:n varat käytetään.

On totta, että tilintarkastustuomioistuimella on edelleen vaikeuksia hyväksyä maksujamme eräillä politiikan aloilla. Esimerkiksi koheesiopolitiikassa virhetaso on edelleen hieman yli 5 prosenttia, mutta sekin on huomattavasti alhaisempi kuin aiemmin. Tilintarkastustuomioistuin arvioi komission maksujen virhetasoksi 2–5 prosenttia politiikan alasta riippuen; tuomioistuimen asettama kynnysarvo on 2 prosenttia.

Mutta

  • 2–5 prosentin virhetaso ei ole korkea: se tarkoittaa, että vähintään 95 prosenttia maksuistamme on asianmukaisia, joten EU:n tasolla tilanne on hyvä

  • virhe on eri asia kuin petos: ainoastaan 0,2 prosenttiin EU:n talousarviovaroista kohdistuu petosepäily.

Viime toukokuussa komissio ehdotti tilivelvollisuuden parantamista varainhoitoasetusta tarkistamalla: jäsenvaltioiden kansalliset aluetuen maksajavirastot velvoitettaisiin antamaan EU:n varoista hallinnollinen vahvistuslausuma (näin tehdään jo maataloudessa), josta voidaan tehdä riippumaton tarkastus. Jäsenvaltioista toistaiseksi saatu palaute ei ole ollut järin innostunutta.

5. EU:n talousarviosta päättävät eurokraatit epädemokraattisesti.

Ei pidä paikkaansa.

EU:n vuotuisesta talousarvioista päättävät vaaleilla valitut Euroopan parlamentin jäsenet ja neuvostossa kokoontuvat jäsenvaltioiden edustajat. Komissio tekee ainoastaan budjettiehdotuksen, ja sen on noudatettava näiden poliitikkojen tietylle ajanjaksolle (tällä hetkellä vuosiksi 2007–2013) asettamia menokattoja.

Komissio tekee ehdotuksen monivuotiseksi rahoituskehykseksi, josta sitten neuvotellaan ja joka hyväksytään avoimia ja demokraattisia menettelyjä noudattaen ja kansallista suvereniteettia ja demokraattisia oikeuksia täysimääräisesti kunnioittaen.

Uuden monivuotisen rahoituskehyksen, jota sovelletaan vuodesta 2014, menopuolesta päättää Eurooppa-neuvosto yksimielisesti saatuaan ensin Euroopan parlamentin enemmistön hyväksynnän.

Omille varoille, joilla talousarvio rahoitetaan, tarvitaan neuvoston yksimielinen päätös, jonka se tekee Euroopan parlamenttia kuultuaan. Päätös tulee voimaan vasta, kun kaikki jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti.

Myös EU:n vuosibudjettia koskevassa päätöksenteossa noudatetaan tarkkaan demokraattisia menettelyjä, jotka ovat samankaltaisia useimpien kansallisten hallitusten noudattamien menettelyjen kanssa. Alkuperäinen ehdotus vuosibudjetiksi tulee komissiolta. Neuvosto ja Euroopan parlamentti perehtyvät esitykseen ja hyväksyvät sen. Lopullisesti talousarvio hyväksytään yleensä joulukuussa.

Kansalaiset voivat seurata budjettineuvottelujen etenemistä. Asiakirjat löytyvät verkkosivuiltamme, ja yksityiskohtiin menevää keskustelua Euroopan parlamentin valiokunnissa voi sitäkin seurata suorana lähetyksenä verkossa.

6. EU maksaa liikaa.

Ei pidä paikkaansa.

Nk. Tax Freedom Day -vertaus havainnollistaa asiaa hyvin. Kyseessä on aika, jonka ihmisten on vuoden aikana tehtävä työtä suoriutuakseen kokonaisverorasituksestaan. Useimmissa jäsenvaltioissa kansalaisten on tehtävä työtä pitkälle kevääseen ja alkukesään ennen kuin summa on katettu. Keskivertoeurooppalaisen tarvitsee työskennellä vain neljä päivää eli tammikuun 4. päivään, minkä jälkeen hänen osuutensa EU:n talousarviosta on maksettu.

7. EU antaa rahaa typeriin hankkeisiin, kuten koirakouluihin tai Elton Johnin konsertteihin.

Ei pidä paikkaansa.

Molemmissa esimerkkitapauksissa viranomaisten oli maksettava takaisin joka ikinen sentti, joka heille oli maksettu väärin perustein. Kumpikaan ei lopulta maksanut euroakaan veronmaksajalle.

Yleensä jäsenvaltioiden kansalliset ja alueelliset viranomaiset valitsevat ne hankkeet, jotka parhaiten vastaavat niiden tarpeita, komission kanssa sovittuja strategioita ja painopisteitä noudattaen. Eri tasoilla tehtävillä tarkastuksilla (hanketaso, kansallinen taso, EU:n taso) varmistetaan, että veronmaksajien rahoilla on paras mahdollinen suoja. Jos maksupyyntö ei ole perusteltu, siihen ei heru rahaa EU:n talousarviosta.

8. Komissio haluaa ottaa käyttöön suoran EU-veron ja lisätä kansalaisten verorasitusta.

Ei pidä paikkaansa.

Komissio ei ole koskaan kampanjoinut suoran EU-veron puolesta. Jäsenvaltiot vastaavat jatkossakin veronkannosta. Budjettitarkistuksessa esitetyissä ideoissa uusiksi omien varojen lähteiksi ei ole kyse rahan keräämisestä Brysseliin eikä kansalaisten verorasituksen lisäämisestä. Lähtökohtana oli muuttaa sitä, miten ne eri lähteistä peräisin olevat varat, joilla EU:n talousarvio rahoitetaan, jakautuvat. Jokainen uudistetun järjestelmän mukaisesti kerätty euro pienentää jäsenvaltioiden kansallisia maksuosuuksia ja tekee uudesta talousarviosta oikeudenmukaisemman ja läpinäkyvämmän.

Tiesitkö, että kaikille EU:n rahoitusta koskeville päätöksille vaaditaan jäsenvaltioiden yksimielinen hyväksyntä ja että päätökset on sittemmin ratifioitava kunkin maan valtiosäännössä asetettujen vaatimusten mukaisesti? Lisäksi täytäntöönpanosäännöissä edellytetään Euroopan parlamentin hyväksyntää. Näin ollen EU:n omat varat ovat tiukan parlamentaarisen valvonnan kohteena ja jäsenvaltioiden suvereniteetti ja demokraattiset oikeudet taataan aukottomasti.

9. Valtaosa EU:n talousarviosta menee maataloustuottajille.

Ei pidä paikkaansa.

Vuonna 1985 noin 70 prosenttia EU:n talousarviosta käytettiin maatalouden tukemiseen. Vuonna 2011 suorat tuet maataloustuottajille ja markkinoihin liittyvät menot olivat vain 30 prosenttia ja maaseudun kehittämismenot 11 prosenttia talousarviosta. Laskusuuntaus jatkuu.

Tämä suhteellisen suuri osuus on kuitenkin täysin perusteltu: maatalous on ainoa politiikan ala, joka rahoitetaan lähes kokonaan EU-varoin. Tämä tarkoittaa siitä, että EU:n menot korvaavat kansalliset menot, mikä selittää sen, että maatalouden osuus EU:n talousarviosta on niin suuri. EU:n talousarviosta maksetaan siis menoja, joita ei ole maksettu jäsenvaltioiden talousarvioista sen jälkeen, kun yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) otettiin käyttöön.

YMP:n eri uudistuksilla tukea on siirretty tuotannosta maataloustuottajille suoraan maksettavaan tulotukeen edellyttäen, että tuottajat noudattavat tiettyjä terveys- ja ympäristönormeja. Lisäksi tuetaan maaseutualueiden taloudellisen toiminnan edistämishankkeita. YMP:tä siis kehitetään jatkuvasti.

Vaikka EU on laajentunut 12 uudella jäsenvaltiolla, joista useimpien maataloussektori on varsin huomattava, YMP:n määrärahoja ei ole tarvinnut lisätä tästä aiheutuneiden lisäkustannusten kattamiseksi.

10. Maataloustuista voidaan luopua, koska elintarvikkeiden ja muiden perushyödykkeiden hinnat ovat korkeat.

Päinvastoin.

Elintarvikkeiden ja muiden perushyödykkeiden hintojen nousu ja vaihtelu korostavat maatalousinvestointien merkitystä, koska ne tasapainottavat tarjontaa ja kysyntää. Korkeat hinnat kertovat siitä, että kysyntä ylittää tarjonnan. Elintarvikkeiden kysynnän ennustetaan nousevan maailmanlaajuisesti 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä sitä mukaa kuin väkiluku kasvaa ja väestön ravintotottumukset muuttuvat monissa nousevan talouden maissa. Kyseessä on siis maailmanlaajuinen ilmiö; olennaista on huolehtia elintarviketurvasta ja säilyttää maatalouden tuotantopotentiaali kaikkialla Euroopassa, jotta EU:sta ei tulisi liian riippuvainen elintarvikkeiden tuonnista.

Koska Euroopassa on rajalliset mahdollisuudet laajentaa tuotantoalaa, tuottavuus on saatava nousuun innovoinnin ja tutkimuksen avulla. EU:n maaseudun kehittämispolitiikalla maataloustuottajia autetaan hyödyntämään uusia tuotantomahdollisuuksia ja nopeutetaan teknologian siirtoa.

11. Yhteinen maatalouspolitiikka johtaa ruoan ylituotantoon ja vahingoittaa maailman köyhimpien maiden maataloustuottajia.

Maitojärvet ja voivuoret ovat historiaa.

Maatalouspolitiikkaamme on muokattu kymmenen vuoden ajan kehitysmaaystävällisemmäksi. Tänä päivänä kehitysmaat voivat tuoda tuotteitaan markkinoille joko täysin tullitta tai alhaisin tariffein ja markkinoiden vääristymistä on saatu vähennettyä tuntuvasti. Noin 70 prosenttia maataloustuotteiden tuonnista EU:hun on nykyään peräisin kehitysmaista. Myös vientitukia on vähennetty radikaalisti: kun 15 vuotta sitten vientitukia maksettiin 10 miljardia euroa vuodessa, vuonna 2009 määrä oli vain 350 miljoonaa euroa. WTO:n neuvotteluissa EU on tarjoutunut luopumaan kaikista vientituista vuoteen 2013 mennessä. Suorasta tuesta 90 prosenttia on vuodesta 2011 ollut kauppaa vääristämätöntä (eli ei kytköksissä tuotantoon).

Tiesitkö, että EU:n keskivertoviljelijä saama julkinen tuki on vähemmän kuin puolet yhdysvaltalaisen keskivertoviljelijän saamasta määrästä? Tai että EU ei ole pelkästään maailman suurin kehitysavun antaja vaan myös Afrikan tärkein kauppakumppani? Lähes 40 prosenttia Afrikan viennistä suuntautuu EU:hun. Lisäksi kehitysmaista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonti EU:hun on arvoltaan 20 prosenttia korkeampi kuin Yhdysvaltain, Kanadan, Japanin, Australian ja Uuden-Seelannin vastaavan tuonnin yhteenlaskettu arvo.

12. Koheesiopolitiikka on kallista hyväntekeväisyyttä.

Koheesiopolitiikalla autetaan köyhiä alueita ja maita kehittymään ja integroitumaan sisämarkkinoille. Kyseessä on tulevaisuuteen tähtäävä investointipolitiikka, josta on selvää hyötyä koko Euroopalle, koska sen avulla luodaan kasvua ja työpaikkoja laidasta laitaan.

EU:n sisäinen vienti koheesiorahastoista tukea saaville alueille on kasvanut huomattavasti. Koheesiopolitiikan ja kasvun välillä onkin selvä yhteys. Selvitysten mukaan EU-25:n yhteenlaskettu BKT oli koheesiopolitiikan ansiosta 0,7 prosenttia suurempi vuonna 2009 kuin ajanjaksolla 2000–2006. Vuoteen 2020 mennessä osuuden on arvioitu nousevan 4 prosenttiin. Pelkästään EU-15:n osalta kumulatiivinen nettovaikutus BKT:hen on arvioitu 3,3 prosentiksi vuoteen 2020 mennessä. Eurooppa siis kehittyy alueellisten investointien johdosta: kasvu yhdellä köyhällä alueella johtaa tavaroiden ja palvelujen ostamiseen toiselta, vauraammalta alueelta. Tämä vauhdittaa sisämarkkinoiden kehittymistä; niiden osuus jäsenvaltioiden viennistä on 60–80 prosenttia, mikä on huomattavasti enemmän kuin vienti Kiinan, Intian tai Yhdysvaltojen kaltaisiin maihin.

Jokainen koheesiopolitiikan puitteissa vuosina 2000–2006 investoitu euro tuotti 2,1 euron tuoton. Vuonna 2020 tuoton on arvioitu olevan 4,2 euroa. Koheesiopolitiikka on myös auttanut lisäämään työllisyyttä. Vuotta 2009 koskevien arvioiden mukaan vuosina 2000–2006 harjoitetun politiikan ansiosta työllisiä oli 5,6 miljoonaa enemmän, mikä vastaa keskimäärin 560 000 työpaikan lisäystä vuodessa.

Koheesiopolitiikalla on hiljattain koetun laskusuhdanteen ja velkakriisin jälkeisessä tilanteessa keskeinen rooli taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa elpymisessä ja investointien houkuttelemisessa kasvualoille, esimerkiksi energiatehokkuuteen. Koheesiopolitiikalla myös tuetaan ihmisiä kouluttautumaan ja parantamaan osaamistaan työpaikan löytämiseksi.

13. Monivuotinen rahoituskehys on yksi esimerkki lisää siitä, kuinka EU ajaa keskusjohtoista suunnittelutaloutta.

Ei pidä paikkaansa.

Monivuotisessa rahoituskehyksessä määritellään EU:n varainkäytön pitkän aikavälin painopisteet sovittujen poliittisten prioriteettien mukaisesti ja vahvistetaan kullekin painopisteelle vuotuiset enimmäismenot. Rahoituskehys kattaa useita vuosia (esim. 2000–2006 ja 2007–2013), jotta voitaisiin taata varainkäytön suunnittelun ja varainhoidon moitteettomuus ja vastuullisuus.

Monivuotisten rahoituskehysten johdosta EU:n vuotuiset talousarviot eivät voi paisua holtittomasti, vaan niissä on keskityttävä aidosti tärkeisiin asioihin.

EU:n talousarvio ei voi koskaan mennä miinukselle tai perustua velanottoon. EU voi käyttää vain sen, minkä se saa, joten talousarvio on aina tasapainossa.

Lisätietoja

EU:n talousarviosta:

http://ec.europa.eu/budget/explained/index_en.cfm

Monivuotisesta rahoituskehyksestä:

http://ec.europa.eu/budget/reform/index_en.htm


Side Bar

Mon compte

Gérez vos recherches et notifications par email


Aidez-nous à améliorer ce site