Navigation path

Left navigation

Additional tools

Kioton pöytäkirja

European Commission - MEMO/03/154   23/07/2003

Other available languages: EN FR DE DA ES NL IT SV PT EL

Memo/03/154

Bryssel, 23 heinäkuu 2003

Kioton pöytäkirja

Mikä Kioton pöytäkirja on?

Ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus (UNFCCC) ja sen Kioton pöytäkirja muodostavat ainoan kansainvälisen perustan ilmastonmuutoksen torjumiseksi1.

Ilmastosopimus, ensimmäinen kansainvälinen toimenpide ongelman ratkaisemiseksi, hyväksyttiin vuonna toukokuussa 1992 ja se tuli voimaan maaliskuussa 1994. Sopimus velvoittaa kaikki sen allekirjoittajat laatimaan kansalliset ohjelmat kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi sekä toimittamaan asiasta säännölliset raportit. Lisäksi sopimuksessa edellytetään, että sopimuksen allekirjoittaneet teollisuusmaat2 vakiinnuttavat kasvihuonekaasujen päästönsä vuoden 1990 tasolle vuoteen 2000 mennessä (kehitysmaille ei aseteta tätä velvoitetta). Tämä tavoite ei kuitenkaan ole sitova.

Tekemällä ero teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välillä ilmastosopimuksessa tunnustetaan, että teollisuusmaat aiheuttavat suurimman osan maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Niillä on myös institutionaaliset ja taloudelliset valmiudet vähentää päästöjä. Sopimuspuolet tapaavat vuosittain tarkastellakseen edistymistä ja keskustellakseen lisätoimenpiteistä. Kasvihuonekaasujen valvomiseksi on käytössä useita maailmanlaajuisia seuranta- ja raportointijärjestelmiä.

Jo vuonna 1994 tunnustettiin, että ilmastosopimukseen perustuvat sitoumukset eivät riitä pysäyttämään kasvihuonekaasupäästöjen lisääntymistä maailmassa. Joulukuun 11. päivänä 1997 hallitukset ottivat seuraavan askeleen ja hyväksyivät ilmastosopimukseen pöytäkirjan Japanin Kiotossa. Pöytäkirja perustuu ilmastosopimuksen järjestelmälle, ja siinä asetetaan oikeudellisesti sitovat rajat teollisuusmaiden kasvihuonekaasupäästöille. Pöytäkirja sisältää innovatiivisia markkinapohjaisia täytäntöönpanomekanismeja, joiden tarkoituksena on pitää päästöjen vähentämisestä aiheutuvat kustannukset alhaisina.

Kioton pöytäkirjan perusteella teollisuusmaiden on vähennettävä kuuden kasvihuonekaasun (merkittävämpänä hiilidioksidi ja sen lisäksi metaani, typpioksiduuli, fluorihiilivedyt, perfluorihiilivedyt ja rikkiheksafluoridi) päästöjä ensimmäisenä velvoitekautena 20082012 siten, että ne jäävät keskimäärin 5,2 prosenttia alle vuoden 1990 tasojen. Kehitysmaille ei ole asetettu päästötavoitteita.

Pöytäkirjassa valittiin viisivuotinen velvoitekausi pikemmin kuin yksi tavoitevuosi. Näin voidaan tasoittaa kontrolloimattomista tekijöistä (kuten säästä) johtuvat vuosittaiset vaihtelut. Kansainväliset neuvottelut Kioton pöytäkirjan toisesta velvoitekaudesta vuoden 2012 jälkeen aloitetaan vuonna 2005.

Velvoitteista tulee oikeudellisesti sitovia, kun Kioton pöytäkirja tulee voimaan. Voimaantulo edellyttää, että ainakin 55 ilmastosopimuksen sopimuspuolta ratifioi pöytäkirjan. Näihin sopimuspuoliin on kuuluttava teollisuusmaita (liitteen I maita) siten, että niiden päästöjen osuus oli vähintään 55 prosenttia kaikista hiilidioksidipäästöistä vuonna 1990. Tähän mennessä 111 maata on ratifioinut Kioton pöytäkirjan, joten ensimmäinen vaatimus on täytetty. Näiden maiden joukossa olevien liitteen I maiden osuus on kuitenkin ainoastaan 44,2 prosenttia hiilidioksidipäästöistä3. (EU:n osuus on 24,2 %.)

Liitteen I maista viisi ei ole ratifioinut pöytäkirjaa: Australia, Liechtenstein, Monaco, Venäjä ja Yhdysvallat. Tilanne muuttuisi merkittävästi, mikäli pöytäkirjan ratifioisi Venäjä, jonka osuus vuonna 1990 oli 17,4 prosenttia kaikista hiilidioksidipäätöistä, tai Yhdysvallat, jonka osuus oli 36,1 %. Kolmen muun maan osuus oli yhteensä vain 2,1 prosenttia. Yhdysvaltojen vetäydyttyä Kioton pöytäkirjasta vuoden 2001 alkupuolella Venäjä on ratkaisevassa asemassa siinä, että pöytäkirja saadaan voimaan. Venäjä on ilmoittanut ratifioivansa pöytäkirjan pian.

Kioton pöytäkirjan hyväksymisen jälkeen jatkettiin neuvotteluja sen sisältämien mekanismien yksityiskohdista sekä niiden täytäntöönpanosäännöistä. Lopullisten neuvottelujen tuloksena tehtiin Marrakechin sopimukset vuonna 2001. EU:lla oli merkittävä rooli siinä, että Kioton pöytäkirjasta käytävät neuvottelut saatiin onnistuneesti päätökseen, erityisesti Yhdysvaltojen vetäydyttyä pöytäkirjasta.

Kioton pöytäkirjan täytäntöönpano EU:ssa

Euroopan unioni on Kioton pöytäkirjan perusteella sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasujen päästöjä kahdeksalla prosentilla ensimmäisenä velvoitekautena 20082012. Tämä tavoite jakautuu jäsenvaltioiden kesken oikeudellisesti sitovan taakanjakosuunnitelman mukaisesti. Siinä asetetaan kullekin jäsenvaltiolle erilliset päästötavoitteet4. EU ja kaikki sen jäsenvaltiot ratifioivat Kioton pöytäkirjan 31. toukokuuta 2002.

Taloudelliset analyysit, jotka koskevat Kioton pöytäkirjaa ja sen seurauksia EU:lle, osoittavat, että vaatimusten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia on vaikea arvioida ja että kustannukset voivat vaihdella merkittävästi erilaisista tekijöistä riippuen. Mikäli kustannustehokkaat politiikat asetetaan etusijalle, EU:n taloudelle aiheutuvien kustannusten arvioidaan olevan noin 0,06 prosenttia BKT:stä eli 3,7 miljardia euroa vuodessa vuosina 20082012.

EU:hun toukokuussa 2004 liittyvät 10 uutta jäsenvaltiota ovat kaikki ratifioineet Kioton pöytäkirjan ja niille on asetettu omat Kioton tavoitteet, joiden mukaan niiden on vähennettävä päästöjään kuudesta kahdeksaan prosenttia.

EU:n kahdeksan prosentin tavoite koskee ainoastaan 15 tämänhetkistä jäsenvaltiota eikä tämä muutu laajentumisen jälkeen.

EU pystyi vähentämään päästöjään 3,3 prosentilla vuodesta 1990 vuoteen 2000 ja saavutti näin ilmastosopimuksen mukaisen tavoitteensa, jonka mukaan sen piti vakiinnuttaa kasvihuonekaasupäästönsä vuoden 1990 tasolle. Tämä vähennys tarkoittaa myös sitä, että EU edistyi pyrkimyksessään saavuttaa oma Kioton tavoitteensa päästöjen vähentämisestä kahdeksalla prosentilla. Päästöt lisääntyivät kuitenkin 0,3 prosenttia vuodesta 1999 vuoteen 2000 ja prosentin vuodesta 2000 vuoteen 2001. Näin ollen vuonna 2001 eli viimeisenä vuonna, jolta tiedot ovat käytettävissä, EU:n kasvihuonekaasujen päästöt olivat 2,3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 1990.

Suuri osa alkuvaiheen edistymisestä perustui mittaviin päästövähennyksiin Saksassa (päästöt vähenivät 18,3 prosentilla; tästä arviolta noin puolet johtui Itä-Saksan tuotantorakenteen uudistamisesta), Yhdistyneessä kuningaskunnassa (päästöt vähenivät 12 prosentilla; tästä osa johtuu siirtymisestä hiilestä kaasuun) sekä Luxemburgissa (päästöt vähenivät 44,2 prosentilla; tämä johtuu suuressa määrin terästeollisuuden uudistamisesta). Kymmenen nykyisistä15 jäsenvaltiosta on vielä kaukana velvoitteistaan, jotka perustuvat EU:n taakanjakosopimukseen. (Katso liite.)

Vuoden 1990 tasosta päästöjä on vähennetty tuotantoaloilla ja energia-alalla (sähkön ja lämmön tuotanto). Lisäksi ovat vähentyneet pienten polttoyksiköiden (mm. kotitaloudet) päästöt. Sitä vastoin liikenteestä peräisin olevat hiilidioksidipäästöt lisääntyivät 18 prosentilla vuodesta 1990 vuoteen 2000. Niiden osuus kaikista kasvihuonekaasujen päästöistä oli 21 prosenttia.

Nämä luvut osoittavat, että EU:n ja sen yksittäisten jäsenvaltioiden on ryhdyttävä merkittäviin lisätoimiin, jotta voidaan täyttää Kioton pöytäkirjaan perustuvat sitoumukset. EU:n päästökauppajärjestelmän odotetaan parantavan myös niiden EU-maiden tuloksia, joiden päästövähennykset eivät tähän mennessä ole vastanneet odotuksia.

Kioton markkinapohjaiset joustomekanismit

Kioton pöytäkirja sisältää kolme markkinapohjaista mekanismia: päästökauppa, yhteistoteutus (JI) ja puhtaan kehityksen mekanismi (CDM). Niiden avulla teollisuusmaiden on helpompi päästä tavoitteisiinsa, koska ne voivat käydä kauppaa päästöoikeuksilla sekä saada hyvityksiä hankkeista, joilla vähennetään päästöjä ulkomailla. Yhteistoteutushankkeita toteutetaan maissa, joilla niin ikään on päästötavoitteita. Puhtaan kehityksen mekanismin hankkeita toteutetaan kehitysmaissa, joille tavoitteita ei ole asetettu.

Näiden kolmen mekanismin taustalla on ajatus siitä, että kasvihuonekaasujen päästöt ovat maailmanlaajuinen ongelma ja että sillä, missä vähennykset toteutetaan, ei ole ensiarvoista merkitystä. Näin vähennykset voidaan tehdä siellä, missä kustannukset ovat alhaisimmat, ainakin ilmastonmuutokset torjunnan alkuvaiheessa.

Mekanismeja varten on laadittu yksityiskohtaiset säännöt ja valvontarakenteet sen varmistamiseksi, että niitä ei käytetä väärin.

Päästökauppa

Vaikka kolmen joustomekanismin täytäntöönpano kansainvälisellä tasolla tulee mahdolliseksi vasta, kun Kioton pöytäkirja tulee voimaan, EU aikoo ryhtyä toteuttamaan yhteisön omaa päästökauppajärjestelmää. Tätä koskeva direktiivi hyväksyttiin Euroopan parlamentissa 2. heinäkuuta 2003. Neuvosto on jo vahvistanut direktiiviä koskevan yhteisen kannan, ja se hyväksynee direktiivin muodollisuutena ilman keskustelua jossakin tulevista kokouksistaan. Päästökauppa alkaa vuonna 2005, ja sen piiriin kuuluvat kaikki laajentuneen Euroopan unionin jäsenvaltiot. EU:n järjestelmä tulee olemaan ensimmäinen monikansallinen päästökauppajärjestelmä maailmassa, ja sitä pidetään Kioton pöytäkirjaan perustuvan kansainvälisen päästökauppajärjestelmän edelläkävijänä.

EU:n päästökauppajärjestelmässä jäsenvaltiot asettavat kiintiöt hiilidioksidipäästöille, jotka ovat peräisin energiaintensiivisistä yrityksistä (noin 10 000 terästehdasta, voimalaitosta, öljynjalostamoa, paperitehdasta sekä lasi- ja sementtilaitosta), myöntämällä ns. päästöoikeuksia. Niiden perusteella määräytyy, kuinka paljon hiilidioksidia yritykset voivat päästää ympäristöön. Mikäli päästöt jäävät myönnettyjen päästöoikeuksien alle, päästöoikeuksilla voidaan käydä kauppaa. Yritykset, jotka onnistuvat vähentämään päästöjä, voivat myydä päästöoikeuksia yrityksille, joilla on vaikeuksia noudattaa asetettuja rajoja tai joille päästöjen vähentämistoimenpiteet ovat liian kalliita verrattuna siihen, mitä päästöoikeudet maksavat. Yritykset voivat myös lisätä päästöjensä määrää niille myönnettyjen päästöoikeuksiensa määrää suuremmaksi hankkimalla markkinoilta lisää päästöoikeuksia.

Tämän järjestelmän avulla yritykset voivat vähentää päästöjä siellä, missä se on halvinta. Näin varmistetaan, että vähennyksistä aiheutuvat kustannukset ovat mahdollisimman alhaiset. Samalla edistetään innovaatioita.

Arvioiden mukaan järjestelmään osallistuvien yritysten osuus on miltei puolet kaikista EU:n hiilidioksidipäästöistä. Muut alat, kuten alumiinin tuottajat, kemikaaliteollisuus ja liikenne, voidaan lisätä järjestelmään myöhemmin.

EU:n jäsenvaltioiden on nyt laadittava kansalliset jakosuunnitelmansa, joissa määritetään kullekin alalle ja yritykselle myönnettävien päästöoikeuksien määrä. Suunnitelmat on toimitettava komissiolle huhtikuuhun 2004 mennessä.

EU on myös tuonut esiin halukkuutensa kytkeä oman päästökauppajärjestelmänsä muiden Kioton pöytäkirjan ratifioineiden maiden järjestelmiin.

Yhteistoteutus ja puhtaan kehityksen mekanismi

Kioton pöytäkirjan mukaan yhteistoteutus (JI) ja puhtaan kehityksen mekanismi (CDM) mahdollistavat sen, että teollisuusmaat voivat noudattaa päästövähennyssitoumuksiaan toteuttamalla päästövähennyshankkeita ulkomailla ja laskemalla saavutetut vähennykset hyväkseen. JI-hankkeita toteutetaan muissa teollisuusmaissa, joille on asetettu Kioton pöytäkirjaan perustuvat tavoitteet. CDM-hankkeet taas toteutetaan maissa, joille ei ole asetettu tavoitteita, esim. kehitysmaissa. Edellytyksenä vähennysten tunnustamiseksi on, että hankkeiden tuloksena on todellisia, mitattavissa olevia ja pitkäaikaisia etuja ilmastonmuutoksen kannalta.

Komissio antoi näiden määräysten ja EU:n päästökauppajärjestelmän perusteella 16. heinäkuuta 2003 ehdotuksen, jossa JI- ja CDM-hankkeista saatavat vähennykset liitetään päästökauppajärjestelmään.

Tämän ehdotuksen mukaan eurooppalaiset yritykset, jotka kuuluvat EU:n päästökauppajärjestelmän piiriin, voivat muuntaa JI- ja CDM-hankkeista saatavat hyvitykset päästöoikeuksiksi ja käyttää niitä noudattaakseen päästökauppajärjestelmän mukaisia velvoitteitaan. (Hallitukset voivat käyttää JI- ja CDM-hankkeista saamiaan vähennyksiä täyttääkseen Kioton pöytäkirjaan perustuvat sitoumuksensa ensimmäisen velvoitekauden aikana, mikäli pöytäkirja tulee voimaan.)

Yhteistoteutuksen ja puhtaan kehityksen mekanismin ajatus on sama kuin päästökaupassa: sillä, missä päästöjä vähennetään, ei ole väliä, koska ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ongelma. Tärkeintä on, että päästöjä todella vähennetään ja että vähennykset saadaan aikaiseksi mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Arvioiden mukaan hankehyvitysten liittäminen päästökauppajärjestelmään alentaa järjestelmän piiriin kuuluvien yritysten vuosittaisia kustannuksia noin neljänneksellä (myös 10 ehdokasmaassa). JI- ja CDM-hankkeiden avulla siirretään ympäristöä säästävää teknologiaa siirtymätalouden maihin (JI) ja kehitysmaihin (CDM). Tämän avulla ne voivat jatkaa kestävän kehityksen tiellä.

Komission ehdotuksessa otetaan huomioon Kioton pöytäkirjan sopimuspuolten velvoitteet, joiden mukaan niiden on saavutettava huomattava osa Kioton tavoitteista vähentämällä päästöjä Euroopan unionissa. Kioton joustomekanismien tarkoituksena on siis täydentää kotimaisia päästövähennystoimia. Ehdotuksessa esitetään sen vuoksi, että säännöksiä tarkistetaan, mikäli JI- ja CDM-hankkeista saatujen hyvitysten osuus nousee kuuteen prosenttiin kaikista päästöoikeuksista, jotka on myönnetty kaupankäyntikautta 2008-2012 varten. Jos ja kun tarkistus käynnistyy, siinä tarkastellaan, olisiko syytä rajoittaa niiden hyvitysten määrää, jotka voidaan muuntaa päästöoikeuksiksi jäljellä olevan kaupankäyntikauden aikana.

Kioton pöytäkirjan sääntöjen mukaan ehdotuksen ulkopuolelle jäävät ydinvoimahankkeet sekä hiilinielut. Hiilinielut (eli metsien istuttaminen hiilidioksidin sitomiseksi) ovat varsin kiistanalainen aihe YK:n tasolla. Syynä tähän on se, että niiden tuloksena ei ole teknologian siirtoa, ne ovat väistämättä tilapäisiä ja muuttuvia eikä niiden vaikutuksista päästöjen vähentämiseen ole varmuutta. Lisäksi ei ole saatu päätökseen kansainvälisiä neuvotteluja siitä, minkä tyyppisiä metsähankkeita hallitukset voisivat hyväksyä.

Kioton pöytäkirja ja EU

Ilmastonmuutoksen torjuminen on yksi tärkeimmistä sitoumuksista kestävää kehitystä koskevassa EU:n strategiassa, jonka Euroopan neuvosto vahvisti Göteborgissa vuonna 2001. Strategiassa myös vahvistettiin EU:n sitoumus saavuttaa Kioton pöytäkirjaan perustuvat tavoitteet. Brysselissä 20.-21. maaliskuuta 2003 kokoontunut Eurooppa-neuvosto kehotti jäsenvaltioita nopeuttamaan edistymistä Kioton pöytäkirjan tavoitteiden saavuttamiseksi. Ilmastonmuutos on lisäksi yksi neljästä prioriteetista kuudennessa ympäristöä koskevassa yhteisön toimintaohjelmassa. Ohjelmassa Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanoa pidetään ensimmäisenä vaiheena pyrittäessä saavuttamaan pitkän aikavälin tavoite 70 prosentin päästövähennyksistä5.

Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanossa komissio tukeutuu eurooppalaiseen ilmastonmuutosohjelmaan (EECP), joka käynnistettiin maaliskuussa 2000. ECCP:n tavoitteena on määrittää ja kehittää yhteistyössä sidosryhmien kanssa kustannustehokkaita toimenpiteitä, jotka täydentävät jäsenvaltioiden toimia ja auttavat EU:ta saavuttamaan kahdeksan prosentin Kioton tavoitteensa. ECCP: käynnistämisen jälkeen yli 200 sidosryhmää on osallistunut yhteentoista erilaiseen työryhmään.

Huhtikuussa 2003 julkaistu toinen ECCP:n seurantakertomus osoittaa, että käytössä on runsaasti kustannustehokkaita toimenpiteitä Kioton pöytäkirjaan perustuvien EU:n tavoitteiden saavuttamiseksi6. Kertomuksessa määritetään 42 mahdollista päästövähennystoimenpidettä, joiden kustannusten arvioidaan olevan alle 20 euroa hiilidioksidiekvivalenttitonnilta ja joiden päästövähennyspotentiaali on jopa 700 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Kioton pöytäkirjaan perustuvien EU:n tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan arviolta noin 340 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin vähennykset.

Vaikka eniten mahdollisuuksia tarjoaa päästökauppa, neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat hyväksyneet useita muita aloitteita, kuten säädökset uusiutuvien energialähteiden käytöstä sähköntuotannossa, biopolttoaineiden käytöstä tieliikenteessä ja rakennusten energiatehokkuudesta. Lisäksi komissio on ehdottanut muita toimenpiteitä, kuten direktiiviä yhteismekanismin ja puhtaan kehityksen mekanismin liittämisestä EU:n päästökauppajärjestelmään sekä direktiivi sähkön ja lämmön yhteistuotannon edistämisestä. Suunnitteilla on myös muita ehdotuksia, esimerkiksi lainsäädännöksi fluorattujen kaasujen sääntelemisestä. Euroopan komissio on myös neuvotellut kaikkien eurooppalaisten, japanilaisten ja korealaisten autonvalmistajien kanssa sopimuksen siitä, että uusissa autoissa hiilidioksidipäästöjä vähennetään noin 25 prosenttia vuoden 1995 tasosta vuoteen 2008/2009 mennessä.

Nämä toimenpiteet on jo hyväksytty, mutta ne on vielä pantava täytäntöön, ja nähtäväksi jää, missä määrin niillä voidaan vähentää päästöjä käytännössä. Vaikutusten arvioinnit perustuvat aina monille oletuksille ja muuttujille, ja se, voidaanko toimenpiteen tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntää täysin, riippuu monista eri tekijöistä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset

Tämän alan johtavista asiantuntijoista koostuvan hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPPC) kolmannessa arviointiraportissa todetaan, että maailman keskimääräisen pintalämpötilan arvioidaan nousevan 1,4 5,8°C vuodesta 1990 vuoteen 2100, mikäli tilanteeseen ei puututa. Merenpinnan odotetaan samana aikana kohoavan 9 88 cm. Mikäli ei ryhdytä toimenpiteisiin näiden muutosten lieventämiseksi, niillä on merkittäviä vaikutuksia ekosysteemiin ja talouteen.

Näihin vaikutuksiin kuuluvat eri lajien levinneisyysalueiden muuttuminen sekä lajien tuhoutuminen. Sadannan muutokset aiheuttavat monilla alueilla vesivaroihin kohdistuvia paineita. Tämä vaikuttaa sekä juomavesivarastoihin että keinokasteluun. Sään ääri-ilmiöt ja tulvat yleistyvät ja aiheuttavat taloudellisia kustannuksia ja inhimillistä kärsimystä. Lämpimät vuodenajat muuttuvat yhä kuivemmiksi useimmilla keskileveysasteilla mantereiden sisäosissa, mikä johtaa kuivuuden yleistymiseen ja maaperän huonontumiseen. Tämä on erityisen vakavaa alueilla, jotka jo kärsivät vakavasta maaperän huonontumisesta, aavikoitumisesta ja kuivuudesta. Kehitysmaat kärsivät erityisesti, ja trooppisten tautien maantieteellinen esiintymisalue laajenee. Maailmanlaajuisesti 1990-luku oli lämpimin vuosikymmen vuoden 1861 jälkeen.

    1 Kattavat tiedot ilmastosopimuksesta ja Kioton pöytäkirjasta löytyvät osoitteesta

     http://unfccc.int

    2 Ilmastosopimuksessa jaetaan maat kahteen pääryhmään. 1. heinäkuuta 2002 alkaen yleissopimuksen sopimuspuolina on ollut 186 maata, joista 40 teollisuusmaata mainitaan yleissopimuksen liitteessä I. Muut 146 maata eivät kuulu YK:n ilmastosopimuksen liitteen I sopimuspuoliin. Liitteen I maihin kuuluvat ne 24 suhteellisen vaurasta teollisuusmaata, jotka olivat OECD:n jäseniä vuonna 1992, EU:n 15 jäsenvaltiota ja 11 siirtymätalouden maata, mm. Venäjä.

    3 Katso http://unfccc.int/resource/kpthermo_if.html.

    4 Neuvoston päätös 2002/358/EY, 25.4.2002.

    5 Euroopan parlamentin ja neuvoston 22. heinäkuuta 2002 tehty päätös1600/2002/EY.

    6 Second ECCP Progress Report - "Can we meet our Kyoto targets?", huhtikuu 2003.

Liite

Seuraavat luvut ja taulukot kuvaavat kuuden kasvihuonekaasupäästön suuntauksia yksittäisissä jäsenvaltioissa ja koko EU:ssa vuoteen 2001. Mukana ei ole kansainvälisen ilma- ja laivaliikenteen päästöjä eikä päästöjä tai päästövähennyksiä, jotka aiheutuvat maankäytön muutoksista ja metsätalouden toimenpiteistä.

Kuva 1: EU:n kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärä suhteessa Kioton tavoitteeseen

[Graphic in PDF & Word format]

Taulukko 1: Kasvihuonekaasupäästöjen suuntaukset ja Kioton tavoitteet vuosina 20082012

[Graphic in PDF & Word format]

    1) Perusvuosi hiilidioksidia, metaania ja typpioksiduulia varten on 1990, fluorattujen kaasujen osalta käytetään perusvuonna vuotta 1995, mikä on sallittua Kioton pöytäkirjan perusteella. Tämä vastaa useimpien jäsenvaltioiden toivomuksia.

    2) Tanskan osalta tiedot, joissa otetaan huomioon sähköalan mukautukset vuonna 1990 (tuonti ja vienti) ja lämpötilavaihtelut, annetaan suluissa. Tanska käyttää näitä menetelmiä seuratessaan edistymistä kohti EU:n taakanjakosopimuksessa asetettua kansallista tavoitetta. EU:n päästöluvuissa on käytetty mukauttamattomia Tanskan tietoja.


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website