Chemin de navigation

Left navigation

Additional tools

Autres langues disponibles: FR EN DE DA ES NL IT SV PT EL

MEMO/03/140

Bryssel, 26. kesäkuuta 2003

Rajatylittävät euromääräiset tilisiirrot 1. heinäkuuta 2003 jälkeen usein esitettyjä kysymyksiä

(Ks. myös asiakirja IP/03/901)

Mitä muutoksia tulee voimaan 1. heinäkuuta 2003?

Rajatylittävistä euromääräisistä maksuista annetulla asetuksella (EY) N:o 2560/2001 otetaan 1. heinäkuuta 2003 alkaen käyttöön periaate, jonka mukaan Euroopan unionin sisällä veloitetaan rajatylittävästä ja saman jäsenvaltion sisällä tapahtuvasta tilisiirrosta samansuuruinen palvelumaksu. Kun euromääräinen maksu siirtyy yhdeltä euromääräiseltä tililtä toiselle, ei ole mitään syytä veloittaa siitä suurempaa palvelumaksua vain siksi, että se ylittää valtioiden rajat. Euroalueellahan käytetään maantieteellisistä rajoista riippumatta samaa rahaa.

Asetuksen mukaan rajatylittävä euromääräinen tilisiirto, jonka yhteydessä käytetään kansainvälistä tilinumeroa (IBAN) ja pankkitunnusta (BIC), rinnastetaan saman valtion sisällä tehtävään tilisiirtoon. Tämä tarkoittaa sitä, että sekä lähettäjältä että vastaanottajalta on veloitettava tällaisesta tilisiirrosta sama palvelumaksu kuin maan sisäisestä tilisiirrosta.

Tilisiirtoon sovelletaan sen maan sääntöjä, jossa tili sijaitsee. Jos esimerkiksi tilisiirto suoritetaan Alankomaista Saksaan, lähettäjä maksaa palvelumaksua Alankomaiden sääntöjen mukaan ja vastaanottaja Saksan sääntöjen mukaan (jos maassa veloitetaan palvelumaksu saman maan sisällä tehdyn tilisiirron vastaanottamisesta).

Millaisista tilisiirroista veloitetaan sama palvelumaksu kuin saman maan sisäisistä maksutapahtumista?

Tilisiirtojen on täytettävä kaikki seuraavat edellytykset:

  • tilisiirto saa olla enintään 12 500 euron suuruinen, ja sen tulee olla osoitettu toiseen EU:n jäsenvaltioon

  • maksumääräyksen antajan on ilmoitettava saajan IBAN- ja BIC-koodi pankin käyttämällä vakiolomakkeella (joka on erilainen kuin maan sisäisissä tilisiirroissa käytettävä lomake)

  • maksumääräyksen antaja maksaa omat kulunsa.

Entä jos nämä edellytykset eivät täyty?

Jos jokin edellä mainituista kolmesta edellytyksestä ei täyty, asetusta ei sovelleta, ja tilisiirrosta voidaan veloittaa huomattavasti korkeampi palvelumaksu.

Muuttuuko tilanne yli 12 500 euron suuruisten tilisiirtojen osalta?

Toistaiseksi asetusta ei sovelleta tätä suurempiin tilisiirtoihin. Asetuksen soveltamisala laajenee 50 000 euron suuruisiin tilisiirtoihin vasta 1. tammikuuta 2006. Soveltamisala päätettiin porrastaa, jotta voitaisiin kerätä rajatylittäviä maksutapahtumia koskevia tilastotietoja, joiden perusteella lasketaan mm. unionin sisäisiä kauppavirtoja. Tätä varten kaikista maksutapahtumista on pitänyt tähän asti tehdä erillinen ilmoitus. Asetuksella kuitenkin poistetaan tämä velvollisuus 12 500 euroa pienempien maksujen osalta. Tätä suurempien maksujen osalta päätettiin antaa tilastojen laatijoille lisäaikaa uusien tietojenkeruuvälineiden käyttöönottamista varten.

Mitä ovat IBAN ja BIC?

Asetuksen tarkoituksena on myös auttaa pankkeja tilisiirtojärjestelmien automatisoinnissa. Tätä varten tarvitaan kansainvälistä tilinumeroa (IBAN) ja pankkitunnusta (BIC). Automaattista tilisiirtoa ei voida suorittaa, ellei asiakas ilmoita näitä tietoja.

IBAN (International Bank Account Number) on maksun saajan kansainvälinen tilinumero. Nykyiset pankkitilien numerointijärjestelmät ovat vain kansallisia eivätkä sisällä tunnuksia, joiden perusteella voitaisiin tietää, missä maassa tili sijaitsee. IBAN-numero muodostetaan yksinkertaisesti siten, että kansallisen tilinumeron eteen lisätään tunnus, joka sisältää neljä merkkiä: kaksi kirjainta, jotka muodostavat maatunnuksen (samaan tapaan kuin ulkomaanpuhelujen suuntanumeroissa), ja kaksi numeroa, joita käytetään IBAN-numeroiden tarkistamiseen lyöntivirheiden välttämiseksi. Tunnus voi käsittää enintään 34 merkkiä, ja sen pituus on määritetty maakohtaisesti: esimerkiksi Belgian tunnuksessa on 16 ja Ranskan tunnuksessa peräti 27 merkkiä.

Jäsenvaltio

Esimerkki IBAN-numerosta
ItävaltaAT617601300035746811
BelgiaBE62510007547061
TanskaDK5000400440116243
SuomiFI2112345600000785
RanskaFR1420041010050500013M02606
SaksaDE8937040044532013000
KreikkaGR1601101250000000012300695
IrlantiIE29AIBK93115212345678
ItaliaIT40S0542811101000000123456
LuxemburgLU280019400644750000
AlankomaatNL39RABO0300065264
PortugaliPT50000201231234567890154
EspanjaES0700120345030000067890
RuotsiSE3550000000054910000003
Yhdistynyt kuningaskuntaGB29NWBK60161331926819

BIC (Bank Identifier Code) ilmoittaa, mikä on maksun saajan pankki, ja täydentää siten IBAN-koodin tietoja. Se käsittää yleensä 11 merkkiä, mutta joissain tapauksissa merkkejä on vain 8. BIC tunnetaan myös nimellä SWIFT-tunnus tai -osoite.

Mistä maksun saajan IBAN- ja BIC-koodin saa selville?

Maksun saajan on ilmoitettava nämä tiedot maksumääräyksen antajalle. Jotta pankkien asiakkaat saisivat tunnukset tietoonsa, asetuksessa säädetään, että pankkien on 1. heinäkuuta 2003 lähtien merkittävä asiakkaan tiliotteisiin tai niiden liitteeseen asiakkaan IBAN-numero ja kyseisen rahalaitoksen BIC-koodi. Tiedot on merkittävä myös sellaisiin laskuihin, jotka voidaan maksaa rajatylittävänä tilisiirtona. Näiden tietojen on siis oltava aina saatavilla, minkä lisäksi asiakkaiden on myös opittava käyttämään niitä. Komissio onkin kehottanut rahalaitoksia opastamaan asiakkaitaan IBAN-numeron ja BIC-koodin käytössä, ja se on myös itse levittänyt asiaa koskevaa tiedotetta, joka on saatavilla Europa-palvelimella osoitteessa

http://ec.europa.eu/internal_market/fr/finances/payment/area/index.htm

Entä jos IBAN- ja BIC-koodit eivät ole tiedossa?

Manuaaliset tilisiirrot tulevat pankille selvästi kalliimmiksi kuin automaattiset. Siksi pankit ovatkin jo määritelleet tilisiirroille erisuuruiset palvelumaksut sen mukaan, ilmoitetaanko nämä tiedot vai ei. Jos asiakas haluaa tehdä rajatylittävän tilisiirron mutta ei tiedä saajan IBAN- ja BIC-koodia, häneltä veloitetaan tuntuvasti suurempi palvelumaksu. Asetuksessa säädetään nimenomaisesti mahdollisuudesta veloittaa lisämaksuja tällaisessa tapauksessa.

Vaikuttaako asetus tilisiirtojen kansallisiin palvelumaksuihin?

Asetuksessa säädetään vain siitä, että rajatylittävistä ja maan sisäisistä euromääräisistä maksuista on veloitettava sama palvelumaksu. Maksujen yhtenäistäminen alentaa siten rajatylittävien maksujen hintaa tuntuvasti. Pankki määrittää itse palvelumaksujensa suuruuden. Jos pankki katsoo, että sen on kompensoitava asetuksen soveltamisen aiheuttama tulonmenetys korottamalla kansallisista maksuista veloitettavia palvelumaksuja, asetus ei estä sitä toimimasta näin. Rahalaitokset ovat usein muistuttaneet, että yhtä rajatylittävää tilisiirtoa kohti tehdään sata maan sisäistä tilisiirtoa. Jos rajatylittävän tilisiirron kustannuksiksi oletetaan 25 euroa, yksinkertaisen laskutoimituksen avulla voidaan todeta, että maan sisäisen tilisiirron palvelumaksua on korotettava 25 sentillä. Tässä laskelmassa ei kuitenkaan ole otettu huomioon sitä valtavaa tuottavuuden lisäystä, joka syntyy kun aiemmin manuaalisesti hoidetut tapahtumat automatisoidaan.

Mitä mieltä komissio on siitä, että jotkut pankit korottavat maan sisäisistä tilisiirroista veloitettavia palvelumaksuja?

Rahalaitosten parhaillaan toteuttamien aloitteiden ansiosta rajatylittävien tilisiirtojen hinta saadaan alennettua samalle tasolle maan sisäisten tilisiirtojen kanssa. Onkin yllättävää, että jotkut pankit perustelevat maksujen korotuksia tämän yhteisön asetuksen avulla, vaikka korotuksilla ei näyttäisi olevan mitään yhteyttä kyseisten maksutapahtumien todellisiin kustannuksiin. Pankit vastustivat asetusta sillä perusteella, että vain 1 prosentti kaikista tilisiirroista suuntautuu toiseen jäsenvaltioon.

Ei näytäkään kovin johdonmukaiselta, että kaksi vuotta myöhemmin ne päättävät veloittaa maan sisäisistä tilisiirroista heinäkuusta 2003 lähtien muutaman euron suuruisen palvelumaksun, kun vastaava maksu oli kesäkuussa 2003 vain muutama sentti. Kaiken lisäksi korotusta perustellaan sillä, että pankkien on sovellettava yhteisön asetusta.

Pankit voivat toki määritellä tilisiirtojen maksuja koskevan politiikkansa itsenäisesti. Komissio haluaa kuitenkin muistuttaa, että maksuja ei saa korottaa, ellei siitä ole ilmoitettu asiakkaille etukäteen (asetuksen 2560/2001 4 artiklan 2 kohta). Komission on myös määrä esittää Euroopan parlamentille ja neuvostolle heinäkuussa 2004 kertomus maan sisäisistä maksutapahtumista veloitettavien palvelumaksujen kehityksestä.

Miksi rajatylittävät tilisiirrot olivat niin kalliita?

Maan sisäiset tilisiirrot tapahtuvat nykyään täysin automaattisesti: sen jälkeen kun maksumääräys on kirjattu elektronisesti (joko pankin palvelutiskillä tai käsittelykeskuksessa), maksutapahtuma etenee kokonaan ilman ihmistyövoimaa. Korkean automaatioasteen ansiosta maan sisäisten tilisiirtojen kustannukset on voitu alentaa muutamaan senttiin. Sen sijaan suuri osa rajatylittävistä tilisiirroista on täytynyt edelleen käsitellä manuaalisesti erityisesti siksi, että tilinumeroja ei ole standardisoitu. Siksi asetuksessa säädetään, että yhtenäistä maksua on sovellettava samantyyppisiin tilisiirtoihin, eli sellaisiin rajatylittäviin tilisiirtoihin, jotka voidaan IBAN- ja BIC-koodien ansiosta toteuttaa automaattisesti.

Miten tilisiirtojen käsittelyä pyritään kehittämään?

Heti sen jälkeen kun asetus julkaistiin joulukuussa 2001, eurooppalaiset pankit perustivat Euroopan maksuneuvoston (European Payment Council, EPC), jonka tehtävänä on huolehtia siitä, että koko EU:n kattava yhtenäinen maksualue toimii yhtä tehokkaasti kuin aiemmat kansalliset maksualueet. Tätä varten otettiinkin 28. huhtikuuta 2003 käyttöön pienten tilisiirtojen selvittämiseen tarkoitettu järjestelmä (STEP2). Kyseessä on ensimmäinen EU:n laajuinen sähköinen selvitysjärjestelmä (Pan European Automatic Clearing House, PEACH), jossa käsitellään aluksi rajatylittäviä tilisiirtoja. Samalla otettiin käyttöön uudet normit ja uudet säännöt tällaisia tilisiirtoja varten (CREDEURO-hanke). Vastaavia hankkeita on vireillä erityisesti eurooppalaisen suoraveloitusjärjestelmän käyttöön ottamiseksi.

Komissio puolestaan käy parhaillaan läpi maksuja koskevaa oikeudellista kehystä. Se aikoo julkaista lähiaikoina tiedonannon, jossa tarkastellaan vielä jäljellä olevia esteitä ja esitetään ehdotuksia niiden poistamiseksi.

Mitä yhtenäisellä maksualueella tarkoitetaan?

Yhtenäinen maksualue tarkoittaa EU:n sisärajojen poistamista maksujen alalla. Johtoajatuksena on, että jäsenvaltioiden rajatylittäviä euromääräisiä maksuja kohdellaan kuten maan sisäisiä maksuja. Tavoitteeksi on asetettu, että rajatylittävät maksut voidaan suorittaa samaan hintaan ja samassa ajassa kuin maan sisäiset maksut.

Euroalue jakautuu nykyään kahteentoista kansalliseen maksualueeseen, joilla maksutapahtumasta veloitetaan sama maksu riippumatta siitä, onko tilisiirron saajan tili samassa kaupungissa kadun toisella puolen vai kulkeeko siirto yhdestä syrjäkylästä toiseen. Yhtenäisen maksualueen periaate tarkoittaa, että kahdestatoista maksualueesta muodostuu euron käyttöön perustuva yhtenäinen maksualue.

Samaa periaatetta sovelletaan myös euromääräisiin maksutapahtumiin EU:n jäsenvaltioiden välillä.

Millä tavoin komissio pyrkii luomaan yhtenäisen maksualueen?

Yhtenäisen maksualueen luominen vie monta vuotta. Komissio uudistaa parhaillaan maksuja koskevaa oikeudellista kehystä. Asetuksella 2560/2001 on yhdenmukaistettu vasta maksujen määräytymistä koskevat periaatteet, mutta niiden lisäksi on yhdenmukaistettava myös erilaisiin maksuvälineisiin sovellettavat oikeudelliset säännöt. Sen vuoksi onkin toistaiseksi lähes mahdotonta luoda järjestelmää, jonka avulla voitaisiin toteuttaa rajatylittäviä suoraveloituksia. Tämä johtuu erityisesti siitä, että oikeudelliset säännöt vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen eivätkä useimmiten sovi yhteen keskenään, vaikka suoraveloitus on yksi kaikkein yksinkertaisimpia maksutapoja.

Muita erittäin tärkeitä näkökohtia, jotka on syytä ottaa huomioon, on järjestelmien yhteensopivuus ja turvallisuus. Esimerkiksi kaikki EU:n eri jäsenvaltioissa käytössä olevat sähköiset kukkarot toimivat toistaiseksi yksinomaan kansallisella tasolla. Tietoturvan kannalta on tärkeää varmistaa, että sirukorttien käyttöä ja salaisten tunnuslukujen valvontaa koskevat uudet normit ovat samanlaiset koko EU:ssa. Useiden eri turvallisuusnormien soveltaminen näet heikentää rajatylittävien maksutapahtumien tietoturvaa. Komissio järjestää tästä aiheesta 16. syyskuuta 2003 konferenssin, josta on lisätietoa osoitteessa:

http://ec.europa.eu/internal_market/fr/finances/payment/conference/index.htm

Miten asetusta sovelletaan, kun toteutetaan maksutapahtumia euroalueen ulkopuolisten jäsenvaltioiden kanssa?

Asetusta sovelletaan esimerkiksi silloin kun suomalainen yritys lähettää euromääräisen tilisiirron Ruotsiin euromääräiselle tilille. Maksumääräyksen antajalta veloitetaan sama palvelumaksu kuin Suomen sisäisestä tilisiirrosta. Jos taas sama ruotsalaisyritys suorittaa euromääräisen maksun euroalueelle, lähetyksestä veloitetaan sama palvelumaksu kuin Ruotsin sisäisestä tilisiirrosta, ja maksun saajalta veloitetaan sama maksu kuin maan sisältä tulevasta tilisiirrosta (jos sellainen käytäntö on olemassa).

Millaisia seuraamuksia aiheutuu, jos asetusta ei noudateta?

Asetuksen 7 artiklassa säädetään, että "tämän asetuksen noudattaminen on varmistettava tehokkain, oikeasuhteisin ja varoittavin seuraamuksin".

Seuraamuksista määrää kukin jäsenvaltio itsenäisesti. Tämä on yhteisön lainsäädännön periaate: kunkin jäsenvaltion on säädettävä, että yhteisön oikeuteen kohdistuvasta loukkauksesta määrätään samat seuraamukset kuin kansallisen lainsäädännön loukkaamisesta.


Side Bar

Mon compte

Gérez vos recherches et notifications par email


Aidez-nous à améliorer ce site