Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio - Lehdistötiedote

EU:n rahoittamat tutkijat paljastavat kaikkien aikojen ensimmäisen kuvan mustasta aukosta

Bryssel 10. huhtikuuta 2019

Komissio julkaisee tänään kaikkien aikojen ensimmäisen mustasta aukosta otetun kuvan. Kuvan on ottanut Event Horizon -teleskooppi, johon liittyvään maailmanlaajuiseen yhteistyöhankkeeseen on osallistunut EU:n rahoituksella toimivia tutkijoita. Kyse on merkkitapauksesta: kuva tarjoaa visuaalista näyttöä mustien aukkojen olemassaolosta ja venyttää modernin tieteen rajoja.

Se että mustaa aukkoa päästiin nyt ensi kertaa havainnoimaan on laajamittaisen kansainvälisen yhteistyöhankkeen ansiota. EU:n rahoituksella toimivilla tutkijoilla oli tässä Event Horizon Telescope -hankkeessa (EHT) merkittävä rooli. Tämä suuri tieteellinen saavutus muuttaa ratkaisevasti käsitystämme mustista aukoista. Se vahvistaa Albert Einsteinin yleisessä suhteellisuusteoriassaan esittämät ennustukset ja avaa uusia reittejä maailmankaikkeuden tutkimiseen. Ensimmäinen onnistunut kuva mustasta aukosta paljastetaan tänään kuudessa samaan aikaan järjestettävässä lehdistötilaisuudessa eri puolilla maailmaa.

Tutkimus-, innovointi- ja tiedeasioista vastaava komissaari Carlos Moedas hehkuttaa saavutusta seuraavasti: ”Fiktio innoittaa usein tiedettä, ja mustat aukot ovat jo pitkään ruokkineet unelmiamme ja uteliaisuuttamme. Kiitos eurooppalaisten tutkijoiden panoksen mustien aukkojen olemassaolo ei enää ole pelkästään teoriaa. Tämä hämmästyttävä saavutus on uusi osoitus siitä, miten yhteistyössä kansainvälisten kumppaneiden kanssa voidaan saada aikaan sellaista, jota ei voitu kuvitellakaan ja joka samalla laajentaa tietämyksemme rajoja.”

Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n puheenjohtaja Jean-Pierre Bourguignon iloitsee hänkin saavutuksesta: ”Onnittelen näitä eri puolilta maailmaa tulevia tutkijoita, jotka ovat tehneet tämän inspiroivan löydön ja laajentaneet tietämystämme. Olen erityisen iloinen siitä, että myös Euroopan tutkimusneuvoston rahoituksella toimivat tutkijat ovat vaikuttaneet ratkaisevasti tähän läpimurtoon. EU:n päätös rahoittaa tällaista ajattelutavan muuttavaa tieteellistä perustutkimusta on jälleen kerran osoittautunut menestykseksi. Saavutus on uusi osoitus siitä, että ERC:n kannattaa rahoittaa tutkimusta, joka on kylläkin riskialtista mutta mahdollisesti erittäin hyödyllistä.”

EU on Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n kautta antamallaan rahoituksella tukenut EHT-teleskooppihanketta ratkaisevalla tavalla. EU on erityisesti rahoittanut kolmea johtavaa saavutukseen osallistunutta tutkijaa ja heidän tutkimusryhmiään. Lisäksi on tuettu hankkeen onnistumisen kannalta olennaisen suurteleskooppi-infrastruktuurin kehittämistä ja parantamista.

Tämänpäiväiset tulokset ovat lisä niihin moniin saavutuksiin, joita EU:n tutkimuksen ja innovoinnin rahoitusohjelmalla Horisontti 2020 ja sitä edeltäneillä puiteohjelmilla on saatu aikaan. Menestyksen pohjalta komissio on ehdottanut uutta Horisontti Eurooppa -puiteohjelmaa. Tällä tähänastisista kunnianhimoisimmalla ohjelmallaan EU haluaa pysyä globaalin tutkimuksen ja innovoinnin eturintamassa.

 

TAUSTA

Mustat aukot ovat äärimmäisen tiheitä kosmisia kohteita, joissa pienen pienelle alueelle on puristunut käsittämätön määrä massaa. Ne vaikuttavat ympäristöönsä äärimmäisillä tavoilla: ne vääristävät aika-avaruutta ja kuumentavat kaiken niihin putoavan aineen äärilämpötiloihin. Nyt otettu kuva paljastaa Neitsyen tähdistössä sijaitsevan massiivisen Messier 87 -galaksin keskellä olevan mustan aukon. Tämä musta aukko on 55 miljoonan valovuoden päässä Maasta, ja sen massa on 6,5 miljardia Auringon massaa.

Jotta mustan aukon välitöntä ympäristöä pystyttäisiin havainnoimaan suoraan, Event Horizon Telescope -hankkeessa on pyritty ajantasaistamaan ja kytkemään toisiinsa kahdeksan eri puolilla maailmaa sijaitsevan teleskoopin muodostama verkosto. Teleskoopit on sijoitettu haastavan korkeisiin paikkoihin: Sierra Nevada -vuoristoon Espanjassa, tulivuorille Havaijilla ja Meksikossa, Arizonan vuorille, Atacaman autiomaahan Chilessä ja Antarktikselle. Tähän mittavaan kansainväliseen yhteistyöhankkeeseen osallistuu yli 200 tutkijaa Euroopasta, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta ja Itä-Aasiasta.

EU:n Euroopan tutkimusneuvosto on järjestänyt rahoitusta EHT-yhteistyöhön osallistuville tutkijoille seuraavista EU:n Horisontti 2020 -aloitteesta ja seitsemännestä puiteohjelmasta tuetuista hankkeista:

  • 14 miljoonan euron BlackHoleCam-hankkeessa tarkoituksena on ottaa kuva, tehdä mittauksia ja oppia ymmärtämään mustia aukkoja. Tätä kuusivuotista tutkimushanketta on vuodesta 2014 toteuttanut kolme johtavaa tutkijaa ryhmineen: professori Heino Falcke Nijmegenin Radboud-yliopistosta (professori Falcke toimii myös EHT-hankkeen tieteellisen neuvoston puheenjohtajana), professori Michael Kramer radioastronomian Max Planck -tutkimuslaitoksesta ja professori Luciano Rezzolla Frankfurtin Goethe-yliopistosta.
  • RadioNet-hankkeesta tuetaan yhteenliittymää, johon kuuluu 27 laitosta Euroopasta, Etelä-Koreasta ja Etelä-Afrikasta ja jonka tarkoituksena on integroida toisiinsa maailmanluokan tutkimusinfrastruktuureja radioastronomian tutkimusta varten. Siihen kuuluu radioteleskooppeja, teleskooppiryhmiä, data-arkistoja sekä maailmanlaajuisesti toimiva pitkäkantainterferometrian eurooppalainen verkosto EVN. Hanketta koordinoi radioastronomian Max Planck -tutkimuslaitos. EU on viimeisten 15 vuoden aikana investoinut RadioNet-hankkeeseen 30,3 miljoonaa euroa.

Euroopan tutkimusneuvosto ERC, jonka EU perusti vuonna 2007, on johtava tieteen eturintaman huippututkimusta tukeva eurooppalainen rahoituselin. Se valitsee vuosittain parhaimmat ja luovimmat tutkijat kansallisuudesta ja iästä riippumatta ja rahoittaa heidän vetämiään hankkeita Euroopassa. ERC:llä on neljä keskeistä apurahajärjestelmää: tutkijanuran alkuvaiheen tutkijoille suunnatut Starting Grants -apurahat, itsenäisille huipputason tutkijoille suunnatut Consolidator Grants -apurahat, asemansa vakiinnuttaneille tutkijoille suunnatut Advanced Grants -apurahat ja huippututkijaryhmille suunnatut Synergy Grants -apurahat. ERC tarjoaa myös konseptin toimivuuden osoittamista koskevia Proof-of-Concept Grants -apurahoja, joiden avulla autetaan apurahansaajia siirtymään perustutkimuksesta sen kaupallistamisen alkuun.

 

LISÄTIETOJA

Kuvia ja videoita mustasta aukosta komission audiovisuaaliportaalissa

Event Horizon Telescope -hankkeen lehdistötiedote

Euroopan komission lehdistötilaisuus Europe by Satellite -palvelussa

Euroopan komission lehdistötilaisuus EUtube-palvelussa

Uutisia Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä aihetunnisteella #RealBlackHole

Euroopan tutkimusneuvoston uutinen

 

IP/19/2053

Lisätietoa tiedotusvälineille:

Lisätietoa yleisölle: Europe Direct -palvelu, puh. 00 800 67 89 10 11 tai sähköposti


Side Bar