Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio - Lehdistötiedote

Tieliikenneturvallisuus: tilastot osoittavat parannusta vuonna 2017, mutta lisätyötä tarvitaan

Bryssel 10. huhtikuuta 2018

Tänään julkaistut vuotta 2017 koskevat komission alustavat tieliikenneturvallisuustilastot osoittavat, että kuolonuhrien määrä on laskenut noin 2 prosenttia jo toisena vuonna peräkkäin.

EU:n teillä kuoli 25 300 ihmistä vuonna 2017, mikä on 300 vähemmän kuin vuonna 2016 (-2 %) ja 6 200 vähemmän kuin vuonna 2010 (-20 %). Vaikka kehitys näyttää myönteiseltä, vuonna 2010 asetettu tavoite puolittaa tieliikennekuolemat EU:ssa vuoteen 2020 mennessä on erittäin haasteellinen tavoite. Lisäksi on arvioitu, että viime vuonna loukkaantui vakavasti 135 000 ihmistä, joista suuri osa oli suojattomia tienkäyttäjiä eli jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja moottoripyöräilijöitä. Kuolintapaukset ja loukkaantumiset vaikuttavat koko yhteiskuntaan, sillä ne aiheuttavat vuosittain arviolta 120 miljardin euron sosioekonomiset kustannukset[1]. Kaikkien osapuolten on nyt lähestyttävä ongelmaa uudesta näkökulmasta, jotta teiden turvallisuutta voidaan parantaa EU:ssa. Vaikka kansalliset ja paikalliset viranomaiset vastaavat useimmista jokapäiväisistä toimista (esim. lainvalvonnasta ja valistuksesta), komissio valmistelee parhaillaan useita konkreettisia toimenpiteitä tieliikenneturvallisuuden parantamiseksi entisestään. Tämä olisi uusi etappi puheenjohtaja Junckerin visioimassa ”Suojelevassa Euroopassa”.

Liikenteestä vastaava komissaari Violeta Bulc totesi, että EU:n maanteillä menetettyjen 25 300 hengen lisäksi monet muut loukkaantuivat vakavasti. ”Näiden lukujen taustalla on monia surullisia ja tuskallisia tarinoita. Tieliikenneturvallisuus kuuluu tunnetusti jäsenvaltioiden kanssa jaettavaan toimivaltaan, mutta uskon kuitenkin, että EU voi tehdä enemmän ihmisten suojelemiseksi. Komissio valmistelee parhaillaan useita konkreettisia toimenpiteitä, joista aiomme kertoa enemmän lähiviikkoina. Tavoite on kuitenkin selvä: tieliikennekuolemien määrää on vähennettävä”.

EU:n maanteillä tapahtuneet onnettomuudet vaativat vuonna 2017 keskimäärin 49 kuolonuhria miljoonaa asukasta kohden. Tieliikenne EU:ssa oli edelleen ylivoimaisesti turvallisinta koko maailmassa. EU-maista parhaat tulokset saatiin vuonna 2017 Ruotsissa (25 kuolonuhria miljoonaa asukasta kohden), Yhdistyneessä kuningaskunnassa (27), Alankomaissa (31) ja Tanskassa (32). Suurin pudotus vuoteen 2016 verrattuna saavutettiin Virossa (-32 %) ja Sloveniassa (-20 %).

Lisäksi jäsenvaltioiden väliset erot supistuivat edelleen vuonna 2017, sillä vain Romaniassa ja Bulgariassa liikenneonnettomuudet vaativat yli 80 kuolonuhria miljoonaa asukasta kohden.

Tulevaisuuden näkymät

Komissio valmistelee paraikaa maaliskuussa 2017 annetun maantieliikenteen turvallisuutta koskevan ministerien julkilausuman pohjalta uusia maantieliikenneturvallisuuden puitteita vuosiksi 2020–2030 ja useita tieliikenneturvallisuutta parantavia konkreettisia toimenpiteitä. Tässä yhteydessä voitaisiin myös tarkistaa ajoneuvojen turvallisuutta ja tieinfrastruktuurin turvallisuuden hallintaa koskevia EU:n sääntöjä sekä laatia aloite turvallisesta siirtymisestä vuorovaikutteiseen, verkotettuun ja autonomiseen liikkuvuuteen.

Komissio aikoo esitellä nämä toimenpiteet keväällä 2018.

Lisätietoja

Taustatiedote: Vuoden 2017 tieliikenneturvallisuustilastot: Mitä on lukujen taustalla?

Komission tieliikenneturvallisuustyö ja EU:n tieliikenneturvallisuustilastot

EU:n liikenneturvallisuuden käsikirja

 

Liite

Tieliikennekuolemat miljoonaa asukasta kohden

Alustavat maakohtaiset tilastot vuodelta 2017[2]

 

2010

2016

2017

2016–2017

2010–2017

Belgia

77

56

55

-3%

-26 %

Bulgaria

105

99

96

-4 %

-12 %

Tšekki

77

58

54

-6 %

-28 %

Tanska

46

37

32

-13 %

-28 %

Saksa

45

39

38

-1 %

-13 %

Viro

59

54

36

-32 %

-39 %

Irlanti

47

39

33

-15 %

-25 %

Kreikka

112

76

69

-10 %

-41 %

Espanja

53

39

40

2 %

-25 %

Ranska

64

54

53

-1 %

-13 %

Kroatia

99

73

80

8 %

-22 %

Italia

70

54

56

3 %

-18 %

Kypros

73

54

62

15 %

-12 %

Latvia

103

80

70

-14 %

-38 %

Liettua

95

66

67

0 %

-36 %

Luxemburg

64

56

47

-13 %

-25 %

Unkari

74

62

64

3 %

-16 %

Malta

31

51

43

-17 %

46 %

Alankomaat

32

31

31

0 %

-1 %

Itävalta

66

50

47

-5 %

-25 %

Puola

102

80

75

-6 %

-28 %

Portugali

80

54

62

14 %

-31 %

Romania

117

97

98

1 %

-19 %

Slovenia

67

63

50

-20 %

-25 %

Slovakia

65

51

57

12 %

-13 %

Suomi

51

47

39

-18 %

-22 %

Ruotsi

28

27

25

-6 %

-5 %

Yhdistynyt kuningaskunta

30

28

27

-5 %

-7 %

EU

63

50

49

-2 %

-20 %

 

[1] Kuntoutus, terveydenhuolto, aineelliset vahingot jne.

[2]Vuoden 2017 luvut perustuvat alustaviin tietoihin. Yksittäisiä maita koskevat tiedot saattavat vielä muuttua vähän.

IP/18/2761

Lisätietoa tiedotusvälineille:

Lisätietoa yleisölle: Europe Direct -palvelu, puh. 00 800 67 89 10 11 tai sähköposti


Side Bar