Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio - Lehdistötiedote

Komissio ehdottaa Turkin kanssa tehdyn tulliliiton nykyaikaistamista

Bryssel 21. joulukuuta 2016

Euroopan komissio on pyytänyt neuvostolta valtuuksia aloittaa Turkin kanssa neuvottelut EU:n ja Turkin välisen tulliliiton uudistamiseksi. Tulliliitto on ollut voimassa jo 20 vuotta.

EU:n ja Turkin kauppasuhteiden kehittäminen on olennainen osa EU:n ja Turkin pyrkimyksiä syventää suhteitaan yhteisen edun mukaisilla keskeisillä aloilla, jotka määritettiin EU:n ja Turkin huippukokouksessa 29. marraskuuta 2015 sekä EU:n ja Turkin julkilausumassa 18. maaliskuuta 2016. Ehdotuksellaan komissio noudattaa tekemiään sitoumuksia.

Tulliliiton kehittäminen vastaamaan EU:n ja Turkin nykyisiä kauppasuhteita toisi huomattavia taloudellisia etuja molemmille osapuolille.

Taloudellinen ympäristö on muuttunut, ja EU:n ja Turkin välinen kauppa on lisääntynyt merkittävästi. Vuonna 1996 voimaan tullut tulliliitto pystyy yhä heikommin vastaamaan kaupan integraation nykyhaasteisiin. Ensimmäisessä EU:n ja Turkin korkean tason taloudellisessa vuoropuhelussa viime huhtikuussa korostettiin tulliliiton kehittämispotentiaalia. Tulliliiton nykyaikaistamisen ja laajentamisen myötä EU:n yrityksille voisi avautua uusia mahdollisuuksia maatalouselintarviketeollisuudessa ja palvelualalla sekä julkisten hankintojen markkinoilla. Demokratian ja perusoikeuksien kunnioittaminen on sopimuksessa tärkeällä sijalla. 

Turkki on EU:n viidenneksi suurin kauppakumppani tavarakaupassa. Kahdenvälisen tavarakaupan arvo on yli nelinkertaistunut vuodesta 1996, ja se on nykyisin 140 miljardia euroa vuodessa. Tavarakauppa on EU:lle ylijäämäistä yhteensä 17 miljardin euron verran. EU on Turkin tärkein kauppakumppani. Sen osuus Turkin kansainvälisestä kaupasta on 41 prosenttia. Kaksi kolmasosaa Turkkiin tehdyistä suorista ulkomaisista sijoituksista on nykyään lähtöisin EU:sta.

Lisätietoa

EU:n ja Turkin kauppasuhteet

IP/16/4468

Lisätietoa tiedotusvälineille:

Lisätietoa yleisölle: Europe Direct -palvelu, puh. 00 800 67 89 10 11 tai sähköposti


Side Bar