Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio - Lehdistötiedote

Vahvoilla varotoimilla palautetaan luottamus Atlantin yli tapahtuviin tiedonsiirtoihin: Euroopan komissio esittää EU:n ja Yhdysvaltojen välisen Privacy Shield -järjestelyn

Bryssel 29. helmikuuta 2016

Euroopan komissio antoi tänään säädökset, joilla otetaan käyttöön EU:n ja Yhdysvaltojen välinen Privacy Shield -järjestely.

Euroopan komissio antoi tänään säädökset, joilla otetaan käyttöön EU:n ja Yhdysvaltojen välinen Privacy Shield -järjestely. Lisäksi se antoi tiedonannon, jossa esitetään tiivistetysti toimet, jotka on toteutettu viime vuosina luottamuksen palauttamiseksi Atlantin yli tapahtuviin tiedonsiirtoihin vuoden 2013 tiedustelupaljastusten jälkeen. Puheenjohtaja Junckerin poliittisten suuntaviivojen mukaisesti komissio on i) saattanut päätökseen kaikkiin EU:n markkinoilla palveluja tarjoaviin yrityksiin sovellettavien EU:n tietosuojasääntöjen uudistuksen, ii) neuvotellut EU:n ja Yhdysvaltojen välisen puitesopimuksen, jolla varmistetaan tiukat tietosuojavaatimukset siirrettäessä tietoja Atlantin yli lainvalvontatarkoituksessa, ja iii) saanut aikaan uudet vahvat puitteet kaupalliselle tiedonsiirrolle: EU:n ja Yhdysvaltojen välisen Privacy Shield ‑järjestelyn.

Komissio julkisti tänään myös luonnoksen tietosuojan tason riittävyyttä koskevaksi päätökseksi samoin kuin tekstit, jotka muodostavat EU:n ja Yhdysvaltojen välisen Privacy Shield -järjestelyn. Tähän sisältyvät tietosuojaperiaatteet (Privacy Shield Principles), joita yritysten on noudatettava, samoin kuin Yhdysvaltojen viranomaisten antamat kirjalliset sitoumukset (jotka julkaistaan Yhdysvaltojen virallisessa lehdessä (Federal Register)) järjestelyn täytäntöönpanosta, mukaan lukien vakuutus varotoimista ja rajoituksista, jotka koskevat viranomaisten pääsyä tietoihin.

Varapuheenjohtaja Ansip sanoi, että seuraavaksi EU:n ja Yhdysvaltojen välinen Privacy Shield -järjestely pannaan täytäntöön. ”Atlantin molemmin puolin tehdään työtä sen varmistamiseksi, että kansalaisten henkilötietoja suojellaan täysimääräisesti ja että pystymme tarttumaan digitaaliajan mahdollisuuksiin. Käytännössä puitteiden täytäntöönpanosta huolehtivat yritykset. Pidämme päivittäin yhteyttä, sillä haluamme olla varmoja siitä, että valmistelut tehdään mahdollisimman hyvin. Jatkamme toimia sekä EU:ssa että koko maailmassa luottamuksen vahvistamiseksi verkkoympäristöön. Luottamus on välttämätöntä digitaalisen tulevaisuuden kannalta”, hän totesi.

Komissaari Jourová sanoi, että henkilötietojen suojeleminen on ensisijaista sekä EU:ssa että kansainvälisesti. ”EU:n ja Yhdysvaltojen välinen Privacy Shield ‑järjestely muodostaa uudet, vahvat puitteet. Se perustuu määrätietoiseen täytäntöönpanoon ja valvontaan sekä yksityishenkilöiden mahdollisuuteen käyttää helpommin oikeussuojakeinoja. Lisäksi Yhdysvaltojen viranomaiset ovat antaneet ensimmäisen kerran kirjallisen vakuutuksen rajoituksista ja varotoimista, jotka koskevat viranomaisten pääsyä tietoihin kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä syistä. Nyt kun presidentti Obama on allekirjoittanut oikeussuojakeinoja koskevan lain (Judicial Redress Act), jossa myönnetään EU:n kansalaisille oikeus panna tietosuojaoikeudet täytäntöön yhdysvaltalaisissa tuomioistuimissa, komissio aikoo piakkoin tehdä ehdotuksen EU:n ja Yhdysvaltojen välisen puitesopimuksen allekirjoittamiseksi. Puitesopimuksella turvataan varotoimet, joita sovelletaan tiedonsiirtoihin lainvalvontatarkoituksessa. Näiden vahvojen varotoimien ansiosta Eurooppa ja Amerikka voivat palauttaa luottamuksen Atlantin yli tapahtuviin tiedonsiirtoihin”,hän jatkoi.

Kun tietosuojan tason riittävyyttä koskeva päätös on hyväksytty, uuden EU:n ja Yhdysvaltojen välisen Privacy Shield -järjestelyn puitteissa suoritettavaan tiedonsiirtoon sovellettavat varotoimet vastaavat EU:n tietosuojavaatimuksia. Uudet puitteet heijastavat Euroopan unionin tuomioistuimen 6. lokakuuta 2015 antamassa tuomiossa asetettuja vaatimuksia. Yhdysvaltojen viranomaiset antoivat vahvat sitoumukset siitä, että Privacy Shield -järjestelyn täytäntöönpanoa valvotaan tiukasti, ja vakuuttivat, että kansalliset turvallisuusviranomaiset eivät ryhdy valikoimattomaan tai laajamittaiseen tietojen valvontaan.

Järjestelyn takeena ovat seuraavat toimet:

-          yritysten tiukat velvoitteet ja määrätietoinen valvonta: Uusi järjestely on avoin ja sisältää tehokkaita valvontamekanismeja sen varmistamiseksi, että yritykset noudattavat velvollisuuksiaan. Näitä ovat esimerkiksi sanktiot tai järjestelyn ulkopuolelle asettaminen, jos yritykset laiminlyövät velvollisuutensa. Uusiin sääntöihin sisältyy myös järjestelmään osallistuviin yrityksiin sovellettavat tiukemmat ehdot, kun ne siirtävät tietoja edelleen muille osapuolille.

-          selkeät varotoimet ja avoimuusvelvoitteet, jotka koskevat yhdysvaltalaisten viranomaisten pääsyä tietoihin: Yhdysvaltojen viranomaiset ovat ensimmäisen kerran antaneet EU:lle kansallisen tiedusteluviraston johtajan kirjallisen vakuutuksen siitä, että viranomaisten mahdollisuuteen tutustua tietoihin kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä syistä sovelletaan selkeitä rajoituksia, varotoimia ja valvontamekanismeja. Tämä estää yleisen pääsyn henkilötietoihin. Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry on sitoutunut luomaan oikeussuojakeinot, jotka ovat eurooppalaisten käytettävissä kansallisen tiedustelun alalla. Tämä toteutetaan perustamalla ulkoministeriön yhteyteen oikeusasiamiesmekanismi, joka on riippumaton kansallisista turvallisuuspalveluista. Oikeusasiamies käsittelee yksityishenkilöiden tekemät valitukset ja tiedustelut ja ilmoittaa heille, onko asiaa koskevia lakeja noudatettu. Nämä kirjalliset sitoumukset julkaistaan Yhdysvaltojen virallisessa lehdessä.

-          EU:n kansalaisten oikeuksien tehokas suojelu ja useat oikeussuojakeinot: Yritysten on löydettävä ratkaisu valituksiin 45 päivän kuluessa. Lisäksi on käytettävissä maksuton vaihtoehtoinen riidanratkaisujärjestely. EU:n kansalaiset voivat ottaa yhteyttä myös maansa kansallisiin tietosuojaviranomaisiin, jotka yhdessä Yhdysvaltojen liittovaltion kilpailuviranomaisen kanssa varmistavat, että EU:n kansalaisten valitukset tutkitaan ja niihin löydetään ratkaisu. Jos asiaa ei saada ratkaistua millään muulla tavalla, viimeisenä keinona on välimiesmenettely, jolla varmistetaan täytäntöönpanokelpoinen ratkaisu. Yritykset voivat lisäksi sitoutua noudattamaan eurooppalaisten tietosuojaviranomaisten neuvoja. Tämä on pakollista yrityksille, jotka käsittelevät henkilöstöresursseja koskevia tietoja.

-          vuotuinen yhteinen tarkastelumekanismi: Mekanismilla seurataan Privacy Shield -järjestelyn toimintaa, mukaan lukien sitoumukset ja vakuutukset, jotka koskevat tietoihin pääsyä lainvalvontaan ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä syistä. Euroopan komissio ja Yhdysvaltojen kauppaministeriö suorittavat uudelleentarkastelun ja kutsuvat tarkasteluun mukaan asiaankuuluvia yhdysvaltalaisia tiedusteluasiantuntijoita ja Euroopan tietosuojaviranomaisia. Komissio aikoo hyödyntää kaikkia muista lähteistä käytettävissä olevia tietoja, mukaan lukien yritysten avoimuusraportit viranomaisten tekemien tietopyyntöjen laajuudesta. Komissio aikoo järjestää myös vuosittaisen tietosuojaa koskevan huippukokouksen asiaankuuluvien kansalaisjärjestöjen ja sidosryhmien kanssa. Tarkoituksena on keskustella Yhdysvaltojen tietosuojalainsäädännön laajemmasta kehityksestä ja sen vaikutuksesta eurooppalaisiin. Vuotuisen tarkastelun perusteella komissio laatii julkisen raportin Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

Jatkotoimet

Seuraavaksi kuullaan jäsenvaltioiden edustajista koostuvaa komiteaa ja EU:n tietosuojaviranomaiset (29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä) antavat oman lausuntonsa ennen kuin komission kollegio tekee lopullisen päätöksen. Tällä välin Yhdysvaltojen viranomaiset tekevät tarvittavat valmistelut uusien puitteiden, valvontamekanismien ja uuden oikeusasiamiesmekanismin käyttöönottamiseksi.

Yhdysvaltojen kongressi on hyväksynyt oikeussuojakeinoja koskevan lain, ja presidentti Obama allekirjoitti sen 24. helmikuuta. Komissio aikoo tämän johdosta ehdottaa piakkoin puitesopimuksen allekirjoittamista. Neuvoston olisi Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan annettava päätös sopimuksen tekemisestä.

Lisätietoja

Tiedonanto

Kysymyksiä ja vastauksia

Tietosivu

Luonnos tietosuojan tason riittävyyttä koskevaksi päätökseksi

Liite 1

Liite 2

Liite 3

Liite 4

Liite 5

Liite 6

Liite 7

EU:n ja Yhdysvaltojen välistä Privacy Shield -sopimusta koskeva lehdistötiedote

Tietosuojauudistusta koskeva lehdistötiedote ja kysymyksiä ja vastauksia

EU:n ja Yhdysvaltojen välistä puitesopimusta koskeva lausunto ja kysymyksiä ja vastauksia

Aihetta käsittelevä uutinen PO JUSTin verkkosivuilla

IP/16/433

Lisätietoa tiedotusvälineille:

Lisätietoa yleisölle: Europe Direct -palvelu, puh. 00 800 67 89 10 11 tai sähköposti


Side Bar