Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio

Lehdistötiedote

Bryssel 20. tammikuuta 2014

Henkilöiden vapaa liikkuvuus: Euroopan komissio puuttuu liikkuvien EU:n kansalaisten verosyrjintään

Komission kohdennetussa aloitteessa tarkastellaan jäsenvaltioiden verosäännöksiä sen varmistamiseksi, etteivät ne syrji liikkuvia EU:n kansalaisia. Tarkastelun kohteena ovat sekä työssäkäyvät henkilöt (palkkatyöntekijät ja itsenäiset ammatinharjoittajat) että työelämän ulkopuolella olevat (eläkkeensaajat). Aloite täydentää aiempaa hanketta, jossa tarkasteltiin rajojen yli työskentelevien henkilöiden verotusta (IP/12/340).

Työntekijöiden liikkuvuutta pidetään yhtenä keskeisenä mahdollisuutena lisätä kasvua ja työllisyyttä Euroopassa. EU:n vanhoissa 15 jäsenmaassa (EU15) bruttokansantuotteen arvioidaan kasvaneen lähes yhden prosentin pitkällä aikavälillä laajentumisen jälkeisen liikkuvuuden seurauksena (2004–2009)1.

Veroesteet ovat edelleen yksi suurimpia syitä siihen, että EU:n kansalaiset eivät lähde kotimaastaan etsimään työtä toisesta jäsenvaltiosta. Veroesteitä voi ilmetä kotimaassa tai uudessa asuinmaassa.

Tästä syystä komissio tekee vuoden 2014 aikana perusteellisen selvityksen jäsenvaltioiden verojärjestelmistä määrittääkseen, aiheutuuko niistä haittaa liikkuville EU:n kansalaisille. Jos syrjintää tai EU:n perusvapauksien rikkomisia havaitaan, komissio huomauttaa tästä kansallisille viranomaisille ja vaatii tarvittavien muutosten tekemistä. Jos ongelmiin ei puututa, komissio voi aloittaa rikkomisesta johtuvat menettelyt kyseisiä jäsenvaltioita kohtaan.

Verotuksesta, tulliliitosta, tarkastustoiminnasta ja petostentorjunnasta vastaavan komission jäsenen Algirdas Šemetan mukaan EU:n säännöt ovat selvät: kaikkia EU:n kansalaisia on kohdeltava tasa-arvoisesti sisämarkkinoilla. ”Syrjintää ei saa esiintyä, eikä työntekijöiden oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen saa estää. Velvollisuutemme on varmistaa kansalaisten puolesta, että nämä periaatteet otetaan huomioon käytännön tasolla kaikkien jäsenvaltioiden verosäännöissä”, Šemeta lisäsi.

Koska verotukselliset esteet ovat yhä yksi merkittävimmistä työntekijöiden rajatylittävää liikkuvuutta haittaavista tekijöistä, komissio pyrkii purkamaan näitä esteitä EU:ssa monilla rintamilla esimerkiksi seuraavien ehdotusten kautta: kaksoisverotukseen puuttuminen (IP/11/1337), parannukset työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevan oikeuden soveltamiseen (IP/13/372, MEMO/13/384) ja parannukset lähetettyjen työntekijöiden oikeuksien suojaan (IP/13/1230, MEMO/13/1103).

Tausta

Komission aloitteessa tarkastellaan ja arvioidaan sitä, kohdistuuko liikkuviin, muualla kuin kotimaassa asuviin EU:n kansalaisiin raskaampi verotus. Näin voi tapahtua kotimaassa tai muuton kohdemaassa EU:n jäsenvaltioissa. Kansalaisille voi aiheutua verohaittoja,

  • jotka johtuvat henkilön investointien tai omaisuuden sijainnista, veronmaksajan itsensä sijainnista tai veronmaksajan asuinpaikan muutoksesta,

  • jotka kohdistuvat henkilön maksamiin eläkemaksuihin, eläkkeen saantiin tai eläkkeen ja henkivakuutuspääoman siirtämiseen,

  • jotka kohdistuvat henkilön toisessa jäsenmaassa toteuttamaan yritystoimintaan tai kyseisen toiminnan siirtämiseen toiseen jäsenmaahan,

  • jotka johtuvat tiettyjen verovähennysten tai veroetujen epäämisestä,

  • jotka kohdistuvat henkilölle kertyneeseen varallisuuteen.

Komissio tarkastelee tilannetta EU:n eri kansalaisryhmien, kuten palkkatyöntekijöiden, itsenäisten ammatinharjoittajien ja eläkkeensaajien osalta.

Oikeus asua ja työskennellä missä tahansa EU-maassa on Euroopan kansalaisten perusoikeus ja keskeinen väline kehitettäessä Euroopan laajuisia työmarkkinoita. Komissio pyrkii jäsenvaltioiden kanssa helpottamaan työntekijöiden vapaata liikkuvuutta (esim. komission ehdotus Euroopan laajuisen EURES-työnhakuverkoston parantamiseksi IP/14/26, MEMO/14/22, MEMO/14/23) sekä varmistamaan, että muussa kuin kotijäsenvaltiossaan asuvia työntekijöitä ja EU:n kansalaisia kohdellaan samoin kuin asuinmaan omia kansalaisia ja että heillä on samat veroedut kuin kotimaisilla työntekijöillä.

Lisätietoja

Verotuksesta, tulliliitosta, tilintarkastuksesta ja petostentorjunnasta vastaavan komissaari Algirdas Šemetan kotisivut:

http://ec.europa.eu/commission_2010-2014/semeta/index_en.htm

Yhteystiedot:

Emer Traynor (+32 2 292 15 48)

Franck Arrii (+32 2 297 22 21)

1 :

Employment and Social Developments in Europe 2011, intra-EU labour mobility and the impact of enlargement (työllisyys ja sosiaalinen kehitys Euroopassa vuonna 2011, työvoiman liikkuvuus EU:n sisällä ja laajentumisen vaikutus), s. 274.


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website