Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio

Lehdistötiedote

Bryssel 1. marraskuuta 2014

Junckerin komissio aloittaa toimikautensa

Jean-Claude Junckerin komission toimikausi alkaa virallisesti tänään ja jatkuu 31. lokakuuta 2019 saakka.

On Euroopan kansalaisten, Euroopan parlamentin sekä valtion- ja hallitusten päämiesten osoittaman demokraattisen tuen ansiota, että uusi komissio pääsee aloittamaan toimikautensa tänään. Nyt on aika kääriä hihat ja ryhtyä työhön. Euroopan haasteet eivät voi odottaa. Tiimini ja minä työskentelemme tästä päivästä alkaen määrätietoisesti sen hyväksi, että Eurooppa pääsee uuteen alkuun, kuten olemme luvanneet. Odotan innolla, että yhdessä tämän vahvan ja kokeneen tiimin kanssa saamme tulevien viiden vuoden kuluessa aikaan Euroopan parhaaksi koituvia tuloksia", toteaa Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker.

Tausta

Tätä päivää kuvaa tunnuslause: Euroopan haasteet eivät voi odottaa. Euroopan komission toimikausi alkaa nyt ajallaan ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Euroopan parlamentin kuulemiset otettiin käyttöön vuonna 1994 Jacques Delorsin komission aikana.

Junckerin komission toimikauden alkua edelsi pitkä uuden komission valintaprosessi. Ensimmäistä kertaa toteutetun Euroopan laajuisen vaalikampanjan jälkeen Eurooppa-neuvosto ehdotti 27. kesäkuuta Euroopan parlamentille Jean-Claude Junckeria Euroopan komission puheenjohtajaehdokkaaksi. Näin Eurooppa-neuvosto otti huomioon Euroopan parlamentin vaalien tuloksen, kuten Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 7 kohdassa määrätään.

Euroopan parlamentti valitsi Jean-Claude Junckerin tehtävään 15. heinäkuuta vahvalla 422 äänen kannatuksella hänen parlamentille esittämiensä poliittisten suuntaviivojen perusteella (valintaan olisi riittänyt 376 ääntä).

Valittu komission puheenjohtaja valitsi komissaariehdokkaiden haastatteluprosessin jälkeen muut komission jäsenet. Valittu komission puheenjohtaja ja neuvosto sopivat lopullisesta komission jäsenehdokkaiden luettelosta 5. syyskuuta. Jean-Claude Juncker esitteli kokoonpanon ja sen salkkujaon 10. syyskuuta, minkä jälkeen komissaariehdokkaita kuultiin yksitellen asianomaisissa Euroopan parlamentin valiokunnissa.

Tämän perusteella ja Jean-Claude Junckerin tehtyä kokoonpanoon eräitä muutoksia Euroopan parlamentin kuulemisissa esiin nousseiden ongelmien ratkaisemiseksi (ks. IP/14/1163 ja SPEECH/14/705) Euroopan parlamentti hyväksyi koko kollegion 426 äänen kannatuksella (yhteensä 699 äänestä). Eurooppa-neuvosto nimitti Euroopan komission huippukokouksessaan 23. lokakuuta.

Lisätietoja:

Junckerin komission uusi kotisivu:

http://ec.europa.eu/index_fi.htm

Junckerin komission poliittiset suuntaviivat: Uusi alku Euroopalle: Työllisyyden, kasvun, oikeudenmukaisuuden ja demokraattisen muutoksen ohjelma

http://ec.europa.eu/news/eu_explained/140715_fi.htm

Puheenjohtaja Juncker Twitterissä: @JunckerEU

Yhteyshenkilöt:

Margaritis Schinas (+32-2) 296 05 24

Mina Andreeva (+32-2) 299 13 82

Natasha Bertaud (+32-2) 296 74 56

Lisätietoa yleisölle: Europe Direct -palvelu, puh. 00 800 6 7 8 9 10 11 tai sähköposti

Liite

Junckerin komissio:


Side Bar