Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio

Lehdistötiedote

Bryssel 25.7.2013

Kolme neljäsosaa eurooppalaisista ilman 4G-yhteyttä!

Eurooppalaiset matkustavat parhaillaan rannikoille ja vuoristoon perinteiselle kesälomalleen. Heille voi tulla kuitenkin yllätyksenä, että näissä lomakohteissa on vain harvoin 4G-verkkoa. Kolme neljäsosaa EU:ssa asuvista ei voi käyttää 4G/LTE-yhteyttä kotipaikkakunnallaan, ja nämä yhteydet ovat erityisen harvinaisia maaseudulla. Vertailun vuoksi todettakoon, että Yhdysvalloissa yli 90 prosentilla väestöstä on 4G-yhteys.

Komission varapuheenjohtaja Neelie Kroes myönsi olevansa samassa veneessä kaikkien muiden kansalaisten, veronmaksajien ja äänestäjien kanssa, jotka haluavat vain, että heidän puhelimensa ja tablettinsa toimivat. ”On erittäin turhauttavaa, kun puhelimeni lakkaa toimimasta Brysselissä, koska taajuudet kattavat siellä vain 3G-verkot. Miljoonat muut kokevat saman joka päivä”, Kroes totesi.

Tiesitkö tämän 4G-yhteyksistä?

  1. Kolmessa EU:n jäsenvaltiossa ei ole lainkaan 4G-verkkoa.

  2. Ainoastaan Saksassa, Virossa ja Ruotsissa on pitkälle kehittynyt 4G-verkko.

  3. 4G-verkko puuttuu EU:n maaseutualueilta lähes kokonaan.

  4. Koko maailman 4G-yhteyksistä ja -tilauksista vain vaivaiset 5 prosenttia on EU:ssa.

Taloutta ei voida harjoittaa tällä tavalla. Emme voi kohdella maaseuduilla asuvia ja lomalaisia kuin toisen luokan kansalaisia. Laitteesi ja matkapuhelinliittymäsi on toimittava missä tahansa, koska olet maksanut siitä”, korostaa Kroes.

Ongelma vain pahenee

Neelie Kroes totesi, että EU:n verkot ovat toimintansa äärirajoilla. ”Matkaviestinliikenteen ennustetaan kasvavan 66 prosenttia vuodessa. Lähes jokaisella meistä on älylaite, jolla halutaan katsoa videoita. Jos taajuuksia ei lisätä, koko rakenne sortuu”, Kroes varoitti.

Syy ei ole EU:n

EU on tietoinen dataliikenteen kysynnän räjähdysmäisestä kasvusta, minkä vuoksi se on lisännyt taajuuksia huomattavasti nopeiden langattomien laajakaistayhteyksien tarpeiden tyydyttämiseksi (ks. IP/12/929). Taajuudet jaetaan kuitenkin tosiasiallisesti kansallisella tasolla. Jäsenvaltioiden omat ongelmat ovat aiheuttaneet menettelyihin ja toimilupien myöntämiseen liittyviä viivästyksiä. Lisäksi huutokauppaamisen vuoksi mobiilipalvelujen tarjoajilla ei juurikaan ole varaa kehittää verkkoja sen jälkeen, kun ovat saaneet tätä koskevan oikeuden. Kun otamme vielä huomioon, että EU:ssa on 28 kansallista markkinaa, on helppo ymmärtää, etteivät mobiilipalvelujen tarjoajat voi käytännössä kehittää EU:n laajuista matkaviestinstrategiaa.

Tästä seuraa, että käyttäjät kärsivät ja EU on jäänyt jälkeen maailmanlaajuisessa 4G-kilpailussa.

Taloudelliset ongelmat

Yritykset saattavat joutua maksamaan yhdessä EU:n jäsenvaltiossa jopa 50 kertaa korkeammat hinnat kuin toisessa. On selvää, etteivät tällaiset markkinat ole terveitä. Taajuuksien käyttöoikeudet ovat keskimäärin lähes neljä kertaa kalliimpia kuin Yhdysvalloissa.

Kun hinnat nousevat pilviin taajuushuutokaupoissa, tämä vahingoittaa koko talouselämää, koska

  1. korkeat huutokauppahinnat tarkoittavat myös sitä, että yrityksillä ei ole varaa tehdä niitä 27 miljardin euron investointeja, jotka EU:n tekemän tutkimuksen mukaan tarvittaisiin verkon kehittämiseen,

  2. verkon kehittämisen viivästymisen vuoksi (infrastruktuuri-investoinnit ovat vähentyneet viime vuosina) uutta taloudellista toimintaa ei aloiteta ja hallituksilta jää siten saamatta verotuloja,

  3. yritykset joutuvat kärsimään epävarmasta taloudellisesta tilanteesta (joillakin niistä on velkaa kolme kertaa enemmän kuin niiden pörssiarvo).

Mitä komissio tekee?

  1. Komissio käy neuvotteluja taajuuksien toimilupien huomattavasti tiukemmasta koordinoinnista. Tämä synnyttäisi mittakaavaetuja operaattoreille, jos 4G-verkkoa kehitettäisiin samalla taajuusalueella useissa maissa yhtä aikaa. Lisäksi 4G-yhteydet saataisiin nopeammin kuluttajien käyttöön.

  2. Komissio käynnistää radiotaajuuspoliittisen ohjelman 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti alustavan täytäntöönpanovaiheen, joka koskee luvan antamista 4G-laitteille soveltuville yhdenmukaistetuille EU:n taajuuskaistoille (870 MHz).

Hyödyllisiä linkkejä

Digital Agenda

Neelie Kroes

Wireless-Europe on Digital Agenda Website

Radio Spectrum Policy Programme

#ConnectedContinent

Neelie Kroes Twitterissä

Yhteyshenkilö:

Sähköposti: comm-kroes@ec.europa.eu Puh. (+32-2) 295 73 61 Twitter: @RyanHeathEU


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website