Chemin de navigation

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio

Lehdistötiedote

Lissabon/Bryssel 14. maaliskuuta 2013

Vuoden parhaat koulujen kansainväliset eTwinning-hankkeet

Vuoden parhaille koulujen kansainvälisille kumppanuushankkeille jaetaan tänään Lissabonissa eTwinning-palkinnot. Tämän vuoden pääpalkinnon saa Rainbow Village –hanke, johon osallistui 12–15-vuotiaita koululaisia Ranskasta, Kreikasta, Romaniasta, Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Turkista, Italiasta, Slovakiasta ja Puolasta. Oppilaat loivat kuvitteellisen maailman ajasta tuomiopäivän jälkeen ja tutkivat muun muassa hengissä selviytymiseen, ympäristönsuojeluun ja kansalaisuuteen liittyviä aiheita. eTwinning-verkosto on virtuaalinen oppimisympäristö, jossa oppilaita ja opettajia 100 000 koulusta 33:ssa Euroopan maassa osallistuu vuorovaikutteisiin hankkeisiin internetin välityksellä. Tämän iltapäivän juhlatilaisuudessa jaetaan kaikkiaan yhdeksän palkintoa (ks. jäljempänä).

Koulutuksesta, kulttuurista, monikielisyydestä ja nuorisoasioista vastaava komissaari Androulla Vassiliou esitti lämpimät onnittelunsa kaikille voittajakouluille ja jatkoi: ”Nyt kun vietetään Euroopan kansalaisten teemavuotta, on hyvin sopivaa, että keskeisesti kansalaisuusaiheeseen painottunut hanke valittiin koko kilpailun voittajaksi. Olemme hyvin ylpeitä eTwinning-järjestelmän menestyksestä. Se auttaa nuoria ymmärtämään sekä oman lähiympäristönsä että eurooppalaisuuden arvon, mutta tarjoaa heille myös tilaisuuksia laajentaa omia näkemyksiään ja opetella aktiivisena Euroopan kansalaisena toimimista.”

Voittajat valittiin kolmesta ikäryhmästä (4–11-, 12–15- ja 16–19-vuotiaat oppilaat), ja muita palkintoluokkia oli kuusi: espanjan, ranskan, saksan ja englannin kielen opiskelu, matematiikan ja luonnontieteiden Marie Skłodowska Curie –palkinto ja Mevlana-palkinto kulttuurienvälisen ymmärtämyksen edistämisestä. Tänä vuonna palkinnoista kilpaili 300 hakemusta.

Voittaja 4-11-vuotiaiden oppilaiden ikäryhmässä on ihmisen parasta ystävää, koiraa, käsittelevä Friends Fur-ever -hanke, johon osallistuneet koulut sijaitsevat Romaniassa, Puolassa ja Portugalissa. 16–19-vuotiaiden oppilaiden palkinnon voittajat perustivat hankkeen, joka perustuu matkustavan kirpun seikkailuihin. Sen yhteydessä oppilaat saivat mahdollisuuden toimia käsikirjoittajina, sarjakuvapiirtäjinä ja kääntäjinä. Mukana olivat koulut Ranskasta, Espanjasta, Italiasta, Turkista, Bulgariasta, Portugalista ja Tšekistä.

Espanjan kielen palkinnon jakavat koulut Italiasta, Espanjasta, Portugalista ja Tanskasta, ja ranskan kielen palkinnon koulut Italiasta ja Puolasta. Saksan kielen palkinnon saavat yhteisesti koulut Ranskasta, Puolasta ja Kreikasta, ja englannin kielen palkinto myönnetään oppilaille Kreikasta, Latviasta, Ranskasta, Itävallasta ja Portugalista.

Marie Skłodowska Curie -palkinto menee hankkeelle Fly Me to The Moon, jossa tieteelliset havainnot ja mittaukset yhdistyvät paikallisten perinteiden ja uskomusten tarkasteluun. Voittajakoulut sijaitsevat Sloveniassa, Ranskassa, Kreikassa, Espanjassa, Puolassa ja Turkissa.

Mevlana-palkinnon voittajat työskentelivät kulttuurienvälistä vuoropuhelua satujen, draaman ja taiteen keinoin käsitelleen Intercultural dialogue through fairy tales –hankkeen parissa. Se kokosi yhteen oppilaita ja opettajia 29 maasta, ja yhteistyön puitteissa oppilaat tutustuivat kunkin koulun kotimaan erilaisiin kulttuureihin.

Tausta

Palkintojenjakotilaisuus järjestetään Lissabonissa eTwinning-konferenssin yhteydessä, johon osallistuu 500 opettajaa 33:sta Euroopan maasta. He jakavat ajatuksia ja tietoa uusista opetusmenetelmistä, esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikan parhaasta mahdollisesta hyödyntämisestä.

eTwinning-järjestelmä on osa EU:n Comenius-ohjelmaa, ja se saa rahoitusta noin 10 miljoonaa euroa vuosittain. Siitä ei rahoiteta yksittäisiä hankkeita, vaan se tarjoaa opettajille ja oppilaille välineitä ja tukea, joita ovat esimerkiksi eTwinning-portaali ja opettajille järjestettävät seminaarit.

Kansalliset tukipalvelut kaikissa EU-maissa ja lisäksi Kroatia, Islanti, Norja, Turkki, Sveitsi ja entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia edistävät eTwinning-toimintaa, järjestävät koulutusta ja tarjoavat tukea verkossa ja puhelimitse.

Äskettäin toteutetun tutkimuksen mukaan eTwinning tarjoaa kouluille helpon ja kustannuksiin verrattuna tehokkaan tavan tehdä kansainvälistä yhteistyötä. Tutkimuksessa havaittiin myös, että verkkoon liittyneet opettajat paransivat sen avulla osaamistaan ja suhteitaan oppilaisiin ja laajensivat ammatillisia verkostojaan. Oppilaat kokivat olevansa motivoituneempia ja parempia ryhmätyöskentelijöitä.

Komissio on ehdottanut, että eTwinning-järjestelmää kehitettäisiin uuden, vuonna 2014 käynnistettävän Yhteinen Erasmus -ohjelman osana kaikkien sellaisten koulujen käytettävissä olevaksi foorumiksi, jotka haluavat tehdä rajat ylittävää yhteistyötä EU:n tuella.

eTwinning-verkosto edistää digitaalisen lukutaidon parantamiseen ja vertaisryhmäoppimiseen liittyviä EU:n tavoitteita. Komissio julkaisee myöhemmin tänä vuonna koulutuksen avoimuuden lisäämistä käsittelevän strategian, jolla pyritään edistämään koulutusta ja taitojen kehittämistä uuden teknologian ja avointen oppimisresurssien avulla.

Aikaisemmin tässä kuussa komissio käynnisti eTwinning Plus –hankkeen, joka laajentaa verkoston kouluihin Armeniassa, Azerbaidžanissa, Georgiassa, Moldovassa ja Ukrainassa. Komissio aikoo laajentaa järjestelmän käyttöä vähitellen myös eteläisen naapurialueen maihin, ensiksi Tunisiaan (IP/13/183).

Lisätietoja

eTwinning-konferenssin sivusto 

Euroopan komissio: Comenius-ohjelma

Euroopan komissio: Yhteinen Erasmus (2014–2020)

Androulla Vassilioun sivusto

Androulla Vassiliou Twitterissä: @VassiliouEU

Yhteyshenkilöt:

Dennis Abbott (+32 2 295 92 58); Twitter: @DennisAbbott

Dina Avraam (+32 2 295 96 67)


Side Bar

Mon compte

Gérez vos recherches et notifications par email


Aidez-nous à améliorer ce site