
Euroopan komissio
Lehdistötiedote
Bryssel 26. helmikuuta 2013
Komissio perii jäsenvaltioilta takaisin 414 miljoonaa euroa maataloustukia
Euroopan komissio on tehnyt tänään tilien tarkastamista ja hyväksymistä koskevan päätöksen, jonka mukaan se perii takaisin yhteensä 414 miljoonaa euroa jäsenvaltioiden aiheettomasti maksamia maataloustukia. Jäsenvaltiot vastaavat yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) mukaisten menojen maksatuksesta ja tarkastamisesta. Komissio puolestaan varmistaa, että jäsenvaltiot ovat käyttäneet varat moitteettomasti. Nyt kyseessä olevat varat palautetaan EU:n talousarvioon maatalousmenoja koskevien EU:n sääntöjen laiminlyönnin tai tarkastusmenetelmien riittämättömyyden vuoksi. Muodollisesti tänään tehdyn päätöksen nettovaikutus on noin 393 miljoonaa euroa, sillä osa tuista on jo peritty takaisin jäsenvaltioilta.
Merkittävimmät rahoitusoikaisut
Maksuja peritään takaisin seuraavilta 22 jäsenvaltiolta: Belgia, Bulgaria, Tšekki, Tanska, Saksa, Irlanti, Kreikka, Espanja, Ranska, Italia, Kypros, Liettua, Unkari, Malta, Alankomaat, Puola, Romania, Slovenia, Slovakia, Suomi, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta. Merkittävimmät yksittäiset oikaisut ovat seuraavat:
Yhdistyneeltä kuningaskunnalta (Englanti) peritään takaisin 111,7 miljoonaa euroa (nettovaikutus1 99, 4 miljoonaa) viljelylohkojen LPIS-GIS-tunnistusjärjestelmän, hakemusten käsittelyn, hallinnollisten ristiintarkastusten ja pinta-alatukeen liittyvien tilatarkastusten puutteiden vuoksi;
Italialta peritään takaisin 48,3 miljoonaa euroa (nettovaikutus1 48,1 miljoonaa) täydentävien ehtojen rikkomusten, useiden lakisääteisten hoitovaatimusten puutteellisen valvonnan, kolmen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksen määrittelemättä jättämisen sekä seuraamusten epäasianmukaisen soveltamisen vuoksi;
Espanjalta peritään takaisin 40,6 miljoonaa euroa vientitukien hallintoon ja valvontaan, naudanlihan ennakkotarkastuksiin, fyysisiin tarkastuksiin, sokerin tuotannon ja varastoinnin tarkastuksiin ja fyysisten tarkastusten tekemisestä viejille annettaviin ennakkoilmoituksiin liittyvien puutteiden vuoksi;
Puolalta peritään takaisin 34,4 miljoonaa euroa Euroopan maaseuturahaston mukaisen varhaiseläkejärjestelmän hallinnoinnin puutteiden vuoksi;
Ranskalta peritään takaisin 29 miljoonaa euroa Euroopan maaseuturahaston mukaisten luonnonhaittoja koskevien toimenpiteiden ja maaseudun ympäristötoimenpiteiden tilatarkastusten puutteiden vuoksi;
Italialta peritään takaisin 17,9 miljoonaa euroa sitrushedelmien jalostusalan vakavasti puutteellisen valvontajärjestelmän ja petosten vuoksi;
Yhdistyneeltä kuningaskunnalta (Pohjois-Irlanti) peritään takaisin 17,7 miljoonaa euroa (nettovaikutus2 15,7 miljoonaa) LPIS-GIS-tunnistusjärjestelmän, tilatarkastusten sekä pinta-alatuen maksujen ja pinta-alatukeen liittyvien seuraamusten puutteiden vuoksi;
Espanjalta peritään takaisin 16 miljoonaa euroa tukioikeuksien myöntämisessä pinta-alatuen saajille esiintyneiden puutteiden vuoksi;
Romanialta peritään takaisin 12,5 miljoonaa euroa tuensaajien tukikelpoisuuden ja menojen valvonnassa sekä Euroopan maaseuturahaston mukaiseen maatilojen nykyaikaistamistoimenpiteeseen liittyvien seuraamusten soveltamisessa esiintyneiden puutteiden vuoksi.
Tausta
Jäsenvaltiot vastaavat useimpien YMP:n maksujen hallinnoinnista pääasiassa maksajavirastojensa kautta. Ne huolehtivat myös valvonnasta, kuten viljelijöiden esittämien suoria tukia koskevien hakemusten todentamisesta. Komissio tekee vuosittain yli 100 tarkastusta varmistuakseen siitä, että jäsenvaltioiden valvonta ja puutteiden korjaus on riittävää, ja sillä on toimivalta periä varoja takaisin jälkikäteen, mikäli tarkastuksissa todetaan, että jäsenvaltioiden hallinto- ja valvontatoimilla ei voida turvata EU:n varojen asianmukaista käyttöä.
Yksityiskohtaisempia tietoja tilintarkastus- ja tilinpäätösmenettelyn toiminnasta annetaan tiedotteessa MEMO/12/109 sekä tietosivulla "Managing the agriculture budget wisely", joka on saatavilla internetosoitteessa http://ec.europa.eu/agriculture/fin/clearance/factsheet_en.pdf.
Oikaisut esitetään jäsenvaltioittain ja aloittain yksityiskohtaisemmin liitteenä olevissa taulukoissa (liitteet I ja II).
Yhteyshenkilöt: Fanny Dabertrand (+32 2) 299 06 25 Roger Waite (+32 2) 296 14 04 |
Liite I: Euroopan maataloustukirahaston ja maaseuturahaston tilien sääntöjenmukaisuustarkastus
Päätös nro 40: Jäsenvaltiokohtaiset oikaisut (miljoonina euroina)
Oikaisun soveltamisala ja peruste | Oikaisun määrä | Oikaisun rahoitusvaikutuksen määrä3 |
Belgia |
| |
Täydentävät ehdot – hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksen toteuttamatta jättämisen ja tilatarkastusten osittaisen toteuttamisen perusteella ehdotettava oikaisu | 2,477 | 2,477 |
Bulgaria |
| |
Maaseudun kehittäminen – tilatarkastusten ajoittamisen ja otoksen valinnan puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,023 | 0,023 |
Kypros |
| |
Maaseudun kehittäminen – hallinnollisten tarkastusten myöhästymisen ja tilatarkastusten epäasianmukaisen ajoituksen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,100 | 0,100 |
Muut oikaisut – enimmäismäärien ylittymisen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,001 | 0,000 |
Tšekki |
| |
Täydentävät ehdot – hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksen määrittelemättä jättämisen ja sääntöjenvastaisuuksien arvioinnin puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 6,558 | 6,558 |
Maaseudun kehittäminen – eläintiheyttä koskevien tilatarkastusten puuttumisen perusteella ehdotettu oikaisu | 4,477 | 4,455 |
Saksa |
| |
Maaseudun kehittäminen – tukikelpoisista hakemuksista tehtävän valinnan puutteiden ja maksuihin sisällytetyn tukeen oikeuttamattoman alv:n perusteella ehdotettu oikaisu | 3,739 | 3,739 |
Tanska |
| |
Muut oikaisut – velkojen takaisinperinnässä esiintyneiden puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,019 | 0,019 |
Espanja |
| |
Vientituet – naudanlihan ennakkotarkastuksiin, fyysisiin tarkastuksiin, sokerin tuotannon ja varastoinnin tarkastuksiin ja fyysisten tarkastusten tekemisestä viejille annettaviin ennakkoilmoituksiin liittyvien puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 40,596 | 40,596 |
Pinta-alatuki – tukioikeuksien jakamisessa esiintyneiden puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 16,030 | 16,030 |
Täydentävät ehdot – yhden hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksen puuttumisen sekä tarkastusten tehokkuuteen vähennyksen soveltamiseen liittyvien puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 6,486 | 6,485 |
Maaseudun kehittäminen – tilatarkastusten ja jäljitettävyyden puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,379 | 0,379 |
Muut oikaisut – liitteen III taulukkoon varainhoitovuoden 2006 osalta tehtyyn korjaukseen (sääntöjenvastaisesti maksettujen määrien takaisinperintä) perustuva palautus | Palautus 1,785 | Palautus 1,785 |
Suomi |
| |
Muut oikaisut – vuoden 2009 tilien tarkastamisen ja hyväksymisen yhteydessä todettujen virheiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,067 | 0,067 |
Ranska |
| |
Eläinpalkkiot – tilarekisterin puutteiden ja tietokannan sääntöjenvastaisuuden perusteella ehdotettu korjaus | 4,474 | 4,465 |
Maaseudun kehittäminen – Edullisten lainojen asiakirjojen hallinnollisten tarkastusten epätäydellisyyden ja viivästyneiden pankkitarkastusten perusteella ehdotettu oikaisu | 6,453 | 6,453 |
Maaseudun kehittäminen – luonnonhaittoja koskevien toimenpiteiden ja maaseudun ympäristötoimenpiteiden tilatarkastusten puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 28,956 | 28,956 |
Myöhästyneet maksut – maksujen myöhästymisen perusteella ehdotettu oikaisu | 1,372 | 0,000 |
Muut oikaisut – vuoden 2008 tilien tarkastamisen ja hyväksymisen yhteydessä todettujen tukeen oikeuttamattomien menojen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,108 | 0,108 |
Yhdistynyt kuningaskunta | ||
Pinta-alatuki – LPIS-GIS-tunnistusjärjestelmän, hakemusten käsittelyn, hallinnollisten ristiintarkastusten ja tilatarkastusten puutteiden perusteella ehdotettu Englantia koskeva oikaisu | 111,678 | 99,430 |
Pinta-alatuki – LPIS-GIS-tunnistusjärjestelmän, tilatarkastusten, maksujen ja seuraamusten puutteiden perusteella ehdotettu Pohjois-Irlantia koskeva oikaisu | 17,687 | 15,733 |
Täydentävät ehdot – liian lievän seuraamusjärjestelmän sekä lannoitteita koskevien vähimmäisvaatimusten, kasvinsuojeluaineiden käytön ja yhden lakisääteisen hoitovaatimuksen riittämättömän valvonnan perusteella ehdotettu oikaisu | 2,476 | 2,476 |
Maaseudun kehittäminen – maatalouden ympäristötoimenpiteiden puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 4,353 | 4,331 |
Muut oikaisut – velkojen takaisinperinnässä esiintyneiden puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 1,829 | 1,829 |
Kreikka |
| |||||||
Interventiovarastointi – liikaa maksettujen julkisen varastoinnin kustannusten perusteella ehdotettu oikaisu | 0,428 | 0,428 | ||||||
Eläinpalkkiot – tarkastusten ajoituksessa, tukikelpoisuusperusteiden määrittämisessä, riskianalyysissa ja tilatarkastuksissa esiintyneiden puutteiden ja muiden tehtäväksi siirrettyjen tarkastusten laadunvalvonnan puuttumisen perusteella ehdotettu oikaisu | 3,686 | 3,686 | ||||||
Muut oikaisut – maksujen myöhästymisen ja enimmäismäärien ylittymisen perusteella ehdotettu oikaisu | 5,209 | 4,822 | ||||||
Unkari |
| |||||||
Täydentävät ehdot – kahdeksan hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksen määrittelemättä jättämisen perusteella ehdotettu oikaisu | 9,362 | 9,291 | ||||||
Irlanti |
| |||||||
Maaseudun kehittäminen – varhaiseläkejärjestelmän ja nuorten viljelijöiden järjestelmän puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,397 | 0,397 | ||||||
Myöhästyneet maksut – maksujen myöhästymisen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,013 | 0,000 | ||||||
Muut oikaisut – vuoden 2010 tilien tarkastamisen ja hyväksymisen yhteydessä todettujen tunnettujen virheiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,198 | 0,198 | ||||||
Muut oikaisut – velan korkojen ilmoittamatta jättämisen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,030 | 0,030 | ||||||
Italia |
| |||||||
Hedelmät ja vihannekset – sitrushedelmien jalostusalan vakavasti puutteellisen valvontajärjestelmän ja petosten perusteella ehdotettu oikaisu | 17,914 | 17,914 | ||||||
Täydentävät ehdot – usean lakisääteisen hoitovaatimuksen puutteellisen valvonnan, kolmen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksen määrittelemättä jättämisen ja seuraamusten epäasianmukaisen soveltamisen perusteella ehdotettu oikaisu | 48,302 | 48,095 |
Maaseudun kehittäminen – eläintietokannan kanssa tehtävien ristiintarkastusten puuttumisen ja tilatarkastusten myöhästymisen perusteella ehdotettu oikaisu | 1,246 | 1,246 |
Muut oikaisut – maksujen myöhästymisen perusteella ehdotettu oikaisu | 2,294 | 0,000 |
Muut oikaisut – hyväksymisperusteiden puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 6,354 | 6,354 |
Liettua | ||
Täydentävät ehdot – hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten puuttumisen ja puutteellisen valvonnan sekä seuraamusten soveltamisen puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 1,462 | 1,461 |
Maaseudun kehittäminen – tuensaajien tukikelpoisuuden valvontajärjestelmän puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 3,033 | 3,033 |
Malta | ||
Täydentävät ehdot – liian lievän seuraamusjärjestelmän perusteella ehdotettu oikaisu | 0,069 | 0,069 |
Alankomaat | ||
Muut oikaisut – vuoden 2010 tilien tarkastamisen ja hyväksymisen yhteydessä todettujen tunnettujen virheiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,689 | 0,689 |
Puola | ||
Hedelmät ja vihannekset – maksujen myöhästymisen sekä fyysisten ja hallinnollisten tarkastusten ja tilintarkastusten puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,661 | 0,659 |
Maaseudun kehittäminen – varhaiseläkejärjestelmän hallinnon puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 34,452 | 34,452 |
Romania | ||
Maaseudun kehittäminen – tuensaajien tukikelpoisuuden ja menojen valvonnan sekä maatilojen nykyaikaistamistoimenpiteeseen liittyvien seuraamusten soveltamisen puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 12,501 | 12,501 |
Maaseudun kehittäminen – lohkojen ja lohkokirjojen tarkastusten puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 5,199 | 2,960 |
Myöhästyneet maksut – maksujen myöhästymisen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,083 | 0,000 |
Ruotsi | ||
Muut oikaisut – enimmäismäärän ylittymisen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,003 | 0,000 |
Slovenia | ||
Eläinpalkkiot – lampaiden tilatarkastusten vaaditun vähimmäistason alittumisen ja nautojen korvamerkintöjen myöhästymisestä johtuvien seuraamusten soveltamatta jättämisen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,098 | 0,098 |
Pinta-alatuki – tukioikeuksien laskemisessa esiintyneiden puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,188 | 0,188 |
Slovakia | ||
Täydentävät ehdot – hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksen määrittelemättä jättämisen ja tilatarkastusten puutteiden perusteella ehdotettava oikaisu | 1,558 | 1,558 |
Myöhästyneet maksut – maksujen myöhästymisen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,346 | 0,000 |
YHTEENSÄ | 414,327 | 393,050 |
Liite II: Euroopan maataloustukirahaston ja maaseuturahaston tilien tarkastaminen ja hyväksyminen
Päätös nro 40: Alakohtaiset oikaisut (miljoonina euroina)
Ala | Oikaisun määrä | Oikaisun rahoitusvaikutuksen määrä4 | ||
|
|
| ||
Vientituki | 40,596 | 40,596 | ||
| ||||
Hedelmät ja vihannekset | 18,575 | 18,573 | ||
| ||||
Interventiovarastointi ja muut markkinatoimenpiteet | 0,428 | 0,428 | ||
| ||||
Eläinpalkkiot | 8,259 | 8,249 | ||
Pinta-alatuki | 145,583 | 131,380 | ||
Täydentävät ehdot | 78,750 | 78,470 | ||
Maaseudun kehittäminen | 105,307 | 103,023 | ||
Myöhästyneet maksut | 1,814 | 0,000 | ||
| ||||
Muut oikaisut | 15,015 | 12,331 | ||
|
|
| ||
YHTEENSÄ | 414,327 | 393,050 | ||
Rahoitusvaikutus on pienempi, koska jäsenvaltiolta on jo peritty tai se on maksanut takaisin osan varoista.
Rahoitusvaikutus on pienempi, koska jäsenvaltiolta on jo peritty tai se on maksanut takaisin osan varoista.
Oikaisun nettovaikutuksessa otetaan huomioon aikaisemmat päällekkäiset oikaisut ja Euroopan komission jo takaisin perimät määrät.
Oikaisun rahoitusvaikutuksessa otetaan huomioon aikaisemmat päällekkäiset oikaisut ja Euroopan komission jo takaisin perimät määrät.