Navigation path

Left navigation

Additional tools

Talousennuste 2012-14: vastatuuli laantuu

European Commission - IP/13/151   22/02/2013

Other available languages: EN FR DE DA ES NL IT SV PT EL CS ET HU LT LV MT PL SK SL BG RO

Euroopan komissio

Lehdistötiedote

Bryssel 22.2.2013

Talousennuste 2012-14: vastatuuli laantuu

Vaikka EU:n rahoitusmarkkinoiden tilanne on parantanut huomattavasti viime kesästä, taloudellinen toiminta vuoden 2012 jälkipuoliskolla jäi odotettua vähäisemmäksi. Tärkeimpien indikaattoreiden mukaan EU:n BKT on kuitenkin nyt ohittanut aallonpohjan, ja talouden odotetaan pikku hiljaa elpyvän. Kasvun käynnistää ulkoisen kysynnän kasvu, mutta myös EU:n sisäisten investointien ja kulutuksen ennakoidaan toipuvan myöhemmin vuoden kuluessa. Vuoteen 2014 mennessä EU:n sisäisen kysynnän odotetaan toimivan BKT:n kasvun pääveturina.

Taloudellisen toiminnan vähäisyys vuoden 2012 lopulla merkitsee alhaista lähtötasoa tälle vuodelle. Koska kasvu on käynnistynyt hitaammin kuin aiemmin odotettiin, BKT:n ennustetaan vuonna 2013 kasvavan koko EU:ssa vain hieman (0,1 prosenttia) ja supistuvan euroalueella 0,3 prosenttia. BKT:n neljännesvuosittaiset muutokset ovat suurempia kuin vuotuisesta luvusta voisi päätellä: vuoden 2013 viimeisen neljänneksen BKT:n ennustetaan olevan koko EU:ssa 1,0 prosenttia ja euroalueella 0,7 prosenttia suurempi kuin vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä.

Ero rahoitusmarkkinoiden tilanteen paranemisen ja heikohkojen vuotta 2013 koskevien makrotalouden näkymien välillä johtuu pitkälti taseiden sopeuttamisprosessista, joka vielä jarruttaa kasvua lyhyellä aikavälillä. Kunhan prosessi etenee, se lujittaa kasvun perustaa vuonna 2014. Vuoden 2014 kasvuksi ennakoidaan 1,6 prosenttia koko EU:ssa ja 1,4 prosenttia euroalueella.

Komission talous- ja rahapoliittisista asioista sekä eurosta vastaava varapuheenjohtaja Olli Rehn tiivisti Euroopan taloudellisen tilanteen näin: ”Meneillään olevat Euroopan talouden tasapainottamistoimet heikentävät kasvua lyhyellä aikavälillä. Loppuvuoden luvut ovat olleet pettymys, mutta viime aikoina on ollut merkkejä hieman paremmasta ja sijoittajien luottamus on kasvussa. Viime aikojen päättäväiset toimet pohjustavat käännettä elpymiseen. Nyt on pysyttävä kurssissa ja varottava hukkaamasta tilaisuutta, jotta kasvava luottamus ei vaarantuisi ja hidastaisi kasvun ja työllisyyden käännettä parempaan."

Kulutuksen ja investointien odotetaan vähitellen elpyvän

Merkittävät poliittiset toimet viime kesästä lähtien ovat muuttaneet markkinoiden arviota EMU:n elinvoimasta ja jäsenvaltioiden julkisen talouden kestävyydestä.

EU:n sisäistä kulutusta ja investointeja pidättelee vielä tilanne, jossa yhdistyvät suhdanteiden heikkous, epävarmuus, taseiden sopeuttamisprosessin pitkittyminen sekä resurssien siirtyminen talouden eri alojen välillä, mikä on tyypillistä syvän talouskriisin jälkeen. Kotitalouksien ja yritysten luottamus on kuitenkin palaamassa, mikä vähentänee näiden tekijöiden negatiivista vaikutusta. Rahoitusmarkkinoiden jännitteiden vähenemisen odotetaan parantavan luotonannon ehtoja, mikä vähitellen kääntänee kulutuksen ja investoinnit kasvuun vuoden 2013 aikana.

Taloudellisen toiminnan tämänhetkisen heikkouden odotetaan kasvattavan työttömyysastetta tänä vuonna 11,1 prosenttiin koko EU:ssa ja 12,2 prosenttiin euroalueella.

Koska energian hinnannousun vaikutuksen inflaatioon odotetaan heikkenevän, kuluttajahintojen inflaation ennustetaan vähitellen vuoden 2013 aikana hidastuvan ja vakiintuvan ensi vuonna noin 1,7 prosenttiin koko EU:ssa ja 1,5 prosenttiin euroalueella.

Julkinen talous vakautuu

Jäsenvaltiot ovat toteuttamassa julkisessa taloudessa mittavia toimia, joiden odotetaan pienentävän julkisen talouden vajetta vuonna 2013 3,4 prosenttiin EU:ssa ja 2,8 prosenttiin euroalueella. Julkisen talouden rakenteellisen rahoitusaseman heikkenemisen odotetaan hieman hidastuvan vuoteen 2012 verrattuna. Meneillään olevat julkisen talouden vakauttamistoimet hillitsevät velan kasvua BKT:hen nähden, vaikka velkaantuminen kasvaa vuonna 2013 edelleen hieman, koska BKT:n kasvu pysyy vähäisenä.

Vaikka kasvunäkymät ovat edelleen epävarmat ja tilanne saattaa heikentyä, riski jakautuu huomattavasti tasaisemmin. Talous- ja rahaliiton lujittamiseksi sekä tarvittavien mukautusten tueksi sovittujen politiikkojen tehokas täytäntöönpano on ratkaisevaa, jotta riski valtionvelkakriisin pahenemisesta uudelleen voidaan pitää hallinnassa. Toinen riski liittyy työmarkkinoiden heikkouteen, joka ei tue EU:n sisäistä kysyntää, uudistusvauhdin hidastumiseen sekä edelleen suuriin keskipitkän aikavälin budjettihaasteisiin Yhdysvalloissa ja Japanissa. BKT:n kasvu saattaa sen sijaan kiihtyä odotettua suuremmaksi, jos kriisin ratkaisemisessa ja rakenteellisissa uudistuksissa edetään nopeammin ja/tai luottamus palautuu odotettua nopeammin. Inflaationäkymät ovat vakaat.

Asiaa koskeva komission raportti:

http://ec.europa.eu/economy_finance/eu/forecasts/2013_winter_forecast_en.htm

Yhteyshenkilöt:

Simon O'Connor (+32 2) 296 73 59

Audrey Augier (+32 2) 297 16 07

Vandna Kalia (+32 2) 299 58 24


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website