Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio

Lehdistötiedote

Bryssel, 5. joulukuuta 2013

Ilmailu: Komissio päivittää Euroopan ilmatilassa kiellettyjen lentoyhtiöiden mustan listan

Euroopan komissio on päivittänyt 22. kerran Euroopan unionin luettelon lentoyhtiöistä, jotka on asetettu toimintakieltoon tai joiden toimintaa rajoitetaan Euroopan unionissa. Luettelo tunnetaan paremmin "EU:n mustana listana". Komissio päätti asettaa kaikki nepalilaiset lentoyhtiöt EU:n mustalle listalle eri lähteistä saatujen turvallisuustietojen perusteella sekä kuultuaan Nepalin ilmailuviranomaisia ja useita nepalilaisia lentoyhtiöitä.

Liikenteestä vastaava komission varapuheenjohtaja Siim Kallas katsoo, että Nepalin tämänhetkisen turvallisuustilanteen vuoksi komissiolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin asettaa maan kaikki lentoyhtiöt EU:n mustalle listalle. "Toivomme kiellon auttavan ilmailuviranomaisia parantamaan lentoturvallisuutta. Olen jo pyytänyt Euroopan lentoturvallisuusvirastoa aloittamaan Nepalin lentoturvallisuutta koskevan avustushankkeen valmistelun. Myönteisenä kehityksenä voidaan pitää sitä, että lentoturvallisuus on parantunut edelleen erityisesti Filippiineillä, Sudanissa ja Sambiassa. Nämä maat ja eräät muut maat, joissa turvallisuus paranee vähitellen, pysyvät toistaiseksi mustalla listalla. Olen kuitenkin luottavainen sen suhteen, että niiden poistamiselle listalta voidaan pian näyttää vihreää valoa, jos tilanne kehittyy edelleen oikeaan suuntaan", Siim Kallas jatkoi.

Uudella luettelolla korvataan ja saatetaan ajan tasalle edellinen, vuoden 2013 heinäkuussa hyväksytty luettelo. Luetteloon voi tutustua komissionverkkosivustolla.

Nepalilaisia lentoyhtiöitä koskevan kiellon seurauksena niitä estetään lentämästä unioniin tai unionin alueella. Lisäksi eurooppalaiset lentoliikenteen harjoittajat ja matkatoimistot joutuvat informoimaan asiasta eurooppalaisia matkailijoita, joilla on oikeus maksun palautukseen, jos he ovat varanneet paikan nepalilaisen lentoyhtiön koneesta osana matkaansa Nepaliin ja päättävät jättää sen käyttämättä.

Keskusteluja käytiin myös Libyan siviili-ilmailuviranomaisten kanssa. EU:n lentoturvallisuuskomitea pani merkille, että edistystä oli tapahtunut, mutta oli Libyan siviili-ilmailuviranomaisten kanssa yhtä mieltä siitä, että EU:hun suuntautuvia lentoja koskevat vapaaehtoiset rajoitukset, joita on sovellettu Libyan vallankumouksesta asti kaikkiin Libyassa liikenneluvan saaneihin lentoyhtiöihin, on tarpeen pitää voimassa. Komissio ja EU:n lentoturvallisuuskomitea seuraavat myös jatkossa tiiviisti kyseisten rajoitusten täytäntöönpanoa.

EU:n mustaan listaan tehtiin myös muita teknisiä päivityksiä poistamalla siitä joitakin toimintansa lopettaneita lentoyhtiöitä ja lisäämällä siihen uusia lentoyhtiöitä, jotka on hiljattain perustettu eräissä lentokiellossa olevissa maissa, kuten Kirgisiassa, Kazakstanissa, Indonesiassa ja Mosambikissa.

Komission päätös perustuu 19., 20. ja 21. marraskuuta 2013 kokoontuneen EU:n lentoturvallisuuskomitean yksimieliseen lausuntoon. EU:n lentoturvallisuuskomitea koostuu komission, unionin 28 jäsenvaltion sekä Norjan, Islannin, Sveitsin ja Euroopan lentoturvallisuusviraston (EASA) lentoturvallisuusasiantuntijoista. Myös Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto antoivat komission päätöksestä myönteisen lausunnon.

Tausta

EU:n mustalla listalla on nyt 21 maan kaikki lentotoimintaluvan saaneet lentoyhtiöt eli yhteensä 295 lentoyhtiötä, joilla on täydellinen lentokielto EU:ssa. Nämä maat ovat Afganistan, Angola, Benin, Kongon tasavalta, Kongon demokraattinen tasavalta, Djibouti, Päiväntasaajan Guinea, Eritrea, Gabon (lukuun ottamatta kolmea lentoyhtiötä, joiden toiminnalle on asetettu rajoituksia ja ehtoja), Indonesia (lukuun ottamatta viittä lentoyhtiötä), Kazakstan (lukuun ottamatta yhtä lentoyhtiötä, jonka toiminnalle on asetettu rajoituksia ja ehtoja), Kirgisia, Liberia, Mosambik, Nepal, Filippiinit (lukuun ottamatta yhtä lentoyhtiötä), Sierra Leone, São Tomé ja Príncipe, Sudan, Swazimaa ja Sambia. Lisäksi mustalla listalla on kaksi yksittäistä lentoyhtiötä: surinamilainen Blue Wing Airlines ja ghanalainen Meridian Airways. Kaiken kaikkiaan lentokiellossa on siis 297 lentoyhtiötä.

Lisäksi musta lista sisältää seuraavat kymmenen lentoyhtiötä, joihin sovelletaan toimintarajoituksia ja joilla on lupa liikennöidä EU:hun ainoastaan tiukoin ehdoin: Air Astana Kazakstanista, Afrijet, Gabon Airlines ja SN2AG Gabonista, Air Koryo Korean demokraattisesta kansantasavallasta, Airlift International Ghanasta, Air Service Comores Komoreilta, Iran Air Iranista, TAAG Angolan Airlines Angolasta ja Air Madagascar Madagaskarilta.

Lisätietoja:

Seuraa varapuheenjohtaja Kallasta Twitterissä

Yhteyshenkilöt:

Helen Kearns (+32 2 298 76 38)

Dale Kidd (+32 2 295 74 61)


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website