Chemin de navigation

Left navigation

Additional tools

Ensimmäisten eurooppalaisten kansalaisaloitteiden tuenilmausten keruuaika päättyy – mitä seuraavaksi?

Commission Européenne - IP/13/1012   31/10/2013

Autres langues disponibles: FR EN DE DA ES NL IT SV PT EL CS ET HU LT LV MT PL SK SL BG RO HR

Euroopan komissio

Lehdistötiedote

Bryssel 31.lokakuuta 2013

Ensimmäisten eurooppalaisten kansalaisaloitteiden tuenilmausten keruuaika päättyy – mitä seuraavaksi?

Kahdeksan ensimmäisen eurooppalaisen kansalaisaloitteen tuenilmausten keruuaika päättyy huomenna. Kolme ryhmää on ilmoittanut keränneensä tavoitteena olevat miljoona allekirjoitusta ja samalla saavuttaneensa eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta annetussa lainsäädännössä edellytetyt vähimmäismäärät vähintään seitsemässä jäsenvaltiossa. Tavoitteeseen päässeet aloitteet ovat ”Vesi on perusoikeus” (Right2Water), jonka mukaan vesi ei ole kaupallinen hyödyke vaan kuuluu kaikille, ”Yksi meistä” (One of Us), jonka tavoitteena on lopettaa EU:n rahoitus ihmisalkioiden tuhoamista edellyttävälle toiminnalle, ja ”Ei eläinkokeille” (Stop Vivisection), jonka tavoitteena on eläinkokeiden lopettaminen.

On hyvin kannustavaa, että kolme näinkin erilaista aloitetta on saanut tavoitemäärän tukijoita. Se osoittaa, että tämä kansalliset rajat ylittävään osallistuvaan demokratiaan perustuva ainutlaatuinen kokeilu on saanut kansalaiset liikkeelle kaikkialla Euroopassa”, totesi komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič.

"Haluan samalla esittää pahoitteluni viiden tavoitteesta jääneen kansalaisaloitteen järjestäjille. Heidän työnsä ei suinkaan ole mennyt hukkaan, vaan he ovat onnistuneet luomaan yhteyksiä samanhenkisiin ihmisiin kaikkialla Euroopassa ja herättäneet aitoa eurooppalaista keskustelua asioista, joilla selkeästi on heille tärkeä merkitys, Šefčovič korosti ja totesi, että järjestäjät ovat näin luoneet hyvän perustan kampanjansa jatkamiselle.

Jäsenvaltioiden viranomaisilla on nyt kolme kuukautta aikaa vahvistaa kolmen tavoitteeseen päässeen kansalaisaloitteen saamat tuenilmaukset. ”Vesi on perusoikeus” ‑aloitteen tapauksessa tämä vaihe käynnistyi syyskuussa. Tämän jälkeen komissiolla on kolme kuukautta aikaa tutkia vahvistettu aloite ja päättää jatkotoimista. Komission edustajat tapaavat aloitteiden järjestäjät, jotta nämä voivat kertoa tarkemmin aloitteensa sisällöstä. Järjestäjät saavat lisäksi tilaisuuden esitellä aloitteensa julkisessa kuulemistilaisuudessa Euroopan parlamentissa. Tämän jälkeen komissio antaa tiedonannon, jossa se esittää päätelmänsä aloitteesta sekä ilmoittaa, aikooko se toteuttaa jatkotoimia, ja perustelee ratkaisunsa.

Taustaa

Eurooppalaisen kansalaisaloitteen verkkosivut:

http://ec.europa.eu/citizens-initiative/public/welcome?lg=fi

Yhteyshenkilöt:

Antonio Gravili (+32 2 295 43 17)

Marilyn Carruthers (+32 2 299 94 51)


Side Bar

Mon compte

Gérez vos recherches et notifications par email


Aidez-nous à améliorer ce site