Chemin de navigation

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio

Lehdistötiedote

Bryssel 10. syyskuuta 2012

EU:n nuorisoraportti – työllisyys ja sosiaalinen osallisuus etusijalle

Tänään julkaistussa EU:n nuorisoraportissa kehotetaan ottamaan Euroopan nuorisopoliittisiksi ykköstavoitteiksi nuorten työllisyys, sosiaalinen osallisuus, terveys ja hyvinvointi. Komissio laatii nuorisoraportin joka kolmas vuosi. Nyt julkaistussa raportissa korostetaan, että EU:n ja jäsenvaltioiden on tuettava entistä tarmokkaammin nuoria, sillä talouskriisi on koetellut heitä erityisen ankarasti.

Raportin mukaan 15–24-vuotiaiden ikäryhmän työttömyys on lisääntynyt EU:ssa 50 prosentilla kriisin alusta: helmikuussa 2008 nuorisotyöttömyys oli keskimäärin 15 prosenttia ja tämän vuoden heinäkuussa 22,5 prosenttia. Eurostatin uusimmista tilastoista ilmenee, että suurimmat työttömyysluvut on mitattu Kreikassa (53,8 prosenttia) ja Espanjassa (52,9 prosenttia). Koko EU:ta kuvaavien lukujen mukaan yli 30 prosenttia nuorista työttömistä on ollut työttömänä yli vuoden ajan.

”Kriisin vaikutukset nuoriin ovat erittäin huolestuttavia. Aivan liian monet heistä ovat vaarassa syrjäytyä ja pudota köyhyysrajan alapuolelle. Nuorissa on tulevaisuus. Olen sitoutunut tehostamaan koulutus- ja nuorisoalan toimintalinjojamme ja ohjelmiamme, jotta nuorilla olisi enemmän työnsaantimahdollisuuksia ja mahdollisuuksia pärjätä elämässä”, totesi koulutuksesta, kulttuurista, monikielisyydestä ja nuorisoasioista vastaava komissaari Androulla Vassiliou.

Tiettyjä toivonkipinöitä on kuitenkin jo näkyvissä. Raportissa todetaan, että lähes kaikissa jäsenvaltioissa toteutetaan EU:n nuorisostrategiaa, jonka tavoitteena on luoda nuorille enemmän ja parempia mahdollisuuksia sekä edistää aktiivista kansalaisuutta, sosiaalista osallisuutta ja solidaarisuutta. Jäsenvaltiot ovat vuonna 2009 annetun edellisen raportin jälkeen lisänneet nuoriin suunnattuja koulutus-, työllisyys- ja yrittäjyysaloitteita. Raportin mukaan nuoret osallistuvat edelleen vilkkaasti yhdistys- ja yhteiskunnalliseen toimintaan.

EU:n uuden nuorisostrategian tärkein kulmakivi on Yhteinen Erasmus -ohjelma, joka on vuosiksi 2014–2020 esitetty uusi koulutus- ja nuorisoalan ohjelma. Uusi ohjelma on määrärahoiltaan suurempi, minkä ansiosta jopa viisi miljoonaa henkilöä voi saada EU:n avustuksia opiskeluun, harjoitteluun tai vapaaehtoistoimintaan ulkomailla. Avustuksensaajien määrä on melkein kaksikertainen verrattuna nykyisiin vuosien 2007–2013 ohjelmiin.

Jatkotoimet

EU:n nuorisoraportti esitetään neuvostolle, ja raportti on määrä hyväksyä neuvoston ja komission yhteisenä asiakirjana marraskuussa.

Tausta

Neuvosto hyväksyi EU:n nuorisostrategian (2010–2018) 27. marraskuuta 2009. Strategian tavoitteina on 1) luoda nuorille enemmän ja parempia mahdollisuuksia ja 2) edistää aktiivista kansalaisuutta, sosiaalista osallisuutta ja solidaarisuutta. Yhdeksän vuoden mittainen strategia jakautuu kolmeen työskentelyjaksoon. Kunkin työskentelyjakson lopussa laaditaan EU:n nuorisoraportti, jossa arvioidaan tuloksia ja ehdotetaan uusia painopisteitä seuraavaksi jaksoksi. Jos neuvosto vahvistaa uudet painopisteet, niitä sovelletaan vuosina 2013–2015.

Vuoden 2012 raportissa selostetaan tiiviisti, miten EU:n nuorisostrategia on pantu kansallisella ja EU:n tasolla täytäntöön vuodesta 2010, ja luonnehditaan nuorten tilannetta monelta kantilta. Raportti pohjautuu jäsenvaltioista, virastoista ja ministeriöistä sekä nuorten kuulemisista saatuihin tietoihin. Raportointiin osallistui myös ehdokasmaita ja Efta-valtioita vapaaehtoispohjalta.

EU:n nuorisostrategia täydentää Nuoret liikkeellä -lippulaivahanketta, joka kuuluu työllisyyttä ja kasvua koskevaan Eurooppa 2020 ­-strategiaan. EU:n nuorisostrategiassa kehitetään ratkaisuja nuorten tarpeisiin ja luodaan uusia mahdollisuuksia seuraavilla kahdeksalla toiminta-alalla:

  • koulutus

  • työllisyys ja yrittäjyys

  • sosiaalinen osallisuus

  • terveys ja hyvinvointi

  • vapaaehtoistoiminta

  • osallistuminen

  • kulttuuri ja luovuus

  • nuoriso ja maailma.

EU:n toimet nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi

Nuorisotyöttömyyden ja siihen liittyvien ongelmien ratkaiseminen on keskeisellä sijalla neuvoston kesäkuussa hyväksymissä maakohtaisissa suosituksissa.

Komission työllisyyspaketissa (huhtikuu 2012) tähdennetään, että jäsenvaltioissa on eritoten luotava työpaikkoja ja kasvua eikä niissä pidä rajoittua pelkkiin säästötoimiin. Työvoiman liikkuvuuden helpottamiseksi komissio aikoo kehittää Eures-työnhakuportaaliaan, jonka avulla työnhakijat ja avoimet työpaikat saadaan kohtaamaan yli rajojen.

Ennen tämän vuoden loppua komissio esittää ehdotuksen niin sanotuista nuorisotakuista annettavaksi neuvoston suositukseksi. Tarkoituksena on varmistaa, että kaikilla nuorilla on työ-, koulutus- tai harjoittelupaikka neljän kuukauden kuluessa koulun päättämisestä. Lisäksi komissio aloittaa kuulemismenettelyn, jossa työnantajilla ja ammattiliitoilla on mahdollisuus ottaa kantaan laadukkaiden harjoittelujaksojen laatupuitteisiin.

Lisäksi komissio kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään paremmin Euroopan sosiaalirahastoa työpaikkojen luomisen tukemiseen, ja komission erityiset toimintaryhmät ovat auttaneet kahdeksaa jäsenvaltiota, joissa nuorisotyöttömyys on suurinta (Espanja, Irlanti, Italia, Kreikka, Latvia, Liettua, Portugali ja Slovakia). Toimintaryhmien tehtävänä oli auttaa näitä jäsenvaltioita kohdentamaan uudelleen noin 7,3 miljardia euroa EU:n rakennerahastovaroja siten, että niistä hyötyi yli 460 000 nuorta näissä maissa.

Komissio pyrkii myös poistamaan esteitä, joita EU:n kansalaiset kohtaavat käyttäessään oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen EU:ssa, kun kyse on esimerkiksi vapaaehtoistoiminnasta, opiskelusta ja työskentelystä.

EU:n nuorisostrategian painopisteitä ja suosituksia tukee myös Youth in Action ‑ohjelma, josta myönnetään rahoitusta nuorille, nuorisotyöntekijöille ja nuorisojärjestöille ulkomailla tapahtuvaa oppimistoimintaa varten. Nuorisostrategian tavoin myös Youth in Action -ohjelma edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja solidaarisuutta ja antaa mahdollisuuksia hankkia taitoja nuorisotyön sekä vapaaehtois- ja kansalaistoiminnan kautta. Ohjelmassa oli vuonna 2011 noin 185 000 osallistujaa, kun perustamisvuonna 2007 osallistujamäärä oli noin 111 000.

Nuorten työllistyvyyttä, oppimiseen liittyvää liikkuvuutta sekä osallistumista edistäviä toimia tuetaan nykyisessä elinikäistä oppimista koskevassa ohjelmassa, muun muassa Erasmus- ja Leonardo da Vinci -ohjelmissa. Vuosina 2012–2013 komissio osoittaa näiden ohjelmien kautta rahoitustukea, jonka avulla on määrä luoda 280 000 työharjoittelupaikkaa ammatillisen ja korkea-asteen koulutuksen opiskelijoille. Aloite kuuluu "We Mean Business" -kampanjaan.

Lisätietoja

EU:n nuorisoraportti 2012 ja liitteet

Jäsenvaltioiden raportit

Nuorisoalan EU:n indikaattorien kokoelma

Androulla Vassilioun verkkosivusto

Androulla Vassiliou Twitterissä: @VassiliouEU

Yhteyshenkilöt:

Dennis Abbott (+32 2 295 92 58); Twitter: @DennisAbbott

Dina Avraam (+32 2 295 96 67)


Side Bar

Mon compte

Gérez vos recherches et notifications par email


Aidez-nous à améliorer ce site