Sélecteur de langues
Chemin de navigation

Euroopan komissio – Lehdistötiedote
MEDIA Mundus: komissiolta 5 miljoonaa euroa kansainvälisille elokuva-alan hankkeille
Bryssel 13. maaliskuuta 2012 – Kaiken kaikkiaan noin 35 elokuviin liittyvää hanketta saa yhteensä 5 miljoonaa euroa rahoitusta MEDIA Mundus -ohjelmasta, joka on Euroopan unionin kansainvälinen yhteistyö- ja vaihto-ohjelma audiovisuaalialalla (ks. luettelo jäljempänä). Hankkeiden avulla tehostetaan eurooppalaisten elokuvien levitystä Euroopan ulkopuolisilla markkinoilla ja päinvastoin.
”Kaikki haluavat katsella hyviä elokuvia elokuvateatterissa ja televisiossa. MEDIA Mundus – unionin menestyksekkään MEDIA-ohjelman globaali versio – kannustaa kansainvälisiin yhteistuotantoihin, edistää maailmanlaajuista levitystä ja parantaa audiovisuaalialan kilpailukykyä. Ideana on, että yleisöllä olisi enemmän valinnanvaraa ja mahdollisuus nähdä eri puolilla maailmaa tehtyjä elokuvia”, totesi koulutuksesta, kulttuurista, monikielisyydestä ja nuorisoasioista vastaava komissaari Androulla Vassiliou.
Yhteisrahoitettaviksi valittujen 35 hankkeen joukossa ovat
- ”IPEDA MUNDUS”
Tällä hankkeella helpotetaan eurooppalaisten elokuvien julkaisemista merkittävissä internetin videolevityspalveluissa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Samalla se auttaa pohjoisamerikkalaisia elokuvantekijöitä pääsemään vastaaviin eurooppalaisiin levityskanaviin.
- ”EYE ON FILMS”
Tämä on levittäjien ja festivaalien maailmanlaajuinen verkosto, joka levittää kokopitkiä esikoiselokuvia yli 20 maassa.
- ”DOCSTORIES”
Koulutukseen keskittyvä workshop, jolla pyritään kehittämään luovia dokumenttielokuvahankkeita ja innovatiivisia ei-fiktiivisiä ohjelmia Mustanmeren alueella (Venäjällä, Turkissa, Ukrainassa, Romanissa, Bulgariassa, Valko-Venäjällä, Azerbaidžanissa, Georgiassa, Moldovassa ja Armeniassa). ”Docstories”-hankkeessa kehitetään lisäksi verkosto dokumenttielokuvien levityksen ja parhaiden käytäntöjen vaihdon helpottamiseksi.
Taustaa
Elokuva-ala on muuttunut huomattavasti kahden viime vuosikymmenen aikana. Tähän on ollut syynä tekniikan kehitys, josta voidaan mainita esimerkkeinä monikanavainen digitaalitelevisio, digitaalinen elokuva ja tilausvideopalvelut.
MEDIA Mundus -ohjelmassa on kolmen vuoden aikana (2011–2013) käytettävissä 15 miljoonaa euroa, ja siitä rahoitetaan hankkeita, joilla edistetään liikkuvuutta ja eurooppalaisten elokuvantekijöiden ja heidän muualla työskentelevien kollegojensa välistä vaihtotoimintaa.
Komissio on ehdottanut Luova Eurooppa -ohjelmaa, jonka on määrä käynnistyä vuonna 2014. Siinä kaavaillaan yli 900 miljoonan euron suuruisten määrärahojen myöntämistä MEDIA- ja MEDIA Mundus -toimiin. Lopullisen päätöksen talousarviosta tekevät Euroopan parlamentti ja jäsenvaltiot.
Lisätietoja:
MEDIA Mundus -ohjelmaa käsittelevä Euroopan komission verkkosivusto
MEDIA-ohjelmaa käsittelevä Euroopan komission verkkosivusto
Androulla Vassilioun verkkosivusto
Twitter: @VassiliouEU
Yhteyshenkilöt : Dennis Abbott (+32 2 295 92 58), Twitter: @DennisAbbott Dina Avraam (+32 2 295 96 67) |
Luettelo MEDIA Mundus -ohjelmasta vuonna 2012 rahoitettavista hankkeista
TITLE OF THE PROJECT | Coordinator | Origin of the coordinator | Total cost of the project (in €)* | EU funding (in €)* |
EAVE FILM FINANCE FORUM INTERNATIONAL | EAVE European Audiovisual Entrepreneurs | European network | 20 000 | 14 000 |
EURODOC INTERNATIONAL 2012 | EURODOC | France | 85 000 | 60 000 |
EAVE EUROPEAN PRODUCERS WORKSHOP INTERNATIONAL | EAVE European Audiovisual Entrepreneurs | European network | 40 000 | 28 350 |
SCRIPT&PITCH INTERNATIONAL | Museo Nazionale del Cinema | Italy | 58 000 | 33 000 |
ACE MUNDUS 4 | ACE ATELIERS DU CINEMA EUROPEEN | European network | 105 000 | 58 704 |
MASTER IN EUROPEANROPEAN AUDIOVISUAL MASTER (MEGA) | MBS MEDIA BUSINESS SCOOL | Spain | 65 000 | 30 000 |
THE EP2C TRAINING PROGRAMME | Entre Chien et Loup | Belgium | 43 000 | 30 315 |
INTERCHANGE: TFL/DIFF/EAVE DEVELOPMENT & CO-PRODUCTION WORKSHOPS FOR THE ARAB WORLD | Museo Nazionale del Cinema | Italy | 222 000 | 110 000 |
THE ACE CO-PRODUCTION LABS | ACE ATELIERS DU CINEMA EUROPEEN | European network | 195 000 | 136 419 |
BEST PRACTICE EXCHANGE | ACE ATELIERS DU CINEMA EUROPEEN | European network | 104 000 | 35 000 |
DOCSTORIES – STORYTELLING IN DOCUMENTARY FILM | ART-DOC | Romania | 107 000 | 73 333 |
S3D WORLD | CIANT INTERNATIONAL CENTRE FOR ART AND NEW TECHNOLOGIES | Czech republic | 200 000 | 100 000 |
TIES THAT BIND ASIA EUROPE PRODUCERS WORKSHOP | Fondo Audiovisivo Friuli Venezia Giulia | Italy | 180 000 | 126 000 |
CENTEAST | Warszawska Fundacja Filmowa | Poland | 113 000 | 79 100 |
PRODUCERS LAB TORONTO 2012 | EFP EUROPEAN FILM PROMOTION | European network | 130 000 | 90 188 |
4È LATIN SIDE OF THE DOC | DOC SERVICES | France | 236 000 | 130 000 |
WORLD DOCUMENTARY EXCHANGE | IDFA INTERNATIONAL DOCUMENTARY FILM FESTIVAL AMSTERDAM | Netherlands | 195.000 | 100 000 |
EYE ON FILMS | WIDE Management | France | 2 100 000 | 220 835 |
IPEDA MUNDUS – CROSS-BORDER CIRCULATION AND DISTRIBUTION OF FEATURE FILMS IN VIDEO ON DEMAND. | IPEDA | France | 885 000 | 200 000 |
OPERATION KINO | Romanian Film Promotion | Romania | 600 000 | 200 000 |
DISTRIBUTION 2.0 | Match Factory | Germany | 590 000 | 218 993 |
VENTANA SUR: ECHANGES EUROPE-AMERIQUE LATINE | AFFIF Association Française du Festival International du Film | France | 1 380 000 | 180 000 |
FESTIVAL SCOPE: TELESCOPE | Moving Scope | France | 268 000 | 100 000 |
TAP 2012 | EPI ERICH POMMER INSTITUT | Germany | 237 000 | 160 000 |
PUENTES-AUSTRALAB | EAVE European Audiovisual Entrepreneurs | European network | 295 000 | 155 000 |
BALTIC BRIDGE EAST BY WEST | Baltic Event MTÜ | Estonia | 120 000 | 80 000 |
COLLAB: ROTTERDAM LAB - TALLER COLON - DURBAN FILMMART | Stichting Filmfestival Rotterdam | Netherlands | 97 000 | 30 000 |
PRIMEXCHANGE EUROPE – INDIA CO-PRODUCTION WORKSHOP AND CO-PRODUCTION MARKET ACCESS FOR INDEPENDENT EUROPEAN FILM PRODUCERS | Primehouse | Germany | 215 000 | 100 000 |
BERLINALE FILMMAKERS-IN-RESIDENCE PROGRAMME | Internationale Filmfestspiele Berlin | Germany | 222.000 | 154 000 |
BOOST! A ROUTE FOR FUNDING, SCRIPT COACHING AND INTERNATIONAL FINANCING TO GIVE FILM PROJECTS A BOOST! | Stichting Filmfestival Rotterdam | Netherlands | 120 000 | 83 813 |
DOX:LAB | CPH:DOX | Denmark | 240 000 | 96 000 |
CARTOON CONNECTION 2012 | CARTOON | European network | 450 000 | 210 000 |
EUROPA DISTRIBUTION INTERNATIONAL 2012 | Europa Distribution | European network | 865 000 | 310 000 |
EUROPA CINEMAS INTERNATIONAL | EUROPA CINEMAS | European network | 2 400 000 | 1 100 000 |
CSF | ARCALT | France | 512 000 | 220 000 |
* Luvut on pyöristetty.