Navigation path

Left navigation

Additional tools

Kyselyn mukaan eurooppalaiset ovat valmiita ikääntymään aktiivisina

European Commission - IP/12/16   13/01/2012

Other available languages: EN FR DE DA ES NL IT SV PT EL CS ET HU LT LV MT PL SK SL BG RO

Euroopan komissio - lehdistötiedote

Kyselyn mukaan eurooppalaiset ovat valmiita ikääntymään aktiivisina

Bryssel 13. tammikuuta 2012. Aktiivisena ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalaisen teemavuoden 2012 käynnistämisen yhteydessä komissio esitteli tänään uuden eurobarometri-kyselyn tulokset. Kyselyn perusteella eurooppalaisista 71 prosenttia on tietoisia väestön ikääntymisestä, mutta vain 42 prosenttia on kehityksestä huolissaan. Tämä on jyrkässä ristiriidassa poliittisten päättäjien näkemyksiin, sillä he pitävät ikääntymistä merkittävänä haasteena. Useimmat kansalaiset ovat sitä mieltä, että yli 55-vuotiailla on merkittävä rooli yhteiskunnan tärkeimmillä aloilla. Yli 60 prosenttia uskoo, että työntekoa olisi voitava jatkaa eläkeiän saavuttamisen jälkeen, ja kolmannes haluaa itse työskennellä kauemmin. Tätä mieltä ovat yllättäen useammin lähempänä eläkeikää olevat kuin nuorempi sukupolvi.

"Tänään julkistetun eurobarometri-kyselyn tulokset osoittavat, että ihmiset ovat valmiita pysymään aktiivisina ikääntyessään", toteaa työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioista vastaava EU-komissaari László Andor. "Uskon, että teemavuosi saa kansalaiset, sidosryhmät ja päättäjät liikkeelle toteuttamaan toimia, joilla edistetään aktiivisena ikääntymistä ja pyritään ratkaisemaan ikääntymisen haasteet positiivisella tavalla."

Eurobarometri-kysely kattaa viisi aluetta, jotka ovat yleinen näkemys iästä ja iäkkäistä ihmisistä, iäkkäät työntekijät, eläkkeelle jääminen ja eläkkeet, vapaaehtoistyö ja iäkkäiden ihmisten tukeminen sekä ikäystävällinen ympäristö.

Kysely osoittaa, että "nuoren" ja "iäkkään" määritelmä vaihtelee voimakkaasti eri maiden välillä. Maltalla, Portugalissa ja Ruotsissa alle 37-vuotiaita pidetään nuorena, kun taas Kyproksella ja Kreikassa ihmisiä pidetään nuorena 50 ikävuoteen saakka. Keskimäärin eurooppalaiset katsovat, että ihmisiä aletaan pitää iäkkäinä juuri ennen 64:ää ikävuotta ja että ihmisiä ei pidetä nuorena enää 41,8 ikävuoden jälkeen. Myös eri ikäisten ja eri sukupuolta olevien mielipiteet vaihtelevat – naisten mielestä ihminen ikääntyy hiukan myöhemmin (65 ikävuodesta) kuin miesten mielestä (62,7 ikävuodesta).

Työnteon suhteen vain joka kolmas eurooppalaisista on samaa mieltä siitä, että virallista eläkeikää olisi nostettava vuoteen 2030 mennessä, vaikka sen nostaminen on selkeä poliittinen prioriteetti monissa jäsenmaissa. Ollaan kuitenkin vahvasti sitä mieltä (61 %), että ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus jatkaa työntekoa virallisen eläkeiän saavuttamisen jälkeen. 53 prosenttia ei pidä pakollisen eläkeiän käsitettä hyvänä; mielipiteet vaihtelevat kuitenkin erittäin suuresti jäsenmaiden välillä.

Vaikka tyypillinen eläkeikä on 65 vuotta, työvoiman keskimääräinen eläkkeelle jäämisen ikä vuonna 2009 oli 61,5 vuotta. 42 prosenttia eurooppalaisista uskoo, että he kykenevät tekemään nykyistä työtään vielä 65 ikävuoden jälkeen, kun taas 17 prosenttia ei usko pystyvänsä jatkamaan nykyisessä työssään 60-vuotiaaksi. Kolmannes eurooppalaisista sanoo, että he haluaisivat jatkaa työntekoa saavutettuaan eläkeiän. Kaksi kolmasosaa taas haluaisi mieluummin tehdä töitä osa-aikaisesti ja olla osa-aikaisesti eläkkeellä.

Aktiivisena ikääntyminen ei kuitenkaan liity pelkästään työntekoon. Noin neljännes eurooppalaisista (yli 55-vuotiaat mukaan lukien) ilmoittaa tekevänsä vapaaehtoistyötä. Niissä maissa, joissa vapaaehtoistyötä tehdään vähemmän, suurempi osuus ilmoittaa auttaneensa tai tukeneensa omaan talouteensa kuulumattomia ihmisiä (36 prosenttia yli 55-vuotiaista eurooppalaisista). 15 prosenttia yli 55-vuotiaista kyselyyn vastanneista huolehtii vanhemmista perheenjäsenistään ja 42 prosenttia on tehnyt niin aiemmin elämänsä aikana.

Tausta

Aktiivisena ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalaisella teemavuodella 2012 pyritään lisäämään tietoisuutta iäkkäiden ihmisten panoksesta yhteiskunnassa ja edistämään toimia, joilla iäkkäille luodaan paremmat mahdollisuudet pysyä aktiivisena.

Eurooppalaisen teemavuosi 2012 kattaa kolme aktiivisena ikääntymisen ulottuvuutta:

  • Aktiivisena ikääntyminen työelämässä. Iäkkäiden työntekijöiden kannustaminen pysymään työelämässä edellyttää erityisesti työolojen parantamista ja niiden mukauttamista iäkkäiden työntekijöiden terveydentilaan ja tarpeisiin, iäkkäiden työntekijöiden taitojen päivittämistä tarjoamalla paremmat mahdollisuudet elinikäiseen oppimiseen ja vero- ja etuusjärjestelmien tarkistamista sen varmistamiseksi, että ne kannustavat tehokkaasti pysymään pitempään työelämässä.

  • Osallistuminen yhteiskuntaan. Parannetaan iäkkäiden ihmisten mahdollisuuksia ja edellytyksiä antaa panoksensa yhteiskunnalle vapaaehtoistyöntekijöinä tai perheidensä huoltajina sekä osallistua yhteiskunnan toimintaan, jolloin vältetään sosiaalinen eristäytyneisyys ja monet siihen liittyvät ongelmat ja riskit.

  • Itsenäinen asuminen. Edistetään terveyttä ja tarjotaan ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa toimenpitein, joilla maksimoidaan terveet elinvuodet ja edistetään itsenäisyyttä, sekä mukautetaan ympäristöä (julkiset rakennukset, infrastruktuuri, liikenne, rakentaminen) iäkkäille ystävällisemmäksi, jotta he voivat elää itsenäisinä mahdollisimman kauan.

Teemavuodella halutaan rohkaista päättäjiä ja sidosryhmiä sitoutumaan aktiivisena ikääntymiseen liittyviin päämääriin ja toteuttamaan toimia näiden päämäärien saavuttamiseksi. Sitoumukset voi julkistaa teemavuotta koskevalla verkkosivustolla. Sekä kansallisella että Euroopan tasolla järjestetään tiedotustilaisuuksia suurelle yleisölle, sidosryhmille, päättäjille ja toimittajille.

Lisätietoja:

Erityiseurobarometri nro 378: Aktiivisena ikääntyminen (Report and Factsheets)

Vertailukelpoisia tietoja EU:n jäsenvaltioista: MEMO/12/10

Eurostatin lehdistötiedote

Katso myös:

Aktiivisena ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalaisen teemavuoden 2012 verkkosivusto

European Innovation Partnership on Active and Healthy Ageing

Julkaisut:

Eurostatin esite - Active ageing and solidarity between generations – a statistical portrait of the European Union 2012

How to promote active ageing in Europe - EU support to local and regional actors

European Year for Active Ageing and Solidarity between Generations 2012

Contact :

Cristina Arigho (+32 2 298 53 99)


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website